Lue keskustelun säännöt.
Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen tyrmää vuoroviikkovanhemmuiden ja pitää sitä itsekkäänä tapana
Nyt tuli oikea asiaa pitkän linjan lastenpsykiatrilta.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/lukemisto/0d91a85c-e9b4-4a1b-b86e-9…
Mitä palstalaiset ovat mieltä? Asiallista keskustelua kiitos. Ei sepitettyjä tarinoita.
Kommentit (900)
Kyllä se voi toimia ihan hyvin, mutta edellyttää sitä, että vanhemmilla on hyvät ja ystävälliset välit keskenään ja asuvat lähellä toisiaan eli lasten kaveripiiri ja koulumatka lähes sama molemmista kodeista. Lisäksi helpottaa lapsen osaa, jos molempien vanhempien luona on esim. vaatetta, lelut, pelit, kirjoja yms tavaraa eli ei tarvitse pakata kuin koulukirjat ja ehkä jotkut harrastusvälineet. Meillä me vanhemmat haemme ja viemme nämä tavarat ettei lasten tarvi niitä raahata. Ja tärkeää, että on joustoa. Joskus lapsi ehkä haluaakin mennä äidille / isälle jo päivää aiemmin tms ja mielestäni sen pitää onnistua. Meillä parin vuoden kokemuksella toimii hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä tohtorin kanssa. Vuoroviikkoasuminen ei ole lapsen etu. Näen tämän joka päivä työssäni lastensuojelun sosiaalityöntekijänä. Lähes jokainen asiakaslapseni on näitä. Itsekkäät vanhemmat eivät välitä lapsensa parhaasta vaan "minulla on oikeus ..."
Sitten on myös näitä äitejä, joiden mielestä heillä on oikeus vapaisiin ja tunkee pienet, alle 3-vuotiaat lapset isälleen viikoksi kerrallaan toiseen kaupunkiin 200 km:n päähän, jotta itse saa käydä rauhassa kaupoilla ja joogassa ;-). Milloin niitä lasten etuja mietitään? Noin pienten lasten paikka on äidin luona.
Niin, kun isähän on täysin ulkopuolinen ihminen lasten näkökulmasta.
Voi jestas sentään. Eron jälkeen on iso ongelma, jos lapset ovat yhtään isän kanssa, mutta ydinperheessä pärjäävät aivan hyvin kun äiti on työmatkoilla, sairaalassa, harrastuksissa, tms.
Vierailija kirjoitti:
Vuoroviikkoasuminen toimii harvoin. Lapsilla saattaa pahimmillaan olla aivan eri elämät molemmissa kodeissa; eri säännöt, eri kaverit (naapurusto), erilaiset rutiinit.
Miksi tämä olisi ongelma?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenhän tuo käytännössä olis edes toteutettavissa että lapset pysyis kodissa ja vanhemmat muuttaisivat vuoroviikoin?
Eli olisi se sama omakotitalo lapsilla (kuka sen omistaa/maksaa ja huolehtii) ja siihen päälle olisi molemmilla vanhemmilla ne omat kodit.
Tuttu perhe toimii niin, että lapset jäivät omakotitaloon ja vanhemmille hankittiin yhteiseksi kämpäksi lapsivapaaviikkojen ajaksi vuokrayksiö. Asuvat siis vuoroviikoin näissä ja lapset eivät muuta mihinkään. Toimiiko, en tiedä mutta ei varmaan sen jälkeen tuo yhteinen vuokrayksiö toimi kun uudet kumppanit tulevat kuvioihin.
Hankalaksihan se menee, mutta toisaalta sittenhän se serusteleva vanhempi voi varmaan olla osan "lapsivapaasta" ajastaan uuden kumppaninsa luona. En itse usko, että tuollainen yhteinen yksiö eksän kanssa on mikään toimiva ratkaisu pitkällä aikavälillä, mutta se voi olla ihan hyvä vaihtoehto silloin, jos vanhemmilla on todella hyvät välit, kumpikaan ei haikaile takaisin suhteeseen, ja jos lapset ovat jo isoja teinejä eli muuttamassa joka tapauksessa pois kotoa. Silloin voi olla fiksua tehdä omaisuuden jako vasta lasten muutettua omilleen, jolloin kummankaan ei tarvitse ostaa perheasuntoa vaan voivat ostaa vaikka kaksion omakotitalosta saaduilla rahoilla sekä yhteisessä yksiössä asuessa säästetyillä muilla rahoilla.
