Kannattaako tutkijan ura?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata nykypäivänä. Valitettavasti siitä on tullut vain paikka, jonne joutuu jos ei työllisty muualle. Väitöskirjaan asti menee vielä, mutta sitten loppuu yliopiston rahoitus ja se on jatkuvaa apurahahakemusten täyttöä sekä epävarmuutta.

Harva pääsee professoriksi missään vaiheessa uraa, eikä sekään ole kiitettävää hommaa nykyisin.

Mikseivät tutkijat työllistä itse itseään niinkuin taiteilijatkin tekevät. Ihme luusereita

Jep. Alkaa myydä tutkijapalveluja vaikka aluksi 3000 e / kk-palkalla ja silloin näkee, mikä on todellinen kysyntä. Ihan niin kuin kirvesmiehillä.

Vierailija kirjoitti:

Rahoituksia leikattu tutkimuksestakin, en suosittele

Riippuu siitä, mitä tutkitaan. Esim. lääkefirmoilla rahoitus on taattu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata nykypäivänä. Valitettavasti siitä on tullut vain paikka, jonne joutuu jos ei työllisty muualle. Väitöskirjaan asti menee vielä, mutta sitten loppuu yliopiston rahoitus ja se on jatkuvaa apurahahakemusten täyttöä sekä epävarmuutta.

Harva pääsee professoriksi missään vaiheessa uraa, eikä sekään ole kiitettävää hommaa nykyisin.

Mikseivät tutkijat työllistä itse itseään niinkuin taiteilijatkin tekevät. Ihme luusereita

Jep. Alkaa myydä tutkijapalveluja vaikka aluksi 3000 e / kk-palkalla ja silloin näkee, mikä on todellinen kysyntä. Ihan niin kuin kirvesmiehillä.

Hyvä idea. Laadin ilmoituksen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tutkijan on sitten monen vuoden tutkijanuran jälkeen vaikea enää päästä työelämään kun joskus haluaisi vähän paremmille palkoille. 

Nojaa, ei se nyt niin vaikeaa ole. Päinvastoin. Mutta tietysti se, miten oma osaaminen on tutkijana lisääntynyt, pitää nähdä, ymmärtää, ja kertoa muillekin.

Ja helpompaa se on kuin saada tutkimustyö rahoitettua vuodesta toiseen. Näin paremmilla palkoilla muissa töissä jo vuosia olleena näen edelleen välillä painajaisia, joissa yhtäkkiä tajuan, että palkanmaksuhan onkin loppumassa, kun sitä olikin vain puoli vuotta kerrallaan. 

Kannattavuus riippuu siitä, että mitä haluaa elämässä. Jos haluaa hyvän toimeentulon ja vaikka ison perheen, niin ei kannata. Jos haluaa tehdä itselle sopivaa työtä ja saada vuokran maksettua, niin kannattaa. Väitöksen jälkeen helpointa tutkijana jatkaminen on ulkomailla ja ehkä voi vielä olla jatkoa Suomessa muutama vuosi.

Tutkijan ura on kuitenkin käytännössä max 6-10 vuotta kestävä (tohtorikoulutus ja postdoc) ja sen jälkeen pitää taas keksiä jotain muuta. Osa sitten pää yo-opettajaksi tai löytää labra-managerin paikan tms. teknisemmän työn yliopistolta. Hyvin harva saa Suomen Akatemian rahoituksia tai professuureja. Tutkija löytää kyllä töitä yliopiston ulkopuolellakin muissa tehtävissä ja syvästä asiantuntijuudesta on etua. Esim. julkishallinnossa työskentelee paljon tohtoreita. Kannattaa sisällyttää jatko-opintoihin aineita, joista voisi olla hyötyä työelämässä.

Vierailija kirjoitti:

Aloittajan haave on naiivi. Tutkijan työpäivä on apurahahakemusten kirjoittamista, opettamista, politikointia, ja hyvin hyvin pieneltä osalta itse tutkimustyötä (aiheesta jonka rahoittajat määräävät). Tätä tehdään ilman työaikoja huonolla palkalla määräaikaisissa pätkissä, samalla akatemian ulkopuolisten uramahdollisuuksien hävitessä. Ajatella saa, mutta ei sitä aihettaan vaan mistä saisi rahoituksen ja kuinka elää ensi kuussa jos mikään hakemus ei mene läpi. 

