Keski-iässä ei ole mitään hyvää (= terveiset kolmevitoselta)

Toi on vaan joku ikäkriisi, ja vaikka ehkä nyt tolta tuntuukin, niin mikä ihme sut pakottaa luopumaan hilpeydestä, unelmista, suunnitelmista jne.? Ei ikä ainakaan! Voihan ihminen olla nuorekas ja ihan sellainen kun on vaikka vuosia kertyykin.



T. 28v. joka on myös surkutellut vuosien kertymistä, mutta nyt alkaa helpottaa, tältä erää... :).

Itse olen paremmassa kunnossa kuin koskaan (harrastan kuntosalia ja spinningiä, lenkkeilyä, sporttaan lasten kanssa mm. luistelemme useamman kerran viikossa). Huolehdin ulkonäöstäni, käyn joka kk kampaajalla, ostan itselleni uusia vaatteita. En ole vanhan näköinen =). Ja baarissakin käyn silloin tällöin. Se mikä puuttuu, on ettei asioita voi tehdä niin sponttaanisti, kuin nuorena, mutta ei ole tarviskaan.



Jäi miettimään, että oletko ollut kovinkin nuori kun olet vakiintunut? Tuntuu, että sinulla on jäänyt " nuoruus" elämättä...



T: kahden lapsen onnellinen yh

mun mutsi on 74 ja minäkin jo keski-ikäinen. ja äidilläni kaikkea tuota iloa ja aktiviteettia elämässään. se on kuule ihan asenteesta kiinni!

Itse täytin 35 muutama kuukausi sitten enkä kyllä koe olevani mitenkään ikäloppu. Fysiikka toimii ihan yhtä hyvin kuin alle kolmekymppisenä (johtuu varmaan siitä että harrastan liikuntaa enemmän kuin tuolloin), enkä kyllä miellä itseäni vanhaksi vaikken nyt ihan samalta nöytäkään kuin 10 vuotta sitten.



Minulla on pienet lapset jotka vaativat paljon aikaa ja energiaa ja vaativa työ, muuten varmasti eläisin kuten 10 vuotta sitten : ) Toivon olevani yhtä energinen vielä nelikymppisenäkin kun lapset toivottavasti vähän itsenäistyvät ja saan taas tehdä enemmän omia juttujani...

Ja monesti miehen kanssa " suunnitellaan" mitä tehdään sitten, kun lapset muuttaa pois kotoa. Ihan onnellinen olen nyt ja odotan myös innolla tulevaisuutta. Äitini on 6-kymppinen ja elää kuulemma elämänsä parasta aikaa.

Hyvinhän tolla tuntuu menevän. On työpaikka, on ystäviä, on menoa ja meininkiä. Viimeksi äitille oli tullut kutsukortti Storyvilleen, ilmainen pullo skumppaa, kunhan vaan menee paikalle. Hyvännäköisenäkin säilynyt.



Jotkut sitä on vanhoja jo alta kolmekymppisinä, toiset ei koskaan.

Mieheni on minua 3 vuotta nuorempi ja ikäero on alkanut vaivata häntä vasta viime vuosina, minun ns. " rupsahdettua" . En olisi aikaisemmin ajatellut tuntevani itseäni jo kolmevitosena ikälopuksi, niin kuin tunnen nykyisin päivittäin. ap

on henkisesti ihan poikki. Ettet olisi masentunut?

yöunet niin näytät ja tunnet itsesi vuosia nuoremmalta!

Odotan ensimmäistä lastani, ja näen valoisana tulevaisuuden. On vakituinen työ, jossa on mahdollisuus edetä jos niin haluaa. Omassa talossa asumme maalla, ja ystäväpiiri on ympäri Suomea ja maailmaa. En koe jääneeni mistään paitsi. Toistaiseksi en ole rupsahtanut millään tavalla, ja tällä iällä on mielestäni se positiivinen vaikutus, etten juuri rupsahtamista murehdi. Mieheni on myös 3 v nuorempi, ja tuota ikäeroa en todellakaan mieti. Usealla ystävälläni on vielä nuorempi mies, enkä ole kenenkään kuullut valittavan rupsahtamista=) Outo on asenteesi.

Oletko masentunut? Entä ruokavaliosi? Koska veriarvosi on mitattu, onko hb jne kohdallaan?



T: se kahden lapsen onnellinen yh

En tietysti tiedä, että kuinka paljon itsestäsi huolehdit ja paljonko panostat " naisellisiin turhamaisuuksiin" , mutta jollet kovin paljoa, niin varaa vaikka aika kasvohoitoon ja kampaajalle ja koeta löytää muutama uusi juuri sinua pukeva vaate. Päivitä meikkipussisi sisältöä, jos tarve vaatii. Saattaa kummasti tuoda piristystä mielialaasi, vaikka se niin kovin pinnallista onkin. Ja lueskele vaikka joitakin positiivisen ajattelun kirjoja ja tee asioita, joista juuri Sinä pidät. Tarkista elämänasennettasi.



T. 2

Minä olen 37-vuotias ja minusta elâmâ ei vielä koskaan ole ollut yhtä ihanaa. Rakas mies, ihanat lapset, ei tarvitse enäâ työelämâssâkâân " näyttää" osaamistaan, vaan arvostusta saa ilman stressiä, nuoruuden rahahuoliakaan ei enää ole, ystäviä riittää, tietää mitä elämâltâ haluaa, jne. Nautin joka hetkestä enkä todellakaan tunne itseäni vanhaksi. Miehenkin mielestä olen nyt jopa seksikkäämpi kuin 10 vuotta sitten, kun tapasimme.



