Miksi eläkeläiset saa monta tonnia kuukausittain eläkettä ja työttömät joutuu kitumaan alle 600 eurolla?
Eläkeläinen ei tarvi rahaa kun on jo niin vanha eli pärjäisivät paljon vähemmällä. Nuoremmat saa työttömänä muutaman satasen jolla ei elä, millä työtön ostaa auton että pääsee liikkumaan töissä ja kuskaamaan lapsia päiväkotiin kun ei ole varaa? Työtön joutuu ajamaan parin sadan euron romulla työmatkoja ja kuskaamaan lapsia joilla elämä edessä. Sen sijaan eläkeläiset ostelee uusia turvallisia uusia autoja jatkuvasti vaikka eivät tarvi niitä. Mitä järkeä tälläisessä homassa on?
Kommentit (645)
Tämänhetkiset nuoret työssäkäyvät eivät pääse koskaan eläkkeelle, mutta joutuvat silti maksamaan eläkemaksuja. Toki niitä töitä on vähänlaisesti nykyään, koska vanhusten tyynnyttelemiseksi tuhottiin Suomen talous.
Eläkeläiset maksavat myös veroja jota työtön ei tee.
Tässä on varmaan pointtina se, että miksi se kansaneläkekin on reilusti isompi kuin työttömyysraha. Eli vaikka et tekisi päivääkään töitä ikinä, eläkkeellä saat sitten enemmän rahaa. Silloin kun sitä ei enää niin tarvitse. Asumistukikin on erilainen, sitä saa ilmeisesti jatkossakin omistusasuntoon. Nyt kun lapsikorotuskin vietiin, niin kiva yrittää sitten pärjätä kahden lapsen kanssa tässä omakotitalossa. Ja ei tätä saisi edes myytyä ja toisaalta halvempi tässä on asua, kuin vuokralla. Kun laina on pieni. Ja turha vinkua, että mene töihin, paitsi jos oikeasti tarjoat niitä töitä minulle. Aloitan vaikka heti huomenna. Just opiskelin uuden ammatinkin.
Vierailija kirjoitti:
Miksi työttömän pitäisi viedä lapset hoitoon kun on kotona itsekin? Tai ajaa työmatkaa kun kerran ei ole töissä?
Työtön etsii töitä ja kulkee autolla haastatteluihin. Työtön voi tehdä osa-aikatöitä eli on välillä töissä ja välillä työtön.
Vierailija kirjoitti:
Eläkeläiset on tienanneet rahansa työtä tekemällä kun taas sinä makaat kotona yhteiskunnan rahoilla. Mene töihin niin saat sinäkin rahaa. Vanha ihminen on työnsä tehnyt.
Voitko fasisti jo lopettaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monilla netto työeläke on n. 1000-1300e.
Suurimmalla osalla. Miten ap aattelit vanhusten ja vammaisten selviytyvän sairaalalaskuistaan, lääkekuluistaan, asuinmenoistaan? Emme me selviydykään.
Älä suotta köyhiä kadehdi. Hyökkää niiden kimppuun joita Orpon hallitus hyödyttää: yli 100000 euroa vuodessa tienaavien ja osinkotuloja nauttivien. He ovat saitoja saatanoita ja rikastuvat muiden selkänahasta.
Eläkeläisillä on säästöjä ja niillä ei mene rahaa harrastuksiin ja autoista voisivat luopua niin niillä rahoilla voisi ostaa lääkkeitä ja maksella sairaalakuluja.
Työttömällä on myös säästöjä kun saa ilmaista rahaa, autoa se ei tarvitse kun ei ole työmatkoja.
Metsään marjastamaan voi mennä kävellen, tulee kuntoa samalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkeläinen on maksanut itse omat eläkkeensä ansiotuloistaan työuran aikana. Hän saa ostella eläkkeellään mitä huvittaa, koska rahat ovat hänen. Jos olet nuori, niin eikun vaan mars työpaikalle ahkerana, niin etköhän sinäkin sitten saa ostella mitä haluat.
EI ole vaan suurin osa eläkkeestä tulee nuoremmilta ikäluokilta. Suuret ikäluokat ovat maksaneet aivan onnettoman vähän siihen nähden mitä saavat ja nuoret maksaa todella paljon eikä ole varmaa saadaanko me koskaan mitään eläkettä.
Todella paljon maksavatkin. Yhyy yhyyy, sossu taas leikkasi yhyyyyy.
Vierailija kirjoitti:
Työttömille kuuluu eutanasia kuten muillekin elukoille jotka käyvät tarpeettomiksi.
Samoin eläkeläisille. Hesarin sunnuntainumero on aina ihana, siellä löytyy monta aukeamaa 40-luvulla syntyneiden kuolinilmoituksia.
