Hitto mikä virhe-2 vuoden ikäero ilman tukiverkkoa :(

Ja kuten eräs kirjoittaja totesi, mielenkiintoista, että lapset "tehdään" omaa arjen helppoutta ajatellen, ei sitä, mikä olisi lapsille paras.

Siis oikeastiko täällä jotkut tekevät lisää lapsia esikoisen parhaaksi? Leikkikaveriksi? Hoitajaksi, jos esikoinen on sairas?

Siis esikoinen on vanhempia varten ja kuopus sitten sitä esikoista varten... Kammottavaa!

Meillä lastenteko lähtee kyllä tasan ja tarkkaan vanhemmista käsin, mietitään oma jaksaminen, taloudellinen tilanne, mitä vauvantulo merkitsee arkea ajatellen ja myös toki, mitä se merkitsee isommalle lapselle. Toki puhuimme jo ennen ekaakaan lasta, että teemme useamman, koska itsekin arvostamme omia sisaruksiamme.

Mutta en ikimaailmassa olisi ryhtynyt puuhaamaan kakkosvauvaa esikoiselle leikkikaveriksi ideaalilla ikäerolla. Meillä vauvojen ja sisarusten tehtävä ei ole viihdyttää toisiaan eivätkä he tule maailmaan mitään outoa tehtävää varten vaan siksi, että me vanhemmat olemme juuri heidät halunneet. Tottakai vauvan hankinnan ainakin pitäisi lähteä liikkeelle siitä, miten itse jaksaa. Kukaan lapsista ei arvosta äitiä, joka hampaat irvessä yrittää jaksaa arkea, koska se on esikoisen parhaaksi...

Ällöttää ajatellakin, että jotkut yrittävät vääntää ikäerostakin jotain lasten parasta ja vanhempien itsekkyyttä osoittavia mittareita. Eiköhän se lapsen paras olisi sitä, että vanhemmat käyttäisivät juuri tuohon lapseen kaiken mahdollisen aikansa ja resurssinsa. Sisaruksen kanssa kun joutuu jakamaan niin vanhempansa kuin myös kaiken muunkin.

Lapsilla on 1v 7kk ikäero. Olin aivan poikki ensimmäisen vuoden.. Mutta nyt kun lapset ovat 3,5v. ja 5v. niin olen todella tyytyväinen, että muksut tuli tehtyä putkeen :)

Voimia ja tsemppiä ap, joskus helpottaa, vaikka tiedän, että nyt ei lohduta se ajatus :/

Miksi ihmiset sanoo, että lapset kannattaa "tehdä" 2-3 vuoden ikäerolla? Meillä ikäero tasan 2 vuotta ja olen aivan puhki. Esikoisella on uhma ja vauva valvoo yöt. Mies tekee pitkää päivää. Lasten/kotihoitoapua EI OLE, vaikka isovanhemmat ovat kyllä nähneet, miten vaikeaa tämä on.

Olenko ainoa epäonnistunut luuseriäiti, joka on kokenut näin =(? Olen NIIIIIN väsynyt, kun ei ole hetkeäkään aikaa lepoon!!

mutta on se vähän outo ajatus minusta että on noin väsynyt kahden lapsen kanssa.

Meille tuli kahdet kaksoset 1v 3kk ikäerolla, mutta ihmiset jaksaa asioita niin erilailla.

meillä on muutama kuukausi vajaa 3 vuotta ikäeroa lapsilla ja tää on NIIIN rankkaa, ainoa henkireikä on kun saa esikoisen viedä muutamana päivänä viikossa kerhoon muutamaksi tunniksi. Mulla kanssa tukiverkkoa ei ollenkaan ja yksin hoidan lapset ja kodin kun mies huitelee omia menoja eikä osallistu mihinkään :(

Mutta toisaalta voisin toivoa että tämä uhma olisi kohta menossa ohi meillä ja sitten jos vaikka vähän tasaantuisi!