Ei se tätä ole ensimmäiset vuodet, jollei ehdoin tahdoin halua hankkia omaa apurahaa. Jos tutkijan työ kiinnostaa (se oli ainakin minusta mielenkiintoista ja leppoisaa, tosin rahallisesti köyhää), niin tietenkin kannattaa tehdä väitöskirja palkattuna isoon projektiin (4 v työsuhde) ja sama sitten postdocin kanssa (2-3 vuotta per työsuhde ja yleensä voi tehdä kaksi postdocia ajallisten rajoitusten puitteissa). Sen jälkeen sitten voikin jo tehdä jotain muuta. Mielenterveys säilyy paremmin, kun ei liikaa jumitu tutkijan uraan.

Vierailija kirjoitti:

Kannattavuus riippuu siitä, että mitä haluaa elämässä. Jos haluaa hyvän toimeentulon ja vaikka ison perheen, niin ei kannata. Jos haluaa tehdä itselle sopivaa työtä ja saada vuokran maksettua, niin kannattaa. Väitöksen jälkeen helpointa tutkijana jatkaminen on ulkomailla ja ehkä voi vielä olla jatkoa Suomessa muutama vuosi.

Tutkijan ura on kuitenkin käytännössä max 6-10 vuotta kestävä (tohtorikoulutus ja postdoc) ja sen jälkeen pitää taas keksiä jotain muuta. Osa sitten pää yo-opettajaksi tai löytää labra-managerin paikan tms. teknisemmän työn yliopistolta. Hyvin harva saa Suomen Akatemian rahoituksia tai professuureja. Tutkija löytää kyllä töitä yliopiston ulkopuolellakin muissa tehtävissä ja syvästä asiantuntijuudesta on etua. Esim. julkishallinnossa työskentelee paljon tohtoreita. Kannattaa sisällyttää jatko-opintoihin aineita, joista voisi olla hyötyä työelämässä.

Yliopisto-opettajan palkat on aivan hanurista. Lehtorilla sentään alkaa olla sinne päin, mutta yliopisto-opettajan palkan eka numero on 3, ilman mahdollisia lisiä, joita yleensä ei edes makseta. Ainakaan köyhemmillä aloilla.

Vierailija kirjoitti:

Yliopisto-opettajan palkat on aivan hanurista. Lehtorilla sentään alkaa olla sinne päin, mutta yliopisto-opettajan palkan eka numero on 3, ilman mahdollisia lisiä, joita yleensä ei edes makseta. Ainakaan köyhemmillä aloilla.

Olen yliopistonlehtori teknillisessä yliopistossa. Palkkani eka numero on 6. Tosin minulla onkin yli 20 vuoden työkokemus näistä hommista väittelyn jälkeen ja isot vastuut opetuksessa.

Mutta kyllä minun käsittääkseni meillä uransa alkuvaiheessakin olevien yliopisto-opettajien palkka alkaa vähintään nelosella. Ilman tohtorin tutkintoa näihin hommiin ei kuitenkaan ole asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Kannattavuus riippuu siitä, että mitä haluaa elämässä. Jos haluaa hyvän toimeentulon ja vaikka ison perheen, niin ei kannata. 

Toimeentulon epävarmuudesta olen samaa mieltä, mutta isoa perhettä tutkijanura ei välttämättä estä. Aallon tekniikan puolella on yksi naispuolinen professori, jolla on kuusi lasta.

