Syy miksi naisella ei riitä aika palkkatyöhön, lasten- ja kodinhoitoon

Totta.. ja naisia syytetään Suomen syntyvyyden laskusta. Ainahan kaikki on naisista vaan itsestään nykyään kiinni! Täytyy sanoa, että miehet ovat tuuliajolla. Omat vanhempani saivat minut 27 ja 28 -vuotiaana. Nykyään valmistutaan kouluista noihin aikoihin ja halutaan vielä elää haihattelevaa elämää, opintolainat niskassa jne. 

Kukaan ei tee kaikkea. Mikään ei kyllä vaadi tavoittelemaan porvarillista elämää, vaan perheitä on erilaisia. Ehkä hyvätuloiset (nykyajan porvarit) panostavat nykyään kotisiivoukseen jne.lastenhoitoon. Muut saavat hoitaa arjen askareensa itse.

Toisaalta nykyään ollaan menty alas: äitini on yksinhuoltajana kyllä hoitanut kodin, siivoamisen minut ja laskun (tietysti lapsena jo osallistuin siivoamiseen). Eli kyllä toi kaikki odotus voi olla yhden ihmisen niskassa, se vaan että miksi kaikki vaatimukset patoutuvat naisille? Madonna, kodinhoitaja ja samalla seksi -ja urapeto. Ei se vaan mene niin ja kukaan ei tee kaikkea tai ole kaikessa täydellinen.

Nykyään lisäksi ajatellaan, että hetken aikaa saa olla hoitamassa lapsia kotona, jonka jälkeen paluu työelmämään..ei ole yhteiskunnan vastuulla elättää sen perheen lapsia ja äitiä kotona, vaan perheen tulee tieanata itse rahansa. Yhteiskunta on muuttunut ja mielestäni suoraa vertausta porvarilliseen aikaan ei voi tehdä. Ehkä vaan se, että jotta perheet toimii, on huolehdittava, että ne pärjäävät. Itse, ei vaan tukien muodossa. 

Perheitä on erilaisia, uusperheitä, yksinhuoltajia ja ydinperheitä. Jokaisella perheellä on omat stressinsä ja haasteensa. Miettikää ennen, kun ollaan oltu sotien jälkeen sahalla töissä ja lapsia ollut 7 tai 9 kpl..kyllä siinäkin ollaan jaksettu, koska ollut pakko.

Ap on aivan oikeassa. Yksi ihminen ei voi olla eikä tehdä kaikkea, eikä varsinkaan tehdä sitä kaikkea hyvin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset eivät tee kaikkea yksin. Naiset uhriytyvat kun tekevät 30min enemmän kotitöitä kuin miehet vaikka tekevät vähemmän palkkatöitä.

Naiset tekee enemmän töitä kuin miehet. 4 vuotta enemmän töitä kuin miehet elämänsä aikana. Pelkästään palkatonta ylityötä työpaikoilla jopa keskimäärin 4 tuntia viikossa. 

Tässähän on mukana myös äitiyslomat vai miten se menee? Kuka idiootti tekee palkatonta ylityötä jos työaika on määritelty?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos nainen oikeasti välittäisi perheestään niin aikaa löytyisi. Tämä kertoo sen, ettei nainen ole oikeasti sitoutunut. Hän vain leikkii ja heittää perheensä pois kuin vanhan rukkasen, kun löytää uuden hetkellisen kohteen.

 

 

Jos mies oikeasti väluttäisi perheestään, niin häneltäkin  löytyisi aikaa perheelle, eikä nainen joutuisi kantamaan kojo taakkaa yksin. Tämä kertoo sen, ettei mies ole oikeasti sitoutunut. Hän vain leikkii ja heittää perheensä pois kuin vanhan Ruuskasen, kun löytää uuden hetkellisen kohteen.

Siitoskelpoinen mies pystyy elättämään useamman perheen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset eivät tee kaikkea yksin. Naiset uhriytyvat kun tekevät 30min enemmän kotitöitä kuin miehet vaikka tekevät vähemmän palkkatöitä.