Ymmärrän tunteesi mä kanssa haluaisin vähän lepoa välillä

Oikeasti kuka on sanonut että äitiydestä tulisi päästä helpolla? (juurikin tuota sanaa moni on tässä keskustelussa käyttänyt)



Enkä tarkoita sitä että itsensä tarvisi vetää ihan piippuun, mutta jos eka lapsi tehdään vasta 30vuotiaana ja sitten odotellaan jopa 5 vuotta seuraavaa, on se aika suuri ikäero.. Tiedän useamman perheen joissa kahden ensimmäisen ikäero on alle kaksi vuotta ja lähes kaikki ovat sanoneet että ensimmäinen vuosi on rankka (ei ylitsepääsemätön), mutta sitten helpottaa kun lapsista on niin paljon seuraa toisilleen.



Ei 1 ja 5 vuotiaan leikit ole tasapuolisia vaan vanhempi joko viihdyttää tai höykyttää nuorempaansa. Tosin onhan se kätevää kun on lapsenvahti tehty ensin valmiikksi....

No enhän minä ole sanonut että nuo lasten huonot välit johtuisivat pienestä ikäerosta

Ok. Luin vähän nopeasti tuon ajatuksesi.

t. viestiisi alun perin vastannut

Siis oikeastiko täällä jotkut tekevät lisää lapsia esikoisen parhaaksi?

Ymmärsit väärin. Se, että ei lähtökohtaisesti ajattele lasten saamisessa sitä, mikä on helpoin vaihtoehto itselle, ei tarvitse tarkoittaa sitä, että perustelisi lapsentekoa "esikoisen parhaalla". Jälkikäteen katsottuna asian saattoi ymmärtää lauseesta noinkin, mutta sitä en tarkoittanut. Lillukanvarsia tässä keskustelussa, mutta korjasinpahan kuitenkin.

Joka tapauksessa unohtui sanoa alkuperäiselle kirjoittajalle, että tsemppiä elämäntilanteeseesi!

tiedostaa omat "resurssinsa" kun perheen kokoa miettii. Ite en vois kuvitella että oisi tämän uhmakkaan lisäksi vauvaa tuossa samalla. Reilusti vaan ikäeroa, ainakin 3 vuotta, mielummin enemmän. Asiat kannattaa tehdä niinkuin itse parhaiten jaksaa, siitä hyötyy koko perhe, sekä vanhemmat että lapset. Toki jos ikäeroa haluaa, on lapsentekoon ruvettava tarpeeksi ajoissa biologisessa mielessä :)

tupsahti yllätyksenä vauva. Oltiin pienipalkkaisissa töissä ja opiskeltiin uudet.



Opiskeluaikana tupsahti toinen vauva (mikään muu, kuin kortsu ei käy minulle ja sekin petti).



Ikäeroa tuli noin kolme vuotta. Esikoispoika valvotti vauvana aivan kamalasti, söi jatkuvasti ja huuti. Unikoulun avulla saatiin helpotus. Nukkui kuin porsas. Vauvaan ei suhtautunut mitenkään mustasukkaisesti, laitoin teletapit videoilta ja vauvan sitteriin. Kerroin, että äiti lähtee pissittämään koiraa. Sain imettää rauhassa ja poika puuhasteli autoillaan.



Ja on ja oli muuten todella vilkas poika! Mutta mitään kataluuksia ei vauvalle tehnyt, kanniskeli vain joskus, kun en sattunut huomaamaan...



Meillä ainoa apu oli oma äitini. Maksettuun apuun ei ollut mahdollisuus. Olin molempien vauva-aikana väsynyt, koska molemmat huusivat ja valvoivat öisin. Mutta onneksi tuo ikäero...

kuuluu samaan sarjaan, kuin yleinen malliperhe ajatus.

Siis se ideaalinen 2 lasta, 2v ikäerolla (mielellään tyttö ja poika), omakotitalo, farmariauto ja kultainen noutaja.

