Kannattaako tutkijan ura?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yliopisto-opettajan palkat on aivan hanurista. Lehtorilla sentään alkaa olla sinne päin, mutta yliopisto-opettajan palkan eka numero on 3, ilman mahdollisia lisiä, joita yleensä ei edes makseta. Ainakaan köyhemmillä aloilla.

Olen yliopistonlehtori teknillisessä yliopistossa. Palkkani eka numero on 6. Tosin minulla onkin yli 20 vuoden työkokemus näistä hommista väittelyn jälkeen ja isot vastuut opetuksessa.

Mutta kyllä minun käsittääkseni meillä uransa alkuvaiheessakin olevien yliopisto-opettajien palkka alkaa vähintään nelosella. Ilman tohtorin tutkintoa näihin hommiin ei kuitenkaan ole asiaa.

Humanistipuolella noissa tehtävissä toimii myös maistereita. Toki heidän toivotaan väittelevän, mutta se voi kestää vuosia ja vuosia.

Vierailija kirjoitti:

Olen saanut ulkopuolista säätiörahoitusta yhteensä neljän vuoden ajan, tosin ei yhtäjaksoisesti vaan kolmessa erässä. Tämän aikana olen saanut aikaan neljä artikkelia. Nyt rahoitusta ei enää heru, ei edes omalta laitokselta. Väikkärin viimeistely pitäisi tehdä vapaa-ajalla, mutta aikaa siihen ei yksinkertaisesti ole työn ja perheen vuoksi. Mistä enää löytää motivaatiota tähän tilanteeseen?

Outoa, varsinkin jos olet tekemässä artikkeliväitöskirjaa. Luulisi, että myös oppiaineen ja yliopiston etu olisi se, että saisit viimeistelyrahoituksen. Tietysti rahatilanne voi olla niin kurja, että mitään ei löydy. Kannattaisi kokeilla vielä eri säätiöitä.

Minä viihdyn työssäni. Saan itse vaikuttaa työaikaani ja lomaakin on paljon. Tekemällä rahoitushakemuksia voi vaikuttaa vielä mitä aihetta tutkii. Itse en ole ikinä tehnyt töitä apurahalla vaan minulla on ollut määräaikaisia, useamman vuoden, kestäviä virkoja. Palkka on 2500-4200 e/kk ennen väitöstä. 

Vierailija kirjoitti:

Hallituksella on projekti 1000 tohtorin kouluttamiseksi. Nyt voi olla hyvä hetki napata rahoitus. Pidemmän päälle pitää sitten olla etevä, että saa elannon yliopistolta.

Harvan on realistista valmistua tuossa ajassa, joten kannattaa sekin muistaa että vaikka rahoitusta on kolmeksi vuodeksi niin väikkärin kanssa kestää jopa tuplat pidempään (alasta vähän riippuu) ja apurahalla voi joutua kuitenkin kituuttamaan tai jättämään koko homman kesken.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattavuus riippuu siitä, että mitä haluaa elämässä. Jos haluaa hyvän toimeentulon ja vaikka ison perheen, niin ei kannata. 

Toimeentulon epävarmuudesta olen samaa mieltä, mutta isoa perhettä tutkijanura ei välttämättä estä. Aallon tekniikan puolella on yksi naispuolinen professori, jolla on kuusi lasta.

 

No ei, mutta sellaiselle hieman keskimääräisemmälle naiselle perhe-elämä voi olla (on) aika kuluttavaa. Ilman hyvin toimeentulevaa ja perhe-elämään osallistuvaa miestä se on jo haastavaa tutkijana. Ap:kaan mikään nuori taida enää olla? 

Aina on sitten näitä joitain supersuorittajia, joilla on ihmeellinen kyky palautua kaikenlaisesta ja ovat suurperheen äitejä, professoreita ja triatlonisteja. 😅 

Työpaikka se yliopistokin on. Jos et ole pärjännyt muissa paikoissa, niin tuskin asia tulee muuttumaan. 

Ei kannata

Voit ajatella asiaa niinkin, että ei jokaista kysytä väikkäriä tekemään. Eikä kaikki sitä valmiiksi saa, joten väikkärin aloittaminen ei vielä tarkoita, että sinusta todella tulee tutkija.

Tutkijaksi ei kannata haaveilla tavoitteena rikastuminen. Tutkijan ura on epävarma ja taloudellinen puoli heikko, yleensä. Paljon mennään pienten apurahojen varassa.



Hyvä motiivi on palava kiinnostus ja innostus omaa tutkimusalaa kohtaan. Silloin ei kysellä kannattaako tutkijan ura.

Tutkimuksesta leikataan säännöllisin väliajoin. Suunnitelma B kannattaa olla vähintään valmiina.

Vierailija kirjoitti:

Aloittajan haave on naiivi. Tutkijan työpäivä on apurahahakemusten kirjoittamista, opettamista, politikointia, ja hyvin hyvin pieneltä osalta itse tutkimustyötä (aiheesta jonka rahoittajat määräävät). Tätä tehdään ilman työaikoja huonolla palkalla määräaikaisissa pätkissä, samalla akatemian ulkopuolisten uramahdollisuuksien hävitessä. Ajatella saa, mutta ei sitä aihettaan vaan mistä saisi rahoituksen ja kuinka elää ensi kuussa jos mikään hakemus ei mene läpi. 

Kyllä tuollaista pystyy aika pitkälti välttämäänkin jos haluaa. En koe itse ikinä politikoineeni ja apurahahakemuksetkin on yleensä hoitaneet muut. Tällä hetkellä olen erikoistutkijana monivuotisessa projektissa, osana isohkoa monialaista tiimiä. Projektin rahoituksen, organisaation tms. osalta minun ei ole tarvinnut laittaa tikkua ristiin. Välillä olen ollut myös yliopisto-opettajan nimikkeellä, mikä on minulle ok koska tykkään myös opetustyöstä, ja välttääpä politikoinnit, apurahojen varassa olon jne.

