Surunvalittelukukat tai muistaminen surussa

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kannattaa edes soittaa sille omaisensa menettäneelle, turhaan aristellaan ja kuvitellaan että ei pidä häiritä.

Mieluummin tekstillä. Itse  en olisi vastannut puhelimeen, en olisi pystynyt puhumaan.

Olen todella pahoillani menetyksestäsi.

Ihmiset suhtautuvat suruun hyvin eri tavoin. Osa ei osaa tai uskalla puhua surevan kanssa, vaan välttelee heitä.

EI kyse ole sinusta, vaan hyvin monien ihmisten tavasta toimia. 

Kuten tästäkin keskustelusta huomaa, ei ole olemassa mitään yhtä oikeaa tapaa toimia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama kokemus kuin AP:lla. Isän kuoltua yllättäen ystävät kaikkosivat. Oli turha odottaa heiltä yhtään mitään. Lopulta suruprosessia pitkitti ja pahensi juuri se, kuinka yksin surija jätettiin.

Se on ihan uskomatonta miten kylmiä ja kovia ihmiset voi olla. Ehkä he eivät olleet vielä menettäneet läheistä ihmistä, niin eivät ymmärrä millaista se on. Joillakin on se tekosyy, että muka jätetään rauhaan, kun ei osata toimia, ei tiedetä mitä arvaa puhua surevalle. Voi kun saataisiin tähän maailmaan enemmän lämpöä välittämistä.Kun omat vanhemmat kuolivat, ei  sukulaisista kuulunut mitään, hautajaisiin tulivat. Kun miehen äiti kuoli 90-luvulla, sentään yksi hänen sukulaisensa lähetti kukkia, se lämmittää vieläkin. 

No mitä mielestäsi pitäisi tehdä?

Saitko yhtään kukkia?

Hirvittää valmistautua vanhan vanhempani kuolemaan. Kun välimatkakin on pitkä. Varmaan kyllä soitan siinä vaiheessa ja kysyn milloin olisi hyvä mennä käymään. Kun ei ole helppoa lähteä heti. 

Vierailija kirjoitti:

Otan osaa ap. 

Olen viisikymppinen ja vanhempani menehtyi viime talvena. Naapuri laittoi samana iltana pihallemme hautakynttilän palamaan. Mieheni vanhemmat tulivat seuraavana päivänä kukkien kanssa, samainen naapurini sitä seuraavana päivänä ja paras ystäväni viikon päästä. Kolmikymppiset ystäväni lähettivät osanottoviestejä, mutta eivät kukkia. Sukulaisilta ja vanhempieni ystäviltä tuli adresseja. Luulen, että nuorempi sukupolvi ei välttämättä tunne tätä kukka- eikä adressitapaa enää. Maalla ja kaupungissa tuntuu myös olevan erilaisia käytäntöjä. 

Täytyy sanoa, että itsekin ihmettelin, kun vanhempani lähinaapurit eivät mitenkään ilmaisseet osanottoaan. Kymmeniä vuosia kuitenkin tunteneet. Itse asun muualla, eikä heillä ole osoitettani tiedossa, mutta ei olisi ollut niin vaikeaa laittaa esim. kortti vanhempani postilaatikkoon. 

 

Tämä juuri ihmetyttää itseänikin. Eikö kaupungeissa asuvilla ole enää mitään käytöstapoja. Mikään puhelimen osanottoviesti ei mitenkään korvaa esim. adressia tai osanottokorttia. Tämä ei koske pelkästään nuoria, sillä vanhat kaupunkilaistäditkään eivät lähettäneet minulle mitään, kun omaiseni kuoli. Törppöä käytöstä!

Olisi kiinnostavaa kuulla, miten ap:n osalta asiat eteni.

Kun mun lapseni kuoli, en olisi jaksanut yhtään mitään, en ihmisiä, en puheluita, kukkapuskia. Hyvä että osasin edes hengittää. Kiitos kun annoitte mun olla rauhassa tapahtuneen kanssa.