Miten ihmiset ovat oikein saaneet työpaikkansa?

Lähinnä sukulaisia palkataan Suomessa, tai kavereita ilman CV:tä tietenkin.

Sain vakityön tänä syksynä. Olen tehnyt pari vuotta töitä vähän siellä sun täällä henkilöstövuokraamon kautta. Aloitin viime talvena tässä nykyisessä työpaikassa vuokraamon kautta ja nyt syksyllä sain tästä yrityksestä vakipaikan. Eikä minulla ole edes koulutusta alalle, opettelin työn ohessa. 

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä sukulaisia palkataan Suomessa, tai kavereita ilman CV:tä tietenkin.

Jos muita meriittejä on yhtä paljon, niin varmasti tuttu menee edelle. Firma on äkkiä ongelmissa, jos tuntematon paljastuu esimerkiksi riidanhaluiseksi, ay-henkiseksi tai laiskaksi.

Ekan työpaikan sain yrityksestä, jolle tein opinnäytetyöni. Ei tarvinnut edes hakea sinne, kun pyysivät töihin. Siellä hankin erityisosaamista, jota harvalla oli ja pääsin toiseen, määräaikaiseen työhön, jossa oli parempi palkka. Tuon työn päätyttyä olinkin sitten vuosikausia työttömänä ja ne harvat haastattelut, joihin noiden vuosien aikana pääsin, onnistuin mokaamaan jännittämisellä. Olin jo heittänyt hanskat tiskiin töiden saamisen suhteen, kunnes pääsin tuurillla palkkatuettuun oman alani tehtäviin. Palkkatukijakson jälkeen olin määräaikaisena samassa firmassa muutaman vuoden, jonka jälkeen minut vakinaistettiin. Samaa työtä olen tehnyt nyt 5 vuotta.

Olen aina tehnyt töitä 16-vuotiaasta lähtien täysillä. En ole mikään ammattiliittojyrä, vaan joustan asioissa ja autan työantajaa menestymään. En ole nirppanokka - kaikki työ käy, vaikka olen korkeastikoulutettu. Opiskelen paljon vapaa-ajallakin. Kehitän itseäni ja suhtaudun positiivisesti muutoksiin.

Aina on ollut töitä saatavilla - pahoinakin aikoina.

Se on ihan totta, että iso osa työpaikoista saadaan verkostojen kautta, eli varmasti hyvillä suhteilla ei-niin-erityisen lahjakkaat työllistyy hyviin paikkoihin. Toisaalta tosi lahjakkailla ihmisillä voi olla ominaisuuksia, joiden takia eivät pärjää (täydellisyyden tavoittelu polttaa loppuun tms). Sen takia tasapainoinen keskinkertaisuus voi olla ihanteellinen työkaveri.

Vierailija kirjoitti:

Nepotismilla, muilla suhteilla, tai tyytymällä tes minimipalkkaan.

 

Muuta en keksi.

Uskon,  että sinä et keksi. Normaalit ihmiset onneksi keksivät. Toki moni on uransa aloittanut pienellä palkalla.

Kilpailevista firmoista tekivät tarjouksia.ja houkuttelivat töihin. Pari kertaa vaihdoin. Ihan hakemuksella sain eka työpaikan alaltani.

Nyt jo eläkeläisenä seuraan lasteni työuraa. Head Huntterit heitä jahtaa ja käyvät haastatteluissa ja ovat vaihtaneet työpaikkaa tällaisen seurauksena. Ensimmäisen työpaikan hekin saivat hakemuksella ilman suhteita. 

Yksi lapsista on erityisen hyvä verkostoitumaan. Touhuaa vapaaehtoishommissa ja yhdistykdissä. Tapaa niissä alansa ihmisiä ja saa kutsuja haastatteluun. On niin hyvä haastattelutilanteessa, että on saanut useamman työpaikan kokeneemmat ohittaen. Joka paikkaan mihin on mennyt haastatteluun, olisi myös päässyt, mutta ei ole aina mennyt, kun haastattelijat antoivat kuulemma huonon kuvan firmasta.

