Millaiset lähtökohdat sinulla on ollut elämään?

Mielenkiintoista miten tuo keskituloisuus ja sen myötä raha toistuu elämäntarinassasi. Luuletko ettei köyhä voi olla onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä tai rikas onneton?

Olen köyhä ja onnellinen. Siis tulen toimeen. Elän omilla ehdoillani. 

Lähtökohdat melko huonot. Hyvään elämään pääseminen kesti siksi kauan mutta täällä ollaan. Kannatti sinnitellä kaikki vuodet.

Vanhemmat eivät pitäneet minusta. Koulussa kiusattiin. Nykyään yhteiskunta vie vielä valtavat verot.

En oikein pidä muista.

Työn raskaan raataja olen ollut ja hyvin pärjännyt.  Isäni opetus oli "työlle pakko, mut ei ruualle"  Maataloustyöt tuli tutuksi heti kun oppi kävelemään.

Parhaat mahdolliset.

Hyvät lähtökohdat sain. Molemmat vanhemmat olivat työelämässä, kunnollisia ihmisiä ja hyviä huoltajia. Elimme maaseudun rauhassa omakotitalossa.

Jostain syystä minulla oli kuitenkin sen verran pehmeä pää, että siihen kehittyi psyykkisiä ongelmia. Elämäkin on ollut vähän vaikeaa, mutta en mihinkään varsinaiseen katastrofiin ole kuitenkaan onneksi päätynyt.

Isä oli alkoholisti, äiti hakkasi ja rähjäsi päivittäin. Perheen rahat riittivät vain isän mersuun, kaljaan ja tupakoihin. Yritin opiskella mutta rahat loppuivat ja perhe ei auttanut joten jouduin menemään töihin. Nyt työtön.

Isäni kuoli ollessani 14v, kuitenkin pärjättiin  hyvin , olin työssä yläasteen jälkeen vuoden sitten menin amikseen, meillä oli äidin työsuhde asunto maalla ja kaupungissa vuokra asunto kun opiskelin ammatin. Sain työtä heti valmistumisen jälkeen, avioiduin 18v. Nyt odotan eläkepäätöstä.

Köyhä perhe, vanhemmista vain toinen töissä, alkoholismia, lapsia monta, kunnan vuokra-asunto, ei varaa harrastuksiin, lisäksi sairastelin lapsena paljon ja koulussa alettiin kiusata. Aloin yläasteella juoda viinaa, sillä tavalla sain kavereita, mutta samalla alkoi koulumenestys kärsiä, kympit ja ysit muuttuivat kaseiksi ja seiskoiksi.

Nykyään olen kolmekymppinen, työtön, kunnan vuokra-asunnossa, masentunut. Kumppani myös työtön ja masentunut myös vakavasti, mutta ei ole saanut julkisesta terveydenhuollosta vielä mitään apua. Koko ajan pitää miettiä, että mihin rahat riittää. Kumpikaan ei usko, että tulevaisuudessa asiat muuttuisivat paremmiksi. Perintöä ei ole koskaan kummankaan suvulta tulossa. Tämä huono-osaisuus päättyy meihin, lapsia ei ole eikä tule.

Tavallaan hyvät, tavallaan huonot. Lapsuudenkoti oli kaikin puolin asiallinen, ei ollut rahasta erityistä pulaa, ei ollut alkoholismia, väkivaltaa, tai muitakaan isompia epäkohtia. Vanhemmat rakastivat toisiaan ja meitä lapsia.

Se huono puoli on sitten, että satuin syntymään erittäin vaikean temperamentin kanssa. Nykyään luulen, että saattaisin saada jonkun nepsydiagnoosinkin, ehkä jopa parikin (kuvausten perusteella olen epäillyt, että voin olla ADHD ja asperger). Siihen aikaan semmoisia ei tunnettu, pistettiin vaan hankala kakara tarkkailuluokalle muita häiritsemästä. Sinne minä päädyin, muiden ongelmatapausten sekaan. Meno oli kyllä varsinkin yläasteella kuin jossain eläintarhassa siellä. Ja ryyppääminen, epämääräiset miessuhteet jne. tuli kuvioihin jo jossain 13-vuotiaana. 

Mutta nyt keski-ikäisenä olen DI ja mulla on elämässä asiat hyvin kaikin puolin. Lapsia ja miestä ei ole, mutta enpä minä sellaisia ole erityisemmin halunnutkaan. Mulla meni vaan vähän kauemman kasvaa aikuiseksi, pidin 4 välivuotta tehtaalla vuorotyötä painaen peruskoulun jälkeen ennen kuin päätin, että en mä jaksa tätä duunia eläkeikään tehdä, pitäisi hankkia koulutus. Siinä sitten aikuislukio ja teknilliseen korkeakouluun, siitä se elämä lähti sujumaan. Olen mä vieläkin aika ADHD, eikä ihmiset pidä musta kun olen outo, mutta eipä tuo minua juuri haittaa. 

