Lue keskustelun säännöt.
Millaiset lähtökohdat sinulla on ollut elämään?
08.11.2024 |
Tunnetusti lähtökohdat vaikuttaa elämään, vanhemmat, kotiolot, ympäristö, sekä tietty tavallaan myös oma persoonsallisuus. Itselläni on ollut hyvin keskiverrot lähtökohdat, olen keskituloisen perheen lapsi, joka pärjäsi koulussa suht hyvin, kotoa ja ympäristöstä sai tukea ja perusturvallisuus oli kunnossa. Opiskelin ja siirryin työelämään, nykyään olen keskituloinen ja ihan tyytyväinen elämääni.
Kommentit (27)
Hyvin vähän oli ihan täysijärkisiä aikuisia vanhemman tehtävää hoitamassa, viina virtasi ja oli jos minkälaista ongelmaa. Täydellinen ei kukaan ole mutta tämmöisiä meistä suurten ikäluokkien lapsista tuli. Vielä kunnollisia tuli meidänkin lapsista mutta siitä nuoremmat sitten, huh huh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Ei hullumpi suunnanmuutos. Hyvinhän sinä olet sitten mahdollisen ADHD:si kanssa pärjännyt, kun kuulema juuri lukiossa usein tuppaa seinä nousemaan vastaan, vaikka peruskoulu olisi vielä sujunut hyvinkin.
Minkä alan DI olet? Veikkaatko, että erilaiset nepsyilyt olivat tyypillisiä opiskelutovereidesi joukossa?"
Elektroniikan ja tietoliikennetekniikan. Joo, hyvin paljon aspergerin / autistin oloisia oli opiskelijoissa, ja muutenkin insinörttiporukoihin sovin kuin kala veteen, vaikka "väärää" sukupuolta olenkin. Samanlaisia sulkeutuneita ja omituisista asioista kiinnostuneita on paljon.
Opiskeluaikana hoidin keskittymisongelmia alkoholilla, mikä ei ehkä ole maailman fiksuinta, mutta toimi. Kotona kun piti opiskella ja tehdä harjoituksia, tissuttelin keskikaljaa, jolla sain mielen kierrokset pienemmälle ja pystyin keskittymään. Myöhemmin olen alkanut harrastamaan vipassana-meditaatiota, ja se on tuonut valtavan avun keskittymisongelmiin. Pystyn nyt esim. töissä keskittymään ihan hyvin. Mutta koska en halua koko elämääni pitää itseäni kurissa, kuin tiukassa lieassa, vapaa-ajalla annan vähän menon rönsyillä, ja kämpän siisteys, laskujen maksu, erilaisten asioiden hoitaminen yms. usein menee vähän sinne päin ja myöhässä. Tuo on yksi syy miksi en koskaan halunnut lapsia, mua ahdistaisi liikaa ajatus siitä että pitäisi pakottaa itseni sellaiseen kunnolliseen tavalliseen elämään, koska lapsille ei mun boheemityyli olisi hyväksi.
Köyhän stadilaisen duunariperheen ainokainen, ison serkkuparven vanhin. Rakastavat turvalliset vanhemmat, aina oli katto pään päällä ja ruokaa pöydässä (vähintään riisivelliä ja ruisleipää).
Kotoa opin työn ja oman rahan arvostuksen, sitkeyttä ja perhekeskeisyyttä. Vaikka olimme köyhiä meillä oli aina "varaa" ruokkia ja huolehtia vielä köyhemmistä. Soppaan lisää vettä ja lautasia pöytään. Karjalainen äitini oli emotyyppi jonka olisi pitänyt saada lauma lapsia.
Kouluttamattomina eivät oikein osanneet tukea koulunkäynnissä ja se menikin rimaa hipoen. En mennyt jatkokoulutukseen lukion jälkeen vaan naimisiin ensimmäisen miehen kanssa joka minut huoli. Tuo avioliitto kesti 15v ja saimme 3 lasta. Opiskelutkin tuli suoritettua 30v jälkeen.