Noiden vapaaehtoushommie kautta minuakin eläkeläisenä on rekrytoitu ja muutaman homman olen joksikin aikaa ottanut hoitaakseni.

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä sukulaisia palkataan Suomessa, tai kavereita ilman CV:tä tietenkin.

Palstalla on paljon tyyppejä, jotka eivät koskaan ole olleet työelämässä.  Niihin tämä lässytys uppoaa. 

Itse puolestaan ihmettelen miten työllistyminen on joillekin niin vaikeaa. Työn saaminen on sata kertaa helpompaa kuin parisuhteen saaminne.

Vierailija kirjoitti:

Se on ihan totta, että iso osa työpaikoista saadaan verkostojen kautta, eli varmasti hyvillä suhteilla ei-niin-erityisen lahjakkaat työllistyy hyviin paikkoihin. Toisaalta tosi lahjakkailla ihmisillä voi olla ominaisuuksia, joiden takia eivät pärjää (täydellisyyden tavoittelu polttaa loppuun tms). Sen takia tasapainoinen keskinkertaisuus voi olla ihanteellinen työkaveri.

Suurin osa näistä suhteista perustuu siihen, että rekrytoitava tiedetään hyväksi työntekijäksi.

Multa kysyttiin 1 kysymys  "Kenen poika sää oot?"  Ja se oli sillä selvä  sen jälkeen ei ole tarvinnut töitä etsiä..ahkeruus on perinnöllistä.

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat tyypit (+40-vuotiaat) ovat saaneet työpaikkansa kävelemällä kysymään jostain firmasta. Ovat sitten vuosien saatossa huomanneet, ettei kannata irtisanoutua, koska se tarkoittaa ikuista työttömyyttä. Nuoremmat saavat työn suhteilla. Loput eivät saa millään.

Olen yrittänyt tehdä syväanalyysia siitä miksi en pääse ikinä mihinkään, oli työ kuinka simppeliä tahansa. Olen alkanut epäilemään, että esimerkiksi logistiikka-alalla ei erityisesti arvosteta sujuvaa kirjoitustaitoani. Antaa vaikutelman fiksuudesta (mitä olenkin), jolloin työntekijä tietänee oikeutensa jnejnejne. Olen alkanut epäilemään, että valtaosan amistason töistä saa heikolla kirjoitustaidolla. Ylipäätään harva työpaikka haluaa kovin fiksuja tekijöitä. Se tarkoittaa sitä, ettei heitä voi vedättää miten mielii.

Näin on. Moni on saanut työpaikkansa jo siihen aikaan, kun työn saaminen oli paljon helpompaa. Lisäksi joillekin aloille on helpompaa päästä kuin toisille. Koulutus alalle on oltava, ja mielellään vielä jotain lisäkoulutusta joka juuri sillä kyseisellä alalla voi olla hyödyllistä. Juuri niihin simppeleihin töihin jotka eivät vaadi erityistä osaamista on kaikkein vaikein päästä, koska niitä voi hakea kuka tahansa. Hakijoita voi olla yhtä paikkaa kohden vaikka satoja. Jos vaaditaan tietyn alan koulutus, se rajaa aika paljon hakijoita pois.

Olin tehnyt saman alan hommia pk-seudulla, ja tämän alan osaajia ei ole hirveästi muualla Suomessa. Kun sellaista sitten kaivattiin paikassa, jonne teki mieli muuttaa, hain ja sain työn.

Ja sen aiemman työni olin saanut tekemällä ensin pari muutaman kuukauden sijaisuutta, sitten vakinaistettiin.

Mä olen aina tehnyt töitä. Siivonnut, myynyt popkornia konserteissa, hoitanut lapsia. Mikä tahansa työ kuitenkin auttaa siinä, että voi osoittaa olevansa tunnollinen ja luotettava työntekijänä.

