Lue keskustelun säännöt.
Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen tyrmää vuoroviikkovanhemmuiden ja pitää sitä itsekkäänä tapana
Nyt tuli oikea asiaa pitkän linjan lastenpsykiatrilta.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/lukemisto/0d91a85c-e9b4-4a1b-b86e-9…
Mitä palstalaiset ovat mieltä? Asiallista keskustelua kiitos. Ei sepitettyjä tarinoita.
Kommentit (900)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No näinhän se on. Vuoroviikkovanhemmuus palvelee aikuisten tarpeita. Saa olla lasten kanssa, mutta saa vastapainoksi omaa aikaa. Ja kumpikin joutuu tasapuolisesti kantamaan taakan. Ja saa tasapuolisesti myös ne hyvät asiat.
Mutta tätähän ei saa sanoa.
Liekö joku jo kommentoi..itse en ainakaan odota omaa aikaa. Mieluummin pitäisin lapsen koko ajan. Vuoroviikko on kivulias kompromissi myös useimmille vanhemmille.
Normaalia että tuntee kipua asiasta. Vain mieleltään häiriintyneet lapsiaan lähinnä vihaavat eivät tunne kipua asiasta vaan hehkuttavat lapsivapaitaan.
Itkeäkö pitäisi (ja mieluusti julkisesti kaikkien edessä?) kun lapsi lähtee toiselle vanhemmalleen? Kun ei siinä oikein tilanteelle mitään voi, niin voin pitää huolta itsestäni keksimällä jotain mukavaa tekemistä lapsivapaalle ajalleni. En tiedä, ketä se auttaa, että itken masentuneena sen ajan yksin kotona.
Ja niin, minä en ollut päättämässä erosta. Se kerrottiin minulle ilmoitusluonteisena asiana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos noin olisi, että lapsi voi olla onnellinen vain vanhempien ollessa yhdessä, ei itsenäisille naisille tarjottaisi lapsettomuushoitoja, eikä esim. kumppanuusvanhemmuuskuvioita sallittaisi/tuettaisi. Eikös esim. poliitikko Jani Toivolallakin ole kumppanuusvanhemmuuteen adoptoitu lapsi (pahoittelut, jos meni väärin, olen vain saanut tämän käsityksen jostain)? Eihän tuollaista sallittaisi, jos lapsi voisi olla onnellinen vain vanhempien ollessa parisuhteessa.
Tämän asian tutkimuksissa pitäisi kiinnittää enemmän huomiota siihen, mitä tapahtui ennen vanhempien eroa. Jos lapsi on esim. todistanut väkivaltaa (suurin osa niistä pidetään perheen sisällä piilossa, eikä niistä hiiskuta ulkopuolisille edes eron jälkeenkään), niin lapsi saattaa oireilla sitä, eikä varsinaista eroa. Riitaisessa erotilanteessa lapsi saattaa myös henkisesti olla enemmän toisen vanhemman puolella, ja voi olla hyvinkin ristiriitaista viettää aikaa sitten sen toisen vanhe
Ei kukaan ole kritisoinut väkivalta/päihde syistä olevia eroja. Mutta se on hyvä kortti viedä asia pois varsinaisesta asiasta.
Lainaus ei toimi, mutta väitän, että lapsiperheissä kaikki erot johtuvat jonkin asteisesta väkivallasta (vähintään henkistä, joka tietysti asteittain pahenee kohti fyysistä), tai esim. pahasta hylkäämisen kokemuksesta, siis että toinen vain tekee omiaan, ja toinen jää parisuhteen aikanakin kokonaan yksin.
Ei näistä vaan kerrota kellekään. Sanotaan, että kasvettiin erilleen. Varsinkin ns. paremmissa piireissä, mutta uskon, että ihan kaikki.
On siis todella lapsellista sanoa, että joku erosi heppoisin perustein tms. Nuo henkilöt eivät varmasti tiedä, mitä todella tapahtui, eivätkä tiedä viranomaisetkaan, tai ehkä kukaan. Se väkivaltaa kärsinyt ymmärtää, että jos toiselta vanhemmat otetaan huoltajuus pois, hän on kokonaan yksin.
