Mikä on niin hienoa Kaurismäki-leffoissa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erilaisuus. Ei amerikkahäröilyä. Elämä on kuin hidas kuolema. Olen katsonut muutaman Kaurismäen elokuvan ja pidin. 

Ovat jotain uutta ja omaperäistä. Suomalaistakin. Me olenme rehellisiä, hiukan ujoja ja hitaita ja hiljaisia. Se ei ole huono asia. 

Ensimmäinen leffa oli omaperäinen (kun kaurismäki ei osaa ohjata eli ei toistele elokuvakoulun maneereita). Loput on saman vanhan toistoa. 

Näinhän se on Aki Kaurismäellä.

Olen joistakin elokuvistaan tykännytkin, mutta suuresti hehkutettu Kuolleet lehdet oli mielestäni yksi surkeimmista elokuvista mitä olen katsonut. Ehkä se ristiriita ylistyksen ja todellisuuden välillä oli yksinkertaisesti liian suuri. Pääosanesittäjät olivat kyllä hyviä, mutta kokonaisuus ei tehnyt vaikutusta.

Kaurismäen elokuvissa menneisyys ja nykyhetki jotenkin sekoittuu, ja siitä tulee mieleen, että työväki on muuttunut. Vielä 70-80-luvulla myös työläiseksi itsensä mieltävä saattoi olla hyvin sivistynyt; lukea paljon kaunokirjallisuutta ja jopa filosofiaa, kuunnella laajasti musiikkia, katsoa dokumentteja ym., mielipiteet oli perusteltuja ja keskustelu perustui siihen, että asiat joutui perustelemaan. Kun taas nykyään, öyhötetään mistään oikeasti mitään tietämättä, mielipiteet on äärimmäisen vahvoja, mutta niitä ei pystytä perustelemaan, ne vaan on. sivistymättömyyttä pidetään melkein hyveenä. Katsotaan jotain tosi-tv:tä ja jatko-osan jatko-osia amerikkalaisista elokuvista. Nykyaika on ihan kökköä.

Vierailija kirjoitti:

Näissä on sitä jotain.

Måste vara då t.o.m. jag orkar se dem från början till slut och ännu kommentera här. Själv gillade jag Le Havre.

Hienoja yksinkertaisia kuvauksia päähänpotkituista ihmisistä. Kuvaa myös jonkinlaista ihanteellista vanhaa Suomea jota ei ehkä koskaan ollut muualla kuin Kaurismäen mielikuvituksessa. Nasevaa dialogia ja kuivaa huumoria.

Ei nuo mitenkään vaikeatajuisia ole. Jotkut tykkää, toiset ei. 

Vierailija kirjoitti:

Kaurismäen elokuvissa menneisyys ja nykyhetki jotenkin sekoittuu, ja siitä tulee mieleen, että työväki on muuttunut. Vielä 70-80-luvulla myös työläiseksi itsensä mieltävä saattoi olla hyvin sivistynyt; lukea paljon kaunokirjallisuutta ja jopa filosofiaa, kuunnella laajasti musiikkia, katsoa dokumentteja ym., mielipiteet oli perusteltuja ja keskustelu perustui siihen, että asiat joutui perustelemaan. Kun taas nykyään, öyhötetään mistään oikeasti mitään tietämättä, mielipiteet on äärimmäisen vahvoja, mutta niitä ei pystytä perustelemaan, ne vaan on. sivistymättömyyttä pidetään melkein hyveenä. Katsotaan jotain tosi-tv:tä ja jatko-osan jatko-osia amerikkalaisista elokuvista. Nykyaika on ihan kökköä.

Et olisi voinut paremmin sanoa. Tänä päivänä ollaan kyllä hanakoita ilmaisemaan mielipiteitä, leimaamaan ja arvostelemaan toisia. AV on malliesimerkki siitä, mitä tapahtuu kun ei ole ennakkomoderointia vapaa-aiheisella keskustelupalstalla. Tämän vuoksi lähes kaikki ovat niistä luopuneet. Harrastuspainotteiset foorumit ovat sentään siistimpiä.

Niin ja ja elokuvassa on 15 Frank nimistä henkilö, niin onhan se jo siksi merkittävä. Pekka ja Liisa myös mukana, mutta niitö vain 1 kumpaakin.

Mitä ankeammat ajat, sitä prameammat elokuvat. Mitä yltäkylläisemmät ajat, sitä surkeammat elokuvat".

Sota- aika rapiat 80 vuotta sitten: Oli kulkurin valssia ja Katariinaa ja Munkkiniemen kreiviä. Ihmiset halusi ankean ajan ja elämän vastapainoksi nähdä elokuvissa jotain ihan muuta 

Nyt, viisipäiväinen työviikko, etätyöt, etelänlomat, jääkiekon karjalaturnaus, joululahjojen runsaus-ähky... Ja elokuvat joissa jalot köyhät tuijottavat tyhjyyteen ja lausuvat ilmeettömin kasvoin tönkköjä repliikkejä, loppukohtauksessa luodaan kaihoisa katse laiturista irtautuvaan laivaan jonka kyljessä on sirpin ja vasaran kuva...

Kati Outisen hampaat varmaan esikuvana Uuno Turhapuron purukalustolle.

Minä tykkään Kaurismäen leffoista. Kaipaan elokuviltakin hiljaisuutta, rauhaa ja levollisuutta.