Aalto-yliopiston kurssilla opettaja käytti tekemäänsä p*rn*a opetusmetodina
https://yle.fi/uutiset/lyhyesti/74-20122278
Mediataiteilija Aku Meriläinen piti Aalto-yliopistossa tänä syksynä toista kertaa kurssia otsikolla Valta ja performatiivisuus.
Kurssi on osa kuvataidekasvatuksen maisteritason opintoja. Se perustuu kurssiesitteen mukaan kriittiseen ja feministiseen pedagogiikkaan, mutta kokemuksellisella, kehollisella ja taideperustaisella tiedolla on myös tärkeä rooli. Kurssin vastuuopettaja oli Tiina Pusa. Luennoilla Meriläinen opetti yhdessä toisen opettajan kanssa.
Yksi kurssin tavoitteista on, että opiskelija kykenee havainnoimaan vallan ilmentymistä erityisesti kasvatuksellisissa vuorovaikutustilanteissa.
MS-tautia sairastava Meriläinen on tohtoriopiskelija ja taiteilija, joka tekee muun muassa rampapornoa. Osana opetusta hän näyttää kurssilaisille pornoa, jossa hän tyydyttää itseään kameran edessä.
Ainakin yksi kurssilainen koki tilanteen ahdistavana.
Kommentit (1904)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saakohan siellä kohta hoitaa matematiikan peruskurssit työntelemällä kotona dildoa hanuriin ja lähettämällä videoita assistentille?
Nyt uutta ja wokemaisen modernia opiskelua: Matematiikan peruskurssien sijasta matematiikan persekurssit. Tule ja osallistu! Vain Aalto-yliopistossa!
Jos nyt kuitenkin jättäisitte tekniikan opiskelun keskustelun ulkopuolelle - vai kiihottaako ajatus salskeasta insinööriopiskelijasta dildoineen ja tupsuhattuineen liikaa?
Vierailija kirjoitti:
Katsomiseen ei pakotettu ketään. Opiskelijoille oli tehty täysin selväksi ennen luentoa, minkälainen video alussa näytetään.
Minä vähän epäilen ettei todellakaan ole kerrottu että heille näytetään video missä luennoitsija itse tunkee esineitä perseeseensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saakohan siellä kohta hoitaa matematiikan peruskurssit työntelemällä kotona dildoa hanuriin ja lähettämällä videoita assistentille?
Nyt uutta ja wokemaisen modernia opiskelua: Matematiikan peruskurssien sijasta matematiikan persekurssit. Tule ja osallistu! Vain Aalto-yliopistossa!
Jos nyt kuitenkin jättäisitte tekniikan opiskelun keskustelun ulkopuolelle - vai kiihottaako ajatus salskeasta insinööriopiskelijasta dildoineen ja tupsuhattuineen liikaa?
Nyt suukki kiinni ja pylly tänne!
-Setätätimonisukupuoli
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tulkaa nyt joku intersektionaalinen feministi kertomaan äkkiä, että miten tämä liittyy ja sisältyy feministiseen pedagogiikkaan :D
Miten miehen tekemä ja esittämä porno liittyy noihin mitenkään?
Muunsukupuolinen se oli, siksi ei varmaan isompaa halloota tullut. Jos olisi ollut "oikea" mies niin kaikki oppilaat olisi traumatisoituneet ja lähteneet pois.
Juu tänä päivänä tietyissä piireissä kannattavaa identifioida itsensä transiksi tai muusuksi, saa aika paljon perseilyä anteeksi kuin jos olisi pelkkä tavan cis setämies + usein myös taloudellisesti kannattavaa esim. apurahojen saannissa auttaa varmasti kun on vetää joku vähemmistökortti esiin.
Eikö sekin jo kerro siitä, miten sairasta sakkia ransut ja muumuut ovat. Seksuaalisesti häiriintyneitä ja jopa rikollisella tasolla, jotka näitä termejä itelleen keksii. Pedareita, raiscaajia, jne. Jos ihminen näyttää runccaamistaan oppilaille, on aivan selvä että tuollanen ihminen on todella sairas päästään, ja en halua edes kuvitella mitä voi tehdä suljettujen ovien takana.
Eikö sen reksinkään hälytyskellot soi ollenkaan. Onko sekin joku intersektionaalinen milleniaali jolla ei oo ollut päässä ruuveja alunalkaenkaan, vai mikä on kun suojelee saalistajaa.
Pakkomielteesi mileniaaleista kertoo että olet yhtä sairas kuin tuo esineitä perseeseensä työntävä kaheli.