Kaikki jotka tekevät toisin, pitää yrittää käännyttää tähän samaan ajatusmaailmaan, koska "se nyt vaan sattuu olemaan se yleisest hyväksytty malli"



Me päätimme tehdä toisin, halusin että myös esikoinen saa olla pieni oman aikansa. Saada se hellyys ja sylittely mitä pieni ihminen kaipaa.



Liian monen tuttavaperheen arkea seuratessa sai huomata, kuinka se pieni 2vuotias taapero olikin vanhempien mielestä yht'äkkiä kovin iso. Piti osata kaikki itse ja kiukutella ei saa kun on jo "iso tyttö".

Jaksaminen lähes jokaisella äidillä oli todella koetuksella, osalla jopa liitot hajosivat sitten lopulta kokonaan, kun parisuhteessa hirveät riidat vastuiden jakamisesta.

Osa tietysti selvisi perheenä ja jaksoikin hyvin. Näissä tapauksissa perheillä oli isovanhempia apuna ja lisäksi hyvin nukkuvat lapset.



Pitkään olin sitämieltä, että yksi lapsi riittää, enempää en edes halunnut. En tuntenut olevani valmis jakamaan itseäni toisellekin lapselle. Paljon sain kuunnella arvostelua, kuinka olen itsekäs kun "en hanki sisarusta esikoiselle" jne.

Vastasin aina, että mielestäni jokainen lapsi pitäisi olla toivottu itsensä vuoksi, yksilönä, ei sisaren seuralaisena tai siksi kun sukulaiset aloittavat sen "koskas seuraavan teette" tenttauksen suunnilleen samalla seisomalla, kun kotiuduttiin synnytyslaitokselta esikoisen kanssa.

Nyt perheessämme on myös kuopus, ikäeroa lapsien välille tuli lähes kymmen vuotta.

Tämä sopi meille loistavasti, esikoinen oli ihan haltioissaan sisaruksesta, eikä yhtään mustasukkainen, kun niin paljon omiakin juttuja jo. Lapset tulevat loistavasti toimeen keskenään ja heillä on paljonkin seuraa toisistaan ikäerosta huolimatta.

Itse olen jaksanut kuopuksen vauva-ajan hyvin, vaikkei hän olekaan mikään hyväuninen tapaus. Olin saanut kerätä tarpeeksi voimia vuosien varrella ja esikoinen luonnollisesti nukkuu jo yöt kokonaan. Missään nimessä en olisi jaksanut kahden pienen kanssa, eikä sen myöntäminen ole minusta mitenkään noloa. En ole superihminen, enkä pärjää tervepäisenä iloisena ihmisenä, jos en saa nukkua tarpeeksi. Haluan nauttia elämästä, enkä laittaa itseäni väenvängällä sietokyvyn rajoille.



Joillekin se 2vuoden ikäero varmasti onkin ihan loistava, mutta ei todellakaan kaikille, eikä varmasti edes suurimmalle osalle.

Tärkeintä olisi, että mietitään sitä omaa jaksamista ja omalle perheelle parhaiden sopivaa ratkaisua, eikä tehdä lapsia siksi, kun niin "kuuluu tehdä"

kuuluu samaan sarjaan, kuin yleinen malliperhe ajatus.

Siis se ideaalinen 2 lasta, 2v ikäerolla (mielellään tyttö ja poika), omakotitalo, farmariauto ja kultainen noutaja.

Kaikki jotka tekevät toisin, pitää yrittää käännyttää tähän samaan ajatusmaailmaan, koska "se nyt vaan sattuu olemaan se yleisest hyväksytty malli"

Me päätimme tehdä toisin, halusin että myös esikoinen saa olla pieni oman aikansa. Saada se hellyys ja sylittely mitä pieni ihminen kaipaa.

Liian monen tuttavaperheen arkea seuratessa sai huomata, kuinka se pieni 2vuotias taapero olikin vanhempien mielestä yht'äkkiä kovin iso. Piti osata kaikki itse ja kiukutella ei saa kun on jo "iso tyttö".