Ainakin TV-haastatteluissa saa ravata jatkuvasti. Vrt. Ulkopoliittinen instituutti.

Oma henkilökohtainen mielipide on ettei kannata, mutta toistakin mieltä saa olla. Ei ole monessa mielessä ainakaan helppo ura. Työskentelyn tutkimuspalveluissa olen sen sijaan kokenut antoisaksi. Sisältää tutkimustyön hyvät puolet ilman alituista epävarmuutta.

Suojatyötä tuo on oikeita töitä vältteleville. Yhteiskunnan elättejä.

Vierailija kirjoitti:

Suojatyötä tuo on oikeita töitä vältteleville. Yhteiskunnan elättejä.

t joku ojankaivaja

Minulla on puoliso, joka tekee tekniikan alan  väitöskirjaa erityisasiantuntijan työnsä ohella. Onnekkaassa asemassa sikäli, että vaikka tekee kolmepäiväistä työviikkoa, apuraha kattaa lähes loput siitä, mikä hyvästä palkasta jää uupumaan. Työpaikkakin tukee ja rahoittaa tätä kuviota. Mutta on tämä perhe-elämälle raskasta. 

Käytännössä tavallisen työpäivän jälkeen tekee illat väitöskirjaa. Jos töissä aikataulut paukkuu, joutuu tekemään ensin töitä yötä myöten ja sitten väikkäriä viikonloppuisin. Vapaa-aikaa on hyvin vähän. Onneksi kirjoittaa tätä kotona, muuten en näkisi miestä koskaan.

Jos siis olet perheetön ja haluat sen väikkärin tehdä ensi alkuun, niin suosittelen tekemään nyt. Töiden, väikkärin ja perhe-elämän yhdistäminen ei ole välttämättä ihan helppoa, etenkin jos lapset ovat pieniä. Jos siis haluaa sitä perhettäkin jossakin  vaiheessa.

Jos tohtorin tutkintoa ei tarvita työllistymiseen, en ehkä rupeaisi urakkaan.

Jos kumminkin haluat sen tehdä, niin aluksi säästä rahaa. Omaa rahaa menee paljon jo ennen karonkkaa ja valmistumista, koska rahoitusta on vaikea saada nykyään.

Tutkijaksi ei nykypäivänä ihan noin vain ruveta. Jatko-opiskelupaikkaa ei nimittäin saa, jos ei ensin ole riittävän pitkäksi aikaa rahoitusta tiedossa. Ja rahoitusta haetaan siinä vaiheessa, kun on tiedossa väikkärin aihe ja ohjaaja. Ohjaajan löytäminen taas vaatii sitä, että löytyy joku omaan osaamisalaan sopivia asioita tutkiva ohjaajakandidaatti, jolla on kalenterissaan tilaa uuden ohjattavan ottamiselle, ja joka pitää osaamistasi ja yleistä pärstäkerrointasi riittävän sopivina.

Vierailija kirjoitti:

Vielä tohtorikoulutuksessa apurahoja voi saada ihan kohtuullisesti. Viimeistään kuitenkin Post doc -vaiheessa tie nousee nopeasti pystyyn ja porukkaa alkaa hakeutumaan yliopiston ulkopuolelle.

Yliopistouraa kuvataan joskus pyramidina, jonka joka kerros on edellistä kapeampi ja osa porukasta tippuu pois. Alemmalle "portaalle" ei yleensä voi jäädä pitemmäksi ajaksi, vaan niissä on kaikissa määräaikansa, ja sitten joko pääsee seuraavaan vaiheeseen tai joutuu miettimään yliopiston ulkopuolisia vaihtoehtoja. Tämä menee siis eri tavalla kuin yliopiston ulkopuolisessa maailmassa, jossa voi aivan hyvin tehdä vuosikymmenien työuran "alemmalla portaalla" rivityöntekijänä - myös akateemisena vaikkapa terveyskeskuslääkärinä tai luokanopettajana - ja jäädä eläkkeelle samalla nimikkeellä kuin on aloittanutkin.

Vierailija kirjoitti:

Hohhoijaa. Tenure-malli tarkoittaa juuri sitä, että professoriksi voi päästä todella vähäisellä määrällä julkaisuja ja muita ansioita. Haku voidaan rajat esim. max 10 vuotta sitten väitelleisiin, joten pitemmän uran tehneet eivät voi edes hakea. Joskus aikaraja on vieläkin tiukempi. Tämä tarkoittaa myös sitä, että edellisen professorin eläköitymisvuosi vaikuttaa muiden urapolkumahdollisuuksiin. Jos omalla alalla professorit ovat nuoria, väitöskirjan tekeminen tarkoittaa sitä, että ei ole mahdollista saada professuuria ainakaan suomalaisista yliopistoista, koska paikat tulevat hakuun vasta vuosien päästä ja tenure-määräaika tulee ylittymään.

Olen eri mieltä. Aikaisemmin tutkijat valittivat, ettei ole selkeää polkua professoriksi, vaan ne paikat menivät joko suhteilla tai sillä, ettei sattumoisin ollut muita hyviä hakijoita.

Nyt on selkeä polku professoriksi, ei se mikään helppo polku ole, vaan raaka peli, jossa vuosittain tiputetaan pois putkesta jos ei ole saavuttanut tavoitteita tai odotuksia. Mikään ei estä siihen hakemasta, ja karsinta siinä tapahtuu oikeudenmukaisesti selkeiden kriteerien mukaisesti.