Lue keskustelun säännöt.
Mitä teen väärin kun jään aina porukan ulkopuolelle
13.11.2024 |
Olen opiskelija ja nyt olisi ehkä elämäni tärkeimmät hetken löytää ystäviä. Ensimmäisestä päivästä lähtien kuitenkin ryhmät vain syntyivät. Olen koittanut tutustua ryhmäläisiini ja käynyt opiskelijatapahtumissa, mutta ilmassa on aistittavissa sellaista varovaisuutta. TIlanne on se, että minusta tiedetään oikeastaan vain nimi jos sitäkään.
Kai se opiskelu sitten tärkeintä on, mutta jaksaako sitä yksin olla ja puurtaa usempaa vuotta? Ketään tuttavia tai ystäviä ei ole asuinpaikassani.
Kommentit (58)
Sulla voi olla aspergerin oireyhtymä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietipä onko ne porukat hyviä vai huonoja porukoita. Jos tarjolla on enemmän huonoja kuin hyviä, kannattaa sitten miettiä hetki ennen liittymistä.
Miksi sinusta tiedetään vain nimi? Olisi hyvä antaa vähän enemmän itsestään niille ihmisille, joiden kanssa haluaa lähentyä.
Koska olet ärsyttävä ja omituinen. Ei kukaan halua tutustua hyypiöön. Käyttäydy normaalin ihmisen tavoin.
Olet liian tiukkis ja pidät omista arvoista kiinni?
Osaatko olla rento ja heittää huumoria?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ainakaan en ole tarpeeksi sosiaalinen porukoihin. Ja tämä tarkoittaa sitä että en tarpeeksi jauha p*skaa muista selän takana.
Vierailija kirjoitti:
Mietipä onko ne porukat hyviä vai huonoja porukoita. Jos tarjolla on enemmän huonoja kuin hyviä, kannattaa sitten miettiä hetki ennen liittymistä.
Tämä. Hae sellaista seuraa jossa viihdyt. Jos luokassa ei löydy niin onhan siellä muitakin opiskelijoita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet liian tiukkis ja pidät omista arvoista kiinni?
Osaatko olla rento ja heittää huumoria?
Voihan sitä muutenkin olla hyvä tyyppi vaikka et ole niin avoin ja heitä läppää (luokan pelle kenties?)
Minun opiskeluaikanani meillä oli esimerkiksi luokkabileitä. Kaikki kutsuttiin. Osa vain ei tullut. Eivätkä osallistuneet mihinkään muuhunkaan. Lopputulos oli, että bilehileet sitten istuivat luokassa ja ruokalassakin omissa porukoissaan. Sama toistui, kun tehtiin ryhmätöitä ja mitä muuta tahansa.
Ketään ei siis varsinaisesti syrjitty, mutta osa ajoi itsensä porukan ulkopuolelle. En sitten tiedä, tunsivatko he itsensä ulkopuolisiksi vai toivoivatko he sitä? Saattoihan osalla olla omat kuvionsa koulun ulkopuolella, josta emme tienneet mitään. Yhdellä ainakin oli jo mies ja pieni lapsi, joten ihan ymmärrettävää, ettei juossut bilettämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet erilainen kuin muut. Teillä ei ole tarpeeksi yhteistä jotta ystävystyisitte.
Olen miettinyt samaa. En ymmärrä missä on vika, mutta en ole saanut uusia tuttuja yliopistolta. Sääli, koska odotukset olivat korkealla, ehkä vähän liian korkealla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun lapsi saa päiväkodissa kuntoutusohjausta ja toimintaterapiaa sekä puheterapiassakin kävi, kun on pieniä haasteita vuorovaikutuksessa ja kaveritaidoissa. Hieman kirjolla mutta tuskin edes tarttee diagnosoida, mut silti.
Mistähän aikuiselle sais samanlaista ulkopuolista apua?
Vierailija kirjoitti:
Mun lapsi saa päiväkodissa kuntoutusohjausta ja toimintaterapiaa sekä puheterapiassakin kävi, kun on pieniä haasteita vuorovaikutuksessa ja kaveritaidoissa. Hieman kirjolla mutta tuskin edes tarttee diagnosoida, mut silti.
Mistähän aikuiselle sais samanlaista ulkopuolista apua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä tiedät muista opiskelijoista? Jos elämän kokemukset ja tarinat ovat kovin erilaiset,silloin luonteva jutteleminen ei aina suju. Ei niitä ystäviä tarvitse tuossa iässä saada enää kouluympyröistä, ihan muuallakin on ihmisiä,jos on ennakkoluuloton. Useimmilla meistä ' syrjityistä' on juurikin se yksi ehkä kaksi todellista luottoystävää,toisilla ei ketään,mutta netistä löytyy edes jotain ajatustenvaihtoseuraa. Ystävyys ei synny vain siksi,että sattuu olemaan samalla työpaikalla,koulussa,harrastuksessa, vaan tarvitaan jotain tarttumapintaa ja uskallusta tulla myös hylätyksi. Jos tutustuminen ei ole luontevaa,on tosiaan parempi keskittyä vain siihen omaan juttuun ja tehdä suunnitelmia pitkällä tähtäimellä esim ulkomaille. Valitettavasti ihan muualla kuin Suomessa ihmiset ovat vähemmän itseensä käpertyneitä/hapettomassa sosiaalisessa juoruringissän runk..aajia.
Se on aika jännä juttu että jossakin porukassa muut äänessä ja heillä resonoi. Osa muista ei resonoi ehkä heidän tavoitteisiin tai bisneksiin. Jos on hiljaisempi ja tunnusteleva, eikä suoraan etenevä. Tai ei tutustu suorasti. Ehkä on eri elämäntilanne myös.
Kyse on lauma käyttäytymisestä missä muut aistii että olet epätoivoinen, hiukan kun työtön joka haluaa kovasti töihin ja työnantaja tietää tämän joten lauma ajattelee että sinussa on jotain vikaa ja vaarannat lauman olemisen joten sinua torjutaan ja sinua kohtaan harjoitutetaan valta asetelmaa sekä alistamista.
Vierailija kirjoitti:
Se on aika jännä juttu että jossakin porukassa muut äänessä ja heillä resonoi. Osa muista ei resonoi ehkä heidän tavoitteisiin tai bisneksiin. Jos on hiljaisempi ja tunnusteleva, eikä suoraan etenevä. Tai ei tutustu suorasti. Ehkä on eri elämäntilanne myös.
Miksi sitten nuo hiljaisemmat, tunnustelevat ja ja erilaisessa elämäntilanteessa olevat eivät kavereeraa keskenään? Miksei heille kelpaa toistensa seura?
Moi! Älä anna periksi. Jos on jostain syystä joutunut olemaan lapsena/ nuorena paljon yksin, ihmisestä voi tulla varovainen toisten seurassa, ikäänkuin " pessimisti ei pety" meiningillä. Voi olla vaikea rentoutua ja olla toisten seurassa oma itsensä.
Kannattaa hakeutua kuitenkin ihmisten seuraan ja harjoitella sosiaalisuutta vaikkapa juttelemalla kaupan myyjien tai naapurin mummojen/pappojen kanssa. Tietysti kannattaa myös hakea tukea vaikka psykologin juttusilta tai jostain tukipuhelimesta.
Muista olla itsellesi armollinen, itseluottamus ja luottamus toisiin kasvaa pienin askelin. Tsemppiä