Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen tyrmää vuoroviikkovanhemmuiden ja pitää sitä itsekkäänä tapana

Vierailija kirjoitti:

Tätähän ei saisi sanoa, mutta ne psykiatriset lapsipotilaat ovat lähes 100% eronneista perheistä tai erilaisista perhevirityksistä. Ydinperheiden lapsia ei juurikaan ole.

Tätäkään ei saa sanoa (vaikka itseasiassa vihaan väitettä ei saa sanoa, se on 99% lapsellista uhrautumista siitä, että halutaan sanoa muita loukkaavia asioita kantamatta sanomisista mitään vastuuta), mutta erityisen haastavien lasten vanhemmat päätyvät herkemmin eroon. Ei se aina niin päin mene, että ero on aiheuttanut lapsen oireilun. Joskus voi olla niinkin päin, että parisuhde ei kestä vanhempien väsymistä erityislapsen kanssa ja lopulta erotaan, jotta arjesta voi edes joskus levätä.

Kolme kotia siis? Täytyy olla varakas.

Ei koskaan lapsi sanonut pitääkö taas lähteä isälle. Näytti siltä että mielellään menee.

no mutta eikös se ollut lapselle pahasta, että eivät näe vanhempien hellyyttä ja saa hyvää mallia parisuhteesta eli on parempi erota, jos on vain kaverisuhde. Eiku...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätähän ei saisi sanoa, mutta ne psykiatriset lapsipotilaat ovat lähes 100% eronneista perheistä tai erilaisista perhevirityksistä. Ydinperheiden lapsia ei juurikaan ole.

Tätäkään ei saa sanoa (vaikka itseasiassa vihaan väitettä ei saa sanoa, se on 99% lapsellista uhrautumista siitä, että halutaan sanoa muita loukkaavia asioita kantamatta sanomisista mitään vastuuta), mutta erityisen haastavien lasten vanhemmat päätyvät herkemmin eroon. Ei se aina niin päin mene, että ero on aiheuttanut lapsen oireilun. Joskus voi olla niinkin päin, että parisuhde ei kestä vanhempien väsymistä erityislapsen kanssa ja lopulta erotaan, jotta arjesta voi edes joskus levätä.

Lapsista ei erota vaan puolisosta. Lapsella on 2 kotia.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset on erilaisia. Joillekin se ns. oma pesä on tärkeämpi kuin toisille. Itse olen kasvanut ydinperheessä, mutta mulla oli aina hinku moniin paikkoihin, ja olinkin teininä aikamoinen kyläluuta, ja yövyin usein ystävieni kodeissa jne. (kuitenkin olin siis ihan hyväosainen, ja nämä yökyläilyt oli vanhempien hyväksymiä). Nyt aikuisena teen reissuhommaa ja tykkään siitä, että paikat vaihtuu.

Koti-ihminen en ole oikein koskaan ollut, ja koti on aina ollut vain paikka, jossa nukun. Olen muuttanut usein, asunut useilla eri paikkakunnilla (myös lapsena, eli 18v mennessä olin asunut jo seitsemässä eri asunnossa neljällä paikkakunnalla). Tunnen kyllä ihmisiä, ketkä kiintyy koteihinsa, ja heille parin kodin malli olisi varmasti hankala sietää. Mutta ihmiset on tosiaan erilaisia.

Lapsen psyyke on erilainen kuin aikuisen. Sen takia se on lapsi ja lapselle rutiinit ja pysyvyys on tärkeää, jotta eväät loppuelämäksi on parhaat mahdolliset. Lapsen henkinen koti on äidin ja isän suhde. Lapsen tulee tuntea kuuluvansa johonkin ja pelkkä nukkumapaikka Lapsen mielessä ei tuota ymmärrystä, vaikka aikuisena selittäisi sen niin olleen. 

Vierailija kirjoitti:

no mutta eikös se ollut lapselle pahasta, että eivät näe vanhempien hellyyttä ja saa hyvää mallia parisuhteesta eli on parempi erota, jos on vain kaverisuhde. Eiku...

