Jättilakot tulossa? Tiedotustilaisuus iltapäivällä
Kommentit (560)
Batmanin (Satosen) ote kirposi ja heti konnat mellastaa!
Jättilakot tulossa Teollisuusliitolta?
Teollisuusliitto pitää iltapäivällä tiedotustilaisuuden. Odotusarvona on, että liitto kertoo tulevista lakoista.
Kuvassa Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto. Jani Korpela
Tänään klo 9:41 (päivitetty klo 10:07)
Teollisuusliitto jättää todennäköisesti lakkovaroituksen Teknologiateollisuuden työnantajille ja valtakunnansovittelijalle.
Teollisuusliitto pitää tiedotustilaisuuden kello 14. Aiheena on ajankohtainen työmarkkinatilanne.
Liittojen nykyinen työehtosopimus päättyy marrasjoulukuun vaihteessa, ja lakkovaroitus on jätettävä kaksi viikkoa ennen lakon alkamista, eli tänään maanantaina.
Keskusjärjestö SAK kertoi viime viikolla poikkeuksellisella tavalla oman palkankorotustavoitteensa työmarkkinakierrokselle. Järjestön liitot hakevat ensi vuodelle 6 prosentin tai 150 euron palkankorotuksia ja seuraavalle vuodelle 4 prosenttia tai 100 euroa.
Palkankorotusvaatimus on aiempiin neuvottelukierroksiin ja kansainvälisesti vertaillessa suuri. Esimerkiksi Saksassa teollisuusalalle sovittiin hiljattain 25 kuukauden sopimus, jossa palkkoja korotetaan yhteensä 5,5 prosenttia
Sillähän se talous korjaantuu. Ei ihme että ei ole talouskasvua, kun lakkoilulla pilataan maan maine vakaana toimijana.
Koko maan pitäisi mennä yleislakkoon, kunnes Ripuli-Petsku ja SaksiTäti eroavat.
Venäjän hybridisotaa tällaiset lakot. Ei Venäjällä lakkoilla, vaikka palkat on 1000 euroa kuussa.
Vierailija kirjoitti:
Sillähän se talous korjaantuu. Ei ihme että ei ole talouskasvua, kun lakkoilulla pilataan maan maine vakaana toimijana.
Ehkä voisi miettiä, edes hetken, onko oikein viedä ihmisiltä ostovoima täysin.
Vierailija kirjoitti:
Sillähän se talous korjaantuu. Ei ihme että ei ole talouskasvua, kun lakkoilulla pilataan maan maine vakaana toimijana.
Oletko hieman yksinkertainen. Kyllä muuallakin lakkoillaan. Asumme vielä maassa, jossa työntekijällä on oikeuksia.
Ei hallitus saa ihan vapaasti mellastaa.
Joo ainainen lakkovaroitus mut lakkoa_ei_tule kun riku antaa jälleen periksi.
Vierailija kirjoitti:
Sillähän se talous korjaantuu. Ei ihme että ei ole talouskasvua, kun lakkoilulla pilataan maan maine vakaana toimijana.
Jos ei halua palkkaa maksaa, ei hänen pidä työntekijän työstäkään nauttiman.
Vierailija kirjoitti:
Koko maan pitäisi mennä yleislakkoon, kunnes Ripuli-Petsku ja SaksiTäti eroavat.
Alle puolet lakkoilee,ahkerilla riittää töitä ja ylitöitä., meillä alle kolmasosa enää liitossa.
Kenenkään ei nyt pidä yllättyä mahdollisista jättilakoista. Kaikki viha ei suinkaan kohdistu työnantajiin, vaan maan hallitukseen, mutta kun hallitus käytännössä kielsi poliittiset lakot totalitaariseen tyyliin kuin olisi joku diktatuuri pitää AY-liikkeen naamioida lakot muuten. Työnantajia vastaan kun saa vielä lakkoilla niin virallisesti viha ja tarve lakkoilla kohdistuu sitten työnantajiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko maan pitäisi mennä yleislakkoon, kunnes Ripuli-Petsku ja SaksiTäti eroavat.
Alle puolet lakkoilee,ahkerilla riittää töitä ja ylitöitä., meillä alle kolmasosa enää liitossa.
Tykkäätkö pissata päällesi pakkasella? Se kun lämmittää hetkisen.
Vierailija kirjoitti:
Koko maan pitäisi mennä yleislakkoon, kunnes Ripuli-Petsku ja SaksiTäti eroavat.
Niin mitäs vaaleista kun me Vassarit halutaan määräillä.
Hyvä niin. Suomalaisten ostovoima on täysin naurettava.
Eikö hallitus voi ryhtyä toimiin SAK:n maanpetoksellisen toiminnan vuoksi. Ainakin Riku Aalto ja Jarkko Eloranta pitäisi vangita kun mokomat uhkaavat tehdä miljardiluokan kiusaa Suomen valtiolle. Parasta olisi kun SAK;n kommunistinen toiminta kiellettäisiin ja jäsenet karkotettaisii maasta. Eihän nuo paskiaiset ole mitään muuta kuin Putinin kätyreitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sillähän se talous korjaantuu. Ei ihme että ei ole talouskasvua, kun lakkoilulla pilataan maan maine vakaana toimijana.
Jos ei halua palkkaa maksaa, ei hänen pidä työntekijän työstäkään nauttiman.
Juurikin näin. Tehkööt itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sillähän se talous korjaantuu. Ei ihme että ei ole talouskasvua, kun lakkoilulla pilataan maan maine vakaana toimijana.
Ehkä voisi miettiä, edes hetken, onko oikein viedä ihmisiltä ostovoima täysin.
No tällä se ostovoima nimenomaan korjautuu, kun palkkoja nostetaan. Ainoa tapa millä talous saadaan nousuun.
Krooh, Suomeen diktatuuri kiitos.