Vierailija kirjoitti:
Ihan kauhea ajatus. Kuvittele että itse joutuisit muuttamaan joka toinen viikko. Meillä ei ole isän kanssa minkäänlaisia välejä joten minkäänlainen järjestely ei toimisi. Lapset asuu minun kanssani ja näkevät isäänsä ehkä pari kertaa vuodessa, silloin kun isää sattuu kiinnostamaan. Lapsilla on kuitenkin ollut yksi koti, ei ole tarvinnut rampata missään.
Hienoa! 👍👍
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vuoroviikkoasuminen toimii harvoin. Lapsilla saattaa pahimmillaan olla aivan eri elämät molemmissa kodeissa; eri säännöt, eri kaverit (naapurusto), erilaiset rutiinit.
Se että vanhempani eivät eronneet vaikka olisi ollut parasta, johtui heidän narsismistaan. Oli nautinnollista katsoa kun lopulta asuivat kahdestaan.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen aina näitä "minulla ei ole lapsia joten en voi kommentoida"- viestejä. Kai nyt iso osa ihmisistä muistaa millaista itsellä on lapsena ollut ja millaista elämää eli ja mistä tykkäsi?
En varemasti olisi yhtään tykännyt vuoroviikoista, vaan ehdottomasti halunnut kodin jossa olen pysyvästi ja sitten toisinaan vaikka viikonloppuisin välillä piipahdan kylässä sen toisen vanhemman luona. Varsinkin jos on välimatkaa, ja on kuljettava kouluun isommalla iällä, kaverit vakiintuisi paremmin jne. On oma huone jossa on aina kaikki, eikä retuuteta paikasta toiseen viikon välein. Varmasti kiva vanhemmille kun saa sen viikon huilata ja rentoutua, mutta lapselle ei varmasti hyvä.
Minulla on näin melkein kuusikymppisenäkin ikävä lapsuudenkotiani ja omaa huonettani siellä. Olen kiitollinen 1920-luvulla syntyneille vanhemmilleni, jotka elivät yhdessä 59 vuotta ja tarjosivat minulle ja minua paljon vanhemmalle veljelleni hyvän, pysyvän kodin, jonka he olivat omakätisesti 50-luvulla rakentaneet.
Mutta he olivatkin olivatkin sukupolvea, joka rakensi meille tämän modernin Suomen eikä heidän tarvinnut muulla tavalla toteuttaa itseään. Siksi meillä heidän lapsinaan oli hyvä olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuoroviikkoasuminen toimii harvoin. Lapsilla saattaa pahimmillaan olla aivan eri elämät molemmissa kodeissa; eri säännöt, eri kaverit (naapurusto), erilaiset rutiinit.
Miksi tämä olisi ongelma?
Mielenterveys? Suuri tarve terapiaan ainakin vanhempana?
Ei ihme, että terapiasta ja siihen pääsemisen vaikeudesta puhutaan paljon. Ei terapeutteja riitä kaikille entisille vuoroviikkolapsille. Koulutusta tarvitaan paljon lisää.
Vierailija kirjoitti:
Ihan kauhea ajatus. Kuvittele että itse joutuisit muuttamaan joka toinen viikko. Meillä ei ole isän kanssa minkäänlaisia välejä joten minkäänlainen järjestely ei toimisi. Lapset asuu minun kanssani ja näkevät isäänsä ehkä pari kertaa vuodessa, silloin kun isää sattuu kiinnostamaan. Lapsilla on kuitenkin ollut yksi koti, ei ole tarvinnut rampata missään.
Joo, muuttaminen uuteen kotiin viikon välein olisi rasittavaa. Vuoroasumisessa kuitenkaan ei muuteta viikon välein. Vertautuu nähdäkseni siihen, kun itse olen käytännössä vuoroviikoin miesystävän luona - minulla on vuoroviikoin lapset, ja vuoroviikoin sitten taas heidän isänsä tulee meille olemaan lasten kanssa (lasten isä asuu eri paikkakunnalla, siksi vuoroasuminen ei ole lapsille mahdollinen). En koe yhtään raskaaksi siirtyä viikon välein paikasta toiseen. Ihan tuttuun paikkaan aina kuitenkin palaan, ja kumpikin paikka tuntuu kodilta. Ihan kuten vuoroasuessa lapsillakin. Tunnen myös yhden pikkulapsiperheen, jolla on kakkosasunto toisella paikkakunnalla, ja läpi vioden asuvat vuorotellen molemmissa kodeissa - perheen äiti on hoitovapaalla ja isä etätöissä. Tuntuvat tykkäävän siitä, että voivat asua osittain kahdella paikkakunnalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuoroviikkoasuminen toimii harvoin. Lapsilla saattaa pahimmillaan olla aivan eri elämät molemmissa kodeissa; eri säännöt, eri kaverit (naapurusto), erilaiset rutiinit.