Mietitäänpäs hetki arkipäivien klo 16-17 aikaa. Kumpi on helpompaa?

a) lähteä töistä klo 16, kiirehtiä hakemaan lapset päiväkodista, kuunnella lasten eroikävää, pitää kotona lasten kamat paikoilleen, ruveta ruuanlaittoon lasten roikkuessa lahkeessa tai nahistelemassa keskenään?

vai

b) lähteä töistä klo 17, tulla suorinta reittiä kotiin ja pötkähtää sohvalle odottamaan, että puoliso saa tehtyä ruuan loppuun. Sitten syötyä pitempää työpäivää tehnyt voikin mennä lepäämään, puoliso jää siivoamaan keittiötä?

Hirveän vaikea valita.

Siksi moni nainen valitseekin b kohdan.

Vierailija kirjoitti:

Nykyäidit roikkuu netissä, somessa ja vauvapalstalla

Joka toinen lastenrattaiden työntäjä ei tee muuta kuin tuijottaa ja rämpyttää sitä älypuhelinta ja sitten ne ihmettelevät 3 vuoden kuluttua, mistä ihmeestä tuo lapsia on heti oppinut tuohon ruudun tuijotukseen!

viisaus ei asu meissä

Mun mielestä on jännää että ennen vanhaa riitti kun toinen vaan käy töissä mutta ajan myötä ollaan tultu siihen tilanteeseen että vaikka molemmat käy töissä niin ei rahat meinaa riittää. Nykyisin työ on se ykkös asia elämässä mitä pitää tehdä, työ vie aikaa elämästä tosi paljon. Olemmeko me onnellisia? 

Vierailija kirjoitti:

Miksi niin moni nainen valitsee tai ajautuu tuohon osaan? - En halua uhriutua tai syyttää ketään naista. Enemmän olen peloissani, että mitä tapahtuisi minulle, jos jsokus saisin mahdollisuuden edetä parisuhteeseen, enkä parhaimmassa tai pahiimmassa tapauksessa päästä ns. friendzonelle.

Pahimmassa siksi, että joskus on ollut tilanteitam jolloin on tuntenut, kuinka olisi voinut olla ehkä paino sanalla ehkä, jos toisen olsi yksinkertaisesti vain voinut unohtaa. Kaveruudet ja ystävyydet ylipäätän läheiset ihmissuhteet ovat monin tavoin merkittäviä ja erinomaisia asioita elossani.

Mutta eivät ne, eikä yksikään niistä ole sama kuin se, mitä toivoisin ja haluaisin parisuhteeni olevan sen Yhden ja Eritysien kanssa,

Mutta niin montka kertaa olen tältäkin palstalta lukenut, kuinka suhteen myötä miehestä kuoriutunut hirviö tai vaihtoehtosiesti, kuinka mies on vajonuut parivuotiaan vaippaikäsien tasolle ja hukannut tai kadottanut

Hyvää pohdintaa. Kohtalon hetki taitaa olla ensimmäisen lapsen syntymä ja naisen jääminen vähintään vuodeksi kotiin. Naisen rooli muuttuu omassa ja miehen silmissä äidiksi. Nainen haluaa olla hyvä äiti ja siihen kuuluu myös hyvä kodinhoito. Usein nainen tekee niitä mielellään hormonihöyryissään. Itse esim. olen aina inhonnut ruuanlaittoa, mutta vauvavuotena väänsin innoissani vaikka mitä uusia reseptejä ja leivoin, kun olin niin innoissani äiti. Miehen silmissä nainen toimii juuri niin kuin äidit toimivat ja kaikki ovat onnellisia. Ja tilannetta sementoi seuraavan lapsen syntymä, jne. 

Sitten hormonit laantuvat, nainen menee töihin, mutta vauvavuoden aikana jämähtäneet roolit säilyvät. Ja hulluhan mies olisi jos saavutetuista eduistaan luopuisi! Ja yleensä hän ei edes näe omaa etuoikeutettua asemaansa perheessä naiseen nähden.

