Jättilakot tulossa? Tiedotustilaisuus iltapäivällä
Kommentit (560)
Valtio ei osaa käyttää rahaa. Siitä syystä korkean veron malli on tuhoon tuomittu. Nytkin ollaan käyttämässä miljardi vuodessa siihen että rakennetaan suota metsään. Ja miksi? Koska se kuulemma palauttaa luontoa sellaiseksi kuin se on joskus muinoin ollut. Ja mikä on se hyöty mikä tästä saadaan? Ei mitään hyötyä. Miljardi suon silmään ja mikään ei muutu paremmaksi. Päin vastoin, kukaan ei halua edes kävellä missään hyttysiä täynnä olevalla suolla. Eläimetkin kärsivät hyttysistä. Tällaista on valtion rahan käyttö. Kukaan yksityinen ei olisi laittanut rahojaan tuollaiseen.
Muutenkin valtio on täysin kyvytön sijoittamaan rahoja tuottavasti yhtikäs mihinkän. Jos valtio perustaa yrityksen kaikki tietävät että se menee konkurssiin, koska ei ole kykyä. Tästä syystä matalan verotuksen malli on ainoa joka johtaa talouden nousuun. Matalan verotuksen mallissa yksityiset päättävät mihin rahansa laittavat. Silloin ne tulee järkevästi käytettyä.
Meillä yksityisellä on ainakin varaa korotuksiin.
Jos lakko on tarkoitettu hallitusta vastaan eikä työnantajia, eikö sillon pitäisi käyttää ihan muita keinoja. Yleislakko tässä tilanteessa rampauttaa vielä enemmänkin kaikki nämä veronkorotukset. Jos päätä särkee ei silloin amputoida jalkaa.
Vierailija kirjoitti:
Nykyisessä tilanteessa auttaisi paljon Suomen hallituksen eroaminen ja uuden eri pohjaa olevan hallituksen muodostaminen sekä radikaalimmassa tilanteessa uudet ennenaikaiset eduskuntavaalit. Jos tämä ei ole mahdollista, eikä hallitus halua kantaa vastuutaan voisi se edes perua työntekijän ja myös työttömän, köyhän ja huonossa asemassa oleviin kohdistuvia tukileikkauksia ja soten säästöjä.
Tuo ei korjaa sitä tosiasiaa, että palkat laahaavat kaukana elinkustannusten perässä.
Vierailija kirjoitti:
Jos lakko on tarkoitettu hallitusta vastaan eikä työnantajia, eikö sillon pitäisi käyttää ihan muita keinoja. Yleislakko tässä tilanteessa rampauttaa vielä enemmänkin kaikki nämä veronkorotukset. Jos päätä särkee ei silloin amputoida jalkaa.
Työnantajaliittoja vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Jos lakko on tarkoitettu hallitusta vastaan eikä työnantajia, eikö sillon pitäisi käyttää ihan muita keinoja. Yleislakko tässä tilanteessa rampauttaa vielä enemmänkin kaikki nämä veronkorotukset. Jos päätä särkee ei silloin amputoida jalkaa.
Kyllä se pää pitäisi amputoida tässä vaiheessa. Hallituksella ei ole ollut keinoja ja he ovat aiheuttaneet valtavaa tuhoa Suomen taloudelle
Ammattiliitot aikovat taas lakkoilla duunareiden rahoilla. Miten kävi viimeksi, tulos oli pyöreä nolla ja ainoa ketkä kärsivät olivat duunarit jotka menettivät palkkansa ja lomapäivänsä. Ay liiton lampaat eivät vaan tätä tajunneet. Nyt näitä lampaita aiotaan taas taisteluttaa heidän omaan piikkiin jonkin utopistisen vaatimuksen takia.
Vierailija kirjoitti:
Jos lakko on tarkoitettu hallitusta vastaan eikä työnantajia, eikö sillon pitäisi käyttää ihan muita keinoja. Yleislakko tässä tilanteessa rampauttaa vielä enemmänkin kaikki nämä veronkorotukset. Jos päätä särkee ei silloin amputoida jalkaa.