Miksi tämä olisi ongelma?
Mielenterveys? Suuri tarve terapiaan ainakin vanhempana?
Ei ihme, että terapiasta ja siihen pääsemisen vaikeudesta puhutaan paljon. Ei terapeutteja riitä kaikille entisille vuoroviikkolapsille. Koulutusta tarvitaan paljon lisää.
Meinaatko tosissasi, että jos äidin ja isän luona on vähän eri rutiinit ja eri säännöt, lapset joutuvat terapiaan?
Itsekkäistä syystä erottu jos kumminkin luottaa lapsen joka toiseksi viikoksi erotulle puolisolle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse niin herkkä, että en kestäisi vaihtaa kotia viikon välein. En käsitä, miten pienet lapset siihen pystyvät. Mun mielestä lapsella pitäisi olla yksi pysyvä koti. Eron myötä se on sitten vanhempien pään vaiva, miten sen järjestävät. Etävanhemmat joutuvan vaan kohtaamaan niin paljon syyllistämistä, ettei kumpikaan osapuoli enää halua siihen rooliin joutua. Vaikka etänäkin olisi mahdollista lasta nähdä vaikka kuinka paljon, varsinkin jos asuu lähellä.
Ja sitten oma juttunsa on ne vanhemmat, jotka eron jälkeen muuttavat parin sadan kilometrin päähän toisistaan ja lapsi kulkee sitä väliä viikon välein. Se on mun mielestä älyttömyyden huippu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä vuoroviikkoasuminen on lapselle aina paras aina jos se on mahdollista ja on lapsen etu. Edellyttää että molemmat vanhemmat ovat ns. kunnollisia vanhempia eikä mitään alkoholisteja tms.
Oikeasti maassamme on aika paljon alkoholisteja ja sitten on niitä, joilla on joku pahempi psyykkinen sairaus ja joiden kanssa on kauheaa olla vaikeina kausina. Näistä tilaneista ei juurikaan puhuta ääneen, kun puhutaan avioeroista ja lasten (pakollisista) tapaamisista toisen vanhemman kanssa.
Oma ex-mies oli väkivaltainen minua ja kehitysvammaista lastamme kohtaan. Lapsen on silti pakko tavata isäänsä säännöllisesti, vaikka ei halua ja tapaamisista aina kuormittuu. Lastensuojelu silti pakottaa lapsen tapaamisiin, koska lapsi ei kehitystasonsa vuoksi voi (lastensuojelun mielestä) ymmärtää, mitä isän tapaamattomuus tarkoittaisi ja ettei lapsen sanaan/ymmärryksen tasoon voi perustaa mitään päätöstä. Jos itse kieltäytyisin viemästä lasta tapaamisiin, tulisi syyte vieraannuttamisesta.
Tästä ilmiöstä - lapsi pakotetaan pitämään yllä suhdetta väkivaltaiseen vanhempaan - puhutaan liian vähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen itse niin herkkä, että en kestäisi vaihtaa kotia viikon välein. En käsitä, miten pienet lapset siihen pystyvät. Mun mielestä lapsella pitäisi olla yksi pysyvä koti. Eron myötä se on sitten vanhempien pään vaiva, miten sen järjestävät. Etävanhemmat joutuvan vaan kohtaamaan niin paljon syyllistämistä, ettei kumpikaan osapuoli enää halua siihen rooliin joutua. Vaikka etänäkin olisi mahdollista lasta nähdä vaikka kuinka paljon, varsinkin jos asuu lähellä.
Ja sitten oma juttunsa on ne vanhemmat, jotka eron jälkeen muuttavat parin sadan kilometrin päähän toisistaan ja lapsi kulkee sitä väliä viikon välein. Se on mun mielestä älyttömyyden huippu.
Olet niin herkkä, että kahden kodin malli ei sopisi sinulle - selvä se sitten. Mutta eikö sinua herkkänä ihmisenä haittaisi lainkaan se, että menettäisit yhden perheenjäsenen arjestasi kokonaan? Näissä keskusteluissa unohtuu se, että lapsille myös vanhemmat ovat tärkeitä ja rakkaita, ei vain ne seinät ympärillä. Ja useimmille ihmisille perheenjäsenet ovat kaikkein tärkeimmät ja rakkaimmat. Kotikin on tärkeä, mutta esim. muutto ja sitä kautta tutusta kodista luopuminen käy huomattavasti kivuttomammin kuin perheenjäsenestä luopuminen. Omituista silti, että näissä keskusteluissa ajatellaan, että on lapselle paljon helpompaa, jos toinen vanhempi vain "epäitsekkäästi" vetäytyy syrjään lapsen elämästä.
