Aalto-yliopiston kurssilla opettaja käytti tekemäänsä p*rn*a opetusmetodina
https://yle.fi/uutiset/lyhyesti/74-20122278
Mediataiteilija Aku Meriläinen piti Aalto-yliopistossa tänä syksynä toista kertaa kurssia otsikolla Valta ja performatiivisuus.
Kurssi on osa kuvataidekasvatuksen maisteritason opintoja. Se perustuu kurssiesitteen mukaan kriittiseen ja feministiseen pedagogiikkaan, mutta kokemuksellisella, kehollisella ja taideperustaisella tiedolla on myös tärkeä rooli. Kurssin vastuuopettaja oli Tiina Pusa. Luennoilla Meriläinen opetti yhdessä toisen opettajan kanssa.
Yksi kurssin tavoitteista on, että opiskelija kykenee havainnoimaan vallan ilmentymistä erityisesti kasvatuksellisissa vuorovaikutustilanteissa.
MS-tautia sairastava Meriläinen on tohtoriopiskelija ja taiteilija, joka tekee muun muassa rampapornoa. Osana opetusta hän näyttää kurssilaisille pornoa, jossa hän tyydyttää itseään kameran edessä.
Ainakin yksi kurssilainen koki tilanteen ahdistavana.
Kommentit (1904)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Määrittele hiljattain lukiosta päässyt."
Vihervassu se löytää aina olennaisimman pointin tekstistä :D
No tässä "keskustelussa" opiskelijoista on puhuttu oppilaina ym. yritetty hämärtää sitä, että maisteriopiskelijat ovat lähtökohtaisesti aikuisia. Toki vois kysyä heiltä itseltään, miten ovat kaiken kokeneet ja pitävätkö itseään liian nuorina arvioimaan omaa arvostelukykyään. Toki ovat myös mädätettyjä jo, eli eihän heidän omaan arvostelukykyyn voi sikäli luottaa ollenkaan. Ja tämän päättää täysin ulkopuoliset ihmiset...
Opettaja on aina auktoriteetti ja mieleen saattaa pulpahtaa jopa hylätty opintosuoritus, jos et kiltisti katsele opettajan performanssia
Rohkea oli se yksi opiskelija joka kertoi, että tuo esitys aiheutti ahdistusta
"Opettaja on aina auktoriteetti ja mieleen saattaa pulpahtaa jopa hylätty opintosuoritus, jos et kiltisti katsele opettajan performanssia
Rohkea oli se yksi opiskelija joka kertoi, että tuo esitys aiheutti ahdistusta&nbs"
Yksi uskalsi sanoa, että keisarilla ei todellakaan ole vaatteita!
En voi käsittää tätä. Eikö tuo ole seksuaalista ahdistelua, että joutuu katsomaan pakotettuna pornoa? Tekisin rikosilmoituksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
koneen säätiön tilaama maksama video ulkomailla koneen osake sukeltaa kun tätä julkaistaan koneen mainoksena.
Mitä tekemiatä Koneen osakkeella on Kone säätiön kanssa?
Ei mitään. Kun Dubain hissi kilauttaa kassaan millit mustasta lompakosta, Säätiöön siirrettynä lompakko hohtaa valkoisena ja jakaa valoa oikealla tavalla vasemmalla oleville, eli esim. Aallon harjalla keikkuville alapäähuumorin lähettiläille.
Kasvissyöjänä etsin usein itselleni sopivaa ruokaa lounaspöydistä, mutta turhaan. Nyt ymmärrän syyn. Kasvikset kulkevatkin nykytaiteilijoiden perseisiin.
Vierailija kirjoitti:
En voi käsittää tätä. Eikö tuo ole seksuaalista ahdistelua, että joutuu katsomaan pakotettuna pornoa? Tekisin rikosilmoituksen.
On, mutta kun opintopisteet ja ryhmäpaine
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
koneen säätiön tilaama maksama video ulkomailla koneen osake sukeltaa kun tätä julkaistaan koneen mainoksena.
Mitä tekemiatä Koneen osakkeella on Kone säätiön kanssa?
