Oon niin paha ihmisten miellyttäjä, et oma elämä menee ihan pilalle. Miten oppii vetämään rajoja?

Koetko AP olevasi todella empaattinen ihminen muita kohtaan ja siis puhun nimenomaan että tunnet vahvasti nämä tunteet? Onko sellaista piirrettä että sydäntä lämmittää kun pääsee auttamaan jotain ihmistä?

Vierailija kirjoitti:

Pystyn niin samaistumaan. Miellytän jopa kissojani ja annan aina pientä herkkua kun kerjäävät, etteivät joudu pettymään. En voi koskaan hankkia lasta tästä syystä

Sama, uuvutin itseni pelkällä koiran hoidolla. Piti tehdä liian pitkiä ja liian kauan kestäviä pihalenkkejä, kun koira halusi. Kun itse söin, en kestänyt tuottaa pettymystä koiralle, joten sillekin oli jotain annettava.

Koko ajan oli paineita, että koira saa riittävästi virikkeitä ja huoli sen mielenterveydestä ja muusta terveydestä. Ettei kenelläkään olisi sanomista mistään koiran hoitoon liittyvästä. 

Miellyttämiselle perustanut koko elämäni, parisuhteeni, lasten kasvatukseni, työelämäni, suhteet vanhempiini ja sukulaisiini.

Loppuunpalamisen jälkeen olen nyt hitaasti korjaamassa ja tiedostamassa toimintaani, muttet en usko saavani voimiani enää koskaan takaisin. 

Vierailija kirjoitti:

Koetko AP olevasi todella empaattinen ihminen muita kohtaan ja siis puhun nimenomaan että tunnet vahvasti nämä tunteet? Onko sellaista piirrettä että sydäntä lämmittää kun pääsee auttamaan jotain ihmistä?

Olen mä empaattinenkin, mutta varmaan eniten pelkään toisten reagointia siksi, etten itse joutuisi kohtamaan toisen pettymystä/ suuttumusta/ harmistusta tms. En halua että kukaan ajattelee musta pahasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koetko AP olevasi todella empaattinen ihminen muita kohtaan ja siis puhun nimenomaan että tunnet vahvasti nämä tunteet? Onko sellaista piirrettä että sydäntä lämmittää kun pääsee auttamaan jotain ihmistä?

 

Olen mä empaattinenkin, mutta varmaan eniten pelkään toisten reagointia siksi, etten itse joutuisi kohtamaan toisen pettymystä/ suuttumusta/ harmistusta tms. En halua että kukaan ajattelee musta pahasti.

Tuo on jo todella suuri askel että tiedostat kuitenkin että tällainen ongelma on. Onko sulla yleisellä tasolla juurikin sellaista, että katsot myös muissakin tilanteissa itseäsi vähän kun ulkopuolelta ja tulkitsetko myös yleisesti todella tarkasti ihmisen ilmeitä ja vedät sitten niistä erinäisiä johtopäätöksiä? Vastaa ihan rehellisesti, koska ei ole oikeaa tai väärää vastausta tässä.

Tuo on jo hyvä askel että välttelet. Sekin on parempi kuin miellyttää ja antautua. Opettele pikku askelin, esim. sano kavereille etukäteen mitä haluat tehdä ja mieti mitä sanot, kun olet väsynyt ja haluat lähteä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koetko AP olevasi todella empaattinen ihminen muita kohtaan ja siis puhun nimenomaan että tunnet vahvasti nämä tunteet? Onko sellaista piirrettä että sydäntä lämmittää kun pääsee auttamaan jotain ihmistä?

 

Olen mä empaattinenkin, mutta varmaan eniten pelkään toisten reagointia siksi, etten itse joutuisi kohtamaan toisen pettymystä/ suuttumusta/ harmistusta tms. En halua että kukaan ajattelee musta pahasti.

 

Tuo on jo todella suuri askel että tiedostat kuitenkin että tällainen ongelma on. Onko sulla yleisellä tasolla juurikin sellaista, että katsot myös muissakin tilanteissa itseäsi vähän kun ulkopuolelta ja tulkitsetko myös yleisesti todella tarkasti ihmisen ilmeitä ja vedät sitten niistä erinäisiä johtopäätöksiä? Vastaa ihan rehellisesti, koska ei ole oikeaa tai

Hmm, en osaa sanoa tuosta ulkopuolelta katsomisesta. Tai siis en oikein tiedä mitä tarkoitat sillä. Toisten ilmeitä ja eleitä kyllä tulkitsen jatkuvasti ja teen johtopäätöksiä.

