Onko teille sanottu että teillä on ollut helppo elämä?
Mitä olette ajatelleet?
Minulle yksi tuttu sanoi näin ja vähän ihmettelen, mitä hän sillä tarkoittaa. Tietääkseni kun hän ei edes tiedä elämästäni oikein mitään. Tunnetaan siis yhteisten kaverien kautta. Ennen kaikkea ihmettelen, miten joku viitsii sanoa toiselle noin.
Kommentit (26)
Kaverini on sanonut minulle noin. Tuli yllätyksenä, sillä olimme koulussa samalla luokalla eskarista lukioon ja vanhempani kuolivat kun olimme yläasteella.
Elämääni ei ole sanottu helpoksi tai vaikeaksi. En ole myöskään itse kommentoinut muiden elämää helpoksi/vaikeaksi. Outo keskustelunaihe, harvalla elämä on yhtä myötä- tai vastatuulta.
Vierailija kirjoitti:
Kaverini on sanonut minulle noin. Tuli yllätyksenä, sillä olimme koulussa samalla luokalla eskarista lukioon ja vanhempani kuolivat kun olimme yläasteella.
Eihän mikään yksittäinen tapahtuma kerro elämästä oikeastaan vielä yhtään mitään tai määritä sitä suuntaan tai toiseen.
On sanottu, vaikka minun elämä on ollut yhtä traumaattisen pienestä alkaen. Sairastan dissosiatiivista identiteettihäiriötä. Olen kuitenkin edelleen kaikkien vaikuksien jälkeen luottavainen elämään.
Mutta siis, jotkut kuvittelevat tuntevansa toisen ja toisen vastoinkäymiset pienestä. Se on harhaista ja kertoo sanojan omista vaikeuksista nähdä elämää muuta kuin mustana tai valkoisena.
Olen kuullut saman kommentin. Tämä sammaklo pääsee jonkun sellaisen suusta, jolla on tai on ollut elämässä isoja menetyksiä tai isonpia talous-, terveys- tai parisuhdepulmia.
Kommentoija harvemmin tietää yksityiskohtia toisen elämästä, jolloin se saattaa näyttäytyä "helpolta". Yleensä asia ei ole noin simppeli, ainakaan omalla kohdalla. Ne vaikeudet (itsellä mt-ongelmat lapsesta asti) ovat vain läheisimpien tiedossa.
Helppo elämä, rikas isä ja koira
Juliet Jonesin Sydän
Ei ole. Toisaalta en tunne kovin montaa ihmistä ja aika harva tietää elämästäni yhtään mitään
Tottakai aina se oma elämä vaikuttaa vaikeammalta kuin muiden, vaikka kuinka pumpulissa olisi elänyt. Tää on yleisestikin ihmisillä vaikea hahmottaa.
Vähän sama kun joku kokee vaikka tulleensa kiusatuksi, niin siihen on ulkopuolisen helppo vaan todeta että ei kannata välittää. Mutta kun hänelle omassa elämässään käy vastaavaa niin sehän on maailmanloppu.
Vaikka olisi empaattinen ihminen, aina ei vaan kykene asettumaan toisen asemaan.
Vierailija kirjoitti:
Helppo elämä, rikas isä ja koira
Juliet Jonesin Sydän
Piti just kertoa että isä oli rikas, oli koira mutta helpoksi ei ole elämää sanottu. Kivat jalokivet piti tosin vaihtaa uusiin aina juhlien jälkeen, en tiä miks.
On todettu että mun elämä saa arvostamaan omaa elämäänsä ja sen onnellisuutta :D että en tiedä onko sekään kauheen kivasti sanottu, minkäs sitä sairastumisille ja kuolemisille voi
Typerykset tölvivät mutta hymyilen nätisti. Eivät ymmärtäisi ikipäivänä totuutta kamalasta sadistien täyttämästä elämästäni yhtään mitään. Kuuntelen vain kuinka taas kiukuttaa kun lotossa ei ollut osumia tai mummo pyysi kylään. Kyllä on rankkaa sitten joillakin.
Palstalaiset kirjoittavat noin tämän tästä. Kolmekymppisten mielestä viisikymppisillä on ollut kaikin tavoin heitä helpompaa.
Mua on kans pidetty hemmoteltuna, jolle menestys on tullut ilman vaivannäköä eikä elämässäni ole ollut vastoinkäymisiä. En ole halunnut tuoda julki mm. vanhempien hylkäämäksi tulemista ja lastenkotiin joutumista pienenä, vanhempien kuolemaa kun olin 17v. Olen vaan hymähtänyt takaisin.
Ei ole suoraan sanottu noin, mutta vähätelty tyyliin "oot vielä niin nuori ettet voi elämästä mitään tietää" jne.
Ei ole sanottu, vaikka on kyllä monessa asiassa itsellä käynyt hyvä tuuri.
On sanottu. Eivät ole hyvää seuraa itselleni enkä siksi ole tekemissä.
Kannattaa ap sinunkin opetella tuntemaan itsesi ja omat rajasi. "kun kuulet tämän äänen" tiedät itsekin mitä tehdä vatvomatta sen enenpää pitikö kääntää sivua ja jos piti, kumpaan suuntaan.
On sellainen sanonta että jos kaikki levittäisi omat ongelmansa pihalle kasaan ja kaikki saisi valita kasoista, jokainen valitsisi sittenkin omansa.
Vierailija kirjoitti:
On sellainen sanonta että jos kaikki levittäisi omat ongelmansa pihalle kasaan ja kaikki saisi valita kasoista, jokainen valitsisi sittenkin omansa.
Ja sellainen että kulje ensin viikko toisen mokkasiineissa ennen kuin alat arvostella.
Ei ole. On sanottu, että ei sulla ole ollut helppo elämä. Pöyristyin. Mitä v*** mun elämä kuuluu kenellekkään? 🤘🏿