Jälkiviisaana en voi muuta kun pohtia, että ainoa tapa välttää edellä kuvattu roolien jämähtäminen on se, että mies jäisi puolestaan kotiin vuodeksi. Ruotsissa taitaa vanhempainvapaat olla tasa-arvoisemmin jaettu? Ja käsitykseni mukaan siellä myös kotityöt jakaantuvat tutkimusten mukaan paljon tasaisemmin mitä Suomessa. 

Ihmisen luonnollinen, huom. todellisesti luonnollinen eikä patriarkaalisen historiallinen, tapa kasvattaa lapset on YHTEISÖLLINEN. Se lapsi on koko kylän lapsi ja siirtyy äidin helmoista osaksi kylän lapsikatrasta heti kun oppii kävelemään. Jokainen aikuinen ohjaa, opettaa ja huolehtii, jokainen vanhempi lapsi ohjaa, opettaa ja huolehtii. Tämä, että äiti on kahleissa lapseen sinne teini-ikään asti ja vastaa yksin kaikesta samalla kun käy vieläpä kokopäivätöissä on täysin luonnoton ja äärimmäisen kuormittava tapa kasvattaa lapsi. Niin kauan kun lapsi on yksin äidin harteilla, ei syntyvyys tule nousemaan, sillä tuollaista kieroutunutta epäluonnollista stressiä on erittäin vaikea haluta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän vuoksi en ikinä aio hankkia lapsia. Naisen on tehtävä kokoaikaista työtä, tehtävä kaikki kotityöt, suoritettava koko ajan elämää ja äitiyttä, sekä näytettävä kardashianilta ja muutoinkin elämän oltava ns instan kestävää. Kyllä tuossa rumbassa pitää olla jo valmiiksi hullu ettei sekoa.

N26

 

Voit myös valita tehdä nämä asiat järjestyksessä. Olet ensin äiti ja menet sitten työelämään, kun lapset ovat vähän isompia. Ei kannata poissulkea äitiyttä elämästä, se voi harmittaa paljonkin myöhemmin. Todennäköisesti et harmittele vanhana sitä, ettet ehtinyt olla tarpeeksi kauan sairaanhoitaja, middle manager, kaupan kassa, excelin pyörittäjä jne. Ja kuka haluaisi näyttää kardashianilta, hyi hemmetti!

 

Ei tämä niin huono neuvo ole. Mikäli lapset syntyisivät opiskeleville vanhemmille, olisi miehen helpompi jäädä kotiin ilman tulotason laskua. Sillä mihinkäs se tulotaso laskisi, kun opiskelijoilla ei rahaa ole muutenkaan. Silloin ei myöskään olisi syntynyt vielä sitä asetelmaa, että miehen palkka on niin paljon isompi, ettei kotiin voi muka jäädä. 

Meillä kokeiltiin sitä, että jaettiin aikaa myös miehelle olla kotona. Se oli kaikista raskainta aikaa minulle, koska töiden jälkeen odotti kotona aivan valtava kaaos. Sentään kun lapsi on päiväkodissa, kukaan ei päivän aikana sotke kotoa sietämättömään kuntoon.

Itselläni mies oli työläin työ ja kun hänet sai vihdoin muuttamaan pois, tekemisen määrä romahti. 

Isommat lapset osaa itse käydä harrastuksissa ja muutenkin hoitaa omia asioita. Lasten kanssa aika auttaa, isompina toki he myös osallistuvat kotitöihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän vuoksi en ikinä aio hankkia lapsia. Naisen on tehtävä kokoaikaista työtä, tehtävä kaikki kotityöt, suoritettava koko ajan elämää ja äitiyttä, sekä näytettävä kardashianilta ja muutoinkin elämän oltava ns instan kestävää. Kyllä tuossa rumbassa pitää olla jo valmiiksi hullu ettei sekoa.