En myös oikeastaan edes tiedä itsekään kuka olen. Mukaudun aina siihen porukkaan, jossa olen ja vaihdan mielipiteitäni ja käytöstäni porukan mukaan. En tiedä itsekään mitä elämältäni haluan, mistä oikeasti pidän jne. Jos ympärillä ihmiset puhuvat, että haluavat asua vaikka new yorkissa, haluan itsekin asua siellä. Jos tämän jälkeen vaihdan porukkaan, jonka mielestä maalla keskellä mitään asuminen on parasta, olen pian itsekin sitä mieltä että haluan muuttaa maalle.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osaisinpa auttaa kun itse samojen asioiden kanssa painin. Tiedostan nykyisin jo rajojani mutta en osaa pitää niistä kunnolla kiinni. Vaikka sanoisin ei niin olen silti helposti manipuloitavissa ja syyllistymässä ja sitten lipsun taas miellyttämään. 

Nyt itsekin pysyn lähinnä kotona ja pidän vähän yhteyttä keneenkään etten aseta itseäni taas tilanteisiin joissa rajojani kyseenalaistetaan. Tästäkin on jo syyllistetty ja maalailtu katastrofeja ja epäilty mielenterveyttä ja olen joutunut taas puolustamaan ja perustelemaan rajojani. Tiedän itsekin ettei näin voi koko elämäänsä elää mutta nyt tarvitsen tämän.

En osaa muuta neuvoa antaa kuin tsemppiä. Et ole yksin. Kyllä tästä opitaan ja noustaan. 

 

 

Sama juttu. Lisäksi olen huomannut olevani aivan täynnä raivoa eli en kestä enää oikeastaan mitään ohjeistamista

Olen kanssa liian kiltti ja miellyttäjä ja täynnä raivoa. Menisin nyrkkeilysalille tms jos vaan uskaltaisin. Voisi olla mulle sopiva tapa purkaa. Ehkä se voisi toimia sullekin?

Apua, kuulostat ihan minulta! Olen myös vähän päälle kolmenkymmenen ja koko ikäni ollut miellyttäjä ja just tuo et en edes tiedä mitä ajattelen asioista kun mukaudun aina muitten ajatuksiin. Itsellä terapia vähän auttanut ja tiedostan ongelman ja olen kokeillut tuota aiemmin mainittua vinkkiä siitä ettei ikinä vastaa suoraan vaan ottaa miettimisaikaa. Sit kirjoitan paljon päiväkirjaa ja sinne esim listailen asioita mistä pidän yms et saisin vähän selville niitä omia ajatuksia. 

Vierailija kirjoitti:

 

Hmm, en osaa sanoa tuosta ulkopuolelta katsomisesta. Tai siis en oikein tiedä mitä tarkoitat sillä. Toisten ilmeitä ja eleitä kyllä tulkitsen jatkuvasti ja teen johtopäätöksiä.

En myös oikeastaan edes tiedä itsekään kuka olen. Mukaudun aina siihen porukkaan, jossa olen ja vaihdan mielipiteitäni ja käytöstäni porukan mukaan. En tiedä itsekään mitä elämältäni haluan, mistä oikeasti pidän jne. Jos ympärillä ihmiset puhuvat, että haluavat asua vaikka new yorkissa, haluan itsekin asua siellä. Jos tämän jälkeen vaihdan porukkaan, jonka mielestä maalla keskellä mitään asuminen on parasta, olen pian itsekin sitä mieltä että haluan muuttaa maalle.

-ap

 