Ja vielä. Ydinperheäiditkin osaa ihan yhtälailla hehkuttaa lapsivapaata naistenviikonloppuaan tms. Ihan kaikki äidit osaavat ja tunnen paljon äitejä. Ihan turha sellaista on paheksua.
Vierailija kirjoitti:
Lainaus ei toimi, mutta väitän, että lapsiperheissä kaikki erot johtuvat jonkin asteisesta väkivallasta (vähintään henkistä, joka tietysti asteittain pahenee kohti fyysistä), tai esim. pahasta hylkäämisen kokemuksesta, siis että toinen vain tekee omiaan, ja toinen jää parisuhteen aikanakin kokonaan yksin.
Ei näistä vaan kerrota kellekään. Sanotaan, että kasvettiin erilleen. Varsinkin ns. paremmissa piireissä, mutta uskon, että ihan kaikki.
On siis todella lapsellista sanoa, että joku erosi heppoisin perustein tms. Nuo henkilöt eivät varmasti tiedä, mitä todella tapahtui, eivätkä tiedä viranomaisetkaan, tai ehkä kukaan. Se väkivaltaa kärsinyt ymmärtää, että jos toiselta vanhemmat otetaan huoltajuus pois, hän on kokonaan yksin.
Ja vielä. Ydinperheäiditkin osaa ihan yhtälailla hehkuttaa lapsivapaata naistenviikonloppuaan tms. Ihan kaikki äidit osaavat ja tunnen paljon äitejä. Ihan turha sellaista on paheksu
Mitä olet mieltä satunnaisesta tai systemaattisesta pettämisestä lapsiperheessä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lainaus ei toimi, mutta väitän, että lapsiperheissä kaikki erot johtuvat jonkin asteisesta väkivallasta (vähintään henkistä, joka tietysti asteittain pahenee kohti fyysistä), tai esim. pahasta hylkäämisen kokemuksesta, siis että toinen vain tekee omiaan, ja toinen jää parisuhteen aikanakin kokonaan yksin.
Ei näistä vaan kerrota kellekään. Sanotaan, että kasvettiin erilleen. Varsinkin ns. paremmissa piireissä, mutta uskon, että ihan kaikki.
On siis todella lapsellista sanoa, että joku erosi heppoisin perustein tms. Nuo henkilöt eivät varmasti tiedä, mitä todella tapahtui, eivätkä tiedä viranomaisetkaan, tai ehkä kukaan. Se väkivaltaa kärsinyt ymmärtää, että jos toiselta vanhemmat otetaan huoltajuus pois, hän on kokonaan yksin.
Ja vielä. Ydinperheäiditkin osaa ihan yhtälailla hehkuttaa lapsivapaata naistenviikonloppuaan tms. Ihan kaikki äidit osaavat ja tun
Pettämisestä: Jos se on todella pettämistä (ei siis mikään erikoinen yhteinen sopimus toimia näin), lasken sen väkivallaksi. Henkistä toisen satuttamista se on aivan selkeästi, mutta sukupuolitautiriskin myötä myös fyysistä pahoinpitelyä (josta voi toteutuessaan saada jopa rangaistuksen, esim. jos menee levittämään aviopuolisolle tuliaisena jonkun herpeksen).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eroon varmasti on monella todella hyviä syitä. Lapselle se ydinperheen rikkoutuminen on silti iso juttu, jonka kaikki vaikutukset saattaa tajuta vasta aikuisena. Silloinkin, kun se on niistä huonoista vaihtoehdoista vähiten huonoin.
Huomaan jotenkin arvostavani huomattavan paljon niitä vanhempia, jotka on päättäneet, etteivät tuo lasten elämään lisää hämmennystä uusilla puolisoiden, puolison lasten tai sisaruspuolien muodossa niin pitkään kun lapset ovat alaikäisiä. Ja tiedän nyt jo aikuisia avioerolapsia, jotka ovat tästä vanhemmilleen ikikiitollisia.
