Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Vanhemman yksi tärkeimpiä tehtäviä on tuottaa lapselle pettymyksiä
22.10.2024 |
Olen päiväkodissa töissä ja halusin tehdä tälläisen noston, koska tähän asiaan törmätään varhaiskasvatuksessa joka ikinen päivä. On tärkeää, että lasta kuunnellaan ja hänelle sanoitetaan asioita, sekä on hienoa nähdä kuinka turvallisia suhteita ja kasvuympäristöjä nykypäivän vanhemmat osaavat lapsilleen luoda. Mutta..
Vanhempien TULEE tuottaa lapselleen pettymyksiä ja vetää rajoja. Monen vanhemman on esimerkiksi vaikeaa jättää lasta hoitoon, koska eivät kestä jos lapsi alkaa itkemään. Lapsi saattaa jopa itse päättää siitä, tuleeko hän aamulla päiväkotiin vai ei. Tai keksitään mitä ihmeellisempiä palkintoja, että saadaan lapsi jäämään hoitoon ilman itkua. Ei ei ja ei. Vanhemman epävarmuus jättötilanteissa tarttuu myös lapseen, jolloin lapselle tulee turvaton olo. Lapsi saa tilanteessa myös aivan liikaa valtaa ikäänsä nähden, joka hämmentää lasta ja lisää turvattomuuden tunnetta.
Siinä lapsen itkussa ei ole mitään pahaa. Sitä ei tule pelätä, eikä sitä tule poistaa lapsen elämästä. Lapsen on tärkeää käydä läpi ne tunteet, mitä vanhemmasta eroaminen aiheuttaa, jotta hän myös huomaa, että tilanteessa ei ole mitään uhkaavaa ja hän selviää siitä. Toki on tärkeää, että vanhempana voit luottaa päiväkodin aikuisiin, jos koet että et voi, se kannattaa ottaa herkästi puheesti henkilökunnan kanssa.
Kun lapsi näkee että sekä äiti/ isä ja päiväkodin aikuiset pysyvät tilanteessa rauhallisena ja kestävät lapsen itkun, hän uskoo myös että päiväkoti on turvallinen paikka jäädä ja että myös muihin aikuisiin kuin omaan vanhempaan voi tukeutua. Nämä on tärkeitä oppeja myös tulevaisuutta ajatellen, esim. se koulu alkaa aiemmin kuin arvaattekaan... Älkää siis tehkö lapsellenne karhunpalvelusta, jossa yritätte silottaa tien niin puuterinpehmeäksi, ettei lapselle koskaan tulisi itkua tai kiukkua mistään asiasta. Koskee myös asioita kuten kotoa lähteminen, nukkumaanmeno, leikkien lopettaminen ja riittävän vaatetuksen pukeminen. Vanhempi päättää, lapsi ei, vaikka itku tulisikin.
Kommentit (100)
Pettymysten tuottamisesta voi tulla lasu jos lasten oikeuksia on rikottu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pettymysten tuottamisesta voi tulla lasu jos lasten oikeuksia on rikottu.
Eli ottaa vuoden ikäiseltä pois telkkarin kaukosäätimen, kun lapsi aikoo hakata sillä telkkariruutua.
Typerimpiä kasvatusneuvoja.
Vanhempien ei tarvitse erikseen tuottaa lapselle pettymyksiä. Maailma kyllä hoitaa sen puolen. Vanhempien tehtävä on opettaa lasta kestämään pettymyksiä.
Pettymykset kuuluu elämään mutta ei niitä nyt kenellekään vasta varsin pidä tuottaa eikä niiden tuottaminen kyllä ole mitenkään vanhemmuuden pääasiallinen tehtävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta aloitus on curling-vanhemmuutta. Vanhemman ei tarvitse siloittaa lapsen tietä. Mutta ei hänen tarvitse tekemällä tehdäkään niitä pettymyksiä, kuten jotkut tuntuvat ajattelevan.
