Surunvalittelukukat tai muistaminen surussa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otan osaa ap. Meillä oli työpaikalla tapana muistaa kukilla, jos jonkun omainen kuoli. Minulle tuli todella paha mieli, kun minun läheiseni kuoli, niin kukaan ei noteerannut mitenkään. Silloin tajusin, että ehkä olinkin tietämättäni työpaikkakiusattu. Aikaisemmin enollut sitä tajunnut. Onneksi en ole enää siellä.

Tiesikö he edes siitä?

Usein ainakin esihenkilö tietää, jos hänelle on kerrottu siitä.

Nämä osta itse kukkasi ja kuka kukista välittää -tyypit ovat varmaan niitä samoja, joiden mielestä kaikki juhlapukeutuminen on pönötystä. Kaikki perinteet ja hyvät tavat ovat jotain aataminaikuista kamaa, mitä ei tarvitse noudattaa, koska on turhaa. Laitetaan ehkä otan osaa -tekstari tai itkuhymiö faceen ja katsotaan, että ikävä homma omalta osalta hoidettu ja nyt sitten vain eteenpäin.

Kuulostat pikkuisen marttyyriltä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otan osaa ap. Meillä oli työpaikalla tapana muistaa kukilla, jos jonkun omainen kuoli. Minulle tuli todella paha mieli, kun minun läheiseni kuoli, niin kukaan ei noteerannut mitenkään. Silloin tajusin, että ehkä olinkin tietämättäni työpaikkakiusattu. Aikaisemmin enollut sitä tajunnut. Onneksi en ole enää siellä.

Tiesikö he edes siitä?

Kyllä tiesivät.

Osanotto suruusi.

Minäkin olen ainoa lapsi, mutta en ole toimittanut kellekään surukukkia hänen omaisensa kuoleman jälkeen, koska se ei vain ole ollut tapana lähipiirissäni. Ne yhdet kukat, jotka kerran sain, yllättivät kovasti, koska tapa oli minulle uusi.

Läheisen kuoleman jälkeen sitä on ensimmäiset päivät aika pökerryksissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä meidän suunalla toimitaan mielstäni fiksusti, läheisimmät sukulaiset käy 1-3 päivän kuluttua tuomassa kukkaset, naapurit ja muut tuttavat eivät käy heti vaan suurinpiirtein vasta viikon kuluttua.

Itse en ainakaan pidä huonona tällaista tapaa, toisaalta on mukavakin kun käydää ja saa hetkisen jutella kävijöinen kanssa, minä asun yksin ettei puhekaveria ollut aina lähellä.

Tuleeko he porukalla? Toisaalta tuo voi olla hyvin ahdistavaakin että parin päivän kuluttua kotiin rynnii lauma sukulaisia vaikkakin sitten tuomaan kukkia.

Niinpä. Isäpuoli kuoli kotona sydäriin, löytyi yhtenä aamuna kuolleena olohuoneen lattialta. Parin päivän kuluttua meille tuli yhteensä noin 10-15 sukulaista, toivat kyllä kukkiakin. Tilanne oli ennen kaikkea vaivaannuttava. Mietin koko ajan että mitä pitäisi sanoa, kaikki vaan katsoi odottavasti, mietin että odottaako he että kerrotaan tarkemmin että miten kuoli. Se olisikin ollut "joo, tuosta siinä missä te nyt istutte se löytyi kuolleena, ottaako joku lisää maitoa kahviin?".

Otan osaa ap. 

Olen viisikymppinen ja vanhempani menehtyi viime talvena. Naapuri laittoi samana iltana pihallemme hautakynttilän palamaan. Mieheni vanhemmat tulivat seuraavana päivänä kukkien kanssa, samainen naapurini sitä seuraavana päivänä ja paras ystäväni viikon päästä. Kolmikymppiset ystäväni lähettivät osanottoviestejä, mutta eivät kukkia. Sukulaisilta ja vanhempieni ystäviltä tuli adresseja. Luulen, että nuorempi sukupolvi ei välttämättä tunne tätä kukka- eikä adressitapaa enää. Maalla ja kaupungissa tuntuu myös olevan erilaisia käytäntöjä. 

Täytyy sanoa, että itsekin ihmettelin, kun vanhempani lähinaapurit eivät mitenkään ilmaisseet osanottoaan. Kymmeniä vuosia kuitenkin tunteneet. Itse asun muualla, eikä heillä ole osoitettani tiedossa, mutta ei olisi ollut niin vaikeaa laittaa esim. kortti vanhempani postilaatikkoon. 