 

Kuka näkee kuka ei. Oon kasvanut ydinperheessä ja eipä sitä hellyyttä juuri näkynyt, äiti yritti ja isä esteli .😊

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätähän ei saisi sanoa, mutta ne psykiatriset lapsipotilaat ovat lähes 100% eronneista perheistä tai erilaisista perhevirityksistä. Ydinperheiden lapsia ei juurikaan ole.

Tätäkään ei saa sanoa (vaikka itseasiassa vihaan väitettä ei saa sanoa, se on 99% lapsellista uhrautumista siitä, että halutaan sanoa muita loukkaavia asioita kantamatta sanomisista mitään vastuuta), mutta erityisen haastavien lasten vanhemmat päätyvät herkemmin eroon. Ei se aina niin päin mene, että ero on aiheuttanut lapsen oireilun. Joskus voi olla niinkin päin, että parisuhde ei kestä vanhempien väsymistä erityislapsen kanssa ja lopulta erotaan, jotta arjesta voi edes joskus levätä.

Lapsi ei oireile terveessä yhteisössä. Sivistyneen ja välittävänkin oloinen pariskunta saattaa olla kylmä ja vihamielinen, tai muulla tavoin häiriintynyt. Jokaista perhettä myös pommitetaan koko ajan negatiivisella sisällöllä lääketeollisuuden ja muiden vastaavien toimesta, perheitä ei siis varsinaisesti tueta vaan heitä kohtaan hyökätään. Varsnikin äitejä, joiden pahoinpitely ja r aiskailu alkaa jo ennen raskautta: pelottelemalla, sitten raskauden aikana r aiskauksilla, vähättelyllä ja muulla äitiysväkivallalla... Mies ei puolusta naistaan vaan osallistuu pahoinpitelyyn. Tällaisessa dynamiikassa on täysin mahdotonta kasvattaa terveitä, tasapainoisia lapsia

Minä juttelin yhden 19-vuotiaan tytön kanssa, joka oli ollut vajaa kymmenisen vuotta vuoroviikkolapsi ja sen jälkeen viisi vuotta joka-toinen-viikonloppulapsi.

Hän sanoi, että oli tosi raskasta siirtyä kodista toiseen. Ehkä hieman raskaampaa vuoroviikkoisin, mutta lähes yhtä raskaita oli viikonloput. 

 

Vähän ristiriidassa sen kanssa, että on ekstrovertti, joka oli teininä usein kaverin luona yökylässä ja kesät vietti kavereiden mökillä. En tajunnut kysyä, mikä kodin vaihtamisen teki raskaaksi.

Vierailija kirjoitti:

Tätähän ei saisi sanoa, mutta ne psykiatriset lapsipotilaat ovat lähes 100% eronneista perheistä tai erilaisista perhevirityksistä. Ydinperheiden lapsia ei juurikaan ole.

Psykiatrit maalittavat tunnetusti kaikkein heikoimpia: vankeja, turvattomia lapsia, raskaana olevia naisia... Se ala on suoraan saatanasta ja lapselle paras suoja on pysyä erossa koko dogmasta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätähän ei saisi sanoa, mutta ne psykiatriset lapsipotilaat ovat lähes 100% eronneista perheistä tai erilaisista perhevirityksistä. Ydinperheiden lapsia ei juurikaan ole.

Tätäkään ei saa sanoa (vaikka itseasiassa vihaan väitettä ei saa sanoa, se on 99% lapsellista uhrautumista siitä, että halutaan sanoa muita loukkaavia asioita kantamatta sanomisista mitään vastuuta), mutta erityisen haastavien lasten vanhemmat päätyvät herkemmin eroon. Ei se aina niin päin mene, että ero on aiheuttanut lapsen oireilun. Joskus voi olla niinkin päin, että parisuhde ei kestä vanhempien väsymistä erityislapsen kanssa ja lopulta erotaan, jotta arjesta voi edes joskus levätä.

