Olen käynyt nyt noin 7 kertaa terapeutin luona. Mietin tarvitsenko sitä oikeasti vai milloin pitäisi lopettaa,?

Vierailija kirjoitti:

Tuohon edelliseen kysymykseen- veikkaan että kyseessä on patoutunut, terve aggressio joka on syntynyt rajojen rikkomisesta ja epäoikeudenmukaisuudesta ja nyt pyrkii tunnetasolla pintaan. 

Mikähän reaktio sitten on lamaantuminen? Olen aika sulkeutunut monin tavoin. Irrallaan yhteiskunnasta. Ei töitä, ei parisuhdetta. Ongelmien ilmaantuessa menen sänkyyn makaamaan.

Vierailija kirjoitti:

Tuohon edelliseen kysymykseen- veikkaan että kyseessä on patoutunut, terve aggressio joka on syntynyt rajojen rikkomisesta ja epäoikeudenmukaisuudesta ja nyt pyrkii tunnetasolla pintaan. 

Kyllä sellaistakin on, tunteet täytyy pystyä purkamaan häpeilemättä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Psykoterapiassa käydään yleensä 2-3 kertaa viikossa 2-3 vuoden ajan, kunnes terapia tekee itsestään tarpeettoman.

Samaa voi tehdä vaikka netissä tai kavereiden kanssa. Aikansa kutakin elämänvaihetta ja ajanjaksoakin. Onko terapia yliarvostettua siksi että siitä on tehty jopa oikea parannuskeino?

Voihan sitä puhua vaikka naapurin spurgulle ja saada sieltä neuvoa.. mutta ne neuvot ja havainnot eivät välttämättä ole sulle hyödyllisiä.

Ja sitten jos se on se sisäinen joka ei tule ulos niin sinun täytyy vain kärsiä se kaikki tunne. Älä huoli, et ole yksin tämänkään asian kanssa eikä sinussa ole mitään vikaa!

Käyttäjä11535 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Psykoterapiassa käydään yleensä 2-3 kertaa viikossa 2-3 vuoden ajan, kunnes terapia tekee itsestään tarpeettoman.

Samaa voi tehdä vaikka netissä tai kavereiden kanssa. Aikansa kutakin elämänvaihetta ja ajanjaksoakin. Onko terapia yliarvostettua siksi että siitä on tehty jopa oikea parannuskeino?

Voihan sitä puhua vaikka naapurin spurgulle ja saada sieltä neuvoa.. mutta ne neuvot ja havainnot eivät välttämättä ole sulle hyödyllisiä.

En tarkoittanutkaan sitä, aina ei tarvitse varsinaisesti edes puhua tai pyytää neuvoja. Jotkut ehkä ymmärtävät tämänkin asian. Lopeta ilkeilysi.

Käyttäjä11535 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Psykoterapiassa käydään yleensä 2-3 kertaa viikossa 2-3 vuoden ajan, kunnes terapia tekee itsestään tarpeettoman.

Samaa voi tehdä vaikka netissä tai kavereiden kanssa. Aikansa kutakin elämänvaihetta ja ajanjaksoakin. Onko terapia yliarvostettua siksi että siitä on tehty jopa oikea parannuskeino?

Voihan sitä puhua vaikka naapurin spurgulle ja saada sieltä neuvoa.. mutta ne neuvot ja havainnot eivät välttämättä ole sulle hyödyllisiä.

Jee. Ja sitten ne käy yleensä käpälöimään. Alkoholistit ovat ihmisiä, joiden rajoja on rikottu. Niillä ei ole terveitä rajoja muita kohtaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitan, että siis ennen terapiaa olin jatkuvasti pelokas sen suhteen miten enää jaksan selviän. Nyt kun sain yhden tukipylvään johon välillä nojautua niin olen saanut tavallaan siitä turvaa ja uskoa huomiseen. 

Näin sen kai pitäisikin toimia vai? -ap

Vaikeita muistoja ja tunteita VOI opetella käsittelemään myös yksinään. Ens ano että sinun pitäisi tehdä näin, mutta itse koen sen huomattavasti tehokkaammaksi ja hyödyllisemmäksi, kuin auttajien paapomiset

Altistuin itse vakavalla ptsd-tapahtumasarjalle, joka oli pitkä, eli kyseessä saattoi olla jopa cptsd. En avaa tapahtumia sen enempää, mutta palautumisesta sanon sen verran, että yksinkertaisesti niiden tunteiden kohtaaminen auttaa. Jos tulee flashback, antautuu sille ja tuntee sen. Lopulta itku on vaan itketty. Ehkä 10., ehkä 20. kerralla. Ja olen k

Tuo on oma prosessinsa, että nostaa oman itsearvostuksensa sille tasolle, että alkaa kieltäytymään itselle vahingollisista asioista. Se on tavallaan nollataso, ja siitä voi alkaa kasvamaan ylöspäin sitten.