Vierailija kirjoitti:

Nämä osta itse kukkasi ja kuka kukista välittää -tyypit ovat varmaan niitä samoja, joiden mielestä kaikki juhlapukeutuminen on pönötystä. Kaikki perinteet ja hyvät tavat ovat jotain aataminaikuista kamaa, mitä ei tarvitse noudattaa, koska on turhaa. Laitetaan ehkä otan osaa -tekstari tai itkuhymiö faceen ja katsotaan, että ikävä homma omalta osalta hoidettu ja nyt sitten vain eteenpäin.

Mistä niin päättelet? Osanottoja voi ilmaista muillakin tavoin kuin lähettämällä kukkakauppojen ylihinnoiteltuja kimppuja. Ei se osanoton tärkeys ole kiinni siitä miten se esitetään.

Vierailija kirjoitti:

Otan osaa ap. 

Olen viisikymppinen ja vanhempani menehtyi viime talvena. Naapuri laittoi samana iltana pihallemme hautakynttilän palamaan. Mieheni vanhemmat tulivat seuraavana päivänä kukkien kanssa, samainen naapurini sitä seuraavana päivänä ja paras ystäväni viikon päästä. Kolmikymppiset ystäväni lähettivät osanottoviestejä, mutta eivät kukkia. Sukulaisilta ja vanhempieni ystäviltä tuli adresseja. Luulen, että nuorempi sukupolvi ei välttämättä tunne tätä kukka- eikä adressitapaa enää. Maalla ja kaupungissa tuntuu myös olevan erilaisia käytäntöjä. 

Täytyy sanoa, että itsekin ihmettelin, kun vanhempani lähinaapurit eivät mitenkään ilmaisseet osanottoaan. Kymmeniä vuosia kuitenkin tunteneet. Itse asun muualla, eikä heillä ole osoitettani tiedossa, mutta ei olisi ollut niin vaikeaa laittaa esim. kortti vanhempani postilaatikkoon. 

Eikö adressi lähetetä vain silloin jos on kutsuttu hautajaisiin eikä pääse?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otan osaa ap. 

Olen viisikymppinen ja vanhempani menehtyi viime talvena. Naapuri laittoi samana iltana pihallemme hautakynttilän palamaan. Mieheni vanhemmat tulivat seuraavana päivänä kukkien kanssa, samainen naapurini sitä seuraavana päivänä ja paras ystäväni viikon päästä. Kolmikymppiset ystäväni lähettivät osanottoviestejä, mutta eivät kukkia. Sukulaisilta ja vanhempieni ystäviltä tuli adresseja. Luulen, että nuorempi sukupolvi ei välttämättä tunne tätä kukka- eikä adressitapaa enää. Maalla ja kaupungissa tuntuu myös olevan erilaisia käytäntöjä. 

Täytyy sanoa, että itsekin ihmettelin, kun vanhempani lähinaapurit eivät mitenkään ilmaisseet osanottoaan. Kymmeniä vuosia kuitenkin tunteneet. Itse asun muualla, eikä heillä ole osoitettani tiedossa, mutta ei olisi ollut niin vaikeaa laittaa esim. kortti vanhempani postilaatikkoon. 

 

Kyllä meidän seudulla on tapana ollut muistaa adressilla, jos joku tuttu kyläläinen on kuollut. Ei se liity hautajaiskutsuun. 

Mun vanhempani kuoli pari kuukautta sitten. En halunnut kukkia, minusta ne eivät sovi kuoleman kohdanneelle. En halunnut mitään. Läheisteni kanssa soiteltiin. Se riitti. Tekstiviesti on minusta paras tapa muistaa.

Meilläpäin tehdään niinkin että samat ihmiset lähettävät adressin ja tulevat hautajaisiin. Adressi jää omaisille muistoksi ja hautajaiskukat vainajalle.

Adressin lähettäminen on osanoton muoto.

Kukkien lähettäminen on vain yksi tapa, ei mitenkään pakollista.

Vierailija kirjoitti:

Nämä osta itse kukkasi ja kuka kukista välittää -tyypit ovat varmaan niitä samoja, joiden mielestä kaikki juhlapukeutuminen on pönötystä. Kaikki perinteet ja hyvät tavat ovat jotain aataminaikuista kamaa, mitä ei tarvitse noudattaa, koska on turhaa. Laitetaan ehkä otan osaa -tekstari tai itkuhymiö faceen ja katsotaan, että ikävä homma omalta osalta hoidettu ja nyt sitten vain eteenpäin.