Heh, minusta taas 3 v on "se ideaali". :)

Tuosta seuraavasta ajattelen samoin. Esikoiselle on aina todella kova paikka, kun äiti tuo uuden vauvan kotiin. Sitähän verrataan yleensä siihen, että puoliso tuo uuden naisen/miehen kotiin. Minusta tuntuu paremmalta, että lapsi on jo vähän kypsempi ja pystyy käsittelemään tunteitaan kuin että hän olisi hädin tuskin itse päässyt vaipoista. Erityisesti vuoden ikäinen tuntuu vielä aivan liian pieneltä jäämään kakkoseksi, mikä voi hyvin tapahtua, jos seuraava lapsi nukkuu vaikkapa puolen tunnin pätkissä ja äiti on siksi kuolemanväsynyt.

Itse jouduin 3-vuotiaana juurikin tuohon tilanteeseen, että minun odotettiin osaavan jo aivan kaiken ja hallitsevan tunteeni täydellisesti tmv. Tiedostan, etten ole superäiti ja koen kielteisiäkin tunteita lastani kohtaan, joten jos saan toisen lapsen, haluaisin ikäeroksi ainakin kolme vuotta. Oma ikä tulee vastaan, joten paljon sen kauempaa ei kannata odottaa, mutta periaatteessa pidän ihanteellisena neljää vuotta.

Meilla myos tasan 2v ikaero ja olin taysin loppu kuopuksen vauvavuoden jalkeen. Siis taysin. Lapset kylla hoidettiin ja kotikin, mutta kaikki omat voimat meni. Apua ei juurikaan ollut ja mies matkusti ja teki aika paljon toita.



Saa olla vasynyt ja saa uupua ja sanoa etta harmittaa. Haluan lohduttaa sua siina etta nyt kun lapsemme ovat vahan isompia niin olen supertyytyvainen etta saimme kuitenkin pienella ikaerolla. Lapset leikkivat tosi paljon keskenaan ja ovat kiinnostuneita suht samoista jutuista. On helppo keksia tekemista ja ohjelmaa kun molemmat tykkaavat samoista asioista.



Tsemppia sinulle!!!

voi että mua ottaa kupoliin nuo ainaiset "miksi niitä lapsia pitää tehdä..blaablaa". No niitä tehdään koska niitä halutaan ja se ei tarkoita, ettei saisi tuntea itseään väsyneeksi! Saa valittaa, kun siltä tuntuu. Jos oot töissä väsynyt niin ajatteletko heti "miksi sun piti hankkia tuollainen ammatti jos et kestä"? No meni ohi aiheen =D voimia sulle ap! Voi kun saisit jostain lastenhoitoapua. Itselläni auttaa kun pääsen pariksi tunniksi pois kotoa. Esikoinen oli koliikkilapsi ja tiedän mitä on unettomat yöt. Älä vaadi itseltäsi liikoja äläkä anna miehesikään vaatia. Tee helppoa ruokaa jonka ei aina tarvi olla superterveellistä. Onneksi tulee kesä ja uhmaikäset saa polttaa energiaa pihalla. Tai ainakaan meidän tyttö ei viihtynyt talvella ulkona..

Miksi ihmiset sanoo, että lapset kannattaa "tehdä" 2-3 vuoden ikäerolla? Meillä ikäero tasan 2 vuotta ja olen aivan puhki. Esikoisella on uhma ja vauva valvoo yöt. Mies tekee pitkää päivää. Lasten/kotihoitoapua EI OLE, vaikka isovanhemmat ovat kyllä nähneet, miten vaikeaa tämä on.

Olenko ainoa epäonnistunut luuseriäiti, joka on kokenut näin =(? Olen NIIIIIN väsynyt, kun ei ole hetkeäkään aikaa lepoon!!