Juuri tuota ihmisten ilmeiden jatkuvaa tulkitsemista tarkoitinkin ja niistä johtopäätösten vetämistä. Olen vaan itse sen nimittänyt ulkopuolelta katsomiseksi, koska sitä tehdessä yrität asettua muiden ihmisten asemaan ja täten oletat että he ajattelevat tavalla x pelkän ilmeiden ja kehonkielen kautta. Vahvat suosittelut "TherapyinaNutshell" kanavalle Youtubessa. Siellä ammattilainen on koostanut paljon videoita, jossa sivuaa mm. tätä aihetta ja miten saada muutettua itsetuntoa terveempään suuntaan. Sanoisin että mitä mielipiteisiin tulee, niin voit vaikka nyt hetken miettiä että mitä oikeasti ajattelet esimerkiksi maalle muuttamisesta tai vaikka New Yorkiin matkustamisesta. Voit vaikka kirjoittaa paperille kyseisen asian ja ranskalaisilla viivoilla laittaa hyvät ja huonot puolet. Kyllä sulla ne omat mielipiteet on tästäkin olemassa(kuuntele omaa fiilistä) mutta ehkä et ole koskaan yksinäsi hiljentynyt oikeasti miettimään näitä asioita. Siinä olisi hyvä ensimmäinen askel että tarkastelet itseksesi että mitä mieltä oikeasti olet eri asioista(miltä ne tuntuu) niin alat löytämään sitä omaa identiteettiä sieltä. Sitten kun alat muodostamaan mielipidettä, niin seuraava askel on uskaltaa sanoa ne myös muille. Ymmärrän että sulla on suuri konfliktin pelko, mutta näissä se tehokkain lääke on niiden kohtaaminen vaikka miten sattuu. Se kipu kuitenkin lievenee altistumisen myötä, jolloin elämän yllätykset osaa käsitellä koko ajan rauhallisemmin. Suosittelen aloittamaan noista kyseisen kanavan videoista, koska silloin voit olla ihan itseksesi ja katsoa noita omalla ajalla niin ei tule samanlaista painetta kun psykologille jutellessa. Varsinkin kun kuitenkin tiedostat tämän oman ongelmasi noin hyvin niin tämä on erittäin tehokas ensiaskel jo.

Kiitos paljon 70 kattavasta vastauksesta! Täytyypä ehdottomasti tutustua tuohon kanavaan, vaikka nimen perusteella kuulostaakin englannin kieliseltä, eikä kielitaidossani ole kehumista. :D

Ranskalaiset viivat oli hyvä neuvo. Luulen, että elän tällä hetkellä elämää, joka ei oikeasti edes sovi minulle. Muutin nuoruudessa melko suureen kaupunkiin ja olin innoissani, kun täällä oli paljon kaikkia tapahtumia, kivoja ravintoloita jne. Oikeasti viihdyn parhaiten kotona, enkä suinkaan noissa tapahtumissa. Luulen näin jälkeenpäin, että perimmäinen syyni suureen kaupunkiin muuttoon oli se, että oli mielestäni "coolia" asua kaupungin vilinässä ja täältä sai hienoja kuvia someen.... Älyttömän noloa, tiedän, mutta hain tälläkin vain ihmiten hyväksyntää ja ihailua. Olen nyt harkinnut muuttavani vanhaan pikkukaupunkiin takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos paljon 70 kattavasta vastauksesta! Täytyypä ehdottomasti tutustua tuohon kanavaan, vaikka nimen perusteella kuulostaakin englannin kieliseltä, eikä kielitaidossani ole kehumista. :D

Ranskalaiset viivat oli hyvä neuvo. Luulen, että elän tällä hetkellä elämää, joka ei oikeasti edes sovi minulle. Muutin nuoruudessa melko suureen kaupunkiin ja olin innoissani, kun täällä oli paljon kaikkia tapahtumia, kivoja ravintoloita jne. Oikeasti viihdyn parhaiten kotona, enkä suinkaan noissa tapahtumissa. Luulen näin jälkeenpäin, että perimmäinen syyni suureen kaupunkiin muuttoon oli se, että oli mielestäni "coolia" asua kaupungin vilinässä ja täältä sai hienoja kuvia someen.... Älyttömän noloa, tiedän, mutta hain tälläkin vain ihmiten hyväksyntää ja ihailua. Olen nyt harkinnut muuttavani vanhaan pikkukaupunkiin takaisin.

Joo se on tosiaan täysin englanniksi koko kanava mutta varmasti sieltä aina jotain tietoa tarttuu että rohkeasti vaan. Tuolleen se oma minä sieltä alkaa löytymään kun ottaa aikaa itselleen ja miettii juuri tuolla tavalla omaa mennyttä elämää ja valintoja sekä mikä niihin on todella johtanut. Useimmiten psykologeissa on sitä palkan takia tekeviä ja sitten niitä joiden luontaiset lahjat on ajaneet siihen ammattiin ja palkka on vaan sivuseikka. Sen yleensä erottaa jo ensimmäisen tapaamisen aikana, tämä lähinnä huomautuksena että tuo huono kokemus ei heijastaisi koko alaa itsessään. Ei kannata kuitenkaan tuntea mitenkään huonona juttuna noita aikaisempia valintojasi, ne on vaan osa elämää ja kokemuksia mistä oppia. Elämässä kun tapahtuu niin hyvää kun pahaa, mutta ne on kaikki kokemuksia joista löytää aina jotain hyvää. Ne lopulta muovaa meitä kohti parempaa ihmistä kun otetaan opiksi niistä ja ymmärretään että tällainen juttu tapahtui mutta nyt ainakin tiedostan että mitä tehdä toisin.