Vierailija kirjoitti:
"Kurssista tullut kriittinen palaute on saanut Meriläisen reflektoimaan omaa opetustaan. Muunsukupuoliseksi identifioituva Meriläinen pyrkii pornollaan ja tutkimuksellaan muuttamaan maailmaa turvallisemmaksi ja tasa-arvoisemmaksi.
Elämme patriarkaatissa, jossa naiset kohtaavat seksuaalista häirintää, ja se on lähestulkoon poikkeuksetta miesten tuottamaa. Se on hirveää, ja osaltaan tutkimus, jota teen, pyrkii muuttamaan sitä, haastamaan mieskatsetta. On harmillista, että tässä on tapahtunut päinvastainen reaktio."
Ylen jutusta lainattua. Eli tässä on sitten runkkailtu naispenistä ja luotu turvallisempaa ja tasa-arvoisempaa tilaa?
Hirveää, että naiset joutuu kohtaamaan seksuaalista häirintää mm. itsensäpaljastelijoita, joten laitanpa naisopiskelijat katsomaan mun sukuelimiä ja runkkausta isolta valkokankaalta! 🤦

Onko se nainen vai mies? Oli kumpi hyvänsä, täysin mielisairas tyyppi. Ei pitäis olla mitään asiaa ketään opettamaan jos on noin vinksahtanut nupistaan.
Kuuluisi suljetulle osastolle ja seksuaalirikollisten rekisteriin.
N52
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kurssilla on tarkoitus analysoida mediakuvastoa, ja pornografinen kuvasto kuuluu siihen. Se ei tule yllätyksenä opiskelijoille, vaikka monelle muulle tuntuukin olevan.
Oman materiaalin käyttö ei ollut fiksuin valinta.
Jos taas naisopettaja kyseessä, niin kurssi varmasti ääriään myöten täynnä
Et uskokaan kuinka tylsiä kiihottavat tai häiritsevät kuvat ovat kun niitä lähestyy analyysin näkökulmasta. Eipä elävän mallin piirustuksestakaan sen kummempia viboja saa, köy vaikka koittamassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saakohan siellä kohta hoitaa matematiikan peruskurssit työntelemällä kotona dildoa hanuriin ja lähettämällä videoita assistentille?
Nyt uutta ja wokemaisen modernia opiskelua: Matematiikan peruskurssien sijasta matematiikan persekurssit. Tule ja osallistu! Vain Aalto-yliopistossa!
Jos nyt kuitenkin jättäisitte tekniikan opiskelun keskustelun ulkopuolelle - vai kiihottaako ajatus salskeasta insinööriopiskelijasta dildoineen ja tupsuhattuineen liikaa?
miksi tekniikan opiskelu jätetään keskustelun ulkopuolelle? Kamalaa suvaitsemattomuutta, epätasa-arvoa ja monimuotoisuuden kahlehdintaa!
Vierailija kirjoitti:
Katsomiseen ei pakotettu ketään. Opiskelijoille oli tehty täysin selväksi ennen luentoa, minkälainen video alussa näytetään.
Minä en kyllä keksi yhtäkään järjellistä syytä miksi pitää näyttää tuollainen video. Oli se sitten vapaaehtoista tai ei.
Gospel konsertin kuuntelemisesta saa 1500 euroa korvauksia, barokkikonserttiin koululaisia ei päästetty ollenkaan mutta yliopistossapa saa katsella ihan videolta miten opettajaa runkkaa.
Suomi tänään. Kyllä meillä on huikea taso ja sivistys!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kurssista tullut kriittinen palaute on saanut Meriläisen reflektoimaan omaa opetustaan. Muunsukupuoliseksi identifioituva Meriläinen pyrkii pornollaan ja tutkimuksellaan muuttamaan maailmaa turvallisemmaksi ja tasa-arvoisemmaksi.
Elämme patriarkaatissa, jossa naiset kohtaavat seksuaalista häirintää, ja se on lähestulkoon poikkeuksetta miesten tuottamaa. Se on hirveää, ja osaltaan tutkimus, jota teen, pyrkii muuttamaan sitä, haastamaan mieskatsetta. On harmillista, että tässä on tapahtunut päinvastainen reaktio."
Ylen jutusta lainattua. Eli tässä on sitten runkkailtu naispenistä ja luotu turvallisempaa ja tasa-arvoisempaa tilaa?
