Hitto mikä virhe-2 vuoden ikäero ilman tukiverkkoa :(

Meillä lapsilla reilu 3 v ikäeroa mikä onkin ihan hyvä, touhuavat jo keskenäänkin jonkin verran. Mulla hyvä tukiverkko, en ois muuten jaksanut. Mies on yksityisyrittäjä, ei lomia, pitkät päivät. Onneksi lapset nukkuneet aina hyvin.

Meidän kunnassa on neuvolan kautta saatavana perhetyöntekijältä apua. Kysy neuvolastasi onko teillä. Jaksamista!!

ja se oli kyllä helppo, vaikka tietysti perushoito oli työlästä kahden pienen kanssa. Mutta säännölliset päivärutiinit ja nukkumarutiinit auttoivat meillä nopeasti, vauva tottui nopeasti muun perheen rytmiin ja kun kuopus syntyi parin vuoden päästä, hänet oli tosi helppo saada samaan tahtiin mukaan.



Meillä isä otti viikonloppuisin hoitovastuuta enemmän niin että minä sain nukuttua enemmän. Ja meillä eivät lapset valvottaneet öisin.



Anna uhmaikäisen valita aina kun se on mahdollista ja jos hänelle tulee uhmiskohtaus, älä kiinnitä siihen huomiota jos suinkin voit.

Meillä lapset on huonoja nukahtamaan, joten ei niitä noin vain "laitettu samaan rytmiin". Toista sai vispata rattaissa tunnin, eikä nukahtanut silti.



Mutta kyllä se tuosta helpottaa. Meillä ainakin vauva-aika on kaikilla ollut se hankalin vaihe. Nyt on oikein iisiä, kun lapset on 2, 5 ja 6. Tosin ollaan molemmat töissä.



Meilläkään ei ole turvaverkkoja enkä kyllä oikein tiedä, onko täällä edes mitään apua tarjolla, muuta kuin MLL:n palkattu hoitaja.



Mutta kesää kohti! Kesällä rikkonaiset yöt ei väsytä niin paljon.

onneksi tilanne helpottaa ja vuoden päästä on jo (toivon mukaan) huomattavasti helpompaa.



Näin jälkikäteen ajateltuna, olisin itsekin pitänyt ehkä vuoden pidemmän tauon lastenteon välillä, meillä lapsilla tasan 2 vuotta ikäero.

Meillä tytöillä tasan kaksi vuotta ikäeroa. Nuorimman vauvavuosi oli tosi rankka, ihan kuten sinulla. Olin väsynyt, varmaan kiukkuinen ja haluton, mistä aiheutui hankaluuksia parisuhteeseen jne. ja meillä oli sillä saralla paha kriisi. MUTTA arki alkoi merkittävästi helpottua, kun nuorin unikoulun tuloksena 8 kk iässä alkoi suurinpiirtein nukkua yönsä. Sen jälkeen helpottui aina asteittan, oppi kävelemään, puhumaan, syömään samaa ruokaa kuin muut, elämään samassa rytmissä, leikkimään jne.



Usko tai älä, mutta nyt lasten ollessa 3 ja 5 on helpompaa kahden kuin yhden kanssa! Leikkivät keskenään ja viihdyttävät toisiaan. Toki myös tappelevat, mutta kukapa olisi sen parempi harjoitusvastustaja elämään kuin oma sisarus. Toivon sulle tolkuttomasti tsemmpiä jaksaa se vauvavuosi! Minimoi kotityöt, käy ihmisten ilmoilla, "pakota" lapset samaan rytmiin päiväunien suhteen jne.



Meidän perheen elämä on niin mallillaan, etten todellakaan suunnittele sen sotkemista kolmannella lapsella...

ja siitäkin oli pakko selvitä

Saat täyden sympatiani. Se on raskasta!



Minä tein lapseni myös juuri tuolla kahden vuoden ikäerolla. Ei tukiverkkoa laisinkaan, siis ei kirjaimellisesti ristinsielua, ja mies teki pitkää päivää ja ajoittain reissutyötä. Olin ypöyksin, puhki, todella taistelin joka päivä hiipivää masennusta ja ahdistusta vastaan. Oli vaikeaa olla hyvä, turvallinen, reipas ja kärsivällinen äiti, kun oman mielen täytti vaan epätoivo ja se loputon, sakea unenpuutteen sumu. Ja koin siitä syyllisyyttä, tietysti.



