Miksi tavallinen normaali lapsi on muka juuri tällainen?

En tiedä mutta hyvä kysymys. Riippuu varmaan kulttuurista. Jossain Japanissa normaalina pidetään sitten aika erilaista kuin meillä. Mutta miksi meillä juuri tuota, niin sitä en tiedä.

Nykyisin eletään medikalisaation aikaa ja kasvatuskielteistä aikaa.

Lapsi on sellainen kuin hän on, eivätkä vanhemmat saa yrittää lasta suuremmin muokata koska autoritäärinen kasvatus on pahasta.

Jos lapsen käytös on huonoa eli lapsi vaikkapa usein karkaa eikä suuren osan ajasta tottele, niin hänelle pyritään järjestämään adhd- tai muu diagnoosi.

Koska tuollainen on se ns. helppo, kätevä, sovinnainen, muottiin mahtuva. Aika samantapainen kuin se mikä nykyään on ns. hyvä työntekijä ref aikuiset. 

Narsku-vanhempi, joka on kasvattanut useamman adhd-rasavillin kuvittelee tietysti, että juuri sellainen normaalin lapsen kuuluu olla. Koska eihän hänen kasvatuksessaan voi olla mitään vikaa.

Nykyään on sekä lapsille että aikuisille jotenkin kummallisen ahtaat normit, joihin pitäisi sopia, että olisi "normaali". Sitten tehdään näitä uusia lokeroita niille "ei-normaaleille", diagnooseja sun muuta. Ja aikuisilla sitten täytyy keksiä monenlaisia sukupuoli-identiteettejä, kun esim. naiseuteen ja mieheyteen mahtuu nykykäsityksen mukaan vain hyvin stereotyyppiset tapaukset. Kai munkin kuuluisi olla joku they/them tai mikälie kun olen ollut lapsesta asti semmoinen poikamainen tyttö, enkä ole erityisen kiinnostunut koko sukupuoliasiasta enkä jatkuvasti koe itseäni minkään sukupuolen edustajaksi.

Mutta siis joo tosiaan minusta näyttää että tosi monissa asioissa on näin, että määritellään tiukasti normaali, ja jotenkin problematisoidaan hyvinkin vähän siitä poikkeavat. Tai ainakin nimilaputetaan jonkun muun kuin normaali tavis kategorian alle. Mihin on kadonnut ihmisen erilaisuuden ja luonteiden ja ulkonäköjen laajan kirjon hyväksyminen, joka ennen oli itsestäänselvyys? Nyt ihmisillä on isoja ongelmia asioista jotka ei ollut ongelmia ollenkaan, sellaisista kun ei täytä jotain luonteen tai ulkonäön ihannetta ihan täysin. Miksi en osaa olla sosiaalisesti sujuva, miksi olen ujo, miksi puhun liikaa, miksi mun tissit on tän muotoiset, miksi mun hampaat ei näytä vitivalkoisilta suorilta hollywood-laminaattihampailta, miksi olen liian lyhyt tai pitkä... Ja näistä joistain tulee ihmisille ihan valtavia ongelmia, joista he tuntevat huonommuutta lähes jatkuvasti. Aivan turhaan. Pitäisi vaan hyväksyä ihmisyyden kirjo ja hyväksyä se ettei tarvi olla jotai kapeaa ihannetta johon kaikkien pitää pyrkiä ja kärsiä jos ei onnistu. (Markkinamiehet kyllä tästä normaalin ihannoinnista tykkää, kun luonnetta saa muutettua lääkkeillä ja ulkonäköä meikeillä, pistoksilla, kirurgialla jne)

Introvertti mutta todella puhelias? Ok.

Yritä ymmärtää, että neuvolassa, tarhassa ja koulussa työskentelevät ihmiset tapaavat satoja, jopa tuhansia lapsia uransa aikana. Meillä on aika hyvä käsitys siitä, mikä on ns. tavanomaista ja normaalia. 

Useimmat kirjolla olevat aikuiset, jotka eivät ole lapsena saaneet diagnoosia, ovat siitä pahoillaan. Nepsy ei hyödy mitään siitä, että saa olla ns. terveen kirjoissa. Dg lisää itsetuntemusta ja mahdollistaa tuen ja lisää muiden ihmisten ymmärrystä. 

