Lue keskustelun säännöt.
Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen tyrmää vuoroviikkovanhemmuiden ja pitää sitä itsekkäänä tapana
Nyt tuli oikea asiaa pitkän linjan lastenpsykiatrilta.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/lukemisto/0d91a85c-e9b4-4a1b-b86e-9…
Mitä palstalaiset ovat mieltä? Asiallista keskustelua kiitos. Ei sepitettyjä tarinoita.
Kommentit (900)
Vierailija kirjoitti:
Osa lapsista on joustavia ja mukautuvia, mutta onhan se varmasti ainakin osalle tosi stressaavaa jos pitäisi muuttaa joka viikko. Kuinka moni aikuinenkaan siihen pystyisi?
Yleensä lapset ovat joustavia ja mukautuva, vaikka heillä ei ole paljoakaan sananvaltaa. Lisäksi puuttuu pitkänäköisyys ja isompien kokonaisuuksien ymmärtäminen. Lapset pärjäävät miten pärjäävät, eivätkä hahmota vielä pieninä, vaaditaanko heiltä liikaa. Minusta pienet ihmiset reppu selässä milloin menossa, milloin tulossa kodista kotiin ovat surkeuden huipentumaa. Lapsi kärsii eniten, kun hänellä ei ole selkeästi kotia missään. Aikuisetkaan eivät jaksa alituiseen olla poissa kotoaan, mutta lapsien pompottelu on muka aivan ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapseni ovat eläneet vuoroviikoin minun ja isänsä kanssa kohta kymmenen vuotta. Asumme kävelymatkan päässä toisistamme eikä kummallakaan ole uutta perhettä. Olemme hyvissä väleissä ja lasten asiat on aina hoidettu yhdessä ja yhteisymmärryksessä lasten etu edellä. Kysyn lapsiltani säännöllisesti että haluaisivatko he asua pysyvämmin jomman kumman luona. Vastaus on aina että ei. Ja ymmärrän kyllä. Heidänhän pitäisi valita vanhempiensa välillä.
Tiedän myös että kyllä he pitävät raskaana sitä että joutuvat pakkaamaan tavaransa joka viikko. Molemmissa kodeissa on tietenkin omat huoneet ja omat tavarat mutta aina sitä pakkaamista silti riittää. Siitä huolimatta he eivät halua asua pysyvämmin kummassakaan kodissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa lapsista on joustavia ja mukautuvia, mutta onhan se varmasti ainakin osalle tosi stressaavaa jos pitäisi muuttaa joka viikko. Kuinka moni aikuinenkaan siihen pystyisi?
Yleensä lapset ovat joustavia ja mukautuva, vaikka heillä ei ole paljoakaan sananvaltaa. Lisäksi puuttuu pitkänäköisyys ja isompien kokonaisuuksien ymmärtäminen. Lapset pärjäävät miten pärjäävät, eivätkä hahmota vielä pieninä, vaaditaanko heiltä liikaa. Minusta pienet ihmiset reppu selässä milloin menossa, milloin tulossa kodista kotiin ovat surkeuden huipentumaa. Lapsi kärsii eniten, kun hänellä ei ole selkeästi kotia missään. Aikuisetkaan eivät jaksa alituiseen olla poissa kotoaan, mutta lapsien pompottelu on muka aivan ok.
Jotkut tekevät tämän törkeyden heti lapsen synnyttyä. He ovat pohjasakkaa. Alinta sellaista vanhempana.
Vierailija kirjoitti:
-
Ja molemmissa kodeissa vaihtuvat kumppanit vanhemmilla. "Odotellaan" milloin lapsi lähtee vuoroviikolle pois.
-
Pahimmissa tapauksissa molemmissa "kodeissa" uudet kumppanit ja vauvat sekä isä/äitipuoli joka inhoaa entisen elämän jälkikasvun tuloa nurkkiin aina viikoksi yli kaiken.