Apua tää on joku herkistyttävin keskustelu aikoihin. Älyttömän surullista, mutta ihailtavaa tunnistaa tilanne

No näinhän se on.

Miellyttäjällä on minäkuvan vääristymä ja hän on omassa sulkeutuneessa, ahtaassa, pohjimmiltaan hyvin oman minänsä ympärille kietoutuneessa vankilassaan, jossa hän kuvittelee olevansa korvaamattomampi kuin onkaan.

Kunnes romahtaa. Ravistelua miellyttäjä tarvitsee eikä hyssyttelyä.

 

Tässä on nyt hyväksikäyttäjän näkökulma aika paljaana. Vai että ravistelua.

Miellyttäjä on hukassa itsensä kanssa, koska katsoo itseään koko ajan muiden silmin ja mieltää itsensä muiden ihmisten kautta. Ei miellyttäjä kuvittele olevansa korvaamaton, se on hyväksikäyttäjän harhaluulo. Miellyttäjä ei vaan omaa vahvaa omaa identiteettiä, ei ole ns ketään kotona, ja siksi elämä täyttyy muiden tarpeilla. Hän tulee jyrätyksi, koska unohtaa omat toiveensa, kun hyväksikäyttäjä vaatii taas jotain.

Sitten jos miellyttäjä ei enää kestä sitä elämää ja romahtaa, niin eihän tuommoinen hyväksikäyttäjä edes häpeä. Hän vaan kylmästi sanoo, että miellyttäjä oli haitallinen, kun totutti hänet palveluksiinsa eikä nyt enää jaksakaan palvella. 

Hyväksikäyttäjät joutavat jäämään oman onnensa nojaan.

En myös oikeastaan edes tiedä itsekään kuka olen. Mukaudun aina siihen porukkaan, jossa olen ja vaihdan mielipiteitäni ja käytöstäni porukan mukaan. En tiedä itsekään mitä elämältäni haluan, mistä oikeasti pidän jne.

 

Tähän juuri auttaa se, että kirjoittaa niitä listoja asioista, mitä haluaa ja mistä pitää ja mitkä ovat tärkeitä. Tai vaikka listoja siitä, mikä ahdistaa, mikä suututtaa. Millaista elämää haluaisi elää vanhempana. Mikä nyt milläkin hetkellä on tärkeää.

Tosiaan kannattaa aloittaa listaamalla, mitä haluaa tehdä tänään. Se ihan konkreettisesti auttaa omaa toiminnanohjausta ja lisää itsetuntemusta. Kunhan ei siis siinä mieti, mitä muut minulta tänään odottavat, vaan ihan suodattamatta kirjoittaa, mitä itse haluaisi. 

Minusta tuo listojen kirjoittaminen auttaa enemmän kuin terapia. Kun terapiassa on se terapeutti, joka on taas yksi asiantunteva kallispalkkainen ihminen, jonka reaktioita ja ajatuksia voi alkaa ennakoimaan tai myötäilemään. Ja se pointti olisi oppia tuntemaan itseään ilman, että ennakoi tai myötäilee ketään muuta. Siksi vain sinä ja se vihko, mihin kirjoitat. 

 

Mä olen kasvanut tuollaisen miellyttäjän lapsena. Hän siis ei todellakaan miellyttänyt eikä edes yrittänyt miellyttää ketään meistä kotona, mutta muilta vierailta ihmisiltä (esim naapurit ja työkaverit ja niiden kaverit) olisi ollut valmis vaikka perseenkin pyyhkimään jos nämä vaan olisi sellaista keksineet vaatia.

Lisäksi uhriutui kotona siitä (etenkin humalassa) ettei kukaan koskaan ole häntä kohtaan yhtä avulias vaikka hän aina ajattelee ensin muita ja on valmis jeesaamaan. Uhriutui myös siitä jos jotain kotona piti tehdä eli tietyllä tapaa millään "omilla" jutuilla ei ollut kiirettä hoitaa ja sekin minkä teki oli just täydellistä pakkopullaa eli mitään ei tehnyt ilman julmettua noitumista ja sellaista tietynlaista spektaakkelimaisuutta kuinka tämäkin on niin hankalaa, vaikeaa ja vittumainen homma muutenkin, mutta koska hän on niin etevä niin hän kyllä osaa ja hoitaa. Katsokaa!