Ei mitään. Kun Dubain hissi kilauttaa kassaan millit mustasta lompakosta, Säätiöön siirrettynä lompakko hohtaa valkoisena ja jakaa valoa oikealla tavalla vasemmalla oleville, eli esim. Aallon harjalla keikkuville alapäähuumorin lähettiläille.
Muutoinhan kone olisikin villinä toimijana vasemmiston vihollinen miljardeineen, jotka "se on repinyt duunarin selkänahasta"
Koneen liikevaihto vuonna 2020 oli yli 9 miljardia euroa. Sehän tekee just mitä sitä itseään huvittaa noilla rahoilla
Vierailija kirjoitti:
En voi käsittää tätä. Eikö tuo ole seksuaalista ahdistelua, että joutuu katsomaan pakotettuna pornoa? Tekisin rikosilmoituksen.
Niin no jos olisi pakotettu. Asiasta kerrottiin viikko etu käteen ja tilasta sai poistua ennen videon näyttämistä. Olivat myös maisteri tason opiskelijoita eli 25-> ikäisiä.
Vierailija kirjoitti:
Miksei yliopiston henkilökunta suoraan irtisanoudu tuollaisesta opetuksesta ja sano, että meni liian pitkälle? Kukaan ei suostu ottamaan kantaa, hyssytellään vaan!
-
Seura tekee kaltaisekseen.
Opetussisältöjen valinta kertoo paikan tason.
Voi tuota vammaista taiteilijaa joka yritti parhaansa oppilaiden eteen. Oliko hänellä edes henkilökohtaisia avustajia mukana auttamassa että kaikki meni oikein, esimerkiksi sulkijalihaksen kanssa ja mahdollisen liukuvoiteen suhteen ja mihin mahtoi osua lopuksi ja ei kai itse joutunut siivoamaan sitäkin. Etevällä ihmisellä on oikeus saada katsojia elimelleen ja tyydytykselle, jota on oltava velvollisuus katsoa juurikin turvallisessa tilassa ilman uskonnollisen musiikin tuputusta tumputtaessa ja hissijätin vaa limana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei yliopiston henkilökunta suoraan irtisanoudu tuollaisesta opetuksesta ja sano, että meni liian pitkälle? Kukaan ei suostu ottamaan kantaa, hyssytellään vaan!
-
Seura tekee kaltaisekseen.
Opetussisältöjen valinta kertoo paikan tason.
Taide opiskelun pitääkin rikkoa rajoja. Se on hyvä alku kun ruvetaan sensuroidaan opetusta ja annetaan jonkun Pasin maakunnasta määrittää mitä Suomen johtavassa taideteollisessa yliopistossa opettaa tai näyttää oppilaille. On myös jännä kun esimerkiksi juuri taidekasvatusta ajetaan alas Suomessa tehdään tälläisiä artikkeleita. JÄNNÄ tosiaan. Ei lapsille tarvitse opettaa luovuutta.
Miksi edistykselliset ja tasa-arvoa hakevat nykynaiset esim. kulttuurin alalla ovat itse pikkuhitlereitä? Systeemiin mahtuu mukaan mies, jos on talkkari, it-kaveri tai sitten tällainen runkkaajaraukka, joka sepustaa oikean kaavan kanssa taidefilosofiaansa.

no jos se luovuus tiivistyy tumputtamiseen, niin luulen Suomen nuorison olevan valmiiksi aika luovaa 🤣
Vierailija kirjoitti:
Miksi edistykselliset ja tasa-arvoa hakevat nykynaiset esim. kulttuurin alalla ovat itse pikkuhitlereitä? Systeemiin mahtuu mukaan mies, jos on talkkari, it-kaveri tai sitten tällainen runkkaajaraukka, joka sepustaa oikean kaavan kanssa taidefilosofiaansa.
Häh. Mitä en saa selvää? Koska Aalto yliopiston kurssilla oli yksi opettaja joka näytti omaa pornoaan kerrottuaan asiasta moneen kertaan että näin nyt tulee tapahtumaan. Ja koneen apurahaa saa hakea ihan kuka tahansa ja tuo yksityinen säätiö jakaa sitä rahaa miten itse parhaakseen katsoo on kulttuuri naiset pikku hitlereitä? Villi päättely ketju kyl.

On kyllä hieman käytetty värikynää ja oiottu mutkia suoriksi.

