Miten vanhempiesi taloudellinen vakavaraisuus on vaikuttanut elämääsi?

En ajattele rahaa kovinkaan paljon.

Huomenta Suomessa sanottiin juuri tänä aamuna, että köyhyyttä on myös työssäkäyvissä perheissä etenkin pk-seudulla.  Kuitenkaan koskaan näissä näkökulmissa ei mainita, että todellinen syy köyhyydelle Suomessa on hyvin usein elämänhallintaongelmat. Vaikka olisi miten paljon tukia tai iso palkka, menisivät rahat kuitenkin muualle kuin lasten perustarpeisiin.

Miksi siitä ei puhuta?

Hyvä aloitus AP! Tästä pikkuseikasta ihmiset eivät kovin mielellään puhu: Kaikki on vaan heidän omaa ansiotaan. Tai lähtökohtien merkitystä ainakin väheksytään.

 Aika harva pystyy lopulta nousemaan hyvistä lähtökohdista vielä parempaan asemaan, ns. seuraavalle tasolle. Jopa aivan huippuluokan koulutuksen ja lähtökohdat saaneet saattavat olla keski-ikäisinä "perintöä odotellessa" tilanteessa. Eli, ovat vasta perinnön saatuaan vauraampia, kuin vanhempansa. 

Itse  opin kotoani taloudellisesti ja järkevästi elämisen mallin.

Turhaa ei ostata, roskalla ei tee mitään.  Kun ostaa niin tarpeeseen ja harkiten. Saa maksaa hieman enemmän koska  kun ostaa laatua,  se on kauan hyvän näköistä, hyvin tehtyä ja hyvästä materiaalista joka kyllä erottuu jonkun H&M halpatuotteista.

Rät

tiä ei kannata eikä ole mitään järkeä nurkkiin haalia.

Samalla rahalla kun shoppailee hysteerisesti  kertakäyttöriepua kasan, saa hyvän ja laadukkaan vaatteen joka kestää katseet ja aikaa.

Vaikka varaa olisi, mitä järkeä tuhlailla ympäriinsä?  Itse en ole koskaan oppinut että rahankylväminen tuotaisi jotain onnea.  Enemmän onnea tuottaa se, kun pystyy toteuttamaan jonkin isomman pysyvämmän hankkeen tai joskus jonkun matkan haaveilemaansa paikkaan.  Kunnollisen kaukomatkan josta jotain jää myös käteen, kuten elämyksiä ja hienoja muistoja.

Itsellänikin joskus tulee eteen jotain johon tulee mieliteko. Silloin aina heti perään ajatus; tarvitsenko tuota todellakin?  Ja 99% tapauksissa vastaus on en, ja ostamatta jää.

Harkinta, järkevä rahankäyttö, taloudellisuus. 

Itse asun yksin joten päätän yksin myös rahankäytöstä. Maksan kuluni yksin eikä tarvitse olla tilivelvollinen kenellekään.

Huvittavia nämä eliitin uskomukset köyhien perheiden elämästä. Ihan hukassa taas tämäkin aloittaja.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä aloitus AP! Tästä pikkuseikasta ihmiset eivät kovin mielellään puhu: Kaikki on vaan heidän omaa ansiotaan. Tai lähtökohtien merkitystä ainakin väheksytään.

 

 Aika harva pystyy lopulta nousemaan hyvistä lähtökohdista vielä parempaan asemaan, ns. seuraavalle tasolle. Jopa aivan huippuluokan koulutuksen ja lähtökohdat saaneet saattavat olla keski-ikäisinä "perintöä odotellessa" tilanteessa. Eli, ovat vasta perinnön saatuaan vauraampia, kuin vanhempansa. 

Kiitos palautteesta.

Itse koen, että varallisuuden merkitys on ollut nimenomaan se, ettei ole ollut tarvetta hankkia lisää rahaa ja parempi asema kuin vanhemmilla. Voisiko se olla jopa yksi keskeinen ero varakkaiden ja vähävaraisten ihmisten ajattelussa?