N26

 

Voit myös valita tehdä nämä asiat järjestyksessä. Olet ensin äiti ja menet sitten työelämään, kun lapset ovat vähän isompia. Ei kannata poissulkea äitiyttä elämästä, se voi harmittaa paljonkin myöhemmin. Todennäköisesti et harmittele vanhana sitä, ettet ehtinyt olla tarpeeksi kauan sairaanhoitaja, middle manager, kaupan kassa, excelin pyörittäjä jne. Ja kuka haluaisi näyttää kardashianilta, hyi hemmetti!

 

Ei tämä niin huono neuvo ole. Mikäli lapset syntyisivät opiskeleville vanhemmille, olisi miehen helpompi jäädä kotiin ilman tulotason laskua. Sillä mihinkäs se tulotaso laskisi, kun opiskelijoilla ei rahaa ole muutenkaan. Silloin ei myöskään olisi syntynyt vielä sitä asetelmaa, että miehen palkka on niin paljon isompi, ettei kotiin voi muka jäädä. 

Siinä on vaan se, että usein miehet ei suostu siihen että lapsia hankitaan opiskeluaikana.....lähtee pahimmillaan lätkimään jos lapsi tulee silloin kun herralle ei sovi.

Vierailija kirjoitti:

Oravanpyörä, kyllä. Törkeää kyllä joidenkin kommentit että "nykynainen ei vaan pysty tai viitsi kun makaa kännykällä" ei kuulkaa minkään ajan nainen ole tuota työmäärää tehnyt yksin. 

Minun ex-vaimo oli patalaiska. Ei käynyt töissä, mutta vaati työssäkäyvän elintason. Lapset toki tyrkkäsi minun hoitoon töistä palattuani. Ei odottanut lämmin ruoka kotona, vaan kaikki kotityöt tehtiin puoliksi, paitsi minä tein lisäksi miesten hommat.

Vierailija kirjoitti:

Meillä kokeiltiin sitä, että jaettiin aikaa myös miehelle olla kotona. Se oli kaikista raskainta aikaa minulle, koska töiden jälkeen odotti kotona aivan valtava kaaos. Sentään kun lapsi on päiväkodissa, kukaan ei päivän aikana sotke kotoa sietämättömään kuntoon.

Itselläni mies oli työläin työ ja kun hänet sai vihdoin muuttamaan pois, tekemisen määrä romahti. 

Isommat lapset osaa itse käydä harrastuksissa ja muutenkin hoitaa omia asioita. Lasten kanssa aika auttaa, isompina toki he myös osallistuvat kotitöihin.

 

Toivon, että tämä ei kuitenkaan ole sääntö vaan pikemminkin poikkeus. Uskon, että suurin osa miehistä kyllä kykenee halutessaan koti-isän rooliin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oravanpyörä, kyllä. Törkeää kyllä joidenkin kommentit että "nykynainen ei vaan pysty tai viitsi kun makaa kännykällä" ei kuulkaa minkään ajan nainen ole tuota työmäärää tehnyt yksin. 

Minun ex-vaimo oli patalaiska. Ei käynyt töissä, mutta vaati työssäkäyvän elintason. Lapset toki tyrkkäsi minun hoitoon töistä palattuani. Ei odottanut lämmin ruoka kotona, vaan kaikki kotityöt tehtiin puoliksi, paitsi minä tein lisäksi miesten hommat.

Kummasta muodostui lapsille läheisempi, eli kumpaan turvautuivat / turvautuvat hädän hetkellä? Kysyn tätä siksi, että mikäli se olet sinä, kokemuksesi epäreilusta kotitöiden jakaantumisesta on oikea. Jos taas se on ex-vaimosi, epäreiluuden kokemuksesi ei vastaa todellisuutta, vaan vaimosi teki todellisuudessa enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oravanpyörä, kyllä. Törkeää kyllä joidenkin kommentit että "nykynainen ei vaan pysty tai viitsi kun makaa kännykällä" ei kuulkaa minkään ajan nainen ole tuota työmäärää tehnyt yksin. 

