Miten suhtaudut jos tsunamissa läheisensä menettänyt sanoo sinulle että sinulla on ollut helppo elämä?

Jos sanoja on menettänyt oman puolisonsa ja kaikki lapsensa, niin onhan se poikkeuksellisen hirveää, ja todellakin oma elämäni on ollut siihen verrattuna helppoa, vaikka huolia ja suruja on minullakin, kuten kaikilla muillakin, ollut. 

Vierailija kirjoitti:

Jos sanoja on menettänyt oman puolisonsa ja kaikki lapsensa, niin onhan se poikkeuksellisen hirveää, ja todellakin oma elämäni on ollut siihen verrattuna helppoa, vaikka huolia ja suruja on minullakin, kuten kaikilla muillakin, ollut. 

Ei se sinun surujasi pienennä, että jollain toisella on vielä vaikeampaa.

Sanoisin varmaan, että onhan elämässä helppojakin aikoja ollut.

En usko, että se tuon toisen elämää helpottaisi, jos luettelisin kaikki menetykset, kauheudet ja vaikeudet, mitä minulla on ollut.

Ja toisaalta tuskin tuo tsunamin aiheuttama menetys olisi ainoa vaikeus, joka tuolla toisella olisi ollut.

Ja vielä: Vaikka elämäni olisi ollut vaikeampi, niin siinä ehkä on ollut sellaisia vaikeuksia, joita tuon toisen olisi ollut helpompi sietää kuin minun. 

Raivostuttava ihmistyyppi. Kokee jotain kamalaa elämässään ja luulee sen olevan jotenkin ainutlaatuisen hirveää muihin verrattuna. En väheksyisi hänen kokemuksiaan, mutta mielessäni ajattelisin, kuinka yksinkertainen ihminen onkaan kyseessä. Olisin hiljaa, nyökkäisin ja kävelisin pois. 

En usko, että tuollaisen kokemuksen omaava alkaisi arvottaa muiden elämää helppoudella.

En mitään. En koe että minun on pakko vastata kaikkiin provoihin mitä joku nakkaa eteen.

sIELLÄ hän kelluivat lapsenraiskaajat

Se on omista valinnoista kiinni. Kaikki on siitä kiinni. 

Hmmmnn.. olen 40v nainen ja isäni on kuollut jo 15v sitten. Siihen aikaan hän oli ainoa lähimmäiseni, ainoa turvaverkkoni. Jäin nuorena aikuisena yksin. Nykyään minulla on onneksi oma perhe; lapset ja puoliso. 

 

Mutta isäni menettäminen oli hyvin vaikea kokemus. Hän kuoli syöpään sairastettuaan sitä 1,5 vuotta. Ihan sama kuoliko syöpään vai tsunamissa. Kuollut mikä kuollut, rakasta ihmistä ei enää ole. 

 

Tsunamista on kohta sukupolven verran aikaa, vanha juttu.

Sanoisin että vai niin.

En ehkä jaksaisi ottaa moista tosissani.

Vastaisin että jaahah. Ajattelisin että onpa outo tyyppi kun luulee tietävänsä jotain elämästäni.

Saisin hirveen itkupotkuraivarin, heittelisin tavaroita päin seiniä ja karjuisin sille päin naamaa että "You don't know what pain is!"

Vierailija kirjoitti:

Jos sanoja on menettänyt oman puolisonsa ja kaikki lapsensa, niin onhan se poikkeuksellisen hirveää, ja todellakin oma elämäni on ollut siihen verrattuna helppoa, vaikka huolia ja suruja on minullakin, kuten kaikilla muillakin, ollut. 

Kummalla on rankempaa: Sillä joka menettää perheensä vai sillä joka ei yrityksistä huolimatta saa koskaan perhettä?

Tulisi haukotus. 😊

En varmaan jaksaisi vastata mitään, kun ei selkeästi osaa nähdä muuta kuin oman traumansa ja sen vaikutukset.

Minulle on joskus äitinsä menettänyt sanon, että minulla sentään on äiti. Neljä läheistäni menehtyi äkillisesti parin vuoden sisään, kun olin teini. Sanoisin, että se, että minulla on edelleen äiti, ei poista muita traumoja ja kokemaani tuskaa. Enkä ikinä vähättelisi toisten tunteita tai traumoja. Mutta jotkut traumatisoituneet ovat tavallaan aika itsekkäitä ja kuvittelevat, että heidän tuskansa on aina pahempi kuin muiden.

Vierailija kirjoitti:

En varmaan jaksaisi vastata mitään, kun ei selkeästi osaa nähdä muuta kuin oman traumansa ja sen vaikutukset.

Minulle on joskus äitinsä menettänyt sanon, että minulla sentään on äiti. Neljä läheistäni menehtyi äkillisesti parin vuoden sisään, kun olin teini. Sanoisin, että se, että minulla on edelleen äiti, ei poista muita traumoja ja kokemaani tuskaa. Enkä ikinä vähättelisi toisten tunteita tai traumoja. Mutta jotkut traumatisoituneet ovat tavallaan aika itsekkäitä ja kuvittelevat, että heidän tuskansa on aina pahempi kuin muiden.

Olisit sanonut tälle että sinulla sentään on muita läheisiä.

Vierailija kirjoitti:

En varmaan jaksaisi vastata mitään, kun ei selkeästi osaa nähdä muuta kuin oman traumansa ja sen vaikutukset.

Minulle on joskus äitinsä menettänyt sanon, että minulla sentään on äiti. Neljä läheistäni menehtyi äkillisesti parin vuoden sisään, kun olin teini. Sanoisin, että se, että minulla on edelleen äiti, ei poista muita traumoja ja kokemaani tuskaa. Enkä ikinä vähättelisi toisten tunteita tai traumoja. Mutta jotkut traumatisoituneet ovat tavallaan aika itsekkäitä ja kuvittelevat, että heidän tuskansa on aina pahempi kuin muiden.

Olen kuullut saman. Tämä henkilö oli menettänyt äitinsä joskus alle kouluikäisenä, oli silloin sanoessaan noin ehkä noin parikymppinen, oltiin molemmat. Luulen että johtui ihan vaan ymmärtämättömyydestä, ehkä seassa katkeruuttakin. Hänelle äitinsä kuolema oli ilmeisesti ensimmäinen ja käsittääkseni ainoa menetys lähipiirissä aikuiseksi asti, hänellä oli vielä molemmat isovanhemmatkin. 

Sanoisin, että niin on ollut. Koska niinhän se kaiken kaikkiaan on ollut.