Koita vaan pitää kiinni siitä optimismin retaleesta, että jonain päivänä tuo rankin vaihe on ikävä muisto vain. Lupaan sen. Kaikki alkaa näyttää niiiiiiin paljon valoisammalta heti kunhan saat nukuttua vähän paremmin.



Meidän tapauksesa kaikki suku ja tutut oli siis kaukana, satojen kilometrien päässä. Tavallaan uskon että se oli itse asiassa helpompaa, kuin että jos olisi ollut ns. läheisiä kuten sulla, jotka olisivat nähneet hätäni eivätkä silti olisi auttaneet. Se se vasta olisi mieleni lopullisesti pahoittanut.



Aseta vaatimustaso itsellesi riittävän matalalle, riittää että pärjäät ja jaksat. Ja nyt tulee tältä mammalta sinulle ehdoton komento: lakkaa nimittelemästä itseäsi luuseriksi. Olet vaativassa elämäntilanteessa ja teet parhaasi, eikä se että se kysyy voimia tee sinusta mitenkään huonoa ihmistä. Aina jos tuollaiset ajatukset putkahtelevat päähäsi, muistuta itseäsi siitä.



Tsemppiä ja luottamusta! Lupaan että enemmin tai myöhemmin tuo kamalin vaihe menee ohi.

Ei vaan ymmärrä, miksi niitä lapsia pitää hankkia useampi pienellä välillä tietäen että turvaverkkoja ei ole. Eli eikö vaikka kahden jälkeen jo tiedä miten suurinpiirtein pärjää tai ei pärjää, ja silti kuitenkin vaan hankitaan lisää tenavia?



Ja sitten itketään kun on rankkaa.



Itselläni on vain yksi, ja lisää ei tule koska en yksinkertaisesti halua. Ihan tarpeeksi yhdessäkin.

7v, 1v 5kk, 7v, 2v. En muista olleeni järin uupunut mutta olen aina panostanut hyvin nukkumiseen. Siis siihen että lapset nukkuvat hyvin yönsä. Se on ollut tosi tärkeätä jaksamisen kannalta.

Helpoin ikäero oli tuo 1v 5kk.

lapsia pienellä ikäerolla mutta sellaisella sopivalla, että isompi on tarpeeksi omatoiminen ettei kokoajan tarvitse hänen perään katsoa. Meillä lapsilla on ikäeroa 4,5v. ja hyvin tulevat toimeen ja leikkivät keskenään.

jos lapsia olisi vain kaksi ja noin isolla ikäerolla, meillä kolme ja vuoden välein. Ovat kovasti toivottuja ja olen heistä ikionnellinen, mutta luonnollisesti väsynyt.

Kannattaisi vähän tarkemmin miettiä ennen kuin niitä lapsia tekee, että pystyykö ne kasvattamaan. Meillä on 1,7v ikäeroa ja nyt kun he ovat 2,5 ja 4 vuotiaita, niin kyllä on onnellinen, että heillä on toisensa leikkikaverina. Pääsee itse paljon helpommalla kuin yhden kohdalla. Alku oli tietty hetken rankkaa, mutta ei ne vauvat kauaa vauvoina pysy...

ap:lle! Meillä lapsilla ikäeroa 1v4kk ja kuopuksen eka vuosi meni kyllä aika sumussa. Nyt on huomattavasti helpompaa, isompi täytti vasta kolme ja kakkonen ensi kuussa kaksi.

Kannattaisi vähän tarkemmin miettiä ennen kuin niitä lapsia tekee, että pystyykö ne kasvattamaan. Meillä on 1,7v ikäeroa ja nyt kun he ovat 2,5 ja 4 vuotiaita, niin kyllä on onnellinen, että heillä on toisensa leikkikaverina. Pääsee itse paljon helpommalla kuin yhden kohdalla. Alku oli tietty hetken rankkaa, mutta ei ne vauvat kauaa vauvoina pysy...

sopiva ikäero on vähintään kolme vuotta.



Meillä on lasten välissä reilu kolme vuotta ikäeroa ja silti ovat todella läheisiä ja leikkivät hyvin keskenään. Itse asiassa leikkivät paljon paremmin yhdessä kuin kavereiden lapset joilla 1-2 vuotta ikäeroa. Pienessä ikäerossa kumpikin ovat "tasavahvoja" ja riitoja syntyy helposti. Isommalla ikäerolla olevat osaavat sumplia ristiriitatilanteet hyvin ilman riitoja.