Niitä ei todellakaan tarvitse tekemällä tehdä, kun meidän kaikkien jokapäiväinen arki tuottaa niitä ihan luonnollisesti ja olisi tärkeää, että vanhempi sekä lapsi kestää ne jokapäiväiset, arjen pienet pettymykset :) Kannattaa kyllä tutkailla itseään, omaa menneisyyttään ja omia tunteitaan, jos tästä aloituksesta nousi ensimmäisenä pintaan ajatus, että sinun pitäisi alkaa tehtailemaan lapselle tosi ikäviä ja isoja pettymyksiä elämään. Omat pettymykset ja niihin liittyvät traumathan siellä tosiaan usein on taustalla, jos vanhempi ei kestä niitä lapsen pettymyksen tunteita tai sitä, että vanhempi omilla sanoillaan ja teoillaan niitä lapselle myös joutuu tuottamaan (esim. s
Kovin ristiriitaista tekstiä. Ensin niitä pitää vanhempien tuottaa ja se on jopa vanhemmuuden tehtävä mutta sitten niitä ei kuitenkaan tarvitse tuottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksilöllisyyden merkittävä nousu yhteiskunnassamme alkaa näkyä siten, että vanhempi on loukkaantunut siitä, että ulkopuoliset rajoittavat hänen lastaan, kun tämä juoksee ratikan käytävällä ja kiljuu. Vanhemman mielestä se on aivan sallittavaa ja siihen puuttuminen on törkeää. Alle pari kuukautta tästä tosielämän tapauksesta. Rajojen asettaminen ja yhteisön huomioiminen on hapertumassa, tämä on loppupäätä ja ap kuvasi alkupäätä. Ja vastustusta herättää...
Nuorille vanhemmille on opetettu, että lapsella on oikeus ilmaista tunteitaan vapaasti. Tunneilmaisun rajoittamisen katsotaan aiheuttavan traumoja. Boomerit eivät tätä tiedä, ja siksi saattavat pyrkiä pitämään kuria lapselle.
Olen syntynyt 60-luvulla, vanhempani 40-luvun alussa. Kyllä meillä sai ilmaista tunteita ihan vapaasti, selkäsaunoja ei ollut, rajat kuitenkin oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kertomaan nyt miten jotakin voi tuottaa olematta tuottamatta sitä tuottamalla.
Minun on myönnettävä, että on vaikeaa jättää lasta hoitoon, mutta ei siksi että lapsi itkisi, vaan siksi että nuo päiväkodit on ihan hirveitä laitoksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Periaatteessa olen samaa mieltä, mutta myös eri mieltä.
Aikuisen tehtävä on olla aikuinen ja huolehtia lapsestaan. Lapsi ei voi päättää, että joka päivä syödään karkkia, talvihaalaria ei pueta tai että öisin ei tarvitse nukkua. Nämä ovat asioita, joista aikuisen tulee huolehtia lapsen terveyden ja edun vuoksi. Pieni lapsi ei vielä ymmärrä, mikä hänelle on hyväksi. Lapsesta huolehtiminen on siksi aikuisen tehtävä.
Jos lapsi itkee vanhemman perään päiväkodissa, ei se ole mikään huonon vanhemmuuden merkki. Se voi olla merkki myös siitä, että lasta hoidetaan huonosti päiväkodissa ja lapsi pelkää hoitoon jäämistä. Toiset lapset saattavat kiusata lasta ja aikuiset saattavat olla vieraita ja pelottavia. Oletteko ajatelleet sitä?