En ikipäivänä jakaisi kotia edes vuoroviikoin exäni kanssa! Eron syistä yksi iso on syy on rahankäyttö ja se riita ei loppuisi ikinä, jos olisi yhteinen koti: onko kaapeissa kotivaraa ja ostetaanko vaikka vessapaperia edullisesti iso säkki etukäteen vai mennäänkö kädestä suuhun. Jos pesukone hajoaa niin kelpaako tilalle käytetty vai ostetaanko vaikka lainarahalla markkinoiden hienoin malli. Pitääkö olla kaikki suoratoistot vai riittääkö ilmaiskanavat ja kumpi ne sitten maksaa jne.
Toinen on siisteyskäsitykset: toisen mielestä kaikkien tasojen tulee olla tyhjiä ja toisen mielestä vaikka keskeneräinen palapeli saa vallata olohuoneen pöydän pariksi viikoksi. Toiselle siivoaminen tarkoittaa huolellista imurointia ja moppausta, toinen imuroi pikaisesti keskilattian. Jne.
Yhteiseen kotiin vaan ei voi ostaa esim. Molemmille omaa pesukonetta, joten kompromissikohtia, eli riidan aiheita tulisi ihan liikaa. Ja nämä on asioita, joista lapsi ei vielä joudu päättämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eroon varmasti on monella todella hyviä syitä. Lapselle se ydinperheen rikkoutuminen on silti iso juttu, jonka kaikki vaikutukset saattaa tajuta vasta aikuisena. Silloinkin, kun se on niistä huonoista vaihtoehdoista vähiten huonoin.
Huomaan jotenkin arvostavani huomattavan paljon niitä vanhempia, jotka on päättäneet, etteivät tuo lasten elämään lisää hämmennystä uusilla puolisoiden, puolison lasten tai sisaruspuolien muodossa niin pitkään kun lapset ovat alaikäisiä. Ja tiedän nyt jo aikuisia avioerolapsia, jotka ovat tästä vanhemmilleen ikikiitollisia.
Puhut asiaa. Käsittämättömintä on tehdä mahdollisimman repivä ero hyppämäällä suoraan lennosta seuraavaan ja vielä julkisesti kehuskella sellaisella. Lapset laitetaan kärsimään. Koska intohimo. Koska huuma ja kupliva tunne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eroon varmasti on monella todella hyviä syitä. Lapselle se ydinperheen rikkoutuminen on silti iso juttu, jonka kaikki vaikutukset saattaa tajuta vasta aikuisena. Silloinkin, kun se on niistä huonoista vaihtoehdoista vähiten huonoin.
Huomaan jotenkin arvostavani huomattavan paljon niitä vanhempia, jotka on päättäneet, etteivät tuo lasten elämään lisää hämmennystä uusilla puolisoiden, puolison lasten tai sisaruspuolien muodossa niin pitkään kun lapset ovat alaikäisiä. Ja tiedän nyt jo aikuisia avioerolapsia, jotka ovat tästä vanhemmilleen ikikiitollisia.
Puhut asiaa. Käsittämättömintä on tehdä mahdollisimman repivä ero hyppämäällä suoraan lennosta seuraavaan ja vielä julkisesti kehuskella sellaisella. Lapset laitetaan kärsimään. Koska intohimo. Koska huuma ja kupliva tunne.
Välillä näitä lukiessa miettii, että onko ongelma nyt se uusperhe, vai se että eronnut vanhempi löytää uuden parisuhteen?
Meinaan, voinhan minkäkin tässä erovanhempana "hypätä" uuteen suhteeseen, ja kokea sitä alkusuhteen huumaa. Nimittäin sillä lapsivapaalla ajallani.
Erosta minulle tosiaan silloin aikanaan ilmoitettiin ilmoitusluontoisesti. Niin kenen elämää tarkalleen ottaen helpotan sillä, että lapsivapaat ajat itken yksin kotona, sen sijaan että olisikin vaikka se uusi suhde alkuintoineen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No näinhän se on. Vuoroviikkovanhemmuus palvelee aikuisten tarpeita. Saa olla lasten kanssa, mutta saa vastapainoksi omaa aikaa. Ja kumpikin joutuu tasapuolisesti kantamaan taakan. Ja saa tasapuolisesti myös ne hyvät asiat.
