Naapuri ulkoilee lauantaiaamuisin alkaen klo 9 lastensa kanssa rivitalon takapihalla
Ongelmana on pari vuotta naapurissa asuneen lapsiperheen ulkoilu. Naapuri ulkoilee lauantaiaamuisin alkaen klo 9 lastensa kanssa rivitalon takapihalla. Tuntuu suoraan sanottuna kidutukselta kuunnella puhetta ja ääniä. Olisi mahdollista nukkua klo 11 asti. Oikeastaan lauantaina ja sunnuntaina olisi ainut mahdollisuus nukkua, mutta se ei onnistu. Lähellä on monta leikkipuistoa, urheilukenttä, metsiä, rantoja yms, joissa voisi viettää aikaa.
Olen herkkäuninen, mutta tuskinpa kukaan pystyy nukkumaan lähiasunnoissa, kun sen verran kuuluu puhetta. Loppupäivänä (klo 11) jälkeen ei kuulu enää mitään ääniä heiltä. Lisäksi aamuisin jo klo 7 heillä siirrellään huonekaluja tms, johon myös yleensä herään. Myös viikonloppuisin.
Väsyttää.
Kommentit (93)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuta okt
Kaveri kertoi, ettei sekään ole ratkaisu. Siellä naapuri kiusaa lehtipuhaltimella.
Lehtipuhallin, ruohonleikkuri, lumilinko joka vuodenajalle oma vehje. Välillä myös sirkkeli. Tänäänkin ennen yhdeksää naapuri käytti lehtipuhallinta. Ei haitannut, koska oltiin jo hereillä.
Meidän naapurina asuu n. 55-vuotias pariskunta, jolle näyttäisi riittävän muutaman tunnin yöunet työssä käymisestä huolimetta. Loppuaika paukutetaan, jyskytetään tms mitä tahansa, josta lähtee mahdollisimman kova ääni. Terveisiä omakotitaloalueelta
Ap, sullahan on todella hyvät naapurit jos toi on ainoa ongelma.
Kello yhdeksän on kuitenkin jo ok aika olla omalla pihalla.
Naapureittenkin lapset kasvaa, hetkessä teinejä ja ulos ei saa kirveelläkään.
Kaiholla mietit sitten miten kivoja olivat pienenä kun sait omalla pihallasi kuunnella leikkien ääntä.
Määrätyt iät lapsilla kun mielikuvitus on parhaimmillaan niin on aivan mahtavaa aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkähän hyvin saisit sitten näiden naapurina nukuttua jos ne lapset sitten juoksevat ja huutavat sisällä?
Lapset ei juokset eikä huuda jos niille pitää KURIA!
Mun lapseni juoksevat ja huutavat, kuten lasten kuuluukin.He ovat hoikkia, terveitä, urheilullisia ja huippuoppilaita koulussa.
Suurin osa lapsista juoksee ja huutaa, vaikka niille pitäisi kuria. Ihan normaali kehitysvaihe. Jää iän myötä pois itsekseenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Korvatulpat korviin perjantaina nukkumaan mennessäsi voisi olla yksi ratkaisu. Naapuri saa olla takapihallaan lastensa kanssa.
Kyllä saa olla. Hänellä on siihen täysi oikeus. Mutta kun lähistöllä on useita ulkoilupaikkoja, on vaikea ymmärtää, miksi jäädä juuri takapihalle herättämään muutkin perheet kahdesta rivitalosta.
Normaalit ihmiset on jo klo 9 hereillä myös viikonloppuna. Vuorotyöläiset eri.
Ap:ltä unohtui kertoa, mitä hänelle vastattiin, kun otti tämän asian esille naapurin kanssa ja sen jälkeen yhtiökokouksessa.
Sanoisin, että ihminen joka kitisee, ettei tavallisten äänien keskellä pysty nukkumaan tai osaa järjestää asiaa vaikka korvatulpilla, ei ole oikeasti väsynyt.
Eli mene ulos itsekin ja liiku päivässä useampi tunti, niin huomaat nukkuvasi silloin, kun väsyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka ihme nukkuu 11 asti,muuten kun teinit ja ellei oo ollu baarissa edellis iltana?
Esimerkiksi vuorotyöläinen?
Ja mitä sinulle kuuluu, moneenko ihmiset vapaapäivinään nukkuu?
Ap, voisit käydä naapurille sanomassa, että leikkiminen ei haittaa, mutta voisiko pitää pienempää ääntä tuskin he tahallaan sitä tekevät ja eivät tiedä, että häiritsevät sinua..
Mä teen 3 vuorotyötä, en ikinä vapaapäivinä nuku 11 asti. Toki yövuorojen välissä nukun n. 8-15, mut mulla on korvatulpat, eikä mua haittaa vaikka katujyrä heiluisi tiellä. Jos vaikka havahduin hereille, totean vaan ettei koske mua, toiset painaa duunia ja mä saan kääntää kylkeä. Kun ei ole hiljaisuus aika, saa ihmiset elää normaalia elämää. Jos se on jollekki ongelma,voi muuttaa skutsiin. Ja tosissaan ap voi ottaa päiväunetkin vapaapäivänä. Minä otin kerran vapaapäivänä kahdet päiväunet.