Miksi olisi huonon vanhemmuuden merkki jos lapsi itkee kun hän pettyy?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap voisi varhaiskasvatuksen ammattilaisena valita sanansa vähän paremmin. Tosi hehkeää lukea väkivaltaperheessä kasvaneena miten vanhemman "kuuluu" tuottaa pettymyksiä. Ai niinkuin rikkoa tavaroita silmien edessä, huutaa lapselle aikuisten ongelmista, syyllistää normaaleista tarpeista, jättää hakematta harrastuksista, unohtaa ja jättää huomioimatta merkkipäivät, ilmestyä kavereiden eteen humalassa, perua harrastukset ja kavereiden näkeminen luettuaan itsetuhoisuudesta päiväkirjassa, heittää lapsen hymypatsas säpäleiksi lattialle lapsen silmien edessä jne jne jne.
Vanhemman tehtävä on kasvattaa ja rakastaa omaa jälkikasvuaan.
Lastensuojelun entisenä asiakkaana, alkoholisti ja väkivaltaperheessä kasvaneena uskallan väittää, että ap on oikeassa. Meidän kokemuksemme ei ole pettymyksiä, vaan lapsen kaltoinkohtelua ja väkivaltaa, pettymyksen tuottamisessa ei ole kyse väkivallasta ja kaltoinkohtelusta.
Lapsille on tärkeää opettaa myös tunne- ja turvataitoja. Opettaa, että tunteilla on omat tietyt nimet ja että kaikkia tunteita saa tuntea. Se on nimenomaan pettymys, mitä lapsi tuntee siinä vaiheessa kun ei saa tehdä mitä haluaa. Eikä vanhempi saa alkaa välttelemään pettymys-sanaa saati sen tuottamista, sillä pettyminen ja sen sietäminen kuuluu jokapäiväiseen elämään meillä jokaisella. Omat traumat ei saisi tulla sen tielle, että lapselle opetetaan normaalia elämää ja että tunteita sanoitetaan ja käsitellään niiden oikeilla nimillä. Kaikki tunteet ovat tärkeitä ja kaikilla tunteilla on tarkoitus. Ilman asianmukaista sanoittamista ja tunnistamista lapsi ei millään kykene ymmärtämään miksi tuntee ja toimii miten toimii.
Jos jokin tunnesana aiheuttaa voimakasta triggeröitymistä, kannattaa sen äärelle pysähtyä ihmettelemään, että miksi ihmeessä ja mikä on trauma tähän tunteeseen liityy. Jottei sitä siirtäisi seuraavalle sukupolvelle.
Jaapajaa. Ymmärrän ap:n pointin, mutta ehkä voisi joskus myös pysähtyä sen itkun äärelle. Ehkä jollain lapsella, joskus, onkin siihen syy, jota ei sovi sivuuttaa. Onko sen lapsen hyvä olla hoidossa? Tuleeko tönityksi tai syrjityksi, onko joku aikuinen ilkeä? Meidän lapsi kommentoi eräästä hoitajasta "En halua että Leena-täti on siellä. Haluan että se on kuollut". Aika rankasti sanottu hoitajasta? Vasta kun itsekin opiskelin alalle, tajusin että on todella olemassa aikuisia, jotka ei saisi siellä töissä olla. En tarkenna mitä Leena-täti teki, mutta ilkeä oli.
Ehkä niillä vanhemmilla on tiedossaan lapsen jotain juttuja, kertomia, joka ei teille hoitajille näy, ja siksi lukevat siitä itkusta enemmän kuin mitä se ehkä on. Silloin vanhemman on aika vaikea feikata, että juu kivaa päivää kiva täällä on ja heippa.
Suurin osa lapsista tottuu pian, eikä itke erotessa, mutta jos pitkään jatkuu niin ehkäpä olisi selvittelyn paikka.
