Lue keskustelun säännöt.
Mitä teen väärin kun jään aina porukan ulkopuolelle
13.11.2024 |
Olen opiskelija ja nyt olisi ehkä elämäni tärkeimmät hetken löytää ystäviä. Ensimmäisestä päivästä lähtien kuitenkin ryhmät vain syntyivät. Olen koittanut tutustua ryhmäläisiini ja käynyt opiskelijatapahtumissa, mutta ilmassa on aistittavissa sellaista varovaisuutta. TIlanne on se, että minusta tiedetään oikeastaan vain nimi jos sitäkään.
Kai se opiskelu sitten tärkeintä on, mutta jaksaako sitä yksin olla ja puurtaa usempaa vuotta? Ketään tuttavia tai ystäviä ei ole asuinpaikassani.
Kommentit (58)
Vierailija kirjoitti:
Ei kukaan halua viettää aikaa tylsän ihmisen kanssa.
Kuolettavan tylsiä ovat myös muita arvostelevat ihmiset ja juoruilijat. Ei kylläkään yllättävää, että he yleensä löytävät kaltaisistaan seuraa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla loppui ammattikorkeaopinnot saman ongelman vuoksi. Jäin jotenkin niin näkyvästi yksin, että se oli ahdistavaa. Aloitin sitten toisen asteen tutkinnon, ensin ylioppilaspohjaisena, ja siellä oli sama ongelma.
Sairastelin sitten välissä ja pääsinkin toiseksi vuodeksi aikuisryhmään, jossa oli yllätyksekseni ihan erilainen ilmapiiri. Kaikki olivat kuin yhtä suurta kaveriporukkaa, kenen kanssa tahansa oli luontevaa mennä ruokailemaan ym. Ikähaarukka oli 24-58. Se oli elämäni kivoimpia vuosia.
Kaipa en vain jotenkin sopeutunut ikäisteni joukkoon. Työpaikoilla on ollut myöhemmin samaa, että yleensä tutustun ja pääsen niiden selvästi vanhempien työntekijöiden juttuihin mukaan, ja oman ikäiset jäävät etäisiksi.
Vierailija kirjoitti:
Mun lapsi saa päiväkodissa kuntoutusohjausta ja toimintaterapiaa sekä puheterapiassakin kävi, kun on pieniä haasteita vuorovaikutuksessa ja kaveritaidoissa. Hieman kirjolla mutta tuskin edes tarttee diagnosoida, mut silti.
Mistähän aikuiselle sais samanlaista ulkopuolista apua?
Mut ohjattiin kouluterveydenhuollosta Tyttöjen talon toimintaan. Siellä voisi tutustua muihin nuoriin aikuisiin naisiin, joilla monella olisi samanlaisia tuntemuksia ja vaikeuksia, ja halu löytää kavereita. Kävin pari kertaa, mutta sanotaanko näin, että tunsin itseni siinä joukossa poikkeavaksi sillä tavalla, että olin sinne ihan liian normaali.
Vierailija kirjoitti:
Mulla loppui ammattikorkeaopinnot saman ongelman vuoksi. Jäin jotenkin niin näkyvästi yksin, että se oli ahdistavaa. Aloitin sitten toisen asteen tutkinnon, ensin ylioppilaspohjaisena, ja siellä oli sama ongelma.
Sairastelin sitten välissä ja pääsinkin toiseksi vuodeksi aikuisryhmään, jossa oli yllätyksekseni ihan erilainen ilmapiiri. Kaikki olivat kuin yhtä suurta kaveriporukkaa, kenen kanssa tahansa oli luontevaa mennä ruokailemaan ym. Ikähaarukka oli 24-58. Se oli elämäni kivoimpia vuosia.
Kaipa en vain jotenkin sopeutunut ikäisteni joukkoon. Työpaikoilla on ollut myöhemmin samaa, että yleensä tutustun ja pääsen niiden selvästi vanhempien työntekijöiden juttuihin mukaan, ja oman ikäiset jäävät etäisiksi.
Mukava kuulla, etten ole ainoa. Minulle on jostain syystä helpompaa ja luontevampaa tutustua vanhempiin (tai nuorempiin) kuin samanikäisiin ihmisiin. En tiedä syytä.
Vierailija kirjoitti:
Mun lapsi saa päiväkodissa kuntoutusohjausta ja toimintaterapiaa sekä puheterapiassakin kävi, kun on pieniä haasteita vuorovaikutuksessa ja kaveritaidoissa. Hieman kirjolla mutta tuskin edes tarttee diagnosoida, mut silti.
Mistähän aikuiselle sais samanlaista ulkopuolista apua?
Siis tämmöinen olisi kyllä loistavaa. Muistan omilta opiskeluajoilta yhden tyypin, joka kyllä yritti porukkaan mukaan, mutta sen seurassa oli vaan aina jotenkin vaivaannuttava olla. Sosiaalisissa taidoissa kai jotain vaikeutta ja ehkä just autismiin viittaavia piirteitä. Varmasti joku tuommoinen olisi voinut auttaa häntä. Löysi hänkin kuitenkin lopulta sen oman kaveriporukan.
Mutta ap:lle, ainakin muistelisin että omalla yliopistolla oli joku yksinäisten ryhmä. Löytyisikö sinun oppilaitoksesta sellaista? Tai ylipäätään jotain muuta kuin vain sen oman vuosikurssin toimintaa, harrastuksia vaikka, jos sieltä löytäisi oman tyylisiä kavereita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ole ikinä ollut tuollaista ongelmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä ainakaan en ole tarpeeksi sosiaalinen porukoihin. Ja tämä tarkoittaa sitä että en tarpeeksi jauha p*skaa muista selän takana.
