Lapselle erittäin tärkeä ihminen kuoli eilen

Sekavaa. Onko Ap. lapsen äiti.

Miten isä pärjää 4v kanssa? Vai onko mukana esim. isovanhemmat?

Vierailija kirjoitti:

Sekavaa. Onko Ap. lapsen äiti.

Kyllä olen aloituksessa mainitsemani lapseni äiti. 

Vierailija kirjoitti:

Miten isä pärjää 4v kanssa? Vai onko mukana esim. isovanhemmat?

Eksäni pärjää varmasti hienosti molempien lastensa kanssa. En epäile yhtään. Toki nyt tuntui voivan niin huonosti, että tarvitsee hetken itsekseen. Meidän yhteinen lapsi on omasta tahdostaan täällä mun luona ja tämä 4v on isovanhemmillaan. Onneksi hänellä on paljon apukäsiä. Sietämätön tilanne. 

Mä kävisin ostaa jotain sipsiä, suklaata, karkkia ja vaikka jonkun ison pehmolelun, jota sais halailla..

https://kapy.fi/surevalle/tukikirjallisuutta-ja-lukuvinkkeja/lapset-sur…

Voi voi ja lämminleipä

Kyllä se tottuu aikanaan. Ite ainakin totuin kun oli kuudet hautajaiset viidessä vuodessa. Voit yrittää lohduttaa ja kertoa, että siekin lähet sit aikanaan. Elämän pakollisia asioita, kuten ruoka ja koulu

Miksi 4v on isovanhemmilla? Missä isä on?

Jos lapsi on just menettänyt toisen vanhemman niin toisen läsnäolon luulisi olevan tärkeää.

En usko että tähän on mitään taikakeinoa. Varmasti lapsen suru tuntuu kipeältä ja sydäntäsärkevältä, mutta todennäköisesti autat parhaiten ihan vaan olemalla olemassa. Toki hyvä jos välillä esimerkiksi käyt kurkkaamassa ja kysymässä tarviiko jotain. Jokainen lapsi reagoi menetyksiin ja suruun omalla tavallaan, ei ole mitään yhtä oikeaa tapaa.

Olen itse ollut 4v menettäessäni toisen vanhempani, vahvimmat muistoni liittyy siihen että olin muiden kanssa, sisarusten ja toisen vanhemman.

Lapselle ensimmäinen kuolema lähellä voi olla jotain totaalisen järkyttävää. Jos vanha ihminen kuolee, on jotenkin luonnollisempaa, mutta totta: nuorempiakin kuolee, se voi rikkoa turvallisuuden tunteen: kuka vaan voi kuolla.

Ja kukaan ei voi luvata, ettei näin voisi käydä.

Siinä sitten ollaan elämän suurten kysymysten äärellä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Poikani menetti herkässä iässä myös itselleen erittäin läheisen ihmisen. Ei halunnut minua lähelleen ja hautautui huoneeseensa itkemään. Kyllä se sydäntä raastoi mutta annoin aikaa pysytellen kuitenkin lähellä siten että lapsi tiesi minun olevan saatavilla jos siltä tuntuu. Sanoin että on ihan normaalia itkeä ja surra, että jos itku helpottaa oloa niin itkee vaan. Ei sitä suruprosessia oikein voi nopeuttaa. Kyllä se siitä helpottaa ajan kanssa. Jos tämä on ensimmäinen näin läheinen joka menehtyy niin sekin jo pelkästään tuntuu lapsesta pahalta. Nyt vuosi sitten, menetimme mummon eli minun äitini, ja reagointi oli aivan samanlaista mutta tiesin että hän tästäkin pääsee yli, niinkuin pääsikin. Tapahtumien välillä oli aikaa 10 vuotta. Lapselle muodostuu oma tapa surra menetyksiä ja se on hyvä, koska harva täällä selviää ilman menetysten kokemista. Jokaisella on se oma prosessi ja siinä

Kyllä siinä meni aikaa siinä ensisokissa useampi päivä, sanoisin että hautajaisten jälkeen selkeästi alkoi helpottamaan. Varmaan kun hautajaisissa kuitenkin konkretisoituu se menetys ja se on pakko hyväksyä. Aikuinen tietysti käsittelee asioita eri lailla kuin lapsi. Mutta nyt kun pojan mummo menehtyi vuosi sitten niin kun muutaman päivän itkeskelyn ja huonostisyömisen jälkeen poika sitten "reipastui" niin hän sanoi itsekin lähtiessään urheiluharrastuksensa pariin että haluaa lähteä hallille, muuten tulee vielä huonompi olo jos jää sängyn pohjalle. Eli hän itse koki hyväksi näin tässä kohtaa. Ja mummonsa hautajaisten jälkeen taas, alkoi selkeästi helpottamaan. Mummo oli hänelle niin läheinen ja rakas että olin helpottunut kun huomasin että hän pystyi nyt jo eri tavalla käsittelemään asiaa, kun oli varmaan mielessä se edellinenkin menetys ja muisto siitä että kaikesta selviää.

Ajattelen niin että kaikenlaiset elämänkokemukset vahvistaa lopulta ja sinäkin edustat lapsellesi jatkuvuutta ja turvaa, vaikkei se siltä tuntuisikaan tällä hetkellä. Hänelle voi tulla muitakin menetyksen pelkoja samalla mieleen vaikkei se suurimpana suruna tällä hetkellä olekaan, vain se mitä on tapahtunut.

Niin yllä siis vastaus AP:lle, meni nappulat sekaisin mutta hän kysyi kuinka kauan meni ensisokissa.

Oliko yllättäen?

Lämmin osanotto. Äitini kuoli 2,5 v sitten, hän oli tärkeä ihminen koko meidän perheelle. Hän oli jo melkein 90v ja sairas, tiesimme jo odottaa hänen elämän päättymistä.

Meillä useampi lapsi, yhdessä surtiin ja itkettiin. Kaikista pahinta itselle oli, kun silloin 14 v tyttö halusi surra yksin, ei meidän muiden kanssa 😪

Annoin hänen olla rauhassa omassa huoneessa, silloin kun halusi.

Hän kyllä osasi sanoittaa sen ja sanoi, ettei halua toisten nähden itkeä. Onneksi kaverinsa olivat hänelle tukena.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oliko isovanhempi?

Ei. Äitipuoli.

 

 

Justjoo. Tätä perhesekamelskaa. P.skaa.

Erot tappavat, rikkovat ja tekevät hulluiksi lapsia henkisesti. Pelleperheet.

Seuraa siinä sitten sivusta. 

 

Näinpä. Vakaissa normaaleissa rakkautta ja huolenpitoa täynnä olevissa ydinperheissä on lapsen hyvä kasvaa.

Jeesus on kaiken lohdutuksen Jumala. Jeesuksen omana otan osaan lapsesi suruun.