Äiti ei juonut alkoholia raskausaikana, joten melko hyvät sen puolesta.

Köyhä pienviljelijäpethe, talo kiinnitetty savupiippuja myöten, velkaa velan päälle. Töitä sai tehdä palkatta koko lapsuuden kotona ja vielä vieraalla palkkatöissä että laina lyheni. Vanhemmat vastustivat koulutusta. Opiskelin kuitenkin itselleni ammatin ja päädyin pienyrittäjäksi. Velalla käyntiin ja töitä sai taas tehdä palkatta että sai lainaa maksettu. Samalla kävin vieraalla töissä että sain rahaa laskujen maksuun ja ruokaan. Kun pienyrittäjällä koko ajan lisättiin veroja, konkurssihan siitä tuli ja velat jäivät. Niitä sitten on lyhennetty koko aikuisikä. Kun pääsen joskus eläkkeelle velkaa on vielä jäljellä ja eläke ei riitä velan lyhentämiseen. Olen kyllä tyytyväinen elämääni, olen oppinut elämään niukasti ja ekologisesti kun on ollut pakko. Tukia en ole koskaan saanut. 

Olen keskimmäinen lapsi ja synnyin keskosena. Lapsuudenkotini oli keskituloinen ja luonnollisesti  vanhemmat äänestivät keskustaa. Asuimme Keskitiellä

Koulussa pärjäsin keskinkertaisesti ja opettajat pitivät minua melkoisena keskitienkulkijana.

Pääsin töihin keskinkertaisella palkalla eli olen siis keskituloinenkin vielä.

Ai niin, suosikkiharrastukseni on vierailla Vesa Keskisen kyläkaupassa...

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan hyvät, tavallaan huonot. Lapsuudenkoti oli kaikin puolin asiallinen, ei ollut rahasta erityistä pulaa, ei ollut alkoholismia, väkivaltaa, tai muitakaan isompia epäkohtia. Vanhemmat rakastivat toisiaan ja meitä lapsia.

Se huono puoli on sitten, että satuin syntymään erittäin vaikean temperamentin kanssa. Nykyään luulen, että saattaisin saada jonkun nepsydiagnoosinkin, ehkä jopa parikin (kuvausten perusteella olen epäillyt, että voin olla ADHD ja asperger). Siihen aikaan semmoisia ei tunnettu, pistettiin vaan hankala kakara tarkkailuluokalle muita häiritsemästä. Sinne minä päädyin, muiden ongelmatapausten sekaan. Meno oli kyllä varsinkin yläasteella kuin jossain eläintarhassa siellä. Ja ryyppääminen, epämääräiset miessuhteet jne. tuli kuvioihin jo jossain 13-vuotiaana. 

Mutta nyt keski-ikäisenä olen DI ja mulla on elämässä asiat hyvin kaikin puolin. Lapsia ja miestä ei ole, mutta enpä minä sellaisia ole erityise

Ei hullumpi suunnanmuutos. Hyvinhän sinä olet sitten mahdollisen ADHD:si kanssa pärjännyt, kun kuulema juuri lukiossa usein tuppaa seinä nousemaan vastaan, vaikka peruskoulu olisi vielä sujunut hyvinkin.

Minkä alan DI olet? Veikkaatko, että erilaiset nepsyilyt olivat tyypillisiä opiskelutovereidesi joukossa?

Olen köyhästä perheestä, liian monta lasta ja isä sairastui alkoholismiin kun olin n. 10v. Äiti kotiäitinä koska ei ehtinyt hankkimaan koulutusta kun ensimmäinen lapsi ilmoitteli tulostaan jo teini-iässä. Äidillä narsistisia piirteitä ja inhosi minua, onneksi pikkusiskon sitten oli kultalapsi johon meni hänen aika ja energia niin pystyin lentämään tutkan alla ja säästyin pahimmalta, onnistuin kasvattamaan terveen itsetunnon ja hyvä kaveripiirikin tässä auttoi.

Pärjäsin koulussa hyvin, olen todella älykäs. Menin eliittilukioon, sitten amk:hon ja pääsin keskituloiseksi mukaviin asiantuntijatöihin. Sitten sairastuin kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, jonka takia meni muutama vuosi elämästä perseelleen ja jonka seurauksena tuli ero ja meni rahat. Siitä pääsin onneksi tolpilleni ja olen ollut remissiossa ja takaisin työelämässä vuosikymmeniä. Ulkonäköä onneksi riittää älyn lisäksi, niin pääsin lopulta rikkaisiin naimisiin ja lapsillamme tulee olemaan asiat hyvin. 