Tämä kertoo vain sinusta ihmisenä, ei kenestäkään muusta. Sinun ihmiskäsityksesi on tämä ja elät sitä todeksi.
Minua ei kiinnostanut opiskeluaikoina pätkääkään biletys, huutaminen isoin ääneen porukoissa tai toisten haukkuninen selän takana. Onneksi luokalle sattui muutama muukin introvertimpi tapaus.
Kun toinen puoli luokasta laumaantui, jäljelle jäimme me hiljaiset ja sitten sosiaalistuimme keskenämme.
Myöhemmin elämässä olen löytänyt parhaimmat ystävät harrastusten parista. Lika barn läka best. Vieläkään en jaksa kovaäänisiä bilehileitä. Baariin minua ei saa millään.
Sinussa ei ole minusta mitään pielessä. Et vain ole löytänyt vielä kaltaisiasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moi!
Mä sain ystävän, kun kysyin erästä mukavan oloista luokkakaveria mun kanssa ryhmäliikuntatunnille. Olen huono liikkumaan ja ylipainoinen eli en ole mikään luonnonlahjakkuus. Kokeilimme eri tunteja ja yhdessä liikkumisesta tuli tapa. Tutustuimme, kun luentojen jälkeen sai välillä odotella liikuntatunnin alkua ja siinä tuli vaihdettua kuulumisia, jaettua neuvoja ym.
Pyysin myös luokkakavereita mun luo lautapeli-iltaan ja katsomaan leffaa. Meidän asuntolasta pystyy vuokraamaan kerhotilan ilmaiseksi tietyn tuntimäärän kuussa. Tarjoilut oli nyyttärimeiningillä. Ne iltamat oli tosi kivoja. Sain sitten vastakutsujakin ja porukka tiivistyi.
Yhdellä kurssilla kutsuin koko luokan ja varasin tilan ihan yliopistolta leffaa varten. Se oli kielikurssi ja leffa oli kyseisellä kielellä, niin moni tottakai kiinnostui tulemaan. En oikein välitä baareista ja bileistä, mutta aika vähän oli tuommoisia tapahtumia yliopistolla, niin tein itse. Vapaammassa toiminnassa tutustuu paremmin ihmisiin.
Ihan ilman sarvia ja hampaita. Selittäkää tämä ristiriita.
Yhtäältä kärsitään yksinäisyydestä.
Samaan hengenvetoon todetaan, kuinka muut ovat typeriä, vastenmielisiä, kälättäviä bilehirmujuoruajia, oletuksena epämiellyttäviä ihmisiä.
Oletteko aivan varmoja, että näin on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ole yhtä juntti kuin ne toiset
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On myös ihmisiä, jotka kokevat herkästi ulkopuolisuudentunnetta myös tilanteessa, jossa joku muu ei sitä kokisi. Osittain kyse voi olla vain tunteestasi ja kokemuksestasi
Mitä väliä jonkun muun kokemuksilla on?
Kiusaajat voi sillä oikeuttaa oman käytöksensä, "koska eihän susta nyt voi tuntua pahalta kun ei meistä muistakaan tunnu"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko osallistunut vapaaehtoisena esim. tilaisuuksien järjestämiseen? Vai vaan ilmoittautunut paikalle ja odottanut viihdykettä? Koska me ns. "sisäpiiri" oltiin se, joka hitsautui yhteen erilaisten tapahtumien, tilaisuuksien ja muiden järjestämisessä. Tämä on kantanut vuosikymmeniä.
Annatko panoksesi vai vaaditko vain? Ja halveksut niitä, jotka antaa vapaa-aikaansa?
Vierailija kirjoitti:
Moi! Älä anna periksi. Jos on jostain syystä joutunut olemaan lapsena/ nuorena paljon yksin, ihmisestä voi tulla varovainen toisten seurassa, ikäänkuin " pessimisti ei pety" meiningillä. Voi olla vaikea rentoutua ja olla toisten seurassa oma itsensä.
Kannattaa hakeutua kuitenkin ihmisten seuraan ja harjoitella sosiaalisuutta vaikkapa juttelemalla kaupan myyjien tai naapurin mummojen/pappojen kanssa. Tietysti kannattaa myös hakea tukea vaikka psykologin juttusilta tai jostain tukipuhelimesta.
Muista olla itsellesi armollinen, itseluottamus ja luottamus toisiin kasvaa pienin askelin. Tsemppiä
Tämä viesti on uskomatonta soopaa, minkä jokainen sosiaalisesti rajoittunut tietää varsin hyvin. Psykologeista ja kaupan kassalle puhumisesta ei ole yhtään mitään hyötyä.
Kyllä ne huutavat ihmiset voivat olla oikeasti rasittavia hiljaisempien mielestä. Olen nykyään raivorehellinen itselleni ja hakeudun mieluummin niiden pariin, jotka eivät halua olla koko ajan äänessä ja esillä. Ihan samalla tavalla äänekkäät pitävät varmasti hiljaisia rasittavina.
Hiljaisuudestani sain ainakin oman luokan äänekkäiltä jatkuvaa negatiivista palautetta - jopa luokan omassa päättäjäisjuhlassa. Tämän jälkeen päätin olla rehellinen itselleni ja samalla muille. En enää hakeudu öykkämöykkien pariin, elleivät osaa olla mukavia. Rehellistä kummallekin.
Käsittämättömintä oli, että oman sosiaalialaa opiskelevien ihmisten luokalla oli täysin sallittua kiusata. Ja juuri nämä äänekkäät olivat pahimpia kiusaajia. Vaihdoin alaa välittömästi koulun jälkeen. Voi olla ekstrovertti, mutta kun olisi sitä reilulla tavalla.
Ei kukaan halua viettää aikaa tylsän ihmisen kanssa.