Vierailija kirjoitti:
Tämänhetkiset nuoret työssäkäyvät eivät pääse koskaan eläkkeelle, mutta joutuvat silti maksamaan eläkemaksuja. Toki niitä töitä on vähänlaisesti nykyään, koska vanhusten tyynnyttelemiseksi tuhottiin Suomen talous.
Voit vaikka huomenna sairastua ja 300 päivän päästä olet eläkkeellä. Sullahan vasta kristallipallo on omaan tulevaisuuteesi
Vierailija kirjoitti:
Eläkeläinen on maksanut itse omat eläkkeensä ansiotuloistaan työuran aikana. Hän saa ostella eläkkeellään mitä huvittaa, koska rahat ovat hänen. Jos olet nuori, niin eikun vaan mars työpaikalle ahkerana, niin etköhän sinäkin sitten saa ostella mitä haluat.
Nykyiset eläkeläiset eivät todellakaan ole omia eläkkeitään maksaneet. Jos olisivat, työeläkejärjestelmän vastuuvelka ei olisi 500-750 miljardia suurempi kuin ne kälyiset 250 miljardia, jotka kassoihin on kerätty.
Vierailija kirjoitti:
Eläkeläinen on maksanut itse omat eläkkeensä ansiotuloistaan työuran aikana. Hän saa ostella eläkkeellään mitä huvittaa, koska rahat ovat hänen. Jos olet nuori, niin eikun vaan mars työpaikalle ahkerana, niin etköhän sinäkin sitten saa ostella mitä haluat.
Kukaan eläkeläinen ei ole maksanut omaa eläkettään, vaikka onkin maksanut koko työuransa eläkemaksuja. Suomessa on systeemi, jonka mukaan työeläke ansaitaan tekemällä noin 40 vuoden työura ja eläkkeen perusteena on työuran aikaiset ansiot.
Ap on tyypillinen nuori vikisijä jolle on uponnut viime aikoina hoettu mantra että eläkeläiset on saanut eläkkeensä jotenkin perusteettomasti. Työeläkkeellä oleva on tehnyt osuutensa yhteiskunnan eteen. Nuori työtön ei ole. Siinä selitys kysymykseensä.
Vierailija kirjoitti:
Työttömät voi tehdä töitä loisimisen sijaan. Eläkeläiset ovat osansa tehneet.
Lopeta fasisti jo!
Taas yleistyksiä. Itse jouduin parikymppisenä vakavan sairauden takia eläkkeelle ja saan minimieläkettä alle 800 e kuussa. Nämä kaikki eläkeläiset sitä ja tätä -aloitukset ovat tosi rasittavia.
Vierailija kirjoitti:
Eläkeläiset maksavat myös veroja jota työtön ei tee.
Työtön maksaa enemmän veroja kuin eläkeloinen.
Miten niin eläkeläisillä ei mene rahaa harrastuksiin? Kyllä kuntosalit ja keilavuorot ovat maksullisia, samoin teatterit ja elokuvat. Miksi kuvittelet etteivät eläkeläiset niistä maksa. Ei taidenäyttelyihinkään pääse ilmaiseksi.
ja aloittajalle, miksi sinun tarvitsee kuskata lapsiasi päivähoitoon jos makoilet kotona?
Eläkettä "kerrytetään" tekemällä niitä töitä.
Kannattais kokeilla, voipi olla ettet saa montaa tonnia eläkkeitä kun itse olet siinä iässä ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi työttömän pitäisi viedä lapset hoitoon kun on kotona itsekin? Tai ajaa työmatkaa kun kerran ei ole töissä?
Työtön etsii töitä ja kulkee autolla haastatteluihin. Työtön voi tehdä osa-aikatöitä eli on välillä töissä ja välillä työtön.
On fillareita, on julkinen liikenne. Työnhaku ei tarvitse autoa.
Munkin lapset on kaikki autottomina pystyneet käymään työhaastattelussa jopa satojen kilometrien päässä. Työllustyneet, saaneet autot ja asunnot ja lapsetkin kun eivät onneksi niitä väsänneet opiskellessaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkeläiset maksavat myös veroja jota työtön ei tee.
Työtön maksaa enemmän veroja kuin eläkeloinen.
Lopeta jo fasisti!
Vierailija kirjoitti:
Olen 44 vuotta tehnyt töitä ja maksanut hemmetisti veroja. Veroja joilla maksetaan myös teidän työttömien työttömyyspäivärahat. Eläkerahani pitäisi nyt sitten laittaa hyvätekeväisyyteen. Voi jessus!
Veroilla ei makseta mitään!
Fasisti iski taas!