Melko huonot 

Lapsuus johonkin kouluikään oli hyvä

Tuntuu kuin vastuu kasvatuksesta olis sysätty koulun vastuulle. Meidän kuului olla hiljaa ja kiltisti.

Mua kiusattiin, ei otettu porukkaan, enkä saanut tarpeeksi tukea. Olin hiljainen näkymätön lapsi. En ollut tarpeeksi rohkea pyytämään apua ja tukea eikä ympäriltä löytynyt ketään turvallista aikuista. 

Murrosiässä sisko masentui, itsellä oli vaikeaa henkisesti eikä kummankaan olot ole yhtään paremmat. Kaikki alkoi alamäkeen mennä. Saatiin lähinnä paskaa. 

Vanhemmilla oli vaikeuksia rahan kanssa. Iskää kiinnosti juominen ja äitiä vaivasi työttömyys sekä se ettei meillä ollut luksuselämää..

Oltiin kaikki ihmisiä ketkä vain asui yhdessä. 

Vierailija kirjoitti:

Melko huonot 

Lapsuus johonkin kouluikään oli hyvä

Tuntuu kuin vastuu kasvatuksesta olis sysätty koulun vastuulle. Meidän kuului olla hiljaa ja kiltisti.

Mua kiusattiin, ei otettu porukkaan, enkä saanut tarpeeksi tukea. Olin hiljainen näkymätön lapsi. En ollut tarpeeksi rohkea pyytämään apua ja tukea eikä ympäriltä löytynyt ketään turvallista aikuista. 

Murrosiässä sisko masentui, itsellä oli vaikeaa henkisesti eikä kummankaan olot ole yhtään paremmat. Kaikki alkoi alamäkeen mennä. Saatiin lähinnä paskaa. 

Vanhemmilla oli vaikeuksia rahan kanssa. Iskää kiinnosti juominen ja äitiä vaivasi työttömyys sekä se ettei meillä ollut luksuselämää..

Oltiin kaikki ihmisiä ketkä vain asui yhdessä. 

Niin minusta kasvoi miellyttäjä. 

Äiti vain pettyi kun toisaalta ei tullut hänenlaistaan kopiota ja sellasta kuin hän haluaa

Synnyin suht köyhille, mutta kouluja käyneille, koulutusta ja ahkeraa työntekoa arvostaville vanhemmille esikoiseksi. Ihan hyvät lähtökohdat, ei vanhempien ryyppäämistä tai rähjäämistä, ei vakavia sairauksia tai isoja kriisejä lapsuudessa. Läksyissä autettiin aina kun tarvis, sain tarpeeksi ruokaa ja isä opetti ajamaan autoa. 

Huonot. Vanhempani olivat kyllä rakastavia mutta eivät opettaneet minulle yhtään mitään, kotitöitä minun ei tarvinnut koskaan tehdä vaan he passasivat ja siivosivat huoneeni. Mihinkään ei koskaan kannustettu. 

Oltiin melko köyhiä mutta sain silti aivan kaiken mitä halusin leluista herkkuihin ja marsuihin lemmikiksi, pettymyksiin en oppinut.

Koulussa kiusattiin mutta vanhemmat eivät uskoneet tai sitten uskoivat mutta ummistivat vaan korvansa siltä koska eivät halunneet uskoa että heidän lasta kiusattaisiin.

Syrjäydyin teininä mutta vanhemmat vaan luulivat että se johtuu siitä että en halua mennä mihinkään vaan viihdyn kotona, se johtui oikeasti siitä että ei ollut ketään jonka kanssa mennä mihinkään, kavereita oli vain pari mutta heillä taas oli ne isot omat kaveriporukat joiden kanssa menivät milloin mihinkin eivätkä koskaan kutsuneet minua mukaan myös, kuulin aina vasta jölkeenpäin että ovat taas olleet siellä sun täälllä.

äiti ryypäsi raskaana ollessaan ja pissti minut pois heti synnyttyni. ootin lastenkodissa 3 vennenkuin minut adopttoitiin. kehitysviivästymää , erityishekkyys dysleksia yms . on riesoina. adoptio äiti on mt- ongkelmainen ja puolisoni vihaaa minua. asutaan porukoideni viereisessä talossa.olen alkoholisoitunut ja rasvamaksa ja uniapnea on.samassa työpaikka olen ollut aina ku en muualle pääsisi ikinä. Haikailen.muiden naisten perään kun omani on ruma lihava,eikä halua minua enkä minä sitä. en harrasta mitään liikuntaa ja olen saamaton muutenki krjoittelen naisille ja kerron masenustarinani ja toivon että joku haluaisi minut. olen 46- vuotias lyhyt ja isomahainen otus. Juuh ja nyyh..tykkään laittaa emojeita kuska ne helpompi kuin kirjoita.