Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen tyrmää vuoroviikkovanhemmuiden ja pitää sitä itsekkäänä tapana

Höpön löpöä huudella sivusta keittiöpsykologien pätevyydellä. Eikä Sinkkosen sanomiset ole muuta kun hänen omia mielipiteitä. Vuoroviikkolapsia on haastateltu aikuisina ja kas, ovat tyytyväisiä ja onnellisia ihmisiä. Ei minkäänlaisia ongelmia vuoroviikoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö sitä voisi tehdään niin, että vanhemmat vaihtavat vuoroviikoin  asuntoa, ovat ensiksi lasten kanssa viikon ja sitten muuttavat toiseen asuntoon, jolloin toinen vanhempi palaa lasten luo.

 

Vanhemmat jatkaa samaa riitelyä kotitöistä ja vuokrien-/lainojen maksusta eron jälkeenkin. 

Miten kotityöt liittyy? Kumpikin tekee kotityöt ja ei yhteisiä lainoja.

Yksi tyypillisimmistä eron syistä ovat riidat kotitöistä sekä rahasta. Ei se ex-puoliso ala eronkaan jälkeen niitä tekemään nililtä osin, jotka voi nakittaa exälleen eli eron jälkeenkin joutuu toinen siivoamaan exänsä jäljet. Saattaapi vielä kostaa eroa sotkemalla extraa ihan vaan kiusallaan. Eikä ala myöskään maksamaan omaa osuuttaan kuluista. Niinpä voit päätyä sekä maksamaan exän asumiset, osan ruuista ja siivoamaan exän jäljet.

Vuoroviikkoasumisen periaate toistaa sitä sulle-mulle -ajattelua, joka on joidenkin mielestä tasa-arvoa. Kun kaikki jaetaan tasan vanhempien kesken, ollaan "tasa-arvoisia".

Tälläinen "tasa-arvo" toimii hyvin parisuhteessa, jossa ei ole lapsia. On vain minun etuni ja sinun etusi. Annas kun tulee lapsia ja onkin minä, sinä, lapsi ja koko perhe, joilla kullakin on omat etunsa.

Silloin ei todellakaan riitä, että kaikki hyvät ja huonot asiat jaetaan "tasan" vanhempien kesken. Pitäisi ajatella myös (jokaisen) lapsen etua, sekä perheen yhteistä etua. Nallekarkit on vaikeaa saada menemään ihan justiinsa tasan. Enää ei olekaan "omaa aikaa". Järkytys on suuri.

Tässä kohtaa sitten loppuukin "tasa-arvoon" tottuneiden kyky nähdä metsä puilta ja neuvotella. Jos vanhemmat edelleen vain optimoivat omaa etuaan, alkaakin kokonaisuuden hyvä hallinta vaatia jo korkeampaa matematiikkaa.

Riidellään ja todetaan, että näin riitaisessa suhteessa ei ole kenelläkään kivaa. Sitten tulee ero, ja vuoroviikot, ja jälleen on molemmilla sama määrä "omaa aikaa" ja ollaan jälleen tasa-arvoisia. Ihanaa!

Jotta liitto voisi jatkua, yhtälöön pitäisi jotenkin saada myös lasten ja perheen etu mukaan. Sulle-mulle -ihmisille tämä on kovin vaikeaa. Perhe-elämä vaatii omanlaistaan asennetta ja ajattelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

LouLou kirjoitti:

Harmittaa sanoa, mutta se on ihan totta. En ikinä itse haluaisi asua vuoroviikoin eri asunnoissa. Voihan lapsella olla yksi vakituinen koti ja tavata etävanhempaa lähes jokainen viikonloppu ja koulujen loma-aikoina enemmänkin, niin siitä tulee melkein 50/50.

Silloin sille toiselle vanhemmalle jää pelkkä arjen pyöritys, eikä lapsi saa viettää vapaa-aikaa tämän toisen vanhemman kanssa lainkaan. Onko se sitten parempi?