No sellaisessa on kyse jo aika pimeistä vanhemmista, eikä millään tavalla verrattavissa normaalien ihmisten eroon. Eikä asumismuoto mitenkään lievennä epätasapainoisten sekoilua. Normaali vanhempi ei lakkaa omaa lastaan rakastamasta, eikä etäänny jos saa lastaan paljon nähdä. Älkää nyt kokoajan vetäkö tällaisia äärisekoilijoita tähän.
Onko siksi ikityötön koska lastesi ollessa pieniä jäi hoitamaan heitä kotiin, jotta sinä sait käydä työssä.
Rehellistä on pohtia, nähdä ja myöntää eron syitä myös itsessä, muuten jää loppuiäksi syyttämään toista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luovuin tuosta vuoroviikkosysteemistä, koska se rasitti lapsia mielestäni liian paljon. Ollessaan pieniä, osuudekseni tuli kaiken kaikkiaan noin kolmannes. Koska exäni toinen avioliitto osoittautui katastrofiksi (onneksi oli melko lyhyt), lapset olivat luonani enemmänkin. Vanhemmiten käynnit väheni koska kaverit ja koulu olivat hieman kauempana, mutta esim. harrastuksiin kuskaaminen jäi minun kontolleni ja juhlapyhät oli vuorovuosin lasten aikuistumiseen asti.
Olen sitä mieltä, että viisaampi väistää ja annetaan lapsella olla se "pääkoti", jos vaan siellä on hyvät olosuhteet (kuten exällä sitten myöhemmin oli). Loppujen lopuksi sain olla lasten kanssa aika paljonkin, ehkä enemmänkin kuin sellainen, jolla on runsaasti matkatöitä.
Ihanne olisi mielestäni ollut se, että olisimme asuneet hyvin lähekkäin (ei välttämättä näköyhteydessä) ja lapset olisivat esim. koulusta palatessaan ja muutenkin voineet piipahtaa luonani aina kun olisivat itse halunneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
-
Ja molemmissa kodeissa vaihtuvat kumppanit vanhemmilla. "Odotellaan" milloin lapsi lähtee vuoroviikolle pois.
-
Pahimmissa tapauksissa molemmissa "kodeissa" uudet kumppanit ja vauvat sekä isä/äitipuoli joka inhoaa entisen elämän jälkikasvun tuloa nurkkiin aina viikoksi yli kaiken.
No sellaisessa on kyse jo aika pimeistä vanhemmista, eikä millään tavalla verrattavissa normaalien ihmisten eroon. Eikä asumismuoto mitenkään lievennä epätasapainoisten sekoilua. Normaali vanhempi ei lakkaa omaa lastaan rakastamasta, eikä etäänny jos saa lastaan paljon nähdä. Älkää nyt kokoajan vetäkö tällaisia äärisekoilijoita tähän.
Noista ääritapauksista on hyvä myös puhua. Sairaimmat heistä pyrkivät normalisoimaan oman lapsille äärimmäisen vahingollisen tapansa toimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen aikuinen ja nautin todella siitä, että on kaksi kotia. Kerrostalokaksio ja 100-vuotias torppa maalla. Matkustan yleensä torstaisin torpalle ja teen perjantain ja joskus maanantain etänä. Molemmat rakkaita paikkoja. Eli ei monta kotia ole se ongelma, jos molemmissa on hyvä olla.
Monta kotia ei ole ongelma, jos on aikuinen, joka on omasta halustaan, omalla päätöksellään hankkinut useamman kodin. Varmaankin ymmärsit että kyse on lapsista, joilla ei ole mahdollisuutta toimia aikuisen tavoin, mutta joitten on elettävä aikuisten tekemien ratkaisujen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Olen erityisopettaja. Ne oppilaat, jotka asuvat vuoroviikoilla, ovat pahiten sekaisin ja voivat huonosti. Kumpikaan vanhempi ei kanna lopullista vastuuta. Kumppanit vaihtuvat ja uusia lapsia tulee kuvioihin. Mummoja ja sukulaisia jotka sitten jossain vaiheessa vaihtuvat.
olen niin pahoillani näitten nuorten puolesta. Kaikki he haluisivat vain sydämessään että heillä olisi koti jossa on iskä ja äiti ja jossa hän olisi ykkönen, rakastettu ja odotettu.
haistakaa viikkoviikkovanhemmat pitkä ja haiseva pa.