Ainakin omassa tuttavapiirissä näin eli työuralla keskitytään siihen, mikä ihan oikeasti kiinnostaa ja edistää omia tavoitteita sen sijaan, että tavoiteltaisiin parempaa palkkaa. Toki useimmiten sekin on seurannut automaattisesti. Rahan ja uran asettaminen päämääräksi kun usein hämärtää niitä tekijöitä, joita kuitenkin edellytetään, että voisi saavuttaa paremman aseman. Täytyy osata ajatella eri tavalla kuin muut. Kun rahasta ei ole huolta, se on paljon helpompaa? Ap

Vierailija kirjoitti:

Huvittavia nämä eliitin uskomukset köyhien perheiden elämästä. Ihan hukassa taas tämäkin aloittaja.

Saisiko hieman tarkennusta? Ei minulla ole ollut juuri uskomuksia köyhien perheiden elämästä, vaan olen lukenut niistä täältä. Enkä koe kuuluvani mihinkään eliittiin. Ap

Kiitos perinnön tuoman fuck you-rahaston minun ei ole koskaan tarvinnut nöyristellä kenellekään työelämässä.

Ainakin omasta mielestäni käytän rahaa suht fiksusti, en koskaan yli varojeni eikä ikinä ole ollut yksikään lasku hetkeäkään myöhässä.

Olen aina pitänyt omat rahat ja tilit, yhtäkään äijää en päästä rahoihini.

Ja tärkeimpänä, oon perinyt sen verran että voin olla kotirouvana. 

Vierailija kirjoitti:

En ajattele rahaa kovinkaan paljon.

Sama. En ole myöskään ajatellut köyhyyden merkitystä ennen kun tulin palstalle, sillä olin ollut siinä uskossa, että ylivoimainen enemmistö on keskiluokkaa. Mutta Suomessa on sekä köyhiä että alaluokka. Ja alaluokaksi mielläni ihmiset, joilla on paljon elämänhallintaongelmia ja monisukupolvista köyhyyttä johtuen myös geenien kautta tulevasta haavoittuvaisuudesta. Absoluuttista köyhyyttähän Suomessa ei ole. Ap

En paljoa. Vanhemmat eronneet. Kummaltakin sain vähän rahalista tukea opiskeluaikoina. Äiti takasi autolainan, jotta sain ekan oikean työpaikkani.

Enemmän on vaikuttaneet perinnöt, sain ne kun asuntolaina oli maksettu, mutta perintörahalla on saanut rakennettua kunnon taloudelliset puskurit ja mielenrauhaa. Lisäksi sillä on saanut elämään toisenlalsta laatua kakkosasunnolla puolison kotipaikkakunnalta. Kolmanneksi isän asunnolla olen saanut tuloja kun lunastin asunnon ja vuokrasin sen. Ilman ylimääräistä rahaa/omaisuutta en olisi siihen uskaltanut ryhtyä.

Lapseni hyötynee vanhempieni varallisuudesta enemmän. Hänelle on säästöjä aikuisuuden kynnykselle ja varmaan tuon vuokra-asunnon lahjoitan hänelle, ainakin jos opiskelee samassa kaupungissa. Nykysysteemeillä hän ei tule saamaan tukia opintotuen lisäksi, jotan kaipa mun on se tulevaisuus hänelle turvattava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ajattele rahaa kovinkaan paljon.

Sama. En ole myöskään ajatellut köyhyyden merkitystä ennen kun tulin palstalle, sillä olin ollut siinä uskossa, että ylivoimainen enemmistö on keskiluokkaa. Mutta Suomessa on sekä köyhiä että alaluokka. Ja alaluokaksi mielläni ihmiset, joilla on paljon elämänhallintaongelmia ja monisukupolvista köyhyyttä johtuen myös geenien kautta tulevasta haavoittuvaisuudesta. Absoluuttista köyhyyttähän Suomessa ei ole. Ap

Näin minäkin olen aina uskonut, että suomalaiset ovat tukevasti keskiluokkaisia. On aivan järkyttävää kuulla kuinka moni tarvitsee asumistukea saatikka toimeentulotukia pärjätäkseen. Ajattelen, että sopiva määrä rahaa on silloin kun sitä ei tarvitse sen kummemmin miettiä. En voi hetken mielijohteesta ostaa uutta autoa (tai voin, muttei kannata) mutta voin käydä sillä kuuluisalla lattella asiaa ajattelematta. Olenkin ilmeisesti vielä etuoikeutetummassa asemassa kuin olen uskonutkaan kun rahasta ei tarvitse stressata.