Itse erolapsena muistan sen karsean ikävän, mikä oli mukana ihan koko ajan. Meillä oli siis niin, että asuin äidin luona ja tapasin isää joka toinen viikonloppu + lomat.

Kaverini oli viikko-viikko -lapsi, ja kadehdin häntä. 

Edelleen liki nelikymppisenä sunnuntai-päivissä on outo haikeus mukana. Kun isäviikonloppuisin su

Kurja juttu sulle. Itse näin isää joka toinen vkl ja arkisin hän oli mukana harrastuksessani. Hän ei ollut ihanneisä vaan pelkäsin häntä, koska oli kiukutteluineen ja vihamielisine mielipiteineen kuin kakara. Olisi ollut hirveää asua hänen kanssaan. Nuo viikonloputkin jäi teini-iässä pois, mutta se pienen mielen manipulointi teki minusta kyynisen ihmisen. 

Itselleni taas isä oli tosi rakas ja koen, että vuoroviikkoina olisin saanut hänet elämääni tiiviimmin. Nuo viikonloput ja lomat eivät vaan olleet yhtään sama asia, kuin että olisin saanut elää arkea isäni kanssa.

Teini-iässä vähän ennen täysi-ikäisyyttä sitten muutin isälle omasta halustani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö sitä voisi tehdään niin, että vanhemmat vaihtavat vuoroviikoin  asuntoa, ovat ensiksi lasten kanssa viikon ja sitten muuttavat toiseen asuntoon, jolloin toinen vanhempi palaa lasten luo.

Ei, koska "se ei toimisi". Eli eivät halua muuttaa. Kumma juttu.

 

Kolmen asunnon ylläpito nykyhinnoilla olisi sen verran tyyristä, että mieluummin sen rahan käyttää lapsen muihin juttuihin, kuten harrastekuluihin.

Asutaan tosin niin lähekkäin, että ainoa mukaan menevä reppu on koulureppu kirjoineen. Kaikki muu tarvittava löytyy kummastakin kodista, jos jotain unohtuu niin kävellen pääsee hakemaan. 

Vierailija kirjoitti:

Päivänselvä asia. Mieti kun muuttaisit viikon välein. Stressaavaa ja vanhemmilta itsekästä. Vanhempani erosivat kun oli 13, ei olis tullu mieleenkään muutella viikon välein. Jäin asumaan omaan kotiin ja tapasin toista vanhempaa vapaa-ajalla ja viikonloppuisin. 

Lapsenlapset on nyt viikko-viikkosysteemissä. Nuorin eskarilainen itkee joka perjantaiaamu kun on pakko mennä toiselle taas viikoksi. Enkä nyt tähän laita, meneekö isälle vai äidille. Tämä toinen vanhempi ei ihan ihannevanhempi mielestäni ole, mutta kuitenkin ihan perusjärkevä tyyppi, ei päihteitä/väkivaltaa tms.

Ehkä 6-v on liian pieni tähän systeemiin?

LouLou kirjoitti:

Harmittaa sanoa, mutta se on ihan totta. En ikinä itse haluaisi asua vuoroviikoin eri asunnoissa. Voihan lapsella olla yksi vakituinen koti ja tavata etävanhempaa lähes jokainen viikonloppu ja koulujen loma-aikoina enemmänkin, niin siitä tulee melkein 50/50.

Niin, mutta sinä et tietenkään itse olisi se etävanhempi, joka saa olla lapsensa kanssa vain vähän. Idea juuri oli se, ettei lapsi ole puoliksi molempien vanhempiensa luona! Eli ei 50/50, vaan toisen vanhempansa kanssa vähän.

Tietysti jos vanhempien välit on kunnossa, niin mikäpä estää sopimasta asioista. Ei niin aina ole, jolloin pitää olla runko, minkä mukaan toimitaan. Esim. mieheni exä on ilkeä, vahtaaja ja kontrollifriikki. Ei sen kanssa ole koskaan voinut sopia yhtään mitään joustoja. Hän itse oli syyllinen heidän eroonsa, mutta se ei estä häntä olemasta mustasukkainen ikuisesti. Häneltä on pitänyt kieltää viestien lähettäminen, koska niissä oli aina niin ilkeä sävy, sellaista kontrollointia, vähättelevää puhetta, piilokettuilua.

