Millä perusteella vapaaehtosesti lapsettomat ovat oikeutettuja täyteen eläkkeeseen tai eläkkeeseen ylipäätään?
Yhteiskunnat, Suomikin, kun sattuvat olemaan rakennettuja siten, että aina nuorempi sukupolvi maksaa vanhempien sukupolvien eläkkeet. Kun lapsettomuus, varsinkin vapaaehtoinen sellainen, on nykyään kasvussa, niin tuleva työikäisten sukupolvi tulee olemaan kovin pieni. Sille koituu siksi suuret eläkemaksut maksettavaksi.
Vapaaehtoisesti lapsettomat eivät laita tikkua ristiin sen asian eteen, että täällä olisi tulevia veronmaksajia. Siksi en voi oikein ymmärtää, miksi vapaaehtoisesti lapsettomat ovat oikeutettuja ainakaan täyteen eläkkeeseen, jos eläkkeeseen ylipäänsä lainkaan. Eivätkö voisi elää niillä säästyneillä rahoillaan, joita heillä ei ole mennyt euroakaan lasten kasvattamiseen? Yhden lapsen kasvattaminen vauvasta täysi-ikäiseksi vie reilusti yli 100 000 euroa rahaa. Vapaaehtoisesti lapsettomalla säästö on monilapsiseen perheelliseen verrattuna siis jopa satoja tuhansia euroja. Luulisi sillä rahasummalla eläkepäivillääkin elävän. Vai miksi toisten lapset pitää laittaa maksamaan vapaaehtoisesti lapsettomien eläkkeitä? Jos lapsettomuudesta on lääketieteellinen diagnoosi, niin silloin voisi olla eläkkeeseen oikeutettu normaaliin tapaan. Mutta vapaaehtoisesti lapsettomien tapauksissa ei.
Kommentit (153)
On niitä jotka tekevät lapsia mutta eivät huolehdi/kasvata heitä, ja sitten on lapsettomia jotka joutuvat kantamaan täyden vastuun jonkun toisen lapsista täysin omalla kustannuksellaan, vain siksi että sattuvat olemaan välittäviä luonteita.
Vierailija kirjoitti:
Entäs ne jotka tekevät lapsia mutta eivät huolehdi/kasvata heitä? Sitten niistä lapsista tulee yhteiskunnan elättejä, eli pelkkiä kulueriä. Eläke pois ja lasku perään?
Tämä.
Olen vapaaehtoisesti lapseton ja tehnyt pitkän työuran lasten ja nuorten parissa, mahdollistaen vanhempien työssäkäyntiä ja huolehtinut niistä lapsista joista vanhemmat eivät ole pystyneet syistä tai toisista. Kyllä koen eläkkeeni ansainneeni myös aloittajan hämärän logiikan mukaan.
Ap:lle tiedoksi. Ei eläkettä makseta lapsiluvun mukaan, vaan työssäolosta.
Ihan omakohtaisesti tiedän, kuinka paljon maksan veroja ja eläkemaksuja verrattuna sisareeni, joka on eronnut kahden lapsen äiti ja jonka luona lapset asuvat. Ero on huimaava! En edes tiennyt aikaisemmin, että niinkin vähän veroja voi palkastaan maksaa. Mutta niin se menee, me lapsettomat kustannamme myös muiden lasten elämää, koulutusta, terveydenhoitoa, harrastuksia jne.
Vierailija kirjoitti:
Entäs ne jotka tekevät lapsia mutta eivät huolehdi/kasvata heitä? Sitten niistä lapsista tulee yhteiskunnan elättejä, eli pelkkiä kulueriä. Eläke pois ja lasku perään?
