Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Läheiseni kuoli ns. saappaat jalassa
24.10.2024 |
meni illalla nukkumaan, yöllä vajosi koomaan ja seuraavana päivänä kuoli. Ei tiennyt kuolevansa. Oli kalenteri täynnä tapahtumia seuraaville viikoille. Oli yli 70-vuotias.
Suru on suuri. Kertokaa, onko tämä hyvä tapa kuolla? Itse olen katkera läheiseni kuolemasta, mutta kaikki vaan sanoo, että tuo oli hyvä tapa kuolla. Jos vaan pystyisin ymmärtämään, että se oli ok... Järkyttävää, että ihminen vaan tuolla tavalla yks kaks kuolee kesken elämän ja läheisiä jää kaipaamaan tänne.
Kommentit (43)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osanotto. Jos valita saan, lähden tuolla tavalla. Ei kitumista, ei aivojen lahoamista, ei lääkkeillä tunnottomaksi makuuttamista.
Ei sentään kuollut muistisairaana likasessa vaipassa. Hyvä tapa hänellä oli kuolla
Kaikkihan toivoo nukkuessaan kupsahtavansa. Jos vertaa vaikka siihen että kesken vessassa istumisen iskee joku rintaa puristava sydänkohtaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erikoinen kysymys. Mä oon toivonut tuota kohtaloa jo lapsesta asti. Ja todellakin haluan, että en joudu kitumaan tässä maailmassa 70-vuotiaaksi, vaan lähtö tulee kauan sitä ennen.
Mistä tiedät, ettei tiennyt kuolevansa? Jospa sekuntia ennen kuolemaa tajusi, että nyt taidan kuolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä, mutsi lähti kans ns saappaat jalassa.
Hänen suurin pelkonsa oli jäädä jonnekin hoitolaitokseen kitumaan.
Suruun auttaa aika.
Nostan hattua kun uskalsi lähteä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parempi kuolleella on kun tänne jääneille, heillä se suurin suru on ja kaipuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei joutunut kokemaan kipua tai hiljaa hiipumista, kuten esim muistisairauksissa. Siksi noin sanotaan. Jäljelle jääneistä läheisistä taas tuntuu, että elämä jäi kesken. Vaan kun menehtynyt ei voi sitä kokea. Läheiset eivät saaneet varautua yhtään ja pintaan nousee kaikkea, mm. mitä jäi sanomatta.
Ehtikö elää niin että nautti elämästään ja elikö täyttä elämää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, mutsi lähti kans ns saappaat jalassa.
Hänen suurin pelkonsa oli jäädä jonnekin hoitolaitokseen kitumaan.
Suruun auttaa aika.
Tekikö sen itse?
Oisko vähentänyt katkeruutta jos olisi ajanut rekan alle vai mikä nyt oli pointti?
Vierailija kirjoitti:
Kaikkihan toivoo nukkuessaan kupsahtavansa. Jos vertaa vaikka siihen että kesken vessassa istumisen iskee joku rintaa puristava sydänkohtaus.
Minä en toivo lähteväni nukkuessani. Alkaa pelottamaan nukkuminen.
Läheisesi vai puolisosi ? Itse menetin puolisoni reilussa kahdessa kuukaudessa diagnoosin jälkeen. Pikku hiljaa hiipuminen toiseen maailmaan, palliatiiviseen hoitoon, saattohoitoon. Aluksi päässä pyörivät vain viimeiset ajat kunnes aikaa myöten pystyin jo tarkastelemaan menneitä vuosikymmeniä. Jokaisena päivänä tunnen hänen poissaolonsa.
Toivon että minulle käy noin. Oli kamalaa katsoa mummon sekavia touhuja muistisairauden hiljalleen edetessä ja hänen pitkiä viimeisiä aikojaan laitoksessa.
Alue: Aihe vapaa
Siksi sanotaan että oli hyvä tapa kuolla koska kuolema oli luonnollinen ja ilmeisesti hän eli elämänsä viimeiseen saakka. Hänen ei tarvinnut kärsiä eläessään ainakaan tyhjästä kalenterista, se kertoo että hän nautti elämisestä. Kuolema ei ole kärsimys. Paljon voimia sinulle!