Lue keskustelun säännöt.
Moraalinen ongelma, pitääkö auttaa niitä, joilta ei ole itse saanut apua hädän hetkellä?
20.11.2024 |
Pitkä tarina, joten pahoittelut etukäteen siitä. Sukulaisvanhukset ovat pyytäneet minulta aika ajoin apua muistisairaan sukulaisen hoitamisessa, koska asun lähellä. Ei mitään suuria, muutama tunti kerran pari kuukaudessa muistisairaan sukulaisen luona olemista, että hänen omaishoitaja puolisonsa pääsisi käymään kylillä, jne.
Eli ei todellakaan mikään iso juttu, mutta... samat ihmiset kieltäytyivät auttamasta, kun perheelläni oli vaikeat vuodet. Olin omaishoitajana muistisairaalle vanhemmalleni, pieniä lapsia, masennuksesta sairauslomalla oleva puoliso, jne. Ne vuodet oli tosi rankat. Pyysin silloin, että kyseiset sukulaiset olisivat silloin tällöin auttaneet muistisairaan sukulaisensa hoidossa, mutta mitään apua ei herunut. He olivat silloin terveitä ja aktiivisia eläkeläisiä.
Luulin päässeeni asian yli, mutta nyt vuosien jälkeen muistot omista vaikeista vuosista tulee vahvasti mieleen, kun olen heitä autellut. Haluaisin auttaa, mutta samalla tämä hiton katkeruus nousee pintaan ja tekee niin hemmetin pahan olon.
Eli suo siellä vetelä täällä. Jos autan, aiheuttaa se huonojen muistojen takia pahan olon, jos taas en auttaisi, huono omatunto vaivaa...
Kommentit (48)
Moraalinen ongelma, onko oikein antaa toisten olla kusipäitä itseään kohtaan vai suojella heitä kusipäisyydeltä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se katkeruus on terve tunne, joka suojelee sinua masennusta aiheuttavalta ihanneminältäsi. Ihanneminäsi on itsesi vihollinen, koska se pistää muut ihmiset, huonot sellaiset, omanarvontuntosi edelle.
Kun saat luotua ja pidettyä rajat, katkeruus alkaa helpottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleisesti: Onko välttämätöntä avun saannissa ja avun antamisessa vastavuoroisuus. Voiko joissain tilanteissa apua saada joltain muulta taholta itse tarvittaessa myöhemmin, vaikka joutuisikin joskus vastentahtoisesti auttamaan muita.
Näin haluaisin todellakin ajatella ja kokea. Mutta kun tämä hemmetin katkeruus ei jätä rauhaan. Ap
Sekin on jo hyvä, että katkeruuden itsestään tunnistaa. Eihän sekään ole itsestään selvää kaikille. (( Mikä on saanut ne ihmiset käyttäytymään siten, että he jättivät avun tarpeessa olevan ilman apua. Jokin katkaisematon kierrehän (heidän aiemmat kokemukset) senkin auttamatta jättämis päätöksen taustalla menneessä voi olla.. Toki onhan sitä itsekkyyttä, kiirettä jne. ))
Ap, täällä toinen toipuva masennusaltis toisia auttanut ja ilman apua jäänyt kynnysmatto. Avainsanoja on: rajat, sana EI, omanarvontunnon suojeleminen ja ottaa tunteet viestintuojina, joiden tehtävä on suojella sinun sisintäsi. Tunteet eivät ole "hyviä" tai "pahoja" ja masennus on merkki sisälle padotuista inhimillisistä "negatiivisista" tunteista.
Joo, tunsin itsekin itseni alhaiseksi, kun tunsin keski-ikäisenä ensimmäisen kerran vahingoniloa ja kateutta.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole enää vain yksi tippa silmässä, kun näitä viestejä lukee. Olen saanut todella paljon uusia näkökulmia ja sitä kautta ajateltavaa teiltä.
Nyt apua pyytävät sukulaisvanhukset eivät (todennäköisesti) ole olleet aikoinaan ilkeitä, vaan ainoastaan ajattelemattomia, kuten moni on maininnut. Minulla on kuitenkin selvästi läpikäymättömiä vahvoja tunteita tapahtuneiden vuoksi ja, kuten jälleen viisaasti moni on maininnut, en voi niitä sivuuttaa. Joten ei muuta, kun tuulta (ja tunteita) kohti, se todellakin taitaa olla ainoa tapa päästä eteenpäin tästä katkeruudesta. Toivon, että joku päivä voisin heitä auttaa niin, että apu tulisi suoraan sydämestä. Sitä ennen minun tulee vetää ne kuuluisat rajat.
Kiitos teille jokaiselle! Ap
Katkeruus on vain sisältäsi kumpuava ohje itseäsi varten. Olet antanut aiemmin liikaa saamatta riittävästi vastalahjaksi.
Voit tehdä avunpyytäjille vastatarjouksen. Onko heillä jokin tarvike, jota voisit lainata ja palauttaa tullessasi hoitamaan vanhusta? Voitko pyytää vaikkapa 50 eur lahjakortin ruokakauppaan tai Wolttiin jotta saisit mukavat olot vanhusvahtikeikkasi ajaksi?
Jos reiluus ei sovi avuntarvitsijalle edes silloin kun vaadit sitä suusanallisesti niin ne ansaitsevat katkeruutesi. Mitäpä siinä sen kummempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä menisin auttamaan vain jos haluaisin, mutta en koskaan vastentahtoisesti. Ei siinä saisi kuitenkaan vanhat asiat painaa, vaan nimenomaan oma mielentila, voimat, aika ja jaksaminen. Eikä kieltäytymistä tarvitse sen enempää perustella, kun sanoo vain, ettei nyt jaksa ja omissakin asioissa on tarpeeksi hoitamista. Toivottelee vielä, että toivottavasti saatte apua jostain. Vapaaehtoistoimijoita on muuten monella järjestöllä ja taholla, mikä on hyvä pitää mielessä omaakin vanhenemista ajatellen!
Tuossahan on ensisijaisesti kyse sen muistisairaan vanhuksen auttamisesta. Ei niinkään muiden.
Et ole mitään velkaa noille tyypeille. Jos haluat olla muistisairaan kanssa, teet sen suoraan.
Tekstistäsi huokuu edelleen masennusalttius, mutta myös se, että haluat hahmottaa rajasi!
Minä jouduin tekemään tuon ja tiedän tunteen, mutta ei se kauaa vaivannut. Jätin ihmisen selviämään muiden avulla, koska olin jo auttanut häntä aiemmin vaikka kuinka paljon ja hän vastaavasti jätti minut tyhjän päälle, kun tarvitsin apua. Se tuntui pahalta, mutta myös omanarvontuntoa vahvistavalta. Olen itsekin (ollut) ylikiltti masennusaltis yksilö ilman rajoja.