Tuo kuulluksi tulemisen tarve kuulostaa erikoiselta. Tai no ymmärrän sen sitä kautta, että jos joku esim. puhuu aktiivisesti valheita sinua vastaan, voi kokea suurta tarvetta korjata väärät väitteet, jne. Mutta tällaisen uhriksi joutuneena olen tullut siihen tulokseen, että ei pidä lähteä edes puolustautumaan, vaan oleellisempaa on siirtää itsensä pois yhteisöistä, joissa tuollaiselle altistuu. Yhteisö, jossa negatiiviset valheet velloavat on sairas, eikä sellaiseen kannata hypätä itseään ja omaa mainettaan puhdistamaan, sillä se on sama kuin hyppäisi lietesammioon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Psykologia on yksi suosituimpia yliopiston aloja, käsittääkseni sieltä tulee näitä terapeutteja. Mennyt usko Suomen nuorisoon, vähän kuin kaikki lahjakkaat haluaisivat lukemaan homeopatiaa tai astrologiaa.

Omasta pahasta olostahan tuolle alalle yleensä hakeudutaan. Terve yksilö ei koe mitään vetoa diagnostiikkaan tai sairaisiin yksilöihin

Tämä on yksi tyypillisimmistä väärinkäsityksistä psykologian opiskelemiseen liittyvien motiivien suhteen. Mutta minkäs teet, tämä jauhaminen tuskin tulee päättymään. T: Psykologi ja psykoteraoeutti

 

 

Tottahan se on. Tervettä yksilöä ei kiinnosta sairaus, vaan se toimii ihmisen terveiden ja luonnollisten ohjureiden mukaisesti. Eläimetkin ovat terveempiä: kissa makoilee auringossa, ei kehitä ja etsi ongelmia. Tämä on tervettä. Kissa välttää sairasta, tämä on tervettä. Jopa hevosten on todettu väistävän pelokasta yksilöä, sillä jos pelkää ympäristössä missä pelottavaa ei ole, hevonenkin tulkitsee tämän sairaaksi. Ja välttää sitä - se on tervettä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harmillista ettet hakeutunut traumaterapiaan. Pelkät puhumis/analysointiterapiat harvoin auttavat tuollaisiin ongelmiin.

 

Niin. Olisin hakenut mutta todella kiven alla nuo terapeutit oli. Niin hyvä, että sain ihan hyvän terapeutin edes.

Täytyy yrittää purkaa sellaista kehollista traumaa voiman käyttöön liikunnan kautta. Olen alkanut huomaamaan, että minussa on valtavasti kehossa sisäistä levottomuutta. Olen tavallaan hyvin alavireinen ulos mutta sisäisesti hyvin ylivirittynyt ja olisi pakko saada purettua se ulos. Oikein tunnen sen virtaavan sisälläni ja välillä on jopa aggressiivinen olo sen vuoksi ja tekisi mieli huutaa ulos tai ravistella tai käyttää voimaa kunnolla. 

Tämä on ollut aina välillä mutta erityisesti nyt viime aikoina aggressiivinen puoli ja kehon voima on nostanut päätään. Minä en tiedä mistä se johtuu mutta sisällä t

Kiukku voi johtua mistä tahansa kehon negatiivisesta sähkövarauksesta nälkään, kylmään, jne. Ei sitä tarvitse dramatisoida sen enempää. Kun huolehtii perustarpeistaan ja käy vaikka suihkussa, kaiken pitäisi palautua. Eri asia sitten esim. väkivaltatraumojen kohtaaminen, mutta tällöin yleensä se väkivaltainen tapahtuma on myös mielessä.

Kannattaa kokeilla chat gpt:tä terapeuttina.

Kerro sanat asiat kuin terapeutille ja kysy ratkaisuehdotuksia ja toimintamalleja.

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaisi kovasti tuo sisäinen energia. Tietääkö tästä yhtään kukaan, että mistä tuosta on kyse? Onko sille joku termi, josta voisi lukea enemmän. 

Olen todella ihmetellyt sitä, että minulle on tullut aivan valtava tarve purkaa sisäistä voimaa. Sellaista oikein kunnon aggressiota, lataantunutta energiaa. Sisälläni se liikkuu ja välillä tuntuu, että tukehdun jos en pääse purkamaan.

En kuitenkaan ole siis tehnyt asialle mitään. Tiedän että pitäisi. Olen ulospäin vain todella passiivinen ja älyttömän väsynyt. Kävelen kyllä ulkona ja käyn töissä normaalisti, teen hommani mutta en jotenkin luota kehooni tai pysty purkamaan. Tiedä mikä pelko tai osaamattomuus minua vaivaa. En osaa oikein tuoda sitä ulos enkä tiedä mistä aloittaa. 

