Pääseekö eskarilainen vielä päivähoitoon kesäksi?
Kommentit (35)
31.7. eli heinäkuun viimeisenä päivänä.
Olen kuullut, että joskus lapsi saa olla hoidossa myös elokuun alussa sen 1-2 viikkoa ennen kuin koulu alkaa.
Varmista asia omasta päiväkodistasi!
meidän lapsi oli kesäkuun vielä hoidossa ja elokuussa viikon ennen koulun alkua.
Kesällä vain on usein varahoitopaikka lomien vuoksi.
Pääsee ihan koulun alkuun saakka.
Kesällä vain on usein varahoitopaikka lomien vuoksi.
Päivähoito-oikeus on eskarilaisella heinäkuun loppuun. Monet päiväkodit kun on heinäkuussa kiinni niin eskarilaiset ovat kesäkuussa yleensä viimeistä kertaa päiväkodissa. Meillä Espoossa ei päiväkotiin ole enää elokuussa asiaa. Sen sijaan jonkinlaiseen hoitojärjestelyyn pääsee, mutta ei nyt jääty odottelemaan siitä tietoja.
Sitä ennen lapsi on oikeutettu päivähoitoon.
Tarkoitan siis ennen koulun alkua päivähoito-oikeuden päätyttyä!? Opiskelijoita ym. on ennenkin käytetty ja lomatkin voi anoa sinne elokuulle. Reippaasti vain ilmoitus kaupan seinälle.
Tämä sama asia myös meillä vastassa tänä kesänä. Soitin tässä aiemmin päivähoitotoimistoon ja sieltä tiedon sain.
Nyt onkin sitten mulla kesäloma elokuun alusta (ei ole täyttä neljää viikkoa muutenkaan).
Olen muutenkin tosi tyytyväinen kun loma tuolloin on, voin lapsen kanssa yhdessä valmistua kouluun.. =)
lapset saa olla päiväkodissa koulun alkuun saakka. Mutta mun mielestä olis vähän kohtuutonta, että lapsi siirtyisi suoraan päivähoidosta kouluun. Kyllä siinä välissä pitää olla lomaa. Koulunaloitus on kuitenkin aika rankka paikka monelle pienelle.
Koululaistenkin lomaohjelmat ja leirit sun muut on nekin aina vain alkukesäksi ja loppukeäs lomaillaan, että jaksetaan käydä koulua.
jos vanhemmilla ei ole mahdollisuutta muuta hoiotapaa järjestää. Eli subjektiivinen oikeus loppuu 31.7., siitä alkaa harkinnanvarainen oikeus.
Tarkoitan siis ennen koulun alkua päivähoito-oikeuden päätyttyä!? Opiskelijoita ym. on ennenkin käytetty ja lomatkin voi anoa sinne elokuulle. Reippaasti vain ilmoitus kaupan seinälle.
Ihan höpöhöpöä taas tämäkin kommentti. Meidänkin kunnassa on mahdollista olla päiväkodissa koulun alkuun asti, kunhan siitä sovitaan.
Elokuussa alkaa uusi kausi, sen jälkeen hän on koululainen ja ei saa pk-paikkaa. Näin Kuopiossa, itse kysyin asiaa ja päätin pitää sit viikon palkattoman loman elokuun alussa tämän vuoksi.
muuten voi hoitoa järjestää, esim. yksinhuoltaja tms. Kunnan on se hoitopaikka hankittava, sillä lasta ei saa jättää heitteille eikä toisaalta voi vaatia, että vanhempi joutuu jättämään työpaikkansa.
Mutta vain 31.7 asti.
Faktatieto Vantaalta
Ja se pitää tehdä kirjallisena. Varmaa ei ole saako sen paikan juuri samasta päiväkodista, missä lapsi on ollut eskarissa.
Tämäkin faktaa Vantaalta
Eli juuri tänään palautin lapun päiväkotiin, jossa kysyttiin kesän hoidosta. Siinä sai raksia vkot 22-32, koska lapsi on hoidossa. Meillä siis eskarilainen, ja ihan samalla lailla vois ilman eri hakemuksia olla ne vkot 31-32, jotka on elokuun ekat viikot. Tarhaopet tosin sanoivat että kannattaa miettiä jotain muuta vaihtoehtoa, koska useimmat koulun menijät eivät siinä kohdassa enää tarhaan mene, lapsella voi olla vähän mälsää kun ei ole enää tutuuja ryhmäläisä eikä välttämätä ikätovereitakaan. Niin ja siitä alkaa sitten kuitenkin se iso koulu-urakointi, hyvä olisi lomailla siinä kohdassa, niin että aikuinenkin sit aloittais lomansa myöhemmin kesällä. Anyway, ihan päivänselvä asia Helsingissä ainakin et saa olla koulun alkuun saakka.
päivähoitopaikka myönnetään myös siihen asti, että lapsi aloittaa koulun.
Eskarit järjestetään kouluilla ja samoin eskarilaisten päivähoito. Ekaluokalle menevä saa olla elokuun alun hoidossa eskarilaisten kanssa.
Ja sille joka kehotti palkkaamaan opiskelijan hoitamaan lasta elokuun alun: olen itsekin opiskelija ja minun kouluni alkaa elokuun alussa opintoihin kuuluvalla harjoittelulla. En maksa mitään lasten päivähoidosta, eikä minulla todellakaan ole varaa maksaa kenellekään lapseni hoidosta. Ihanaa ettei tarvitse jättää 6-vuotiasta ekaluokalle menevää yksin kotiin päiviksi elokuussa!
Kaikki ilmaiseksi mulle tänne heti.
pääsee. Ainakin meidän pk:ssa on ollut.