Vierailija kirjoitti:

LouLou kirjoitti:

Harmittaa sanoa, mutta se on ihan totta. En ikinä itse haluaisi asua vuoroviikoin eri asunnoissa. Voihan lapsella olla yksi vakituinen koti ja tavata etävanhempaa lähes jokainen viikonloppu ja koulujen loma-aikoina enemmänkin, niin siitä tulee melkein 50/50.

Niin, mutta sinä et tietenkään itse olisi se etävanhempi, joka saa olla lapsensa kanssa vain vähän. Idea juuri oli se, ettei lapsi ole puoliksi molempien vanhempiensa luona! Eli ei 50/50, vaan toisen vanhempansa kanssa vähän.

Tämä on totta. Usein vuoroviikkovanhempia syytetään siitä, että haluavat itsekkäästi "omaa aikaa". Mutta ei monella ole siitä kyse, että kumpikin haluaisi hoitaa lapsiaan KORKEINTAAN 50%, vaan siitä, että kumpikin haluaa olla lasten kanssa VÄHINTÄÄN 50%. Hyvin harva näistä vuorovanhempia haukkuvista suostuisi itse olemaan se etävanhempi, joka näkee lapsiaan joskus ja jouluna.

Sanan "itsekäs" käyttö on tunnepohjaista vaikuttamista. Sitä paitsi se perustuu olettamukseen mitä ei voi todentaa.

Jotain pysyvyyttä lapsen elämässä tulisi olla vaikka sitten oma lapsuudenkoti eli eron tullessa lapsi jää asumaan toisen luokse ja tapaa toista vanhempaa sovitusti. 

Onko joku täällä valmis muuttamaan viikon välein?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

LouLou kirjoitti:

Harmittaa sanoa, mutta se on ihan totta. En ikinä itse haluaisi asua vuoroviikoin eri asunnoissa. Voihan lapsella olla yksi vakituinen koti ja tavata etävanhempaa lähes jokainen viikonloppu ja koulujen loma-aikoina enemmänkin, niin siitä tulee melkein 50/50.

Niin, mutta sinä et tietenkään itse olisi se etävanhempi, joka saa olla lapsensa kanssa vain vähän. Idea juuri oli se, ettei lapsi ole puoliksi molempien vanhempiensa luona! Eli ei 50/50, vaan toisen vanhempansa kanssa vähän.

Tämä on totta. Usein vuoroviikkovanhempia syytetään siitä, että haluavat itsekkäästi "omaa aikaa". Mutta ei monella ole siitä kyse, että kumpikin haluaisi hoitaa lapsiaan KORKEINTAAN 50%, vaan siitä, että kumpikin haluaa olla lasten kanssa VÄHINTÄÄN 50%. Hyvin harva näistä vuorovanhempia haukkuvista suostuisi itse olemaan se etäv

Vanhempien haluista tässäkin kysymys. Lasten kustannuksella. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No näinhän se on. Vuoroviikkovanhemmuus palvelee aikuisten tarpeita. Saa olla lasten kanssa, mutta saa vastapainoksi omaa aikaa. Ja kumpikin joutuu tasapuolisesti kantamaan taakan. Ja saa tasapuolisesti myös ne hyvät asiat.

 

Mutta tätähän ei saa sanoa.

Pelkkää itsekkyyttä ja keskenkasvuista hedonismia. Miksi hankinneet lapsen tai lapsia ylipäätään?

Miksi miehinen itsekkyys on sallittu? Miksi mies saa ajatella vain seksiä, omaa sukunimeään ja sitä että saa pojan? :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jarilla nyt on joku kiukku päällä, kun tyrmää samaan hengenvetoon ihmisten terapiassa käymisen ja sen, että lapset näkevät tasapuolisesti yhtä paljon molempaa vanhempaansa, mitä nyt seuraavaksi. Olisiko aika jo eläköityä, jos noin harmittaa?