Mutta tätähän ei saa sanoa.
Liekö joku jo kommentoi..itse en ainakaan odota omaa aikaa. Mieluummin pitäisin lapsen koko ajan. Vuoroviikko on kivulias kompromissi myös useimmille vanhemmille.
Normaalia että tuntee kipua asiasta. Vain mieleltään häiriintyneet lapsiaan lähinnä vihaavat eivät tunne kipua asiasta vaan hehkuttavat lapsivapaitaan.
Itkeäkö pitäisi (ja mieluusti julkisesti kaikkien edessä?) kun lapsi lähtee toiselle vanhemmalleen? Kun ei siinä oikein tilanteelle mitään voi, nii
Kannattaa muistaa, että nämä kommentoijat on todennäköisesti parisuhteissa olevia miehiä, ketkä yrittää pelotella naisiaan sillä, kuinka paljon naista sitten paheksutaan, jos hän lähtee suhteesta, tai onnettomia naisia, joilla on kamalaa parisuhteessaan, mutta ovat jollain tapaa riippuvaisia miehestään, eivätkä uskalla erota. Ovat sitten kateellisia sille eronneelle kaverilleen, jonka tulot riittää hyvään elintasoon ilman miestäkin, ja kiillottavat sädekehäänsä paheksumalla eronneita.
Ihan ydinperheissäkin on monesti ihan tavallista, että kumpikin saa ns. lapsivapaita viikonloppuja kavereidensa kanssa ja niitä hehkutetaan. Se ei ole millään tapaa häiriintynyttä, vaan ihan jopa MLL:n sivuilla lukee, että vanhemman omakin aika on tärkeää jaksamisen ja tasapainoisen elämän kannalta. Toki nuo häiriintyneeksi väittävät voivat olla sellaisia, joiden puolisolla on näitä omia menoja, mutta itsellään ei ole, ja katkerana niitä sitten paheksuu.
Nokkelasti yrität kulunutta pseudopsykologiaasi tuoda tännekin kommenttipalstalle. Keksi jotain raikkaampaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toimii ainakin mun lapsenlapsen kohdalla vallan hyvin. Äitiviikolla lapsi käy päiväkodissa ja isiviikolla saa olla isänsä sekä meidän isovanhempien kanssa ilman aikaisia herätyksiä ja touhuta koko päivän ajan ilman stressiä aikatauluista. Sossujen aikaisemmin ehdottama katko keskellä viikkoa oli aivan kamala show ja lapsi oireili ja kärsi paljon sen vuoksi. Heti kun vanhemmat päättivät ottaa vuoroviikot käyttöön, lapsikin oli rauhallisempi koska sai viettää kerralla pidemmän ajan vanhemman luona. Paljon tasapainoisempaa tämä järjestely.
Meillä nyt poikkeuksellisesti isä asuu hetken aikaa vielä "kotona", jotta saa opiskelut kuntoon ja äidin kanssa päätettyä minne päin muuttavat ennenkuin lapsen koulutie alkaa. Tuet kun tulivat äidille niin isän kämppä meni alta liian korkean vuokran vuoksi. Halpoja asuntoja ei vaan ole saatavilla missään tuolla alueella tällä hetkellä. Ei auta vuoroviikot tukiin, ne saa vain se päävanhempi.
Itse olisin lapsena halunnut asua isäni kanssa, äiti kielsi näkemästä ja muuttamasta isän luokse. Olisin vaikka vuoroviikoin mennyt jos äiti ei olisi ollut tyranni isääni kohtaan. Silloin ei paljoa lasta tai isää kuultu.