Vanhemmat kyllä tuottaa lapsilleen pettymyksiä tuon tuosta, varmasti jo kotoa lähteminen on ollut yksi pettymys, jos ei päiväkoti ole riemumieltä aiheuttava paikka lapselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
olisi parempi muotoilla asia niin, että yksi vanhempien tärkeimmistä tehtävistä on asettaa lapselle sopivat rajat, huolimatta siis siitä, että niiden noudattaminen tuottaa lapselle joskus pettymyksiä. Itse pettymyksen tuottaminen ei siis ole se tavoite, jos olisi, niin pettymyksiä voi toki tuottaa muillakin tavoilla kuin asettamalla rajoja, eikä ne todellakaan ole aina lapselle hyväksi ja lapsen edun mukaisia. Normaali elämä, jossa vanhemmat pitää kiinni rajoista, tuottaa ihan tarpeeksi pettymyksiä ilman, että niitä pitäisi jotenkin erityisesti yrittää hakea.
Mutta kun lapsi haluaa haluaa haluaa ja häntä kielletään tai hän ei saa mitä haluaa, niin silloinhan hänelle tuotetaan pettymys. Miksi tästä aina vaan väännetään, menee koko keskustelu sivuraiteille.
Jokainen järkevä ihminen ymmärtää ettei niitä suunnitella etukäteen että huomennapa tuotan sitte
Juu, pettymyksiä tulee pitkin päivää, päiväkotiin jättäminen ei tarvitse olla se suurin koulutustilanne. Pitäisi tietää mitä itkua se on. Onko oikeasti lapsen paha olla hoidossa, vai protestoiko, vai ikävöi (joka on normaalia).
Vierailija kirjoitti:
Typerimpiä kasvatusneuvoja.
Vanhempien ei tarvitse erikseen tuottaa lapselle pettymyksiä. Maailma kyllä hoitaa sen puolen. Vanhempien tehtävä on opettaa lasta kestämään pettymyksiä.
Kyllä sen vanhemman vain on pakko nimenomaan tuottaa niitä pettymyksiä, uhmaikäiselle lähes joka päivä useampia kertoja. Lapsi tuntee pettymystä joka kerta kun ei saa tehdä jotain, mitä itse haluaa. Vai annatko sinä lapsen päättää seuraavista asioista (esimerkkinä): mitä puetaan vai puetaanko, syödäänkö ja mitä syödään, mennäänkö päiväkotiin/kouluun, syökö karkkia joka päivä, pelaako tuntikausia pelikoneella, mennäänkö nukkumaan ja monelta, käyttääkö lapsi päihteitä jne. Jos lapsi ei saa päättää esimerkin mukaisista asioista, sinä nimenomaan tuotat lapselle pettymyksen, se on se tunne mitä lapsi tilanteessa kokee eikä pettymyksen tunteessa ole mitään väärää. Se kuuluu elämään.
Ja sen lisäksi, että sinun vanhempana pitää tuottaa niitä pettymyksiä, niin sinun pitää myös auttaa lasta selviämään pettymyksen tunteen yli. Jos välttelet pettymyksen tuottamista, niin silloin olet vapaa kasvattaja ja lapsesi on todennäköisesti tuleva nuorisorikollinen ja koulupudokas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap voisi varhaiskasvatuksen ammattilaisena valita sanansa vähän paremmin. Tosi hehkeää lukea väkivaltaperheessä kasvaneena miten vanhemman "kuuluu" tuottaa pettymyksiä. Ai niinkuin rikkoa tavaroita silmien edessä, huutaa lapselle aikuisten ongelmista, syyllistää normaaleista tarpeista, jättää hakematta harrastuksista, unohtaa ja jättää huomioimatta merkkipäivät, ilmestyä kavereiden eteen humalassa, perua harrastukset ja kavereiden näkeminen luettuaan itsetuhoisuudesta päiväkirjassa, heittää lapsen hymypatsas säpäleiksi lattialle lapsen silmien edessä jne jne jne.
Vanhemman tehtävä on kasvattaa ja rakastaa omaa jälkikasvuaan.
Lapsille on tärkeää opettaa myös tunne- ja turvataitoja. Opettaa, että tunteilla on omat tietyt nimet ja että kaikkia tunteita saa tuntea.