Vierailija kirjoitti:

Huvittavia nämä eliitin uskomukset köyhien perheiden elämästä. Ihan hukassa taas tämäkin aloittaja.

Aloittaja sentään yrittää ymmärtää sellaista, mitä ei ole itse kokenut!

Ainakin suurin ero tulee turvaverkkojen kattavuudesta ja laadusta. Hyvintoimeentuleva voi luottaa siihen, että joku omassa verkostossa kykenee auttamaan hänet pulasta tai on varaa hankkia ammattiapua. Elämä on näin paljon stressittömämpää ja uskallus ottaa riskejä on aivan eri luokkaa.

Köyhillä taas Kelalta saadun väärän neuvon noudattaminen ja sen pohjalta tapahtuva takaisinperintä voi suistaa ulosottoon. Summat ovat yleensä pieniä, alle 5 000e, mutta saa paljon pahaa aikaan. Varakkaalla on tässä tapauksessa varaa hankkia hyvä lakimies häntä puolustamaan, kun taas köyhän on tyydyttävä oikeusaputoimiston lakimieheen, joka käytännössä laatii muodollisesti pätevän valituksen. Sisällöllisesti ei kuitenkaan vedota niihin seikkoihin, millä juttu voidaan voittaa, koska ei ole aikaa/motivaatiota paneutua juttuun eli yhtä tyhjän kans.

Varakkaat löytävät helpommin töitä omien verkostojen kautta tai tuntevat ainakin jonkun, joka pystyy järkkäämään sulle sen haastattelun. Tietty haastateltavan pitää vakuuttaa HR, mutta pääsi ainakin 5 000 hakijan ohi haastateltavaksi.

Silmiä avaava ajatustapa on myös se, että varakkaat käyttävät huvituksiin x % sijoituksen tuotosta. Jos sijoitukset eivät ole tuottaneet tapeeksi, ei lähdetä pidemmälle ulkomaan matkalle. Varakkailla säästöt siis menevät sijoituksiin, kun taas köyhät säästävät sitä pesukonetta varten tai muihin välttämättömyyksiin.

En ota rahasta paineita, mutta käytän sitä hyvin järkevästi. Joissakin asioissa suorastaan pihisti. Toisaalta isommankaan summan käyttö ei saa jalkoja valahtamaan veteläksi. Se on vaan rahaa.

Vierailija kirjoitti:

Huvittavia nämä eliitin uskomukset köyhien perheiden elämästä. Ihan hukassa taas tämäkin aloittaja.

Ei ole. Meillä oli juuri noin.

Huomaan itselläni tietynlaisen rentouden sellaisissa tilanteissa, missä taas köyhän perheen puolisoni stressaa älyttömästi. Koitan selittää. 

Vaikka en olisi ennen käynyt jossain kulttuuripaikassa tai -tapahtumassa (esim. ooppera, baletti tms.), en koskaan koe olevani väärässä paikassa. Menen sisään itsevarmana ja ystävällisenä, ja saan myös aina samanlaista käytöstä osakseni. Parhaimmat keskusteluni olenkin käynyt lämpiössä! Puolisoni taas...no, hän ei viihdy vastaavissa paikoissa. Ei "osaa olla". Tämä ei koske pelkästään kulttuuria, vaan levittyy myös kalliimpiin ravintoloihin ja vastaaviin: jossen jotain tiedä, kysyn reippaasti. Siihen ei laatupaikoissa koskaan suhtauduta ikävästi, päinvastoin. Puolisoni ei kysy, vaan yrittää selviytyä (naama punaisena ja nolostuneena)- kunnes minä kysyn hänen puolestaan. Saakohan kukaan tästä kiinni? 