Suurin murhe tosiaan monelle tuntuu olevan se, että eron jälkeen se toinen vanhempi voisi olla onnellinen jonkun toisen kanssa ja saa omaa aikaa. Se vaan verhotaan huoleen lapsesta. Samalla tapaa kuin paheksutaan abortteja muka niiden abortoitujen sikiöiden vuoksi, vaikka oikeasti halutaan vain kontrolloida naisia.
Meillä viikko-viikko on eron jälkeen toiminut hyvin, koska se on kaikkein selkein malli, joka tuo lasten elämään rytmin, joka on ennakoitava. Molemmat lapset myös näkevät molempia vanhempia silloin yhtä paljon, koska se on tärkeää, jos molemmat vanhemmat ovat kutakuinkin järkipäisiä lasten kanssa. Mitään laukkuja heitä ei laiteta pakkaamaan vaan molemmissa kodeissa on omat huoneet ja kaikki tarvittavat tavarat. Onhan rikkaillakin kesä- ja talvikoteja, maaseutu ja kaupunkikoteja. Viikko-viikko-systeemi on nimittäin kyllä tosi kallis 😅 Paljon edullisemmin päästäisiin jos lapset vaan asuisi esim. minun luona ja vierailis isällään, mut en mitenkään näe sitä lasten etuna.
Mitä uusiin suhteisiin tulee, minulla on ollut sellainen jo kaksi vuotta, mutta mies ei ole lasteni elämässä. Eli elän kahta erillistä elämää, jossa lapset ja lapsiviikot on aina etusijalla (eli lapset esim. saattaa joskus tulla tänne isäviikolla eikä se ole ongelma). Uudelle miehelle tämä sopii hyvin, ettei tarvitse ottaa vastuuta lapsiperhe-elämästä kun hän ei lapsia halua, saa kuitenkin olla hyvässä parisuhteessa jossa sitten on myös paljon omaa aikaa. Mies panostaa omiin harrastuksiin kun minä olen lasten kanssa. Ja minä en edes halua miestä sotkemaan minun ja lasten kuvioita, etenkin kun lapset on jo teini-ikäisiä. Win-win kaikille osapuolille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätähän ei saisi sanoa, mutta ne psykiatriset lapsipotilaat ovat lähes 100% eronneista perheistä tai erilaisista perhevirityksistä. Ydinperheiden lapsia ei juurikaan ole.
Totuus on ikävä tämän osalta.
Onko tästä joku vertaisarvioitu tutkimus vai heittelettekö vain oman elämänkatsomusoikeutuksen pohjalta?
Itse olen nähnyt hyväksi tukea lasten elämää vanhassa kodissa niin että on tuttu koulu ja kaveripiiri pysyvät. Ovat sitten viikonloppuja ja lomia kanssani viettäneet. Nyt haluan asua välillä lähempänä, kun on lukiolainen jolle vanhemman huolenpito on merkityksellistä ja helpottaa hänen koulun käyntiä ja lyhentää matkaa. Lapset ovat halunneet myös näin. Kun he tulevat minun ja puolisoni uuteen kotiin, on heillä siellä omat huoneet, että omaa rauhaa ja tuttua olemista sielläkin. Myös eksällä on uusi puoliso ja he voivat arjessa turvautua molempiin. On enempi vanhempia kuin normaali tapauksessa. Kulut jakaantuvat niin että pystyy tarjoamaan harrastuksia, jos haluavat.
Lapsuus voi olla eri tavoin hyvää. Emme riitele aikuisten kesken, mutta ei meidän tarvi pitää väkinäisiä yhteisiä tapaamisiakaan.
Vierailija kirjoitti:
Suurin murhe tosiaan monelle tuntuu olevan se, että eron jälkeen se toinen vanhempi voisi olla onnellinen jonkun toisen kanssa ja saa omaa aikaa. Se vaan verhotaan huoleen lapsesta. Samalla tapaa kuin paheksutaan abortteja muka niiden abortoitujen sikiöiden vuoksi, vaikka oikeasti halutaan vain kontrolloida naisia.