Lapsi ei oireile terveessä yhteisössä. Sivistyneen ja välittävänkin oloinen pariskunta saattaa olla kylmä ja vihamielinen, tai muulla tavoin häi

Kaikki me olemme kotivammaisia. Siksi ei ole olemassa täysin terveitä yhteisöjä. Missään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset on erilaisia. Joillekin se ns. oma pesä on tärkeämpi kuin toisille. Itse olen kasvanut ydinperheessä, mutta mulla oli aina hinku moniin paikkoihin, ja olinkin teininä aikamoinen kyläluuta, ja yövyin usein ystävieni kodeissa jne. (kuitenkin olin siis ihan hyväosainen, ja nämä yökyläilyt oli vanhempien hyväksymiä). Nyt aikuisena teen reissuhommaa ja tykkään siitä, että paikat vaihtuu.

Koti-ihminen en ole oikein koskaan ollut, ja koti on aina ollut vain paikka, jossa nukun. Olen muuttanut usein, asunut useilla eri paikkakunnilla (myös lapsena, eli 18v mennessä olin asunut jo seitsemässä eri asunnossa neljällä paikkakunnalla). Tunnen kyllä ihmisiä, ketkä kiintyy koteihinsa, ja heille parin kodin malli olisi varmasti hankala sietää. Mutta ihmiset on tosiaan erilaisia.

Lapsen psyyke on erilainen kuin aikuisen. Sen takia se on lapsi ja lapselle rutiinit ja pysyvyys o

Se nyt on ihan potaskaa, että joku vanhempien parisuhde olisi edellytys lapsen onnelliseen elämään. Ihan vaikka vain yksikin vanhempi pystyy tarjoamaan lapselle oikein hyvät lähtökohdat, ja jos vanhempian on kaksi, niin tottakai voivat tarjota hyvän elämän lapselle, vaikka eivät olisikaan yhdessä. Itse uskon, että pahempaa on se, että vanhemmat riitelevät ja lopulta eroavat, kun lapsi on kouluikäinen. Se, että lapsi on tottunut johonkin, ja sitten se riitojen saattelemana rikotaan. Uskon, että jos ero on tullut vaikka jo vauva-aikana, tai lapsen ollessa todella pieni, lapsi on täysin tottunut siihen, ettei vanhempansa ole koskaan olleetkaan yhdessä (ehkä on joku isäpuoli tai äitipuoli sen sijaan, ehkä ei), eikä asia aiheuta lapselle mitään traumoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätähän ei saisi sanoa, mutta ne psykiatriset lapsipotilaat ovat lähes 100% eronneista perheistä tai erilaisista perhevirityksistä. Ydinperheiden lapsia ei juurikaan ole.

Psykiatrit maalittavat tunnetusti kaikkein heikoimpia: vankeja, turvattomia lapsia, raskaana olevia naisia... Se ala on suoraan saatanasta ja lapselle paras suoja on pysyä erossa koko dogmasta

Kas. Rokotevastainen saapui.

Vierailija kirjoitti:

Minä juttelin yhden 19-vuotiaan tytön kanssa, joka oli ollut vajaa kymmenisen vuotta vuoroviikkolapsi ja sen jälkeen viisi vuotta joka-toinen-viikonloppulapsi.

Hän sanoi, että oli tosi raskasta siirtyä kodista toiseen. Ehkä hieman raskaampaa vuoroviikkoisin, mutta lähes yhtä raskaita oli viikonloput. 

 

Vähän ristiriidassa sen kanssa, että on ekstrovertti, joka oli teininä usein kaverin luona yökylässä ja kesät vietti kavereiden mökillä. En tajunnut kysyä, mikä kodin vaihtamisen teki raskaaksi.

Oisko viikonloppu vanhemman epävakaus?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä juttelin yhden 19-vuotiaan tytön kanssa, joka oli ollut vajaa kymmenisen vuotta vuoroviikkolapsi ja sen jälkeen viisi vuotta joka-toinen-viikonloppulapsi.

Hän sanoi, että oli tosi raskasta siirtyä kodista toiseen. Ehkä hieman raskaampaa vuoroviikkoisin, mutta lähes yhtä raskaita oli viikonloput. 

 

Vähän ristiriidassa sen kanssa, että on ekstrovertti, joka oli teininä usein kaverin luona yökylässä ja kesät vietti kavereiden mökillä. En tajunnut kysyä, mikä kodin vaihtamisen teki raskaaksi.

Oisko viikonloppu vanhemman epävakaus?