He sanovat niin, koska toivovat muiden joutuvan samaan jamaan kuin itse ovat, ja toivovat, että pöyhkeät yhden lapsen vanhemmat, jotka vielä kykenevät täydellisyyteen, näkisivät kolikon toisen puolen?

miksi ihmeessä ihmiset tekevät noin pienellä ikäerolla lapsia. Itse en halua toista ennen kuin esikoinen on 3 vuotta. Tuntuu, että kaveripiiristä on suorastaan "usutettu" toisen tekoon pienellä ikäerolla, mutta onhan mulla ollut silmäni auki. Kaikki pienen ikäeron lasten äidit (siis tuntemani), ovat olleet aivan puhki seuraavat 2 vuotta toisen syntymän jälkeen. Miksi ihmeessä ehdoin tahdoin ajaisin itseni samaan tilanteeseen?



Itselläni ja siskollakin on 4 vuotta ikäeroa ja se oli mielestäni juuri sopiva. Olimme erittäin hyviä ystäviä, mutta meillä oli ihan omat juttumme ja ystäväpiirit. Aikuisena tuo 4 vuotta ei tunnu yhtään missään.

Minulla lapset 1v10kk ikäerolla ja rankkaa on ollut,minulla on kyllä tukiverkostoa, mutta mielelläni en lapsia hoitoon vie.Meillä on isompi kamalassa uhmassa nyt ja pienempi 1v4kk seuraa kokoajan isosiskoa ja matkii :( meno on välillä ku eläintarhassa. Meillä oli pienellä koliikki vauvana ja heräili 30-60min välein ja olin ihan puhki, mies ei ikinä herännyt vauvan kanssa, jotenki siitäki selvis, vaikka muistikuvat melko hatarat siitä ajasta.Älä ota turhaa stressiä muista asioista, kuten kotitöistä, vaan elä päivä kerrallaan.Olet hyvä äiti, muista se!Jaksamisia sinulle,tämäkin vaihe menee ohi,vaikaa nyt ei siltä tunnukkaan.

kahden lapsen äitejä. Minusta tämä asia menee niin, että on muotia tehdä ne 2 lasta 2 vuoden välein ja sitten leikkiä uupunutta ja vetää draamaan omasta elämästään.



Saahan sitä kerrankin elämässäään marttyyrinkruunun kun voi kehua kavereilleen, joilla on yksi lapsi, että "minä kahden lapsen äitinä olen niin uupunut, et edes tiedä, kuinka rankkaa se on"



Tuolla kun olen kulkenut vuosien varrella mammakerhoja niin suurimman äänen itsestään pitää juuri nämä 2 lasta ja 2 vuotta ikäero ja 2 vuotta on niiiiiiiiin pieni ikäero.





Vähän huvitti työkaverinikin samassa tilanteessa. Oli työpaikallaankin pannut kaikki ryömimään edessään kun hän on niin sankari kun on suostunut tekemään 2 lasta kahden vuoden ikäerolla ja on niin väsynyt ja tarvitsee kaikki tukiverkot ja töissä ylimääräistä vapaata ja erityistyövuorot jne..

Olemme eri toimipisteessä töissä ja hänen lähityökaverinsa tuli minulle kerran säälimään, että on se XXXX tiukilla ja urhea kun on tehnyt niin lyhyellä ikäerolla lapset ja jopa 2 lasta.



En viitsinyt siihen todeta muuta kuin että ei minusta 2 vuotta ole mikään erityisen pieni ikäero. Meillä on lapset kahdessa sarjassa niin, että aina kahden ikäero on vähän yli vuosi.



Ja se, mikä on silmäänpistävää on nämä kahden lapsen äidit kahdella vuodella, että pidettyään suuren äänen omasta väsymyksestään, suuttuvat kun huomaavat, että toisella voikin olla useampi lapsi ja jopa lyhyemmällä ikäerolla, eikä ole moksiskaan.