opettaja on valta-asemassa, joten tuo asiasta kertominen ei riitä mihinkään. Ei pitäisi olla mahdollista näyttää omaa pornoa opetustilanteessa, on kyllä oikeasti perverssi meno
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei yliopiston henkilökunta suoraan irtisanoudu tuollaisesta opetuksesta ja sano, että meni liian pitkälle? Kukaan ei suostu ottamaan kantaa, hyssytellään vaan!
-
Seura tekee kaltaisekseen.
Opetussisältöjen valinta kertoo paikan tason.
Taide opiskelun pitääkin rikkoa rajoja. Se on hyvä alku kun ruvetaan sensuroidaan opetusta ja annetaan jonkun Pasin maakunnasta määrittää mitä Suomen johtavassa taideteollisessa yliopistossa opettaa tai näyttää oppilaille. On myös jännä kun esimerkiksi juuri taidekasvatusta ajetaan alas Suomessa tehdään tälläisiä artikkeleita. JÄNNÄ tosiaan. Ei lapsille tarvitse opettaa luovuutta.
no jos se luovuus tiivistyy tumputtamiseen, niin luulen Suomen nuorison
Nuo ihmiset joille tuo video näytettiin olivat taidekasvatuksen maisterin opiskelijoita. Taidekasvatuksesta ollaan nyt lakkauttamassa paljon paikkoja Suomessa. Itsekkin taide yliopiston käyneenä tiedän kyllä mitä se koulu on. Aikojen saatossa on tehty yli lyöntejä kuten Teakin paskan heitto teatteri show tai vaikkapa kissan tappo video. Yli lyöntejä välillä tulee mutta kumma että tämä nyt kaivettiin esiin kun ollaan sattumalta juuri nyt leikkaamassa kyseisestä opetuksesta rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei yliopiston henkilökunta suoraan irtisanoudu tuollaisesta opetuksesta ja sano, että meni liian pitkälle? Kukaan ei suostu ottamaan kantaa, hyssytellään vaan!
-
Seura tekee kaltaisekseen.
Opetussisältöjen valinta kertoo paikan tason.
Taide opiskelun pitääkin rikkoa rajoja. Se on hyvä alku kun ruvetaan sensuroidaan opetusta ja annetaan jonkun Pasin maakunnasta määrittää mitä Suomen johtavassa taideteollisessa yliopistossa opettaa tai näyttää oppilaille. On myös jännä kun esimerkiksi juuri taidekasvatusta ajetaan alas Suomessa tehdään tälläisiä artikkeleita. JÄNNÄ tosiaan. Ei lapsille tarvitse opettaa luovuutta.
no jos se luovuus ti
no ei tarvinnut paljoa kaivella, kaivelu hoidettiin valmiiksi opetustilanteessa 😅 en tiedä mitä siellä ajateltiin, ettei tästä tulisi hulabaloota jossain vaiheessa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi edistykselliset ja tasa-arvoa hakevat nykynaiset esim. kulttuurin alalla ovat itse pikkuhitlereitä? Systeemiin mahtuu mukaan mies, jos on talkkari, it-kaveri tai sitten tällainen runkkaajaraukka, joka sepustaa oikean kaavan kanssa taidefilosofiaansa.
Häh. Mitä en saa selvää? Koska Aalto yliopiston kurssilla oli yksi opettaja joka näytti omaa pornoaan kerrottuaan asiasta moneen kertaan että näin nyt tulee tapahtumaan. Ja koneen apurahaa saa hakea ihan kuka tahansa ja tuo yksityinen säätiö jakaa sitä rahaa miten itse parhaakseen katsoo on kulttuuri naiset pikku hitlereitä? Villi päättely ketju kyl.
opettaja on valta-asemassa, joten tuo asiasta kertominen ei riitä mihinkään. Ei pitäisi olla mahdollista näyttää omaa pornoa opetustilanteessa, on kyllä oikeasti perverssi meno
Ootko ollut maisteri tason koulussa kysyn ihan vaan kaverin puolesta? Kävin itse kyseisen koulun ja olen kävellyt ulos tunnilta kun meni niin dadaksi eikä vaikuttanut mihinkään.
Vihervasu 45 vuotiaana opiskelijana ei enää muista mikä on lukio