Lisäksi marttyroi siitä kuinka aina joutuu olemaan jollekin (vieraalle) avuksi mutta kaikesta elekielestä paistoi kuinka onnellinen oli kun ne vieraat pyysi apua ja sai kokea olevansa tärkeä.

Vierailija kirjoitti:

Koetko AP olevasi todella empaattinen ihminen muita kohtaan ja siis puhun nimenomaan että tunnet vahvasti nämä tunteet? Onko sellaista piirrettä että sydäntä lämmittää kun pääsee auttamaan jotain ihmistä?

En ole ap, mutta tässä olikin hyvä kysymys. Ja vastaus on omaksi järkytykseksenikin se, että empaattisuutta ei ainakaan itselläni löydy ketään tai mitään muuta kuin eläimiä kohtaan. Itseasiassa taidan vihata suurinta osaa ihmisistä tunsin heidät sitten tai en ja etenkään enää en edes viihdy ihmisten seurassa vaan olen enemmänkin erakko. Eikä tuo miellyttäminen, mukautuminen, joustaminen, auttaminen jne ole koskaan ollut mitenkään kivaa tai mieluisaa vaan jotenkin vain "normaalia" eli ihan vaistomaisesti sitä on ollut valmis menemään vaikka solmuun, koska niin vaan pitää tehdä. Ei sitä edes ole ajatellut, että voisi toimia toisinkin. Sitä kylläkin monesti, että miksi kukaan ei ole vastaavalla tavalla joustava ja mukautuva minua kohtaan vaan jokainen kompromissi parisuhteessakin on tarkoittanut sitä että yksin minä joustan vielä sen muunkin mukautumisen päälle.

Tuo listojen tekeminen on hyvä vinkki, mutta se itseensä tutustuminen voi olla melko kivuliastakin. Siis siinä vaiheessa kun oikeasti tajuaa mitä elämältään haluaa ja muistaa, että no tätä mieltähän mä olin jo silloin ja tuohan se oikealta tuntui jo 15-vuotiaana ja tämä taas ei ole koskaan ollutkaan omien arvojeni mukaista jne. .

Etenkin jos (kun) käy niin, että tämä itseensä tutustuminen tapahtuu sillä tavalla liian myöhään ettei niitä oikeasti itselle merkityksellisiä ja tärkeitä asioita voi enää elämässään saavuttaa. Se satuttaa hurjasti ja myös katkeroittaa, ettei niitä saanut koskaan edes yrittää koska pisti muille mieliksi olemisen itsensä edelle.

Mikä pahinta, nämä ihmiset on olleet vielä pääsääntöisesti ihan yhdentekeviä ja täysin itselle vääränlaisia ja ainakin osin sen olen tiennyt jo aikanaankin, mutta en vain välittänyt vaan sopeuduin ja mukauduin ja olin vaan entistäkin avuliaampi aatu.

Suurin osa heistä ei elämääni kuulunut enää edes tuossa vaiheessa, kun näitä listoja aloin tekemään, mutta se tekee siitä kaikesta mukautumisesta ja miellyttämistarpeesta vaan vieläkin typerämpää. Ja itsensä syyllistämisestä harvinaisen helppoa. Minkä ihmeen takia olen halunnut olla mieliksi ihmisille joiden kanssa mulla ei edes oikeasti ole (ollut) mitään yhteistä? Miksi olen antanut tuollaisten ihmisten ohjailla ja vaikuttaa koko loppuelämääni?

Ihan fysiologian tasolla luulisin, että minulla on hyvin aktiiviset ja voimakkaat peilisolut. Automaattisesti peilaan ja havaitsen ympärillä olevien ihmisten tunnetilat, jopa ajatukset, jotka vilahtavat mikroilmeinä kasvoilla. Ja automaattisesti reagoin havaintoihin. 

Siksi nautin niin paljon yksinolosta. Peilisolut eivät häiritse silloin omaa olemista. En välttämättä ole edes kauhean introvertti ihminen, mutta yksinolo on silti välttämätöntä tämän takia. 

Sitä en tiedä, tuleeko peilisoluista tuollaiset epävakaan lapsuuden ympäristön vuoksi vai onko se jotenkin geneettistä. On kuitenkin jotenkin lohduttava ajatus, ettei tämä ominaisuus ole minun oma valintani tai oma vikani. Sen kanssa pitää vaan oppia tulemaan toimeen.