Minun ex-vaimo oli patalaiska. Ei käynyt töissä, mutta vaati työssäkäyvän elintason. Lapset toki tyrkkäsi minun hoitoon töistä palattuani. Ei odottanut lämmin ruoka kotona, vaan kaikki kotityöt tehtiin puoliksi, paitsi minä tein lisäksi miesten hommat.

Kummasta muodostui lapsille läheisempi, eli kumpaan turvautuivat / turvautuvat hädän hetkellä? Kysyn tätä siksi, että mikäli se olet sinä, kokemuksesi epäreilusta kotitöiden jakaantumisesta on oikea. Jos taas se on ex-vaimosi, epäreiluuden kokemuksesi ei vastaa todellisuutta, vaan vaimosi teki todellisuudessa enemmän.

En usko perusteluasi. Tyttö on "isin tyttö" ja poika on "äidin poika", jos se sinua noin kiinnostaa. Se kumman puoleen hädän hetkellä kääntyvät, riippuu tietenkin asiasta.

Ja ihan vaan sanon: sillä ei ole juuri merkitystä, vaikka ex-vaimo olisi tehnyt kotityöt 60-40, kun oli aina kotona ja minä raskaissa töissä (eikä muuten tehnyt). Ei ole tähän päivään mennessä töihin päätynyt, vaikka lapset jo aikuisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se mitä Ap kuvaat avusessasi on Suomessa ollut hyvin harvinaista naisten elämää, jollaista eloa voinut elää ja koeka alle 10 prosenttia Suomessa koskaan eläneistä naisista. Valtaosa Suomessa eläneistä naisita on joutunut tekemään arkisia ja vähemmän arksia töitä meistensä tavoin ja  rinnalla tai yksin. miesten ollessa palsjossa rintamalla. - Palvelusväkeä, joka olsi vapauttanut naisen ja lasten äidin tekemään lähinnä omia juttujaan ja ylläpitämään sosiaalisia suhteita ja hoitamaan " lapsien asioita on ja on ollut Suomessa aina hyvin vähän. - Kodin ilmapiiri täytttyikin monen kohdalla arkisesta aherruksesta,

Uskovainen mies

Toisaalta sitten oli hyvin tavallista köyhemmissä perheissä se, että jo pienet lapset osallistuivat kotitöiden tekemiseen monta kerta enemmän kuin nykyään. Lisäksi heitä ei valvottu samalla tavalla kuin nykyään, eli lapset menivät

Nimenomaan näin. Mummoni lähetettiin piikomaan 6-vuotiaana pois kotoa, koska ei ollut varaa pitää lasta kotona syömässä. Mummon sisaruksista 8 kuoli, ainoastaan 2 selvisi hengissä mummon lisäksi ja silti ei ollut varaa ruokkia lapsia. Mummo asui piikana isäntäperheen luona. Ei ollut mitään lasten pikku puuhastelua vaan ihan normaalia työtä pitkillä päivillä, ruoaksi sai lähinnä muutaman palan leipää ja velliä.

Isäni joutui vielä 50-luvulla alle 10-vuotiaana metsätöihin oman isänsä kanssa, koulussa kävi muutaman päivän kuusta savotta-aikoina. Selvisi joskus nelikymppisenä lääkärissä, että oli lapsena töissä murtanut selkänsä eikä kukaan huomannut. Tällaista kurjaa köyhyyttä oli maaseuduilla joissakin paikoissa vielä hyvinkin vähän aikaa sitten.

Ei tulisi kuulonkaan tällainen lapsityövoima ja lasten heitteillejättö enää.

Vierailija kirjoitti:

Miettikää ennen, kun ollaan oltu sotien jälkeen sahalla töissä ja lapsia ollut 7 tai 9 kpl..kyllä siinäkin ollaan jaksettu, koska ollut pakko.

No sotien jälkeen ei lastenkasvatus ollut ollenkaan sitä mitä nyt. Työläinen äiti kävi töissä, lapset oli omineen tai naapurinlikan hoivissa. Maatalon emäntä puolestaan jätti taaperon vaikka suolasilakkalaatikkoon seisomaan kun lähti navettaan töihin. Kaupungissa taas oli ihan ok jättää lapset kerrostalon pihalle jos kävi itse asioilla, siellä pihalla oli aina joku toinen äiti lapsiensa kanssa. 