Äitini on 65-vuotias ja lujaa menee hänelläkin. Eli ei ole iästä kiinni, vaan asenteesta. Kuten joku kirjoittikin, jotkut ovat vanhoja jo parikymppisinä, jotkut eivät 80-vuotiainakaan.

mutta kieltämättä tuntuu siltä, että " tässsäkö se sitten oli" . En viihdy työssäni enää, mutta toisaalta en jaksas vaihtaakaan ja valtiolta ei kannata edes lähteä kun on pitkät lomat ja kuitenkin suht taattu työpaikka lopunikää. Kavereita näen harvoin kun tuntuu kaikilla olevan kokoajan kiire ja menoa tai sitten pieniä lapsia. Itse olen sikapoikki työpäivän jälkeen ja viikonloputhan tunnetusti menee kotitöiden paikkaamiseen kun viikolla ei jaksa paljon niihin panostaa. En ole siivoushullu mutta jotain kotitöitä on pakko tehdä.



Selvästi havaitsen hoidoista huolimatta rupsahtamisen; naama roikkuu, ryppyjä näkyy kokoajan enemmän, vyötärölle kertyy kiloja, verenpaine alkaa vaivata ja vähän on jo vaihdevuosioireitakin. Eli ei tässä enää paljon jaksa suunnitella. Tuntuu että alamäkeä mennään joka tapauksessa.



Taloudellinen huolettomuuskaan ei ilahduta niinku sitä nuorena ajatteli. Kun nyt ei enää innostu eikä jaksa tai ei ole sopivia kavereita ympärillä tekemässä asioita joihin nyt olisi varaa. Mies tuntuu myös keski-ikäistyneeltä ja tekee omia juttujaan kotona ollessaan. Ei me yhdessä enää paljon mitään suunnitella tms.

Minusta keski-ikä alkaa aikaisintaan nelikymppisenä. Yleensä miellän keski-ikäisiksi noin 45-65-vuotiaat.



Minä olen 32 ja onhan tässä jotain ikäkriisiä. Se korostuu vielä, kun olen lähtenyt uudelleen opiskelemaan ja useimmat opiskelukaverini ovat alle 25-vuotiaita. Mutta en anna sen häiritä, käyn heidän kanssaan bailaamassa ja ihan hyvin tulemme juttuun. :)



Ja vanhalta ei tosiaan tarvitse näyttää. Tietenkin ikä näkyy itse kussakin, mutta omille tyylivalinnoillaan voi paljon vaikuttaa siihen miltä näyttää.

minusta kuulostaa kyllä siltä jos satasien hoitoja viikottain tehdään ja haetaan sieltä sitä hyvää olo ja tyytyväisyyttä elämää. pieni paljastus: ei se mistään purkista tule..

Myös miehen asenteita on vaikea muuttaa, hän ei koe minun ikäiseni naisen enää olevan viehättävä ja on sen ihan noilla sanoilla minulle sanonutkin. Muuten meillä menee hyvin ja meillä synkkaa perheenä niin hyvin, etten moisen " sivuseikan" takia halua miestäni jättää. Olen aina yrittänyt elää lapsilleni niin tiiviisti kuin olen voinut mutta nyt kun nuorinkin on koulussa niin lapset viihtyvät paljon jo omissa harrastuksissaan ja kavereidensa kanssa. Tunnen oloni välillä kauhean yksinäiseksi ja vanhaksi. Ajatus omista harrastuksista /saati tälläytymisestä jopa pelottaakin, tuntuu että mitä minä oikeasti sellaisella enää teen. -ap

Minusta tuossa iässä nainen vasta alkaa pikku hiljaa päästä kukkeimmilleen.

Kyllä minustakin kieltämättä tuntuisi pahalta jos mieheni sanoisi ettei minun ikäiseni enää voi olla viehättävä, ajattelin tosin tämän tapahtuvan vasta joskus 7-kymppisenä...

Ja joku kriisi menossa. Vain lapset on elämässä.

Kroppa vanhenee ja jäykistyy. Sairauksia tulee, ja toipuminen hitaampaa. Ulkonäkö rapistuu ja vanhenee. Ei jaksa enää kaikkea. Ja krapulatkin on rankempia jos nyt bailaamaan yleensä edes lapsilta joskus pääsisi enää.



Ei se elämä tähän vielä lopu. Vielä 10 v - 30 v ehkä, ennen kuin lopullinen eläkeikä iskee (omat vanhemmat jos vertaa). Ja vielä 50-60v ennen vanhuutta jos ei sairaudet iske.



Huomaa tässä iässä viimeistään, että kannattaa huolehtia terveydestään elämäntavoilla. Kuntoilua, ja ei mitään äkkinäistä. Kaikesta kun palautuminen on hitaampaa. Näin sitä kenties pysyy terveempänä ja vireämpää pidempään toteuttamaan haaveitaan.



(Teini-iässä muuten ajattelin että teini-iässä ei ole mitään hyvää.. että näin.. nyt on sentäs ajokortti ja aikuisuus ja " vapaus" )