Ja tämän kirjoitti ydinperheessä kasvanut ihminen, jonka lapsilla ei ole vuoroasumista. Mutta sekä itselleni että omille lapsilleni ovat omat vanhemmat todella tärkeitä - molemmat vanhemmat.
Vierailija kirjoitti:
Ihan kauhea ajatus. Kuvittele että itse joutuisit muuttamaan joka toinen viikko. Meillä ei ole isän kanssa minkäänlaisia välejä joten minkäänlainen järjestely ei toimisi. Lapset asuu minun kanssani ja näkevät isäänsä ehkä pari kertaa vuodessa, silloin kun isää sattuu kiinnostamaan. Lapsilla on kuitenkin ollut yksi koti, ei ole tarvinnut rampata missään.
Minä kyllä tykkäisin asua eri osoitteissa. Totta puhuen minulle olisi sopinut elämä vaikka tyote esittelijänä lentäen ympäri maailmaa, tai köyhänä diginomadina hostellista toiseen. Ymmärrän ettei ehkä kaikille sovi, mutten tykkää siitä että sanotaan mistä muiden pitää tykätä tai että lasten puolesta sanotaan että kokisivat näin ja noin, pitää kysyä että voi tietää, lasten puokesta aivan liikaa puhutaan asioita jotka ovat oikeasti puhujan omia kokemuksia.
Sukupuoli-identiteettipolitiikka pois kouluista!
Tutustu kansalaisaloitteeseen:
KASVURAUHA 2024
https://anna.fi/ihmiset/vuoroviikkolapset?utm_medium=Social&utm_source=…
ruotsissa vuoroviikkoasuminen on ollut jo pitkään käytössä. Lisäksi kovin vähän vielä tutkittu.
Loistava tapa saada omat lapset pois nurkista viikoksi!!! Hävetkää. Viikko omaa aikaa, ja voi tehdä mitä vaan... sääli lapsia joilla on tuollaiset vanhemmat että sanovat lapsen puolesta että on kivaa. Juuri kun totut toiseen kotiin lähdet toiseen ja se tuntuu vieraalta, ja taas sama juttu totut tähän kotiin ja taas joudut lähtemään.
Ei ihme että koulu ongelmat on lisääntyneet,laspet iei opi puhumaan, ei lukemaan ei laskemaan... kun stressaantuvat jatkuvasta muuttamisesta. Teineinä mielenterveysongelmat on joka ikisen muuttavan lapsen ongelmana.
Aikuiset pääsee tosi helpolla, kun voi syyttää lapsia kaiksesta, vaikka itse on tehnyt lapsen elämästä helvetin. Muuttakaa itse viikottain, niin tiedätte miltä se tuntuu. Mutta eihän aikuinen pilaa omaa elämää, lapset kun tekee sen ehihän puolesta.
Tuollainen lasta kiusaava muoti pitää lailla lopettaa.
Mun serkku erosi tyttöystävästään kun heidän lapsi oli vajaa vuoden ikäinen ja he aloittivat vuoroviikot jo silloin, kun lapsen äiti halusi mennä takaisin töihin vanhempainvapaalta heti kun lapsi vaan pääsi päiväkotiin. Mö olen käsittänyt, että vuoroviikkoja suositellaan aloitettavaksi vasta joskus 6-vuotiaasta lähiten...?
Ihmettelen aina näitä "minulla ei ole lapsia joten en voi kommentoida"- viestejä. Kai nyt iso osa ihmisistä muistaa millaista itsellä on lapsena ollut ja millaista elämää eli ja mistä tykkäsi?
En varemasti olisi yhtään tykännyt vuoroviikoista, vaan ehdottomasti halunnut kodin jossa olen pysyvästi ja sitten toisinaan vaikka viikonloppuisin välillä piipahdan kylässä sen toisen vanhemman luona. Varsinkin jos on välimatkaa, ja on kuljettava kouluun isommalla iällä, kaverit vakiintuisi paremmin jne. On oma huone jossa on aina kaikki, eikä retuuteta paikasta toiseen viikon välein. Varmasti kiva vanhemmille kun saa sen viikon huilata ja rentoutua, mutta lapselle ei varmasti hyvä.