Tai se, että viikonloppuvanhemman luona oli ns. tylsää. Jos vaikka asui kauempana, ei ollut siellä kavereita, mutta sinne oli aina pakko mennä. Tätäkään ongelmaa ei ole, jos vanhemmat asuvat samalla alueella, ja kaverit ja harrastukset onnistuu molempien vanhempien luota yhtälailla.

Onneksi nyt aikuisena voit työstää asiaa. On suuri askel myöntää asia itselle. Kaikkea hyvää. Ihmiselämä ei ole täydellistä, mutta aikuisena on valta itsellä päättää miten jatkaa elämää. Ja miten on muille.

Jos noin olisi, että lapsi voi olla onnellinen vain vanhempien ollessa yhdessä, ei itsenäisille naisille tarjottaisi lapsettomuushoitoja, eikä esim. kumppanuusvanhemmuuskuvioita sallittaisi/tuettaisi. Eikös esim. poliitikko Jani Toivolallakin ole kumppanuusvanhemmuuteen adoptoitu lapsi (pahoittelut, jos meni väärin, olen vain saanut tämän käsityksen jostain)? Eihän tuollaista sallittaisi, jos lapsi voisi olla onnellinen vain vanhempien ollessa parisuhteessa.

Tämän asian tutkimuksissa pitäisi kiinnittää enemmän huomiota siihen, mitä tapahtui ennen vanhempien eroa. Jos lapsi on esim. todistanut väkivaltaa (suurin osa niistä pidetään perheen sisällä piilossa, eikä niistä hiiskuta ulkopuolisille edes eron jälkeenkään), niin lapsi saattaa oireilla sitä, eikä varsinaista eroa. Riitaisessa erotilanteessa lapsi saattaa myös henkisesti olla enemmän toisen vanhemman puolella, ja voi olla hyvinkin ristiriitaista viettää aikaa sitten sen toisen vanhemman kanssa. Pahempaa kuitenkin olisi ollut vängällä jatkaa sitä traumatisoivaa ydinperhe-elämää.

Se vanhempien suhde on luonut lapsen. Sen jälkeen ei ole paluuta. Ei se lopu Se suhde, vaikka erotaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä juttelin yhden 19-vuotiaan tytön kanssa, joka oli ollut vajaa kymmenisen vuotta vuoroviikkolapsi ja sen jälkeen viisi vuotta joka-toinen-viikonloppulapsi.

Hän sanoi, että oli tosi raskasta siirtyä kodista toiseen. Ehkä hieman raskaampaa vuoroviikkoisin, mutta lähes yhtä raskaita oli viikonloput. 

 

Vähän ristiriidassa sen kanssa, että on ekstrovertti, joka oli teininä usein kaverin luona yökylässä ja kesät vietti kavereiden mökillä. En tajunnut kysyä, mikä kodin vaihtamisen teki raskaaksi.

Oisko viikonloppu vanhemman epävakaus?

Ei ole. Hän on veljeni lapsi ja tunnen veljeni oikein hyvin. Rento tyyppi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä juttelin yhden 19-vuotiaan tytön kanssa, joka oli ollut vajaa kymmenisen vuotta vuoroviikkolapsi ja sen jälkeen viisi vuotta joka-toinen-viikonloppulapsi.

Hän sanoi, että oli tosi raskasta siirtyä kodista toiseen. Ehkä hieman raskaampaa vuoroviikkoisin, mutta lähes yhtä raskaita oli viikonloput. 

 

Vähän ristiriidassa sen kanssa, että on ekstrovertti, joka oli teininä usein kaverin luona yökylässä ja kesät vietti kavereiden mökillä. En tajunnut kysyä, mikä kodin vaihtamisen teki raskaaksi.

Oisko viikonloppu vanhemman epävakaus?

Tai se, että viikonloppuvanhemman luona oli ns. tylsää. Jos vaikka asui kauempana, ei ollut siellä kavereita, mutta sinne oli aina pakko mennä. Tätäkään ongelmaa ei ole, jos vanhemmat asuvat samalla alueella, ja kaverit ja harrastukset

Tämä voi olla. Isänsä kyllä roudasi lasta, mutta eihän aina pystynyt. Ja kaverit olivat siellä, missä koulu oli.