Jopa 12000 tamperelaista jonottaa nyt kiireetöntä hammashoitoa
Oikeasti täällä Tampereella on hehkutuksesta huolimatta perusasiatkin päin helvettiä.
Kommentit (55)
Aikuisten julkinen hammashoito tuli saataville 2000-luvun alussa. Jo silloin mietin, kauanko tämä tulee kestämään. Tätä ennen julkinen tarjosi hammashuollon vain alaikäisille ja päivystyksellisen avun.
Pistin itseni jonoon tammikuussa. Aika luvattiin toukokuussa. Ei kuulunut mitään. Kyselin elokuussa. Kotisoitto ei ikinä palannut mutta syyskuussa tuli tekstari jossa oli varattu aika lokakuun lopussa, yli 9 kk ensimmäisestä soitosta. Lain mukaan aika on annettava neljässä kuukaudessa. Haastanko Pirhan/Tampereen kaupungin oikeuteen? Mitä virkaa näillä määräajoilla on?
Kävin virossa hammashoidossa ja pääsin heti hoitoon. Maksoi 80 euroa. Täällä tampereella joutuu odottaa 2 vuotta ainakin.
Kannattaa mennä yksityiselle ajoissa, ettei tule useiden tuhansien eurojen remontteja.
Voiko kunnan terveydenhuollon päättäjät haastaa tällaisessa tapauksessa oikeuteen heitteilljätöstä tai pahoinpitelystä?
Vierailija kirjoitti:
Helsingissä ei pääse edes jonoon. Mulle kelpais aika vaikka vuoden päästä, mutta eivt ota jonoon.
Jos jonotusaika ylittää puoli vuotta, niin jonoon ei silloin yleensä huolita. Kannattaa väijyä sitä varaussivustoa, koska sinne ilmestyy ensimmäinen vapaa paikka
Vierailija kirjoitti:
Ulkomaalaiset jonon ohi
Eivät he jonon ohi pääse, mutta tulkkia tarvitsevat potilaat saavat tupla-ajan tarkastukseen ja muutenkin pidemmät ajat toimenpiteisiin.
Meidän julkinen terveydenhoito on nyt saatu väärillä ratkaisuilla täysin sekaisin ja jonkun tahon pitäisi nyt viheltää peli kokonaan poikki tai muuten vaarana on, että julkinen terveydenhuolto on ajettu alas eikä sitä enää käytännössä ole ennen kuin tämän hallituksen elinaika loppuu. Tätäkö me nyt halutaan?
En ole kuulutkaan, että aikuiset pääsevät julkiselle puolelle hammashoitoon. Aina on itse pitänyt maksaa vuosittaiset tarkastus- ja hoitomaksut. Sen verran pitää uhrata oman terveytensä eteen.
Vierailija kirjoitti:
Meidän julkinen terveydenhoito on nyt saatu väärillä ratkaisuilla täysin sekaisin ja jonkun tahon pitäisi nyt viheltää peli kokonaan poikki tai muuten vaarana on, että julkinen terveydenhuolto on ajettu alas eikä sitä enää käytännössä ole ennen kuin tämän hallituksen elinaika loppuu. Tätäkö me nyt halutaan?
Julkinen terveydenhuolto on ajettu ikärakenteen vuoksi tähän tilaan. Nousukaudella 80-luvulla ja 90-luvun lopulla tehtiin päätöksiä, joissa luvattiin liikoja vaikka tiedettiin eläke- ja hoivapommin koittavan 2020. Onhan se kiva, jos kaikille saataisiin ilmaista huoltoa, mutta se ei ole enää realistista. Tietysti sote-rahat voisi ottaa vaikka yritystuista tai maataloustuista, joista ei ole leikattu senttiäkään vielä. Tai sitten jätetään mummojen lonkat leikkaamatta.
Lempäälässä eli Tampereelta pari km etelään sai hammaslääkärille ja -hygienistille ajat kahden viikon päähän ensimmäisestä soitosta. Itse ihmettelin, että onpas nopeaa toimintaa täällä Pirkanmaalla :) Joskus selvästi kannattaa asua hieman "syrjemmässä".
Monta vuotta sitten jonotin Tampereella kiireellistä hammaslääkäriaikaa viikkotolkulla. Hammas oli lohjennut. Puhelimessa ehdotettiin että viilaisin sitä itse metallisella kynsiviilalla/laittaisin purkkaa lohkeamaan. Vitsillä aattelin että kohta ne lähettää postissa poran ja paikkausainetta ja sanoo että paikkaa ite.;)
Aamulehti voisi seuraavaksi haastatella päättäjiä ja kysyä missä he hoidattavat hampaansa.
Eikö se ole jo tehty selväksi, että Suomessa hampaat ovat luksustuote? Ne piirtää, joilla on liitua.
Vierailija kirjoitti:
Lempäälässä eli Tampereelta pari km etelään sai hammaslääkärille ja -hygienistille ajat kahden viikon päähän ensimmäisestä soitosta. Itse ihmettelin, että onpas nopeaa toimintaa täällä Pirkanmaalla :) Joskus selvästi kannattaa asua hieman "syrjemmässä".
Tämä nimenomaan on sitä järjetöntä tehottomuutta. Hammashoitoloita on ripoteltu sinne tänne jopa syrjäseudulle. Osaan hoitoloita jonotetaan kuukausia ja osaan pääsee samantien soittamalla. Jonot tasaantuisivat jos hoitolat keskitettäisiin.
Tämä ongelma oli Tampereella jo mooonta monta vuotta sitten.
Taisi olla marraskuu 2017 kun soitin aikaa hammastarkastukseen. Ajanvarauksesta sanottiin, että seuraava vapaa aika olisi syyskuun alussa 2018.
Onko tämä oikeasti uutta joillekin, että aikuisten kannattaa mennä yksityiselle hammaslääkärille? Omalla paikkakunnallani on ollut tämä meininki kymmeniä vuosia. Ihan turha yrittää edes. Tai no joo, jotkut periaate Pertit ja Pirkot odottavat sen yli puoli vuotta (jonka jälkeen osalla aika peruuntuu ja sitten taas odottavat), koska ovat sitä mieltä, että minulle kuuluu tämä kunnallinen hammashoito. Vaikka noilla olisi ihan hyvin varaa mennä yksityiselle. Minä käyn kerran vuodessa yksityisellä, kerran maksoin yli 100 e, kun oli hammas lohjennut ja vaati vähän enemmän työtä. Useimmiten on riittänyt pelkkä tarkastuskäynti (kun ei ole hammaskiveäkään juuri koskaan).
Enemmin siis maksan itse ja näin hampaat pysyy hyvässä kunnossa. Harva siitä konkurssiin menee. Minusta tärkeämpää on se, että koululaisten ja opiskelijoiden hampaat hoidetaan julkisella.

Jep, hammashoitoon käytetty raha ei ikinä mene hukkaan. Siinä panostetaan omaan terveyteen.
Oman kokemuksen mukaan yksityisellä palvelukin on sata kertaa parempaa
Helsingissä ei pääse edes jonoon. Mulle kelpais aika vaikka vuoden päästä, mutta eivt ota jonoon.