Märissä unissas oot erityisopettaja. Tuttavapiirissä useampi viikko-viikko-lapsi, ja kaikki aivan tasapainoisia, iloisia, hyväkäytöksisiä ja koulussa pärjääviä. Hyvinvoinnissa tai käytöksessä ei mitään eroa meidän ydinperheen lapsiin. Villeimpiä tutuista ovat yh:itten lapset, vaikka ihan kivoja muksuja hekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen erityisopettaja. Ne oppilaat, jotka asuvat vuoroviikoilla, ovat pahiten sekaisin ja voivat huonosti. Kumpikaan vanhempi ei kanna lopullista vastuuta. Kumppanit vaihtuvat ja uusia lapsia tulee kuvioihin. Mummoja ja sukulaisia jotka sitten jossain vaiheessa vaihtuvat.
olen niin pahoillani näitten nuorten puolesta. Kaikki he haluisivat vain sydämessään että heillä olisi koti jossa on iskä ja äiti ja jossa hän olisi ykkönen, rakastettu ja odotettu.
haistakaa viikkoviikkovanhemmat pitkä ja haiseva pa.
Märissä unissas oot erityisopettaja. Tuttavapiirissä useampi viikko-viikko-lapsi, ja kaikki aivan tasapainoisia, iloisia, hyväkäytöksisiä ja koulussa pärjääviä. Hyvinvoinnissa tai käytöksessä ei mitään eroa meidän ydinperheen lapsiin. Villeimpiä tutuista ovat yh:itten lapset, vaikka ihan kivoja muksuja hekin.&nb
Hauska sepitelmä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tuossa nyt loppujen lopuksi hirveätä eroa sitten, jos asutaan niin lähekkäin että koulunkäynti onnistuu molemmista osoitteista? Monesti toinen koti on se lapselle ennestään tuttu ja toisestakin tulee pian tuttu kun siellä säännöllisesti asuu. Eli vähän tämmöistä täydellisyyden hiomista tässä nyt.
Kyllä minä aikuisena menen mieluummin omaan kotiini kuin vaikka siskolleni tai naapuriin (on läheinen ystävä). Miten se lapsella eroaa? Koti voi olla vain yhdessä paikassa. Muut paikat voi olla tunteikkaita ja tärkeitä, mutta yksi koti on vaan.
No sisko tai naapuri ei ole sama asia kuin oma vanhempi, eli aika ontuvaa vertausta. Minulla oli kaksi kotia, molemmat yhtä rakkaita. En todellakaan olisi halunnut mitään sellaista systeemiä jossa olisin nähnyt vaikka isää vähemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen Jari Sinkkosen kanssa samaa mieltä, myös arvostan häntä paljon.
Tilanne vain oli se että erosin narsistisia.
Toinen vaihtoehto olisi ollut se, että hyppään sillalta.
Ei ollut siis hyviä vaihtoehtoja
Mutta eihän sinkkonen sano että ei saa erota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen Jari Sinkkosen kanssa samaa mieltä, myös arvostan häntä paljon.
Tilanne vain oli se että erosin narsistisia.
Toinen vaihtoehto olisi ollut se, että hyppään sillalta.
Ei ollut siis hyviä vaihtoehtoja
Mutta eihän sinkkonen sano että ei saa erota.
No täällä moni tuntuu niin vihjailevan. Voin vain kuvitella millaisessa perhehelvetissä ja kulisseissa he elävät hampaat irvessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin toimi mieheni ja hänen tyttönsä välillä tämä, että asui äitinsä luona ja kävi isän luona joka toinen viikonloppu ja pidemmillä lomilla.
Mies maksoi elatustukia, mitkä määrättiin ja nyt heillä on ihan hyvä suhde. Tyttö 24v.
Lasten riepottelu viikko-viikko systeemillä on järjetöntä. Yksi koti toisen vanhemman luona on varmasti parempi vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Vai ovat lapset joustavia. Huoh... Kun on Pakko olla!
Tämä on totta. Kyllä lapset sopeutuvat, mutta vain koska on pakko. Turvallisuudentunteeseen se voi silti vaikuttaa, paljon.