Mutta tsemppiä ja jaksamista! Eikö isä voisi tehdä vähän lyhyempää päivää töissä nyt, kun sinulla on raskasta?

No kyllä mäkin tekisin pitkää päivää tai olisin missä vaan muualla kuin himassa jos siellä olis kaks pikkuista.

tsemppiä! Muistan hyvin itsekin tuon ajan, meidän lapsilla ikäeroa 1v 7kk. Kun odotin kuopusta, niin muistan kuinka innoissaan sukulaiset olivat ja lupailivat auttaa. Ja miten kävi?! Lapset valvottivat vuoron perään, miehen oli pakko yrittää nukkua, että pääsisi aamulla töihin. Valvoin yöt vauvan kanssa ja aamulla nousin touhuamaan esikoisen kanssa.



Olin niin lopussa unen puutteen takia kuin vain voi olla. Välillä näin ja kuulin harhoja, en tiennyt mikä päivä on tai mitä kello on. Kun olisi ollut tilaisuus nukkua, en enää pystynyt...



Sukulaiset häipyivät hiljakseen. Eli kun hätä oli suurin, apukin pakeni. Olen edelleen katkera tuosta selän kääntämisestä.



Ei auttanut kuin taistella, päivästä toiseen. Sairastuin keuhkokuumeeseen kuopuksen ollessa noin vuoden ja se oli minulle helpotus. Vaikka olin tosi sairas, sain ensimmäistä kertaa vuoteen levätä ja pysähtyä paikoilleen.



Jos teillä ap on taloudellisesti mahdollisuus, niin palkaa apua lastenhoitoon! Mielestäni kenenkään ei tarvitse näännyttää itseään vauvavuosina.



Meillä on nyt jo mukavaa ja todella helppoa, tytöt ovat 4 ja 5. Enempää lapsia ei tule :)

kolmannen ja neljännen 1v ja 6kk. Pakko sanoa, että nämä olivat helpompia kuin tuo toisen ja kolmannen 2v.



Nähtävästi 2v on juuri se vaikein ikäero, koska itsekin koin sen hankalimmaksi. 1v3kk ja 1v6kk oli paljon helpompia.



Tsemppiä ap sulle.

että odottaa valvottavaa vauvaa. Eli hankkii turvaverkot yms. sen mukaan.



Sitten siitä on helppo hilautua ylöspäin.

Mene jonnekin missä tapaat muita äitejä (avoin päiväkoti, perhekerho, äiti-lapsipiiri, kirjaston satutunti, kaupungin lastentapahtumat, leikkipuistot, asukastuvat..) ja tutustu.



Laita lähikaupan/neuvolan seinälle ilmoitus jossa etsit ystävää itsellesi ja lapsille.



Laittakaa kaksivuotiaanne kyläilemään vuorotellen toistensa luona, kahvitelkaa porukalla jomman kumman kotona - saat vertaistukea ja olkapäitä, seuraa itsellesi ja lapsille.



Palkkaa MLL:n lapsenvahti. Laita lähimmän sosiaalioppilaitoksen seinälle lappu jossa tarjoat lastenhoitotyötä huonolla palkalla - mutta kirjoitat sitten työtodistuksen.

Joissain kaupungeissa on lapsiperheiden kotiapua tarjolla. Kysy neuvolasta.



Pyydä naapurin rouvaa tulemaan teille kahville ja tutustuttuanne kysy olisiko mahdollista jos hän voisi ottaa isomman kylään niin sinä voisit nukkua vauvan kanssa päiväunet joskus.



Mitä isovanhemmat sanovat jos avaat suusi ja pyydät suoraan että voisivatko tulla teille vaikka kahdeksi tunniksi että sinä pääset ihan yksin kävelylenkille/kirjastoon/jumppaan/päiväunille/piristymään muutoin.



Jos kaikki isovanhemmat sanovat että eivät auta, vaikka kerrot olevasi aivan puhki, niin pyydä apua lastensuojelusta. Lastensuojelu ei huostaanota lapsiasi sen takia että olet väsynyt, vaan voi tarjota esim. kunnallisen kodinhoitajan auttamaan perheenne pahimman vaiheen yli.

Itse jouduin lastensuojelusta pyytämään apua pyörittäessäni yksin suurta perhettä jossa mies masentui ja sukulaiset eivät suostuneet auttamaan "onhan sinulla se mies, päivät pitkät kotona, kyllähän se auttaa kun tarpeeksi potkit". Saimme apua ja selvisimme.



Tsemppiä sinulle, hurjasti!