Kannatan. Tähän pitäisi laittaa joku elinikä-seuranta. Osa lapsiperheistä tulee ihan järjettömän kalliiksi yhteiskunnalle, kun vanhemmat lojuu kotona, tehtailee mukuloita, nostelee korotettuja tukia lasten ansiosta ja kasvattaa vielä lapsensakin samanlaisiksi yhteiskuntaa kuppaaviksi eläteiksi
Kannattaisi laskea kuinka paljon tuollainen perhe tulee yhteensä maksamaan kaikille muille
Vierailija kirjoitti:
Jos ilmastonmuutos haluttaisiin ottaa tosissaan, merkittävin tekijä on kiinnittää huomiota väkimäärään. Ymmärrettävästi se on vaikea kysymys. Kuten aloituksestakin käy ilmi.
Kaikista haitallisimpia ovat somaliperheet joissa on 20+ lasta. Kumpikin vanhempi elää täysin tukien varassa ja lapsista tulee samanlaisia elättejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ilmastonmuutos haluttaisiin ottaa tosissaan, merkittävin tekijä on kiinnittää huomiota väkimäärään. Ymmärrettävästi se on vaikea kysymys. Kuten aloituksestakin käy ilmi.
Kaikista haitallisimpia ovat somaliperheet joissa on 20+ lasta. Kumpikin vanhempi elää täysin tukien varassa ja lapsista tulee samanlaisia elättejä.
Kumpi vanhemmistasi on omaishoitajana vai oliko tuo kertomasi "20+ lasta" kuvitelma suvussa kulkevien lahjojen heikkouden osoitus? Peritkö molemmilta sisaruksilta?
Harvinaisen tyhmä aloitus tyhmältä persuihmiseltä.
Siis lapsettomathan on maksaneet enemmän eläkettä kun ne, jotka on työelämästä pois lapsien takia :D
"Vapaaehtoisesti lapsettomalla säästö on monilapsiseen perheelliseen verrattuna siis jopa satoja tuhansia euroja."
Samanikäinen naapuripariskunta tosiaan sai neljä lasta ja meille tuli vain yksi. Harmi homma, mutta on meillä sentään se 300 000 säästössä.
Vierailija kirjoitti:
😆😆😆 Olipa hauskaa pohdiskelua.
Todella hupaisaa. Mikä lie ap:n ongelma, tällä kertaa.
Lapsivapaat maksavat lapsiperheellisille lapsilisät, julkiset koulut ja soten, mutta eivät itse kuormita omilla lapsillaan järjestelmää tai nauti lapsiperheiden sosiaalituista, mikä edelleen lisäisi valtion velkaantumista.
Missä on siis kiitos lapsivapaiden ihmisten uhrautumisesta Suomen hyväksi? Mikä muu ryhmä antaa näin paljon, mutta saa vastineeksi tyhjää? Lapsivapaat ovat sankareita.
Vierailija kirjoitti:
Entäs ne jotka tekevät lapsia mutta eivät huolehdi/kasvata heitä? Sitten niistä lapsista tulee yhteiskunnan elättejä, eli pelkkiä kulueriä. Eläke pois ja lasku perään?
Ja entäs ne, jotka tekevät lapsia ja tekevät parhaansa heistä huolehtiakseen, mutta silti lapsesta tulee syystä tai toisesta työkyvytön aikuinen?
Entä jos lapsi syntyy vaikeavammaisena, mutta kuitenkin nyky-yhteiskunnan oloissa elää vaikka 60 vuotta?
Entä jos lapsi kuolee ennen kuin ehtii tienaamaan?
Millä perusteella ap:lla on äänioikeus?
Millä perusteella ap:lla on oikeus ilmaista mielipiteensä kenenkään ennalta estämättä?
Millä perusteella ap:lla on oikeus olla olemassa?
Olisipa hauskaa tietää miten yhteiskunta voi todistaa ihmisen olevan "vapaaehtoisesti lapseton". Onnea yritykselle.
Missähän diagnoosin raja menisi? Sadismia ja psykopatiaa ei sillä lailla diagnosoida, vammaiset joko saavat tehdä lapsia tai eivät, samoin ADHD ym.. Kummalle puolelle heidät laitettaisiin? Entäpä suvussaan alkoholismirasitetta (juoppohulluus) kantavat, jotka itse ovat raittiita? Kummalle puolelle kivuliaat kuukautiset? Endometrioosi? jne.