Ei ollut harrastuksia, vaatekertoja ehkä yksi ja toinen parempi, ruoka oli hyvin yksipuolista, ei mitään lautasmalleja hah. "Sylivauvan kiinteät ruoat" tarkoitti vuoropäivinä riisivelliä ja toisena porkkanasosetta, ei ollut muuta. Isommille jotain naaman eteen ja äiti päivän töihin. Lapsia ei varsinaisesti hoidettu kuin ihan vain siinä vaiheessa kun eivät vielä kävelleet. Esim potalle opetettiin tosi varhain, kun vaipat oli pestäviä harsovaippoja. Tämän työläimmän vaiheen kun pääsi ohi, lapset oli omineen. Koulunkäyntiin ei vanhemmat osallistuneet. 

Tämä on sodan käyneiltä sukupolvilta, eli omilta isovanhemmiltani kuultua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin miten työläisperheillä oli aikaa?

Ei heillä tarvinnut olla aikaa. Oletus oli, että lapset selviävät itsekseen, pienimmät isompien lapsien hoidossa. Kasvatus oli piiskan antaminen silloin, jos kuultiin lasten tehneen jotain hölmöä. Ei vaatinut paljon. Lapset saivat näkyä mutta eivät kuulua.

Vedenjakaja on 80-luvun puoliväli. Sitä ennen lapset kasvoivat toisten lasten kanssa vapaasti. Me saimme itse päättää mitä leikitään ja joskus ne leikit olivat vaarallisia. 80-luvun puolivälin jälkeen lapsia alettiin "kasvattamaan" viemällä lapset harrastuksesta toiseen ja ohjaamaan kasvatusta aikuisten maailmaan. Tämä näkyy...

Rottakokeissa toisten lapsirottien kanssa kasvaneet aikuisrotat ovat sosiaalisesti taitavia ja neuronien välillä on paljon yhteksiä. Aikuisten kanssa kanssa kasvaneet lapsirotat ovat aikuisena sosiaalisesti kömpelöitä ja neuronien välillä on vain vähän yhteyksiä.

Yksilötasolla tämä näkyy mm. riskienhallinnassa. Saatetaan ottaa mielettömiä riskejä tai ei riskejä ollenkaan. Tämä taas näkyy vaikkapa parinmuodostuksessa, kun miehet ei uskalla ottaa pakkeja naisilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oravanpyörä, kyllä. Törkeää kyllä joidenkin kommentit että "nykynainen ei vaan pysty tai viitsi kun makaa kännykällä" ei kuulkaa minkään ajan nainen ole tuota työmäärää tehnyt yksin. 

Minun ex-vaimo oli patalaiska. Ei käynyt töissä, mutta vaati työssäkäyvän elintason. Lapset toki tyrkkäsi minun hoitoon töistä palattuani. Ei odottanut lämmin ruoka kotona, vaan kaikki kotityöt tehtiin puoliksi, paitsi minä tein lisäksi miesten hommat.

Kummasta muodostui lapsille läheisempi, eli kumpaan turvautuivat / turvautuvat hädän hetkellä? Kysyn tätä siksi, että mikäli se olet sinä, kokemuksesi epäreilusta kotitöiden jakaantumisesta on oikea. Jos taas se on ex-vaimosi, epäreiluuden kokemuksesi ei vastaa todellisuutta, vaan vaimosi teki todellisuudessa enemmän.

Itse tajusin miten huono meidän tilanne oli, kun lapsi istui ruokapöydässä isänsä vieressä syömässä ja huusi minua kaatamaan lasiin maitoa. Kolmevuotiaalle ei tullut mieleenkään pyytää maitoa isältä. Minä olin ja olen edelleen se ykkösvanhempi lapsille. Jos me oltaisiin erottu, olisi ollut ihan selvää, että minusta olisi tullut lasten lähihuoltaja.