Ei, omat vanhempani eivät opettaneet sosiaalista etikettiä kaikkialla, mutta taloudellinen menestys näkyi sellaisena "tietysti menet/teet"-asenteena. Siitä olen kiitollinen. Löysin oman yhteisöni juurikin tämän asenteen ansiosta. Puolisoni vanhemmat olivat paitsi köyhiä, mutta myös hyvin rajoittavia tämän lapsuudessa. Sen sijaan että olisi pidetty synttärijuhlat hänelle pelkän täytekakun ja popparin voimin, ilmoitettiin suoraan ettei ole varaa juhlia. Tai jos luokkansa meni teatteriin ja se maksoi sen muutaman markan osallistujille, vanhemmat totesivat että turhaa hommaa, jäät koululle sinä päivänä. 

Sillä tavalla että oli edes yksi hyvä asia lapsuudessa. Kaikki muu olikin sitten päin helvettiä. Mutta varmasti jos olisi kaiken muun päälle ollut vielä köyhä, olisi elämä mennyt vielä pahemmin perseelleen.

Vierailija kirjoitti:

Huomenta Suomessa sanottiin juuri tänä aamuna, että köyhyyttä on myös työssäkäyvissä perheissä etenkin pk-seudulla.  Kuitenkaan koskaan näissä näkökulmissa ei mainita, että todellinen syy köyhyydelle Suomessa on hyvin usein elämänhallintaongelmat. Vaikka olisi miten paljon tukia tai iso palkka, menisivät rahat kuitenkin muualle kuin lasten perustarpeisiin.

Miksi siitä ei puhuta?

Hyvä huomio. 

Meillä eletään yhden työssäkäyvän palkalla, olemme ns. alempaa keskiluokkaa. Elämätyylimme on kuitenkin vähintään sama kuin muilla keskituloisilla, sisustuksessa on samat merkit ja lomalla käydään Aasiassa jne. Kaikki tämä onnistuu tarkalla rahankäytöllä ja satsaamalla nimenomaan lapsiin: heidän tarpeensa tulevat aina ensin. 

Tuntuu, että moni vaan valittaa että rahat eivät tässä palkkaluokassa riitä mihinkään. Se on totta, jos asuu kalliisti tai käyttää rahansa turhuuksiin. Palkka riittää oikein mainiosti perustarpeisiin, lopun voi laittaa poikimaan sijoituksiin. (Meillä on säästöjä, sijoituksia sekä kultaa hankittuna pahan päivän varalle.) Ruoka on tavallista perusruokaa, itse tehdään mahdollisimman paljon (myös leivotaan). Eilen pyöräytettiin tarjouslohesta lohikeitto, annoksen hinnaksi jäi reilu euro. Autona on käytettynä ostettu mutta hyväkuntoinen ja uudehko malli, jossa bensakulutus pysyy alhaisena maltillisella ajotyylillä. Jne. Nämähän ovat ihan perustaitoja arjessa, eivät mitään ihmeellistä. Ja silti niin moni on ihan hukassa niiden suhteen.

Varmaan jonkinlaista vakautta ainakin, vaikkei vanhempani kovin varakkaita ole olleet. Ei esim. tarvinnut muuttaa, sillä vanhemmat omistivat talon ja olivat pitkään samoissa työpaikoissa. Muutin ensimmäisen kerran kun menin opiskelemaan, kun taas tiedän joidenkin muuttavan melkein vuosittain erinäisistä syistä.

Lukiko kukaan teistä sitä eilistä juttua asiantuntijatyötä tekevästä naisesta, joka asui Herttoniemessä superedullisesti eikä raha silti riittänyt mihinkään? Tuntui, että jotain jätettiin nyt kertomatta. Nainen asui siis yksin vuokralla, vuokra oli 650€/kk joka on tuolle alueelle (vanha Herttoniemi kuvien perusteella) ihan mieletön löytö. Hänellä oli kaksi kissaa, ei omistanut autoa(?). Jutussa kertoi, miten mihinkään ei ole varaa ja joutuu lopettamaan maksulliset liikuntaharrastuksensa (huono veto, todella isokokoinen nainen!). Jäikö muille sellainen olo, että jotain olennaista puuttui tiedoista?