Itse olen vasta aikuisena ymmärtänyt, miten paljon äidin holtittomat parisuhteet vaikuttivat minuun. Lapsena oli ihan normaalia, että äiti puhui viikon-pari jostain uudesta miehestä, ja sitten mies saattoi jopa muuttaa meille suorilta. Muistan kerran tulleeni kotiin koulusta, ja siellä oli tuntematon mies joka esittäytyi äidin miesystäväksi. Minusta se oli ihan normaalia. Vasta kun sain omia lapsia, ymmärsin miten sekavaa ja hirveää elämää se oli. Kärsin jo lapsena pelosta ja ahdistuneisuudesta, ja nämä ovat kantaneet aikuisuuteenkin. Aivan valtava turvallisuudentunteen järkkyminen pienelle lapselle.
Itse olin vuoroviikkolapsi. Kävi nopeasti liian rankaksi, joten olin sitten pari viikkoa kerrallaan. Sekin kävi liian raskaaksi, joten lopulta kävin toisella joka toinen viikonloppu. On oikeasti todella väsyttävää kun koti ei ole ns täysin pysyvä paikka ja tavaroita joutuu roudaamaan edes takaisin. Eri kodeissa oli myös eri rutiinit ja säännöt. Miettikää lapsen parasta ja lapsen jaksamista, niin ennen eroa, eron aikana kuin eron jälkeenkin, olette sen lapselle velkaa.
Olet varmaan uupunut. Otan osaa. Olet aivankuin aitiopaikalla ja aistit lasten sisäistä ahdistusta ja hätää kun kodin tuki ja turva on poissa. Sinulla on opettajana mahdollisuus turvallisena aikuisena tuoda lohtua heidän elämään. Katso heitä silmiin, kohtaa heitä yksilönä, ole lähellä. Häiriköiden sisin kätkee haavoille lyödyn, hylätyn lapsen kivun. Paljon voimia työhösi🙏
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vai ovat lapset joustavia. Huoh... Kun on Pakko olla!
Tämä on totta. Kyllä lapset sopeutuvat, mutta vain koska on pakko. Turvallisuudentunteeseen se voi silti vaikuttaa, paljon.
Itse olen vasta aikuisena ymmärtänyt, miten paljon äidin holtittomat parisuhteet vaikuttivat minuun. Lapsena oli ihan normaalia, että äiti puhui viikon-pari jostain uudesta miehestä, ja sitten mies saattoi jopa muuttaa meille suorilta. Muistan kerran tulleeni kotiin koulusta, ja siellä oli tuntematon mies joka esittäytyi äidin miesystäväksi. Minusta se oli ihan normaalia. Vasta kun sain omia lapsia, ymmärsin miten sekavaa ja hirveää elämää se oli. Kärsin jo lapsena pelosta ja ahdistuneisuudesta, ja nämä ovat kantaneet aikuisuuteenkin. Aivan valtava turvallisuudentunteen järkkyminen pienelle lapselle.
Mutta tätä malliahan ihmisille markkinoidaan parhaana. Kun vanhempi on uudesta huumasfa onnellinen on lapsikin. Kyllä lapset sopeutuu, sanovat.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni ei ole lapsia, joten ei ole tätä ongelmaa, mutta luulisin, ettei tuollainen ole suurimmalle osalle realismia rahan takia. Yleensähän kumpikin vanhempi hankkii itselleen ja lapsilleen asunnon eli tällöin on kaksi asuntoa. Tuossa systeemissä on kolme: molempien "poikamiesboksi" ja yhteinen asunto lapsille: tämä ei liene taloudellista realismia suurimmalle osalle eroperheistä..
Rahahan se onkin tärkeämpää kuin lasten mielenterveys?
Kyllä minä aikuisena menen mieluummin omaan kotiini kuin vaikka siskolleni tai naapuriin (on läheinen ystävä). Miten se lapsella eroaa? Koti voi olla vain yhdessä paikassa. Muut paikat voi olla tunteikkaita ja tärkeitä, mutta yksi koti on vaan.