Sammakot ovat erikoinen kiinnostuksen kohde, semminkin jos kiinnostus on intensiivistä. Tällaiset ovat tyypillisiä autisteille. Ylenpalttinen puheliaisuus kuulostaa infodumpingilta, joka on autistinen piirre.

Ammattilaisten huoli kannattaa ottaa tosissaan. 

Vierailija kirjoitti:

Nykyään on sekä lapsille että aikuisille jotenkin kummallisen ahtaat normit, joihin pitäisi sopia, että olisi "normaali". Sitten tehdään näitä uusia lokeroita niille "ei-normaaleille", diagnooseja sun muuta. Ja aikuisilla sitten täytyy keksiä monenlaisia sukupuoli-identiteettejä, kun esim. naiseuteen ja mieheyteen mahtuu nykykäsityksen mukaan vain hyvin stereotyyppiset tapaukset. Kai munkin kuuluisi olla joku they/them tai mikälie kun olen ollut lapsesta asti semmoinen poikamainen tyttö, enkä ole erityisen kiinnostunut koko sukupuoliasiasta enkä jatkuvasti koe itseäni minkään sukupuolen edustajaksi.

Mutta siis joo tosiaan minusta näyttää että tosi monissa asioissa on näin, että määritellään tiukasti normaali, ja jotenkin problematisoidaan hyvinkin vähän siitä poikkeavat. Tai ainakin nimilaputetaan jonkun muun kuin normaali tavis kategorian alle. Mihin on kadonnut ihmisen erilaisuuden ja luonteiden ja ulkonäköjen laajan kirjon hyväksymin

Ujous on varsinkin suomalaisilla lapsilla varsin yleistä! Se on ihan monen meidän geeneissä oleva piirre. Silti ujot lapset ei kelpaa juurikin päiväkodissa, koulussa, neuvolassa jne vaan heissä on jotain VIKAA.

Vierailija kirjoitti:

Introvertti mutta todella puhelias? Ok.

Yritä ymmärtää, että neuvolassa, tarhassa ja koulussa työskentelevät ihmiset tapaavat satoja, jopa tuhansia lapsia uransa aikana. Meillä on aika hyvä käsitys siitä, mikä on ns. tavanomaista ja normaalia. 

Useimmat kirjolla olevat aikuiset, jotka eivät ole lapsena saaneet diagnoosia, ovat siitä pahoillaan. Nepsy ei hyödy mitään siitä, että saa olla ns. terveen kirjoissa. Dg lisää itsetuntemusta ja mahdollistaa tuen ja lisää muiden ihmisten ymmärrystä. 

Sammakot ovat erikoinen kiinnostuksen kohde, semminkin jos kiinnostus on intensiivistä. Tällaiset ovat tyypillisiä autisteille. Ylenpalttinen puheliaisuus kuulostaa infodumpingilta, joka on autistinen piirre.

Ammattilaisten huoli kannattaa ottaa tosissaan. 

Ymmärsit aloitukseni kyllä todella väärin. Vaikea uskoa, että olisit ammattilainen. Tai jos oikeasti olet, niin herää kyllä huoli ammattilaisten tasosta. Ja kyvystä luetun ymmärtämiseen. Ap

Diagnoosit ovat vaan ihmisten keksintöä. Se, että joku esimerkiksi on syvällisesti kiinnostunut jostain ei automaattisesti tarkoita sitä, että hän on autisti. Nykyisin on vaan päätetty, että tällaiset ihmiset luokitellaan autisteiksi. Yhtä hyvin luokitus voisi olla joku muukin.

Vierailija kirjoitti:

Introvertti mutta todella puhelias? Ok.

Yritä ymmärtää, että neuvolassa, tarhassa ja koulussa työskentelevät ihmiset tapaavat satoja, jopa tuhansia lapsia uransa aikana. Meillä on aika hyvä käsitys siitä, mikä on ns. tavanomaista ja normaalia. 

Useimmat kirjolla olevat aikuiset, jotka eivät ole lapsena saaneet diagnoosia, ovat siitä pahoillaan. Nepsy ei hyödy mitään siitä, että saa olla ns. terveen kirjoissa. Dg lisää itsetuntemusta ja mahdollistaa tuen ja lisää muiden ihmisten ymmärrystä. 