Nykyisessä elämässäni olemme hyvätuloisia ja olemme saaneet yhdessä paljon hyvää aikaan itsellemme ja perheellemme. Kaikki lapset koulutettuja ja menestyviä. Edelleen hyvin perhekeskeisiä, paljon läheisiä ystäväperheitä joiden kanssa vietetään aikaa Suomessa ja ulkomailla
Aika mitäänsanomattomat. Ei oikein mitään opetettu eikä mihinkään kannustettu. Vanhemmat tuntui lähinnä vihaavan toisiaan ja lapset oltiin vain tiellä. Perheenä ei oikein tehty mitään, vanhemmat kävi töissä ja makasi sohvalla. Kai niillä mt-ongelmia oli mutta ei niitä hoitaneet.
Eipä sitä ole ollut itselläänkään mitään selvää suuntaa eikä päämääriä. Ei oikein mitään haaveita eikä oikein unelmiakaan. Ajelehtinut vaan. Omaa persoonaa olen yrittänyt aikuisena rakentaa vaihtelevalla menestyksellä.
Koska synnyin miehenä sain kaiken kultaisella tarjottimella valmiiksi tarjottuna, palkkaan yli 20% munalisän, nousujohteisen uraputken ja todella tuottavan osakesalkun. Arvokas kryptovaluuttasalkkukin tuli ihan ilmaiseksi sukupuoleni puolesta.
Ja paskat. Raatamista, sietämistä ja pettymyksiä toisensa perään, kaikkien unelmien kuolemista eikä eläkkeellepääsystä ole mitään takeita
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Ei hullumpi suunnanmuutos. Hyvinhän sinä olet sitten mahdollisen ADHD:si kanssa pärjännyt, kun kuulema juuri lukiossa usein tuppaa seinä nousemaan vastaan, vaikka peruskoulu olisi vielä sujunut hyvinkin.
Minkä alan DI olet? Veikkaatko, että erilaiset nepsyilyt olivat tyypillisiä opiskelutovereidesi joukossa?"
Elektroniikan ja tietoliikennetekniikan. Joo, hyvin paljon aspergerin / autistin oloisia oli opiskelijoissa, ja muutenkin insinörttiporukoihin sovin kuin kala veteen, vaikka "väärää" sukupuolta olenkin. Samanlaisia sulkeutuneita ja omituisista asioista kiinnostuneita on paljon.
Opiskeluaikana hoidin keskittymisongelmia alkoholilla, mikä ei ehkä ole maailman fiksuinta, mutta toimi. Kotona kun piti opiskella ja tehdä harjoituksia, tissuttelin keskikaljaa, jolla sain mielen kierrokset pienemmälle ja pystyin keskittymään. Myöhemmin olen alkanut harrastamaan vipassana-meditaatiota, ja se on tuonut valtavan avun keskittymisong
Ihan inspiroiva tarina siitä miten kekseliäisyydellä ja ponnistelemalla voi löytää tiensä, jos vain motivaatiota riittää.
Minulla on ADHD-tyttö, jolla ei varmaan autismia ole, mutta keskittyminen koulunkäyntiin on hyvin vaikeaa jo ihan ala-asteellakin. Nyt tavoitteena ja unelmana on, että tyttö saisi kunnialla peruskoulun läpi. Se olisi sitten ihan riemuvoitto, jos hän innostuisi siihen päälle vielä lukionkin käymään. En pidä sitä kovinkaan todennäköisenä visiona, mutta kyllähän tuo sinunkin esimerkkisi näyttää, että kaikki on mahdollista. 🙂
Voi pupu...
Tuo on niin kohtuutonta. Oma lapseni syntyi kun olin 18, suoraan lamaan ja epävakaalle isälle. Meille kuitenkin kävi hyvin. Tein sen eteen kaikkeni.
Toivottavasti te saatte apua itsellenne, ja asiat selkenevät yksi kerrallaan.
Jaksuhalit.