Juuri tuo tunne- ja turvataitojen käyttöönotto ja siihen liittyvä ajatus sanoituksesta ja kaikkien tunteiden sallittavuudesta on perussyy siihen, että miksi vanhemmat eivät enää uskalla ja ammattikasvattajat edes saa aiheuttaa lapsille pettymyksiä. On alettu ajatella, että lapsi menee rikki jos joku auktoriteetti määrää lasta ja sen vuoksi lapsi ei saa tehdä niin kuin haluaa tai joutuu rangaistuksi.
Elämä oli paljon helpompaa joskus 10-15 vuotta sitten, kun kukaan ei vielä paheksunut sitä, jos lapselta kielsi jonkun asian ja kieltoa rikkonut lapsi esim. vietiin jäähylle. Siihen aikaan oli aika lailla konsensus siitä, että kuri tekee hyvää lapselle ja on välttämätön osa kasvatusta.
Ei niitä tunteita kannata pelätä aikuisenkaan ei sen päiväkodin tädin eikä vanhemman. Ei sitä pidä pelästyä jos lapsi itkee tai sitä että vanhempi ei tykkää kaikesta mitä se päiväkodin työntekijä sanoo tai ajattelee (ääneen).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap voisi varhaiskasvatuksen ammattilaisena valita sanansa vähän paremmin. Tosi hehkeää lukea väkivaltaperheessä kasvaneena miten vanhemman "kuuluu" tuottaa pettymyksiä. Ai niinkuin rikkoa tavaroita silmien edessä, huutaa lapselle aikuisten ongelmista, syyllistää normaaleista tarpeista, jättää hakematta harrastuksista, unohtaa ja jättää huomioimatta merkkipäivät, ilmestyä kavereiden eteen humalassa, perua harrastukset ja kavereiden näkeminen luettuaan itsetuhoisuudesta päiväkirjassa, heittää lapsen hymypatsas säpäleiksi lattialle lapsen silmien edessä jne jne jne.
Vanhemman tehtävä on kasvattaa ja rakastaa omaa jälkikasvuaan.
Lapsille on tärkeää opettaa myös tunne- ja turvataitoja. Opettaa, että tunteilla on omat tietyt nimet ja että kaikkia tunteita saa tuntea.
Juuri tuo tunne- ja turva
Ei se ole syy, vaan osa ihmisistä käyttää sitä väärin. Lapsen kieltäminen ja rajojen asettaminen, sekä lapsen tunne- ja turvataitojasvatus eivät missään nimessä ole toinen toisiaan pois sulkevia asioita. Meillä kielletään taaperoa varmaan sen sata kertaa päivässä ja toisinaan istutaan yhdessä niin sanotulla jäähyllä kylppärissä, mutta tilanteen rauhoituttua myös sanoitetaan tunteita ja tilanteita lapselle. Sinua taisi ärsyttää/väsyttää/ymmärrän että olet pettynyt, mutta silti tehdään nyt näin ja piste. Ja sanoitan myös omia tunteitani: minua ärsyttää kun joudun sanomaan samasta asiasta, älä huuda niin kovaa kun korviini koskee jne. Tunne- ja turvakasvatus ei missään nimessä määrää, etteikö lasta saisi kieltää ja etteikö lapsella saisi olla rajat. Meillä on jonkun mielestä varmaan jopa nat*irajat, kun kohta 12 vuotiaskaan ei saa olla sosiaalisessa mediassa ja riekkua ulkona enää klo 19 jälkeen.
Alue: Aihe vapaa
Mutta kun lapsi haluaa haluaa haluaa ja häntä kielletään tai hän ei saa mitä haluaa, niin silloinhan hänelle tuotetaan pettymys. Miksi tästä aina vaan väännetään, menee koko keskustelu sivuraiteille.
Jokainen järkevä ihminen ymmärtää ettei niitä suunnitella etukäteen että huomennapa tuotan sitten lapselle pettymyksen, kun ei ole hetkeen kokenut sellaista.