Pistä joku villi pornoleffa pyörimään, jossa paljon meheviä ääniä ja avaa ovi tai ikkuna sinne takapihalle, jotta äänet kuuluu sinne ulos hyvin. Luulen, että aika vilkkaasti vievät lapsensa jonnekin muualle ulkoilemaan. :D
Tai jos haluat, niin voi tietysti ensin myös yrittää jutella ystävällisesti. Vaikka tuo tavallaan on normaalielämää ja moni sanoisi vain voivoi, niin kyllä silti mun mielestä voisi sen verran ottaa muita huomioon, että viikonloppuaamuisin antaisi pidemmän aamurauhan kuin on pakko. Tai ehkä olen vain itsekin ollut aina niin aamu-uninen, että ymmärrän tuskan hyvin. :D <3 Meillä myös lapsi, jolle opetettu pienestä pitäen, että leikit suoritetaan hiljaisesti viikonloppuisin ja naapureille annetaan aamurauha sinne 10-11 asti. Kerrostalossa asutaan.
Se on joko muutettava okt:n jossa ei ole naapureita lähellä tai sitten vain sopeuduttava. Jotain ääntä kuuluu aina jostakin. Jos ne ei lähde lapsista niin sitten huutaa ruohonleikkurit, lehtipuhaltimet, moottorisaha, autot, mopot, haukkuu koirat, ym.
Täälläkin läheisten rivitalojen huoltoyhtiö aloittaa klo 7 leikkaamaan nurmikoita.
Omassa lapsuudessa kans heti ysiltä mentiin viikonloppuna pihalle lähes säässä kuin säässä. Ja siis nimenomaan me lapset ite haluttiin aamupalan jälkeen ulos. Se oli ihan parasta viikonlopuissa.
Sulle paras asumismuoto lienee omakotitalo tai sitten otat korvatulpat käyttöön.
Huonosti kasvatettuja lapsia. Meillä naapurin lapsi kiljui pihalla kesälomalla aamusta iltaan. Sanoin ikävästi ja siihen loppui se kiljuminen. Kyllä se kiljuminen oikeasti häiritsee, oli nukkumassa tai hereillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä, minä, minä...
Kyllä he herättävät koko naapuruston. Ei ole kyse minusta, vaan kymmenistä muistakin. He minusta ovat enemmänkin itsekkäitä, kun katsovat oikeudekseen jäädä ikkunan alle pitämään melko kovaa ääntä.
Monesti olenkin alkanut treenaamaan tai lähtenyt juoksulenkille viikonloppuaamuisin, koska en ole pystynyt nukkumaan. Mutta terveydelle parempi olisi saada nukkua!
Meinaat että koko naapurusto nukkuu niin myöhään? Eiköhän klo 9 ole jo suurin osa herännyt.
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin, että ihminen joka kitisee, ettei tavallisten äänien keskellä pysty nukkumaan tai osaa järjestää asiaa vaikka korvatulpilla, ei ole oikeasti väsynyt.
Eli mene ulos itsekin ja liiku päivässä useampi tunti, niin huomaat nukkuvasi silloin, kun väsyttää.
Minä liikun todella paljon! Liikaakin.
ap
Klo 9 ei ole aikaisin. Olet ainut joka teidän rivarissa tuohon aikaan vielä jatkaisi unia.
Vierailija kirjoitti:
Team Ap:n ratkaisu on että jos naperot meluavat aikaisin aamulla pihalla, voi ap myös huoletta kolistella klo 22 saakka. Eikä kukaan valita väsymystä ettei saa nukuttua illalla ennen klo 22 tai aamulla klo 9 jälkeen. Reilu peli.
Ei tuo kovin reilulta tunnu. Hiljaisuus on yleensä 22-07. Jos naapuri odottaa yhdeksään asti, vastavuoroisesti toisen pitäisi vaijeta jo klo 20.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen Team Ap. Olettaisin että ap saa myös kolistella illalla klo 22 saakka eikä tarvitse olla hiljaa kun naapurin lapset menevät nukkumaan klo 19.
Olen itse ottanut koko ajan huomioon sen, että he todella menevät nukkumaan klo 19-20 paikkeilla ja myös käskenyt oman lapsen sisälle viimeistään klo 20, jotta naapurit saavat nukkua.
ap
Sun lapsikin siis pakotetusti nukkuu sinne 11 asti vai miten se pärjää aamut jos sä vaan nukut,kerta ulkonakaan ei pärjää yksin? Vai onko muu perhe herätessään hipihiljaa kun sä joskus saat nukuttua pidempään?
Tämä. Ole se kiva naapuri ja vie lapsia retkille ja touhua heidän kanssaan aamut. Olette kaikki niin mukavasti ulkoilusta väsyneitä, että päikkärit maistuvat kaikille.
Ja ongelma oli??