Toimeen tulemisen kannalta on tärkeää, ettei vietä aikaa sellaisten ihmisten seurassa, jotka käyttävät ominaisuutta hyväksi tai peräti kiusaavat tai pompottelevat huvikseen muita. Sellaisen vastustaminen on liian kuormittavaa. Toinen peruspalikka on aktiivisesti ylläpitää omaa minuutta. Käydä läpi, miltä minusta nyt tuntuu, mitä minä haluan, mistä minä pidän. Näiden asioiden on hyvä olla automaattisesti muistissa niin, että kun peilisolut taas sotkevat muiden tunteita ja tahtotiloja omiin, järki koko ajan pyrkii erottelemaan näitä asioita ja muistuttelee siitä, mitä on miettinyt yksin ollessa. 

Vierailija kirjoitti:

Tuo listojen tekeminen on hyvä vinkki, mutta se itseensä tutustuminen voi olla melko kivuliastakin. Siis siinä vaiheessa kun oikeasti tajuaa mitä elämältään haluaa ja muistaa, että no tätä mieltähän mä olin jo silloin ja tuohan se oikealta tuntui jo 15-vuotiaana ja tämä taas ei ole koskaan ollutkaan omien arvojeni mukaista jne. .

Etenkin jos (kun) käy niin, että tämä itseensä tutustuminen tapahtuu sillä tavalla liian myöhään ettei niitä oikeasti itselle merkityksellisiä ja tärkeitä asioita voi enää elämässään saavuttaa. Se satuttaa hurjasti ja myös katkeroittaa, ettei niitä saanut koskaan edes yrittää koska pisti muille mieliksi olemisen itsensä edelle.

Mikä pahinta, nämä ihmiset on olleet vielä pääsääntöisesti ihan yhdentekeviä ja täysin itselle vääränlaisia ja ainakin osin sen olen tiennyt jo aikanaankin, mutta en vain välittänyt vaan sopeuduin ja mukauduin ja olin vaan entistäkin avuliaampi aatu.

Tuo on vähän asennekysymys kyllä. Itseensä voi suhtautua lempeästi ja keskittyä niihin valintoihin, jotka ovat edelleen mahdollisia. Ei niitä listoja kannata semmoisella täyttää, että olisin aina halunnut olla huippukirurgi kuten Hernesniemi. Niin varmaan joo, ja moni muukin haluaisi, mutta minä nyt vaan kuulun siihen enemmistöön, josta ei sellaista tullut. Kaikilla ihmisillä on keski-ikäisenä takanaan menetettyjä mahdollisuuksia, ei niissä kannata velloa. Listoja kannattaa tehdä tulevaisuus mielessä, ei menneisyys. 

Itse olen alkanut todella ymmärtää tätä ilmiötä vasta nyt yli 40-vuotiaana. Ensiaskel on todella se, että tunnistaa tämän itsessään ja sekin on jo suuri voitto, koska silloin asiaa voi alkaa työstää!



Kannattaa varautua siihen, että kun harjoittelee rajojen vetämistä ja oman itsen puolustamista, niin voi tulla monenlaisia negatiivisia tunteita ja ajatuksia. Voi tulla tarve selitellä ja pyytää anteeksi jälkeen päin jne. Kuulunee prosessiin.



Toisaalta tuntuu ihan naurettavalta, että keski-ikäisenä joutuu harjoittelemaan asioita, jotka pitäisi olla itsestäänselviä aikuiselle ihmiselle, mutta eihän tämä mikään oma valinta ole. Mulla vanhemmat ei pystyneet asettamaan mitään rajoja, vaan sain kaiken päättää itse, mennä ja tulla miten halusin. No siitä seurasi rajattomuus ja myös valtava turvattomuus.



Ymmärsin aivan hiljattain miten dramaattinen vaikutus tuolla on ollut mun elämään, koska sen (rajattomuuden) takia mulla ei ole koskaan ollut turvallinen olo itseni kanssa ja omassa seurassani, koska en ole osannut sanoa ei ja pitää puoliani ja mennä oma hyvinvointi edellä. Se on sitten vienyt todella hankaliin tilanteisiin, huonoihin ihmis/kaverisuhteisiin jne.



Mutta koskaan ei ole liian myöhäistä oppia löytämään omat rajat ja pitämään puoliaan ja ennen kaikkea olemaan hyvä ja turvallinen itselleen.



Tsemppiä ja lämpimiä ajatuksia kaikille samassa tilanteessa oleville <3