Sammakot ovat erikoinen kiinnostuksen kohde, semminkin jos kiinnostus on intensiivistä. Tällaiset ovat tyypillisiä autisteille. Ylenpalttinen puheliaisuus kuulostaa infodumpingilta, joka on autistinen piirre.

Ammattilaisten huoli kannattaa ottaa tosissaan. 

Eli jos ei ole tavallinen niin on autisti :D . Hyvin sä vedät. 

Vierailija kirjoitti:

Diagnoosit ovat vaan ihmisten keksintöä. Se, että joku esimerkiksi on syvällisesti kiinnostunut jostain ei automaattisesti tarkoita sitä, että hän on autisti. Nykyisin on vaan päätetty, että tällaiset ihmiset luokitellaan autisteiksi. Yhtä hyvin luokitus voisi olla joku muukin.

Minusta syvällinen kiinnostus johonkin muuhun kuin mistä kaikki muut on kiinnostunut on vain hyvä asia. Tällaisesta lapsestahan tulee aikuisena taitava erikoisasiantuntija, joka kyllä menestyy urallaan. 

Vierailija kirjoitti:

Introvertti mutta todella puhelias? Ok.

Yritä ymmärtää, että neuvolassa, tarhassa ja koulussa työskentelevät ihmiset tapaavat satoja, jopa tuhansia lapsia uransa aikana. Meillä on aika hyvä käsitys siitä, mikä on ns. tavanomaista ja normaalia. 

Useimmat kirjolla olevat aikuiset, jotka eivät ole lapsena saaneet diagnoosia, ovat siitä pahoillaan. Nepsy ei hyödy mitään siitä, että saa olla ns. terveen kirjoissa. Dg lisää itsetuntemusta ja mahdollistaa tuen ja lisää muiden ihmisten ymmärrystä. 

Sammakot ovat erikoinen kiinnostuksen kohde, semminkin jos kiinnostus on intensiivistä. Tällaiset ovat tyypillisiä autisteille. Ylenpalttinen puheliaisuus kuulostaa infodumpingilta, joka on autistinen piirre.

Ammattilaisten huoli kannattaa ottaa tosissaan. 

Ammattilaisten huoli siitä että joku on kiinnostunut intensiivisesti sammakoista. Argh. Anna mun kaikki kestää. 

Ammattilaisten huoli kannattaa ottaa vakavasti, koska lastensuojelulaki velvoittaa ammattilaiset tekemään lasun aina kun on huoli lapsesta.

Vierailija kirjoitti:

Ammattilaisten huoli kannattaa ottaa vakavasti, koska lastensuojelulaki velvoittaa ammattilaiset tekemään lasun aina kun on huoli lapsesta.

Kiireinen lastensuojelu varmaan ilahtuu, kun sinne soitellaan lastensuojeluilmoituksia liiallisesta kiinnostumisesta sammakoista. 

Luultavasti ongelma on siinä, että meillä on tietynlainen varhaiskasvatus- ja koulujärjestelmä josta lapsen tulisi selviytyä. Jos lapsella on selkeästi ikätasostaan poikkeavia piirteitä ne herättävät kasvattajissa huolta. Lapsi joka poikkeaa vahvasti joukosta jää helposti ulkopuoliseksi ja yksin. Tähän tarvitaan siis järjestelmän apua. Ei lasta haluta muuttaa erilaiseksi kuin hän on, mutta sopeutuminen muiden joukkoon voi tarvita tukitoimia. Hyvin harva kuitenkaan on tyytyväinen ihan vain yksin oloon, lapsi varsinkaan. Ei lapsesta etsitä vikaa vaikka diagnoosi useille helpottaakin myöhempää elämää, vaan keinoja lapselle selviytyä yhteiskunnassa ja saada sosiaalisia kontakteja. 

Vierailija kirjoitti:

Introvertti mutta todella puhelias? Ok.

Yritä ymmärtää, että neuvolassa, tarhassa ja koulussa työskentelevät ihmiset tapaavat satoja, jopa tuhansia lapsia uransa aikana. Meillä on aika hyvä käsitys siitä, mikä on ns. tavanomaista ja normaalia. 