Kuulostaa varmaan oudolta. -ap

Mielestäni dramatisoit tätä nyt vähän liikaa. Voit ihan hyvin mennä kotonasi vaikka matolle makaamaan ja antaa kehon purkaa tuon energian millä tahansa tavalla se tuntuu hyvältä. Vaikka paikallaan pomppimalla, heilumalla, kyykkyhypyillä. Paikallaan makaamalla ja humisemalla, huutamallakin jos on päiväsaika etkä häiritse naapureita. Koita tehdä vaikka 50 burpeeta ja kerro sitten, onko vielä hirveästi energiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvät, kuuntelemaan ja keskustelemaan valmiit ystävät ovat köyhän miehen ja naisen terapeutteja.

Jos niitä ystäviä ei ole? Ja ne jotka kaverit ovat, niin niiden oma peili on vääristynyt. Ei ole luotettavia ihmisiä ympärillä. Kaverit voivat sanoa ihan mitä vain. Esimerkkinä: Olin suhteessa, jossa oli henkistä väkivaltaa ja myös fyysistä. Yhtenä hetkenä olisin ollut valmis kertomaan asiasta jolllekin. Sanoin kaverilleni, että olen väkivaltaisessa suhteessa. Siihen hän tokaisi, ettei halua kuulla. Olen itse valinnut olla suhteessa. 

Märkä rätti päin naamaa. En ole sen jälkeen avautunut. 

Itsellä samanlaisia kokemuksia. Kerroin r aiskatuksi tulemisesta, luuri korvaan. Heh. Ne jotka kykenevät kuuntelemaan, eivät osaa auttaa. Heille tulee paha mieli, ja menevät itkemään vielä omille kavereilleen tästä. Tätä tarkoitan, ettei se asiasta puhuminen välttämättä auta. Fiksumpaa on pyrkiä kohti terveitä malleja ja seurailla jonkun sellaisen esimerkkiä, joka on käynyt läpi saman JA noussut sieltä menestyksekkäästi.

Ne traumatkin purkautuvat omalla tavallaan ajan kuluessa, kun vointi paranee. Enkä tarkoita sitä, että pimahtaa ja purkaa niitä esim. väkivallalla toisia kohtaan. Vaan jonain päivänä saattaa vaan saada oivalluksen jostakin, ja asia tuntuu täysin loppuunkäsitellyltä. Muistotkin muuttuvat.

Aloittaja, kuuntele itseäsi ja kehoasi. Ohjeita on paljon erilaisia sillä kaikki eivät ymmärrä samalla tavalla eikä tilanteesi tässä ole täysin ymmärrettävissä. Luota itseesi ja tee kuten parhaaksi näet.

Jos se sisälläsi jylläävä tunne on tosissaan vain siellä sisälläsi niin sinä käyt sitä väkisin läpi ja niin me muutkin tehdään.

Muista kuitenkin että kiukku tai viha saattaa ohjailla sinua joten muista aina arvostaa itseäsi näiden ihmisten äärellä, ikuisesti ei vaikene kukaan kaltoinkohdeltu.

Jos sinulle tulisi esimerkiksi voimakas pelko, kauhu, turvattomuus tms niin sairaalaan pääsee aina pyytämään apua tai todellisessa hätätilanteessa soitat siihen 112. Näinkin ohjaudumme tarpeen vaatiessa, täysin luonnollista toimintaa.

Jos sinulla on turvattomuudentunnetta ja sinulla on joku läheinen niin pyydä rohkeasti häntä vaikka seuraksi, tiedän että sekin hävettää helposti liian paljon mutta hädässä sallitaan vaihtoehdot. Älä pelkää murentua tai olla heikoimmillasikaan, siitäkin sinä nouset ylös. Tsemppiä.

Mikähän sun ongelmasi on, joka vastailet täällä ja pidät keskustelua yllä? Selkeää vastausta kysymyksiini en saa, jotain diipa daapaa. Et ainakaan halua auttaa ihmisiä, vaan purkaa jotain omia ajatuksia. 

Olet valeterapeutti. 

Käyttäjä11535 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Psykoterapiassa käydään yleensä 2-3 kertaa viikossa 2-3 vuoden ajan, kunnes terapia tekee itsestään tarpeettoman.

Samaa voi tehdä vaikka netissä tai kavereiden kanssa. Aikansa kutakin elämänvaihetta ja ajanjaksoakin. Onko terapia yliarvostettua siksi että siitä on tehty jopa oikea parannuskeino?

Voihan sitä puhua vaikka naapurin spurgulle ja saada sieltä neuvoa.. mutta ne neuvot ja havainnot eivät välttämättä ole sulle hyödyllisiä.