Hirveää, että naiset joutuu kohtaamaan seksuaalista häirintää mm. itsensäpaljastelijoita, joten laitanpa naisopiskelijat katsomaan mun sukuelimiä ja runkkausta isolta valkokankaalta! 🤦
On kyllä hänellä ollut sen verran monimutkainen logiikka, ettei ihan tavalliselle kuolevaiselle avaudu...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kurssilla on tarkoitus analysoida mediakuvastoa, ja pornografinen kuvasto kuuluu siihen. Se ei tule yllätyksenä opiskelijoille, vaikka monelle muulle tuntuukin olevan.
Oman materiaalin käyttö ei ollut fiksuin valinta.
Jos taas naisopettaja kyseessä, niin kurssi varmasti ääriään myöten täynnä
Et uskokaan kuinka tylsiä kiihottavat tai häiritsevät kuvat ovat kun niitä lähestyy analyysin näkökulmasta. Eipä elävän mallin piirustuksestakaan sen kummempia viboja saa, köy vaikka koittamassa.
Koettu on, ja seiso muuten koko ajan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saakohan siellä kohta hoitaa matematiikan peruskurssit työntelemällä kotona dildoa hanuriin ja lähettämällä videoita assistentille?
Nyt uutta ja wokemaisen modernia opiskelua: Matematiikan peruskurssien sijasta matematiikan persekurssit. Tule ja osallistu! Vain Aalto-yliopistossa!
Jos nyt kuitenkin jättäisitte tekniikan opiskelun keskustelun ulkopuolelle - vai kiihottaako ajatus salskeasta insinööriopiskelijasta dildoineen ja tupsuhattuineen liikaa?
miksi tekniikan opiskelu jätetään keskustelun ulkopuolelle? Kamalaa suvaitsemattomuutta, epätasa-arvoa ja monimuotoisuuden kahlehdintaa!
Koska heillä ei ole osaa eikä arpaa asiassa.

Tuskinpa. Katsotaan kumpi jaksaa trollata kauemmin.
Tää on paras keksintö pervoille ikinä. Voi näyttää munansa koko poppoolle, kunhan muistaa saarnata naisten kokemasta häirinnästä samalla. Ironia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
onko insinööriopintojenkin osana Aallossa nykyään jyystöä? Tasaarvon ja feministisen pedagogiikan nimissä naiset pääosassa
Löytyykö naisprofessori tekniikan puolelta?
Onhan siellä naisprofessoreita tekniikan puolella. Väitän, etteivät näytä opiskelijoilleen itsestään tuollaisia videoita.
Myönnän suoraan olevani juntti, joka ei ymmärrä tällaista 'korkeampaa' taidetta. Kaurismäen päälle ymmärrän, joten ehkä en ole aivan toivoton tapaus kuitenkaan.
"Pakkomielteesi mileniaaleista kertoo että olet yhtä sairas kuin tuo esineitä perseeseensä työntävä kaheli."
Joo voin olla kaheli, mutta ainakaan en ole milleniaalitason kaheli, eli yhteiskunnalle häiriöksi valehtelemalla sukupuolestani ja pervoilemalla julkisesti ja vielä ylpeilemällä sillä. Milleniaalien päsmäröimä maailma vain on niin oksettava, muut sukupolvet ei edes pystyisi noin vinoutuneiseen ajattelumaailmaan. Z-sukupolvikin on onneksi paljon järkevämpi. A-sukupolvi taas on täynnä lapsipsykopaatteja, ehkä johtuu niiden milleniaalivanhemmista.
💩
Jos tätä samaa taideperformanssia joku naiseksi identifioituva harrastaa vaikka naisten pukuhuoneessa, niin miten se silloin pitäisi tulkita? Onko vaan performanssi tai kehonhuoltoharjoittelu tai kenties turvallisen tilan taidetuokio?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saakohan siellä kohta hoitaa matematiikan peruskurssit työntelemällä kotona dildoa hanuriin ja lähettämällä videoita assistentille?
Nyt uutta ja wokemaisen modernia opiskelua: Matematiikan peruskurssien sijasta matematiikan persekurssit. Tule ja osallistu! Vain Aalto-yliopistossa!
Jos nyt kuitenkin jättäisitte tekniikan opiskelun keskustelun ulkopuolelle - vai kiihottaako ajatus salskeasta insinööriopiskelijasta dildoineen ja tupsuhattuineen liikaa?
miksi tekniikan opiskelu jätetään keskustelun ulkopuolelle? Kamalaa suvaitsemattomuutta, epätasa-arvoa ja monimuotoisuuden kahlehdintaa!
Koska heillä ei ole osaa eikä arpaa asiassa.
sama yliopisto