 

Ammattiin kouluttautumisen jälkeen työn löytäminen on ollut helppoa. Valitsin alan jolla on aikaisemmin ollut työvoimapulaa, joten silloin pääsin työelämään kiinni suoraan koulun penkiltä. Nyt pulaa ei ole enää niin paljoa mutta kokemuksen karttuessa olen haluttu työntekijä ja työtarjouksia tulee erityisesti vanhoista työpaikoista tai vanhojen työkavereiden kautta. En kuitenkaan ole halunnut palata, koska aina olen vaihtanut työpaikkaa ihan validista syystä ja nyt olen tyytyväinen missä olen. 

Eli vastauksena kysymykseen: ihan perinteisen työhakemuksen kautta olen kaikki työni saanut. 

Vierailija kirjoitti:

Pääsin työhaastatteluun ja minut valittiin. Hakijoita oli 50.

Minut valittiin 120 hakijan joukosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä sukulaisia palkataan Suomessa, tai kavereita ilman CV:tä tietenkin.

Jos muita meriittejä on yhtä paljon, niin varmasti tuttu menee edelle. Firma on äkkiä ongelmissa, jos tuntematon paljastuu esimerkiksi riidanhaluiseksi, ay-henkiseksi tai laiskaksi.

Nuo ovat niitä hyviä irtisanomisen perusteita.

Yhden työpaikan sain rekryfirman kautta. Ensin rekryfirman palkollisena puoli vuotta ja sen jälkeen siirryin suoraan firman palkkalistoille määräaikaisena, kunnes vakinaistettiin jossain kohtaa. Kun tuosta paikasta tuli lähtö, niin hyppäsin firman suurimman asiakkaan palkkalistoille jatkean saman aiheen ympärillä. Nyt edennyt tässä firmassa talon sisällä pari kertaa.

Aikoinaan kesätyöt sain tavallisen haun kautta omaamatta mitään suhteita kyseiseen firmaan. Yhden harjoittelupaikan sain äidin opiskelukaverin firmasta, kun opiskeluissa piti olla kolmen kuukauden työjakso.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat tyypit (+40-vuotiaat) ovat saaneet työpaikkansa kävelemällä kysymään jostain firmasta. Ovat sitten vuosien saatossa huomanneet, ettei kannata irtisanoutua, koska se tarkoittaa ikuista työttömyyttä. Nuoremmat saavat työn suhteilla. Loput eivät saa millään.

Olen yrittänyt tehdä syväanalyysia siitä miksi en pääse ikinä mihinkään, oli työ kuinka simppeliä tahansa. Olen alkanut epäilemään, että esimerkiksi logistiikka-alalla ei erityisesti arvosteta sujuvaa kirjoitustaitoani. Antaa vaikutelman fiksuudesta (mitä olenkin), jolloin työntekijä tietänee oikeutensa jnejnejne. Olen alkanut epäilemään, että valtaosan amistason töistä saa heikolla kirjoitustaidolla. Ylipäätään harva työpaikka haluaa kovin fiksuja tekijöitä. Se tarkoittaa sitä, ettei heitä voi vedättää miten mielii.

Näin on. Moni on saanut työpaikkansa jo siihen aikaan, kun työn saam

Suomessa on ollut korkea työttömyys 90- luvun lamasta johtuen eli yli 30 vuotta.  Moni niistäkin,  jotka ovat menneet työelämään 80- luvulla ovat joutuneet vaihtamaan työpaikkaa.

Aiemmat työt sain ihan työkkärin avoimiin työpaikkoihin hakemalla. Nyt olen työtön. Vaihdoin alaa muka paremmin työllistävään ja nerokkaasti päätin päteä tosi hyvin työharjoittelussa. Noh, sain hyvät arvosanat ja kehut. Valmistumisen jälkeen hain tonne töihin mutten kelvannutkaan. Minnekään muuallekaan ei pääse haastatteluun.