Meillä viikko-viikko on eron jälkeen toiminut hyvin, koska se on kaikkein selkein malli, joka tuo lasten elämään rytmin, joka on ennakoitava. Molemmat lapset myös näkevät molempia vanhempia silloin yhtä paljon, koska se on tärkeää, jos molemmat vanhemmat ovat kutakuinkin järkipäisiä lasten kanssa. Mitään laukkuja heitä ei laiteta pakkaamaan vaan molemmissa kodeissa on omat huoneet ja kaikki tarvittavat tavarat. Onhan rikkaillakin kesä- ja talvikoteja, maaseutu ja kaupunkikoteja. Viikko-viikko-systeemi on nimittäin kyllä tosi kallis 😅 Paljon edullisemmin päästäisiin jos lapset vaan asuisi esim. minun luona ja vier
Kerrotko miten asia on sukupuolittunut mielestäsi naisten kontrollointiin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos raha tulee tässä kuviossa esteeksi, mikseivät vanhemmat jaa sillä yksinoloviikolla samaa asuntoa? Pieni yksiö, kyllä sinne yksi ihminen kerrallaan mahtuu.
Kun pitää päästä sitä lapsivapaata ja huumaa elämään. Siksi.
Haluat itse siivota exäsi viikon p*skarannut viikon välein kahdesta eri asunnosta ja maksaa koko lystin, kun rahat meni hups pelaamiseen ja festariviikonloppuun?
Erot lapsiperheissä otetaan yleensä vakavista syistä. Tuntuu ydinperheessä elävät haaveilevan s*ksihurjasteluista ja projisoivan näitä haaveitaan vuoroviikkovanhempiin.
Miksi tuollaisen olit valinnut ja lapsiakin vielä sellaisen kanssa hankkinut? Ei kannata projisoida vaan mietipä omaa osuuttasi siitä miksi et kyennyt parempaan lapselle.<
Hyveellisissä piireissä avioliitto solmitaan neitseenä, eikä yhdessä asumista ennen avioliittoa voi kokeilla. Anoppi on pessyt rannut niin miehensä kuin poikiensa jäljiltä ja muutenkin palvellut, kuten kristityn naisen kuuluu. Yhtä paatoksellisesti voi todeta, ettei sinulla ole minkäänlaista kokemusta parisuhteesta, kun luulet olevasi selvänäkijä ja uskot ihmisten pysyvän samanlaisina tai kehittyvän keski-ikääntyessään vain parempaan suuntaan.
No hohhoijaa. Eikö sinulla ole argumenteiksi laittaa kuin väsyneitä stereotypioita? Ei tuollaista ole enää normaalien ihmisten keskuudessa. Tule pois sieltä komerosta ihmisten pariin aidosti niin ymmärrät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätähän ei saisi sanoa, mutta ne psykiatriset lapsipotilaat ovat lähes 100% eronneista perheistä tai erilaisista perhevirityksistä. Ydinperheiden lapsia ei juurikaan ole.
Totuus on ikävä tämän osalta.
Onko tästä joku vertaisarvioitu tutkimus vai heittelettekö vain oman elämänkatsomusoikeutuksen pohjalta?
Todista asia täysin vääräksi ensin.
Minä kyllä toivoin moneen otteeseen, että vanhempani olisivat eronneet. Ei näytä onnistuvan parisuhteet minulta, eikä sisaruksiltani, koska malli, jonka olemme saaneet on niin epäterve. Varmaan vanhemmat nyt kuitenkin saa jonkun sulan hattuun, kun ovat edelleen yhdessä. Puhuvat toisilleen kyllä niin rumasti, etten käsitä, mitä he siitä suhteesta saavat. Ja me lapset olemme siis jo keski-ikäisiä.
Olisi ollut paljon parempi, jos olisivat suosiolla eronneet. Olivat molemmat ihan hyvännäköisiä ja melko menestyneitä, että varmaan olisivat löytäneet uudet suhteet sellaisten henkilöiden kanssa, joita olisivat oikeasti arvostaneet ja jonka kanssa ei ole katkeruuksia. Olisi ehkä tullut vähän terveempi parisuhdemalli meille lapsillekin.