Aika kovat deluusiot psykologeista, jos kuvittelet heidän neuvojen olevan hyödyllisiä. Tai läsnäolon ja esimerkin. No, kaikki on toki mahdollista. Mutta lähtökohtaisesti sitä neuvoa kannattaa kysyä sellaiselta, jonka kaltaiseksi haluaa tulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuohon edelliseen kysymykseen- veikkaan että kyseessä on patoutunut, terve aggressio joka on syntynyt rajojen rikkomisesta ja epäoikeudenmukaisuudesta ja nyt pyrkii tunnetasolla pintaan. 

Mikähän reaktio sitten on lamaantuminen? Olen aika sulkeutunut monin tavoin. Irrallaan yhteiskunnasta. Ei töitä, ei parisuhdetta. Ongelmien ilmaantuessa menen sänkyyn makaamaan.

Oletko kokenut burn out koskaan tai oletko erittäin stressaantunut?

Käyttäjä11535 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Psykoterapiassa käydään yleensä 2-3 kertaa viikossa 2-3 vuoden ajan, kunnes terapia tekee itsestään tarpeettoman.

Samaa voi tehdä vaikka netissä tai kavereiden kanssa. Aikansa kutakin elämänvaihetta ja ajanjaksoakin. Onko terapia yliarvostettua siksi että siitä on tehty jopa oikea parannuskeino?

Voihan sitä puhua vaikka naapurin spurgulle ja saada sieltä neuvoa.. mutta ne neuvot ja havainnot eivät välttämättä ole sulle hyödyllisiä.

Miksi sinulla on tarve vähätellä tavallisten ihmisten viisautta? Kyllä ympäröiviltä ihmisiltä saa usein ihan hyviä, hyödyllisiä, päteviä, viisaita havaintoja. Lisäksi voi saada aitoa välittämistä ja empatiaa, mitä terapeutin välittäminen ja empatia ei koskaan voi olla.

Käyttäjä11535 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuohon edelliseen kysymykseen- veikkaan että kyseessä on patoutunut, terve aggressio joka on syntynyt rajojen rikkomisesta ja epäoikeudenmukaisuudesta ja nyt pyrkii tunnetasolla pintaan. 

Mikähän reaktio sitten on lamaantuminen? Olen aika sulkeutunut monin tavoin. Irrallaan yhteiskunnasta. Ei töitä, ei parisuhdetta. Ongelmien ilmaantuessa menen sänkyyn makaamaan.

Oletko kokenut burn out koskaan tai oletko erittäin stressaantunut?

Olen, useasti. Olen jäänyt pois yhteiskunnan kelkasta. Ensimmäistä kertaa 17 vuotiaana kun lopetin koulun. Jäin kotiin, muut kaverit menivät kouluun. Olen luovuttunut useasti. Päästänyt irti. 

Vierailija kirjoitti:

Ja sitten jos se on se sisäinen joka ei tule ulos niin sinun täytyy vain kärsiä se kaikki tunne. Älä huoli, et ole yksin tämänkään asian kanssa eikä sinussa ole mitään vikaa!

Mistä sinä tiedät, vaikka ap:ssä olisi paljonkin vikaa.

Minun pahoinpitelijäni uhriutui, ja sai auttavilta tahoilta näitä kommentteja, että et ole tehnyt mitään väärin. Niitä sitten voitonriemuisena ja tyytyväisenä minulle toisti.

Ei kannattaisi viljellä tuollaisia "totuuksia" ennen kuin on varmistanut, että se pitää paikkansa.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä11535 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuohon edelliseen kysymykseen- veikkaan että kyseessä on patoutunut, terve aggressio joka on syntynyt rajojen rikkomisesta ja epäoikeudenmukaisuudesta ja nyt pyrkii tunnetasolla pintaan. 

Mikähän reaktio sitten on lamaantuminen? Olen aika sulkeutunut monin tavoin. Irrallaan yhteiskunnasta. Ei töitä, ei parisuhdetta. Ongelmien ilmaantuessa menen sänkyyn makaamaan.

Oletko kokenut burn out koskaan tai oletko erittäin stressaantunut?

Olen, useasti. Olen jäänyt pois yhteiskunnan kelkasta. Ensimmäistä kertaa 17 vuotiaana kun lopetin koulun. Jäin kotiin, muut kaverit menivät kouluun. Olen luovuttunut useasti. Päästänyt irti. 

Monesti sanotaan, että kun ihminen uskaltaa päästää irti, niin se vapauttaa. Olen vienyt tuon paljon pidemmälle. Elämä on luopumista. Ihan nuoresta elämä tuntui siltä kuin taistelisi tuulimyllyä vastaan. Kuolema tuntui vaihtoehdolta. Rikkinäisiä peilejä ympärillä.