Niinpä. Olisi kiinnostavaa tietää, kantaako hän samalla tavoin huolta ns. viikonloppuvanhemmuudesta, jossa lapsi näkee toista vanhempaansa joka toinen viikonloppu eli n. 4 päivää kuukaudessa. Sekö on sitten loistavan hyvä?

Osalla tuntuu ongelmaksi nousevan lasten kustannukset, viikko-viikko vanhemmuudessa ei jakseta elareita. Fiksut vanhemmat sitten sopivat hankintojen jakamisesta muuten. 

-ohis

Jotkut eivät osta lapsille mitään (vaatteet, lelut, muut tarvikkeet) edes avioliitossa ollessaan.  Miten sellainen ihminen yhtäkkiä muuttuisi avokätiseksi ja vastuuntuntoiseksi?

Vierailija kirjoitti:

Muutama nosto edellisistä kommenteista:

- meillä sujuu viikko - viikko, lasten psykiatriselta neuvottiin, että kunhan se on säännöllistä ja että lapset tietää selkeästi etukäteen, missä mennään. Muutoksista kerrotaan mahdollisimman ajoissa koska ihan aina, ihan jokaiselle niitä joskus tulee

- molemmissa kodeissa lapsilla oma huone, omat mukit (koska ainahan pitää saada juoda siitä OMASTA mukista :D / shampoot / pipot jnejne, kaikki tuplana paitsi koulureput, kannettavat ja puhelimet, ei tartte pakata sukkia ja puseroita edestakaisin

- tosin meillä vanhemmilla hyvät välit, avaimet toistemme koteihin ja lyhyt välimatka, jotta lapset voi kirmata edestakaisin miltei miten lystää

- yhteinen kolmas asunto olisi ehkä ihan helvettiä, siellä molemmat joutuisi sietämään sellaista elämätapaa, josta ehkä halunnut eroon (toinen supersiisti ja toinen suurpiirteinen jne jne), siivoamaan toisen jäljet, hakemaan aina sitä vessa

En olisi ikinä uskaltanut antaa kotini avainta exälle. Onneksi hän asui toisesa maassa. Näen vieläkin joskus painajaisunia.

Täysin oikeaa ja totta Sinkkonen on mieltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jari Sinkkonenkin voisi elää tätä päivää eikä jotain sota-aikoja. Maailma muuttuu, mutta Sinkkonen on jämähtänyt johonkin menneeseen. Surullista, että häntä pidetään jonkinlaisena asiantuntijana, luultavasti sukupuolen vuoksi.

Ei se lapsen kokemusmaailma mitenkään ole muuttunut. Kyllä se vaan on totta, että jatkuvasti muuttaminen on raskasta. Moni tässä ketjussa takertuu tavaroiden pakkaamiseen, ja näyttää ajattelevan, että jos ei tarvitse pakata niin sitten on ihan ok. No ei ole! Kyllä ihmiselle on tärkeää että on yksi koti. Muuten vaihtuu viikottain kaveripiiri, aina on jokin tavara juuri siinä toisessa kodissa, ylipäätään raskasta olla jatkuvasti siirtymässä. Ihminen tarvitsee rauhaa, ja kaksi kotia luo väistämättä tietynlaista rauhattomuutta. Mihinkään ei voi kunnolla asettua olemaan, kun kohta taas on lähdettävä. Lapsella jää jokin projekti kesken toises

Miksi kaveripiiri pitäisi vaihtua? Vaikka asuisin edelleen eksäni kanssa yhdessä, niin lasta pitäisi kuskata kymmeniä kilometrejä kavereiden luo joka tapauksessa. Iso koulu, jossa on porukkaa kunnan joka laidalta, tekee jo luonnostaan pitkät välimatkat kavereiden välille. Kaverit pysyvät samoina, isä kuskaa omalla viikollaan ja minä omillani.

Lapsilla kaksi kotia. Täytyy olla varakas jos 3 kotia.

Lapsi menimielellään isälle, olin lähivanhempi. Siellä oli 4 lasta ja kaksi huonetta ja pojalla oma huone.