Mutta kun hallitus on tukahduttanut mahdollisuuden tähän kieltämällä poliittiset lakot, eikä vaihtoehtoa ole.
Kokoomus on jo viemässä sunnuntailisän, kuinka pitkälle niiden annetaan mennä?
Mitkä lisät seuraavaksi? Jotkut, jotka vaikuttavat naisten palkkoihin erityisesti?
Vierailija kirjoitti:
Jos lakko on tarkoitettu hallitusta vastaan eikä työnantajia, eikö sillon pitäisi käyttää ihan muita keinoja. Yleislakko tässä tilanteessa rampauttaa vielä enemmänkin kaikki nämä veronkorotukset. Jos päätä särkee ei silloin amputoida jalkaa.
Ei hallitus niitä palkkoja maksa.

Ei maksa, mutta sotkeutui asioihin, jotka Suomessa ei hallitukselle kuulu. Valokuva siitä tulee vahinkoa myös sivullisille. Tämä olisi kannattanut ottaa huomioon.
Vierailija kirjoitti:
Meillä yksityisellä on ainakin varaa korotuksiin.
Koko teknologia teollisuus pyörii yksityisellä rahalla
Ne ovat kaikki vientiteollisuuden yrityksiä.
Kaikiaan Teknologiateollisuus työllistää Suomessa yli 700 000 työntekijää.
Repikää siitä, te tyhmimmät.
Jos Teknologian kaikki yritykset menisivät lakkoon, vienti pysähtyy kuin seinään.
Meillä tänä vuonna vuokra nousi 13% ja ensi vuonna 5%. Ruoan hinta on noussut hirveästi, ennen kauppaan meni 100€ viikossa, nyt samoilla ostoksilla 140€ ei riitä.
Jotain sille ostovoimalle on tehtävä.
Vierailija kirjoitti:
SAK on Suomen syöpä. Tuhosivat viime vuosikymmenen taloukasvun ja nyt mokomat kusipääsiat ajavat taas teollisuutta siirtymään ulkomaille. Jossain maissa ammattiliittojen johtohenkilöistä on haluttu päästy eroon jotta yhteiskuntarauha säilyy. Olisiko aika että SAK kielletään punikkijärjestönä.
Kannattaa hankkia apua noihin punikkijuttuihin. Ei oo ihan terveen ihmisen puheita. Ja vain otettu lääke auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Sillähän se talous korjaantuu. Ei ihme että ei ole talouskasvua, kun lakkoilulla pilataan maan maine vakaana toimijana.
Niin onhan se niin, että työntekijät ovat välttämätön paha. Ei niitä arvosteta, eikä ne tarvitse palkkaa. Ihan epäreilua että vaativat jotain. Lisää yritystukia ja bonuksia johtajille ja muhkeita voittoja omistajille. Ainakin sen yritysten verran.
Vierailija kirjoitti:
onneksi noi on vapaaehtoisia, meillä porukka mielummin duunissa kuin palkattomalla. Ja työn luonteen vuoksi osa porukasta määrätään töihin, siihen ei paljoa sak:n runkka..rit voi vaikuttaa.
Ihan vaapehtoista on olla ottamatta sitten sitä palkankorotusta.
Onneksi en kuulu liittoon, joten ei vaikuta omaan suorittamiseen.
Ja ansiosidonnainen kelpaa. Ja muut edut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sillähän se talous korjaantuu. Ei ihme että ei ole talouskasvua, kun lakkoilulla pilataan maan maine vakaana toimijana.
Niin onhan se niin, että työntekijät ovat välttämätön paha. Ei niitä arvosteta, eikä ne tarvitse palkkaa. Ihan epäreilua että vaativat jotain. Lisää yritystukia ja bonuksia johtajille ja muhkeita voittoja omistajille. Ainakin sen yritysten verran.
Siltä se aina osavuosikatsauksissa kuulostaa. Työntekijät on hirveä kuluerä.
onneksi noi on vapaaehtoisia, meillä porukka mielummin duunissa kuin palkattomalla. Ja työn luonteen vuoksi osa porukasta määrätään töihin, siihen ei paljoa sak:n runkka..rit voi vaikuttaa.