Mielestäni juhlapukeutuminen ei ole pönötystä, mutta turhan tiukasti ylitulkitut etiketin kyllä. Kukkien lähettäminen ei ole mikään sellainen pakko että sitä olisi pakko noudattaa noudattaakseen hyviä tapoja. Osaa voi ottaa muutenkin.

Vierailija kirjoitti:

Sama kokemus kuin AP:lla. Isän kuoltua yllättäen ystävät kaikkosivat. Oli turha odottaa heiltä yhtään mitään. Lopulta suruprosessia pitkitti ja pahensi juuri se, kuinka yksin surija jätettiin.

Se on ihan uskomatonta miten kylmiä ja kovia ihmiset voi olla. Ehkä he eivät olleet vielä menettäneet läheistä ihmistä, niin eivät ymmärrä millaista se on. Joillakin on se tekosyy, että muka jätetään rauhaan, kun ei osata toimia, ei tiedetä mitä arvaa puhua surevalle. Voi kun saataisiin tähän maailmaan enemmän lämpöä välittämistä.Kun omat vanhemmat kuolivat, ei  sukulaisista kuulunut mitään, hautajaisiin tulivat. Kun miehen äiti kuoli 90-luvulla, sentään yksi hänen sukulaisensa lähetti kukkia, se lämmittää vieläkin. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi just se kukkien saaminen on niin tärkeää?

Ihmettelin samaa.

Ja siitä syystä pidänkin tätä trollina.

Oikeasti läheisen kuollessa on tarpeeksi kestää järkytys ja suru. Silloin tuskin näpytetään vauvalle.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostat pikkuisen marttyyriltä. 

LOletko sinä aina sama ihminen, joka on aina julistamassa millainen kukakin on. Etpä vaikuta tuntemisen arvoiselta ihmiseltä, phyi!

Vierailija kirjoitti:

Otan osaa ap. 

. Luulen, että nuorempi sukupolvi ei välttämättä tunne tätä kukka- eikä adressitapaa enää. Maalla ja kaupungissa tuntuu myös olevan erilaisia käytäntöjä. 

Täytyy sanoa, että itsekin ihmettelin, kun vanhempani lähinaapurit eivät mitenkään ilmaisseet osanottoaan. Kymmeniä vuosia kuitenkin tunteneet. Itse asun muualla, eikä heillä ole osoitettani tiedossa, mutta ei olisi ollut niin vaikeaa laittaa esim. kortti vanhempani postilaatikkoon. 

Miksi hitossa ihmiset ei kasvata lapsiaan, ja opeta miten täällä maailmassa olllaan?!!?!!! Enne opetettiin, eihän nuoret aikuisetkaan monet ymmärrä enää edes tervehtiä tavatessa ,vaikka voivat olla koulutettujakin! Uskomatonta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama kokemus kuin AP:lla. Isän kuoltua yllättäen ystävät kaikkosivat. Oli turha odottaa heiltä yhtään mitään. Lopulta suruprosessia pitkitti ja pahensi juuri se, kuinka yksin surija jätettiin.

Se on ihan uskomatonta miten kylmiä ja kovia ihmiset voi olla. Ehkä he eivät olleet vielä menettäneet läheistä ihmistä, niin eivät ymmärrä millaista se on. Joillakin on se tekosyy, että muka jätetään rauhaan, kun ei osata toimia, ei tiedetä mitä arvaa puhua surevalle. Voi kun saataisiin tähän maailmaan enemmän lämpöä välittämistä.Kun omat vanhemmat kuolivat, ei  sukulaisista kuulunut mitään, hautajaisiin tulivat. Kun miehen äiti kuoli 90-luvulla, sentään yksi hänen sukulaisensa lähetti kukkia, se lämmittää vieläkin. 

 

Jokaisella on henkilökohtainen kokemus siitä mitä haluaa läheisensä kuoleman jälkeen. Joku haluaa seuraa ja kontaktia ihmisten kanssa, joku toinen ehdottomasti ei. Valtavat puhelu- ja viestitulvat ja kyselyt siitä miten menee sekä vierailijat voi joskus olla omaisille silkka rasite.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostat pikkuisen marttyyriltä. 

Ja sinä olet ääliö, etkä ihan pikkuisen olekaan.

-eri