Useimmat kirjolla olevat aikuiset, jotka eivät ole lapsena saaneet diagnoosia, ovat siitä pahoillaan. Nepsy ei hyödy mitään siitä, että saa olla ns. terveen kirjoissa. Dg lisää itsetuntemusta ja mahdollistaa tuen ja lisää muiden ihmisten ymmärrystä. 

Sammakot ovat erikoinen kiinnostuksen kohde, semminkin jos kiinnostus on intensiivistä. Tällaiset ovat tyypillisiä autisteille. Ylenpalttinen puheliaisuus kuulostaa infodumpingilta, joka on autistinen piirre.

Ammattilaisten huoli kannattaa ottaa tosissaan. 

Se, että henkilö (lapsi tai aikuinen) on kiinnostunut jostain erityisestä (eli jostain, joka poikkeaa useimpien muiden mielenkiinnonkohteista), ei tarkoita että kyseessä olisi kaikenkattava pakkomielle. Henkilö voi olla sammakoiden lisäksi kiinnostunut monesta muustakin aiheesta. Onko ns. ammattilaisten joukossa tosiaan jokin käsitys, että on vain tietty joukko aihepiirejä joista lapsen tulee olla kiinnostunut, ja kaikki tästä poikkeava on outoa ja ihmeteltävää?

Ja suurinosa lapsista on kuvailemasi kaltaisia. Aika harva erottuu vahvasti joukosta. 

Vierailija kirjoitti:

Luultavasti ongelma on siinä, että meillä on tietynlainen varhaiskasvatus- ja koulujärjestelmä josta lapsen tulisi selviytyä. Jos lapsella on selkeästi ikätasostaan poikkeavia piirteitä ne herättävät kasvattajissa huolta. Lapsi joka poikkeaa vahvasti joukosta jää helposti ulkopuoliseksi ja yksin. Tähän tarvitaan siis järjestelmän apua. Ei lasta haluta muuttaa erilaiseksi kuin hän on, mutta sopeutuminen muiden joukkoon voi tarvita tukitoimia. Hyvin harva kuitenkaan on tyytyväinen ihan vain yksin oloon, lapsi varsinkaan. Ei lapsesta etsitä vikaa vaikka diagnoosi useille helpottaakin myöhempää elämää, vaan keinoja lapselle selviytyä yhteiskunnassa ja saada sosiaalisia kontakteja. 

Tämäkään ei vastaa aloitukseni kysymykseen siitä, että miksi se ns. tavallinen ja normaali on jotain, johon ei mahdu edes 50 prosenttia lapsista. Ap

Vierailija kirjoitti:

Ja suurinosa lapsista on kuvailemasi kaltaisia. Aika harva erottuu vahvasti joukosta. 

Itse olen ihan eri mieltä tästä. Jos mietin vaikka ystävieni ja sukulaisteni lapsia, niin suurin osa heistä on hiljaisia, älykkäitä introverttejä, joiden lempipuuhaa on yksin näperrellä jotain koottavia lentokoneita, koodata tietokoneella, opiskella matikkaa tai vieraita kieliä jne. Ap

Vierailija kirjoitti:

Luultavasti ongelma on siinä, että meillä on tietynlainen varhaiskasvatus- ja koulujärjestelmä josta lapsen tulisi selviytyä. Jos lapsella on selkeästi ikätasostaan poikkeavia piirteitä ne herättävät kasvattajissa huolta. Lapsi joka poikkeaa vahvasti joukosta jää helposti ulkopuoliseksi ja yksin. Tähän tarvitaan siis järjestelmän apua. Ei lasta haluta muuttaa erilaiseksi kuin hän on, mutta sopeutuminen muiden joukkoon voi tarvita tukitoimia. Hyvin harva kuitenkaan on tyytyväinen ihan vain yksin oloon, lapsi varsinkaan. Ei lapsesta etsitä vikaa vaikka diagnoosi useille helpottaakin myöhempää elämää, vaan keinoja lapselle selviytyä yhteiskunnassa ja saada sosiaalisia kontakteja. 

Tuo kova usko "tukitoimiin" on kumma juttu. Kouluikäisistä jo 25% on erilaisten "tukitoimien" piirissä. Pääosin he ovat kuitenkin ihan tavallisia lapsia, ja jos jotain todellisia ongelmia on, niin harvemmin ne niillä "tukitoimilla" korjaantuvat.