Olen vajaan vuoden toiminut osa-aikaisena tutkijana. Meidän alalla rahoitusta on tavallista helpompi saada, mutta toisaalta aloittelevalle tutkijalle hyvä tutkimusryhmä ja asialleen paneutunut ohjaaja on a ja o, ilmeisesti vielä enemmän kuin muilla aloilla aiemmista vastauksista päätellen. Tällä hetkellä tuntuu, että kyllä se väitöskirja sieltä ilman kohtuutonta kärsimystä tulee, mutta sen jälkeen pitäisi osata jo olla aika itsenäinen tutkija, että voisi jatkaa postdoc-vaiheeseen. Haluaisin kyllä tehdä tutkimusta koko loppu-urani ajan jos minusta vain kuoriutuu sellainen tutkimusongelmansa itse keksivä ja nuorempiaan ohjaava senioritutkija. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yliopisto-opettajan palkat on aivan hanurista. Lehtorilla sentään alkaa olla sinne päin, mutta yliopisto-opettajan palkan eka numero on 3, ilman mahdollisia lisiä, joita yleensä ei edes makseta. Ainakaan köyhemmillä aloilla.

Olen yliopistonlehtori teknillisessä yliopistossa. Palkkani eka numero on 6. Tosin minulla onkin yli 20 vuoden työkokemus näistä hommista väittelyn jälkeen ja isot vastuut opetuksessa.

Mutta kyllä minun käsittääkseni meillä uransa alkuvaiheessakin olevien yliopisto-opettajien palkka alkaa vähintään nelosella. Ilman tohtorin tutkintoa näihin hommiin ei kuitenkaan ole asiaa.

Alakohtaiset erot on todella isot!

Seurasin aika läheltä tohtorikoulutettavaa. Hän jännitti aina, saako tutkijan stipendin. Siitä hänen etenemisensä riippui. Hän sai aina stpendinsä ja jäi yliopistoon töihin. Hän on omalla alallaan hyvin lahjakas.

Oikotie: 

Yliopisto-opettaja-tehtävänimikkeellä mediaanipalkka on 3 500 € kuukaudessa. Kahdeksan kymmenestä palkasta sijoittuu välille 2 950 € - 4 350 €.

Vierailija kirjoitti:

Oikotie: 

Yliopisto-opettaja-tehtävänimikkeellä mediaanipalkka on 3 500 € kuukaudessa. Kahdeksan kymmenestä palkasta sijoittuu välille 2 950 € - 4 350 €.

Ensinnäkin kuinka moni yliopisto-opettaja on ilmoittanut tuonne palkkansa? Toiseksi yliopisto-opettajanimikkeellä työskentelee myös paljon sellaisia henkilöitä, joilla ei ole tohtorin tutkintoa.

Vielä tohtorikoulutuksessa apurahoja voi saada ihan kohtuullisesti. Viimeistään kuitenkin Post doc -vaiheessa tie nousee nopeasti pystyyn ja porukkaa alkaa hakeutumaan yliopiston ulkopuolelle.

Olen saanut ulkopuolista säätiörahoitusta yhteensä neljän vuoden ajan, tosin ei yhtäjaksoisesti vaan kolmessa erässä. Tämän aikana olen saanut aikaan neljä artikkelia. Nyt rahoitusta ei enää heru, ei edes omalta laitokselta. Väikkärin viimeistely pitäisi tehdä vapaa-ajalla, mutta aikaa siihen ei yksinkertaisesti ole työn ja perheen vuoksi. Mistä enää löytää motivaatiota tähän tilanteeseen?

Vierailija kirjoitti:

Hallituksella on projekti 1000 tohtorin kouluttamiseksi. Nyt voi olla hyvä hetki napata rahoitus. Pidemmän päälle pitää sitten olla etevä, että saa elannon yliopistolta.

Ne paikat on jaettu jo ja yksi niistä on mulla

Riippuu alasta, kannattaako. Humanistisia aloja ei voi oikein suositella rahoitusvaikeuksista johtuen. 

Olen työtön kouluttamaton todellisuustutkija tt-tuella ja asun helsingissä. 

Kertyykö apurahoista eläkettä? Mietin vain, että muistaakseni ne oli jotkut ainakin verovapaita, että meneekö sitten eläkemaksujakaan?

Jos ei, ja vuosikymmenenkin on apurahoilla, niin eläke putoaa rutkasti, ainakin 500e/kk.