Onhan se tietenkin noloa kun olet jossain mammakerhossa huutanut pää punaisena kahvipöydässä ja kerjännyt sääliä itsellesi ja huomiota. Ja sitten huomaat, että vieressä istuu itsensä hyvässä kunnossa pitänyt ja pirteä suurperheen äiti. Vähän on naurattanut tällaiset tilanteet joskus.

pöljiä vastauksia osa.. Kai ihminen nyt tuntee itsensä väsyneeksi, jos ei koskaan saa nukkua. Riippumatta lapsimäärästä, unenpuute aiheuttaa väsymyksen ja siitä seuraavia sivuoireita. Sellainen elämä, että koskaan ei saa nukkua, on järkyttävän raskasta.

todellakin oli uupunein kun oli kaksi pientä lasta, ja mies paljon poissa. Kun on enemmän lapsia, on niitä ikäerojakin enemmän, ja kotona on oikeasti helpompaa olla. Vuoden ikäero muuten oikeasti voi olla helpompi kuin kahden, vauvahan se on se helpompihoitoinen päivisin, öisin tietysti vauva on usein se, joka valvottaa (paitsi meidän vajaa neljä vee, joka vieläkin herättää vanhempansa pari kertaa yössä)

kahden lapsen äitejä. Minusta tämä asia menee niin, että on muotia tehdä ne 2 lasta 2 vuoden välein ja sitten leikkiä uupunutta ja vetää draamaan omasta elämästään. Saahan sitä kerrankin elämässäään marttyyrinkruunun kun voi kehua kavereilleen, joilla on yksi lapsi, että "minä kahden lapsen äitinä olen niin uupunut, et edes tiedä, kuinka rankkaa se on" Tuolla kun olen kulkenut vuosien varrella mammakerhoja niin suurimman äänen itsestään pitää juuri nämä 2 lasta ja 2 vuotta ikäero ja 2 vuotta on niiiiiiiiin pieni ikäero. Vähän huvitti työkaverinikin samassa tilanteessa. Oli työpaikallaankin pannut kaikki ryömimään edessään kun hän on niin sankari kun on suostunut tekemään 2 lasta kahden vuoden ikäerolla ja on niin väsynyt ja tarvitsee kaikki tukiverkot ja töissä ylimääräistä vapaata ja erityistyövuorot jne.. Olemme eri toimipisteessä töissä ja hänen lähityökaverinsa tuli minulle kerran säälimään, että on se XXXX tiukilla ja urhea kun on tehnyt niin lyhyellä ikäerolla lapset ja jopa 2 lasta. En viitsinyt siihen todeta muuta kuin että ei minusta 2 vuotta ole mikään erityisen pieni ikäero. Meillä on lapset kahdessa sarjassa niin, että aina kahden ikäero on vähän yli vuosi. Ja se, mikä on silmäänpistävää on nämä kahden lapsen äidit kahdella vuodella, että pidettyään suuren äänen omasta väsymyksestään, suuttuvat kun huomaavat, että toisella voikin olla useampi lapsi ja jopa lyhyemmällä ikäerolla, eikä ole moksiskaan. Onhan se tietenkin noloa kun olet jossain mammakerhossa huutanut pää punaisena kahvipöydässä ja kerjännyt sääliä itsellesi ja huomiota. Ja sitten huomaat, että vieressä istuu itsensä hyvässä kunnossa pitänyt ja pirteä suurperheen äiti. Vähän on naurattanut tällaiset tilanteet joskus.

Mulla on 5v. 2v. ja vauva.

Olen välillä ollut ihan ihmeissäni tämän porukan kanssa ja ajattelin että kuka muu hullu hankkii lapsia 2 vuoden ikäerolla.

Sanoinkin miehelleni kun hän palasi viikon työmatkalta, että jos olisin yksinhuoltaja niin ampuisin itseäni päähän. ;)



En ole viitsinyt valittaa (ainakaan täällä), koska aina joku neropatti lykkää sen iänikuisen kommentin että mitäs hankit lapsia jos et niitä jaksa hoitaa. (kommentti kertoo mielestäni enemmän sen kirjoittajasta kuin väsyneestä äidistä)



Oli virkistävää kuulla että muut ovat ihan aidosti kokeneet tämän vaiheen raskaaksi.