Mulle tulee itku kaikkien niitten pienten lasten puolesta, jotka eivät ole mitään uusille äitipuolilleen

Toivottavasti tuo viha on todellakin vain ohimenevä, väsyneen ussperheen äitdin tuntemus. Jotenkin vain tulee niin paha olo kun lukee noita juttuja, joissa äitipuolet kertovat mitä kamalimmista tunteista lapsia kohtaan, jopa myöntäen ettei lapsissa itsessään ole mitään vikaa (eli viha ei johdu lasten käytöksestä, temppuilusta tms).



Mutta yritän toivoa että ne kirjoitukset ovat tällaisia ylikorostettuja reagointeja ja pään tuulettamista näin anonyymisti. Että nämä negatiiviset tunteet eivät tosielämässä kulje kokoaikaa äitipuolen mukana, vaan että hän osaa myös sysätä ne syrjään. Kenties jopa nauttia hetkittäin lapsipuolten seurasta?



25

Eli lapsi eli meillä puolet ajasta, mutta minulla ei ollut minkäänlaista oikeutta puuttua hänen asioihinsa. Rahaa olisin saanut antaa ja ystävällinen olla, mutta ei muuta. Heti jos aloin huomauttamaan, että kokeisiin kannattaa lukea, ettei tule vitosia todistukseen, niin oltiin ex-vaimon ja kissojen ja koirien kanssa hyökkäämässä mun kimppuun. Minkäänlainen negatiivinen palaute minun taholtani ei´ollut sallittua. Enhän ollut äiti. Tämä meni aika älyttömäksi kun lapsi sai käyttäytyä miten vaan minun kattoni alla, eikä minulla ollut mitään oikeutta puuttua mihinkään. Ja kyllä lapsi sitten osasikin käyttää tätä hyödyksi. Ts. on erittäin tärkeää, että aikuiset voivat sopia asioista realistisesti. Katkeruus lastakin kohtaan nousee monesti juuri tällaisista älyttömistä tilanteista.

Siinäpä se onkin; moni (hyvä ja potentiaalinen) keskustelu kuivahtaa alta aikayksikön ellei kukaan (mielellään vielä eri mieltä oleva) pidä sitä yllä - ihan hyvä siis on, että me jaksetaan keskustella ; ).



Eri mielisyydet meidän välillämme kumpuavatkin usein siitä, että sinä olet paljon ymmärtäväisempi, empaattisempi ja lojaalimpi kuin minä ; ). Minä kyseenalaistan enemmän, ja sanon sen jyrkästi.



Jatketaan tulevaisuudessakin näistä hyvistä ja tunteita herättävistä aiheista = D. Mukavaa viikonloppua sinullekin = ).



13

Eihän kaikki pidä kaikista omistakaan lapsistaan yhtä paljon!



Oli hyvä pointti että joskus tuntee katkeruutta siitä että on lastenhoitaja/siivooja/kokki/autonkuljettaja/rakastajatar, joka kelpaa kaikkee muuhun mutta auta armias jos sanoo lapselle että petaapas petisi niin on heti paha äitipuoli. Samoin exän mielestä lapsi ja minä emme SAISI pitää toisistamme, se olisi jotenkin... en tiedä mitä, mutta hyvin selväksi se tuli. Kun oli hoitanut hänen koiraansa hyvin ja sekin piti minusta niin sitä ei sitten enää meille päästetty.



Jos on pakko itkeä erolasten puolesta niin yhtä hyvin voisi itkeä sitä miksi heidän äitinsä käyttävät heitä pelinappuloina kostaakseen tai hallitakseen niitä toisia aikuisia, puhuvat perätöntä pahaa niin että lapsi ei enää tiedä ketä uskoa, pompottavat kaikkia tehdäkseen valtansa selväksi, ja mustasukkaisesti vartioivat lapsiaan ettei kukaan muu vain vaikka osta heille vaatteita tai harrasta heidän kanssaan mitään vikaa, tai auta koulussa. Rahaa saa tulla kunhan hän päättää mihin se käytetään.

Varsinkin jos lapset ylipäätänsä ovat lähes vieras käsite. Monesti tuolloin isän uutta liittoa vastaan kiukuttelevat edellisen liiton lapset voivat tuntua vastenmieleisiltä ja joku varmasti toivoo ettei mies edes pitäisi näihin kontaktia.



Mutta silloin en voi kun ällisty kun näitä juttuja puhuu nainen jolla on omasta aiemmasta suhteestaankin lapsia. Omat lapset seuraavat automaattisesti mukaan uuteen perheeseen ja miehen odotetaan olevan näille, jos ei nyt isä (lapsilla kun yleensä tuo oma isä on jo olemassa), mutta hyvä miehen malli. Välittävän lapsista, ottavan näitä mukaan joka paikkaan ja kohtelevan samoin kuin mahdollisia yhteisiä lapsia.



Nainen kuitenkin itse saa inhota miehen lapsia, jopa näyttää tätä. Miehen lapsia ei lasketa kuuluvaksi perheeseen jne. Nainen voi valittaa miehelle kuinka häntä niin ahdistaa miehen lasten tulo viikonlopuksi, mutta arvatkaa vaan mikä sota nousisi jos mies sanoisi kuinka häntä ärsyttää naisen lapsien pyöriminen nurkissa. Että hän toivoisi näiden muuttavan isälleen ja käyvän heillä kylässä korkeintaan pari-kolme kertaa vuodessa.

alapäällään ja ovat itsekkäitä yms,mutta oletteko ajatelleet asiaa toisin?

Itse tunnen ainakin uhrautuvani toisten lapsen puolesta,enkä todellakaan koe olevani itsekäs. Voisin olla jopa itsekkäämpi,jotta jaksaisin paremmin perhe-kuviota.

Alapää vertauskuvana on täysin hassu,sillä emmehän voi kuvitella kaikkien eronneiden ihmisten,joilla on pieniä lapsia,olevan yksin siihen saakka kunnes lapset ovat täysi-ikäisiä. Ettehän te ydinperheen aikuisetkaan uhraudu täysin lapsien takia?

ja kyllä uusperhe on hyvin haasteellinen perhemuoto,siinä punnitaan ihmiset monta kertaa,joka kantilta,niin lapset kuin aikuiset.

On hassua ajatella,että vaimon/miehen lapsia tarvitsisi rakastaa,eivät kaikki pysty siihen. Rakkautta ei voi pakottaa. Vai voisitko sinä kuvitella rakastavasi kaikkia mahdollisia lapsia,joiden kanssa olet tekemisisä? Vastaapa rehellisesti itsellesi.........

Enkä varmaankaan paras sellainen. En inhoa mieheni lasta, mutta en rakastakaan samalla tavalla kuin omiani. Välitän kyllä hänestä, kannan huolta ja hoidan häntä samalla tavalla kuin omiani. Olemme myös keskustelleet tästä asiasta ja olen sanonut, että en voi häntä samalla tavalla rakastaa, kuin synnyttämiäni lapsia,mutta rakastan toisella tavalla. Äiti en kuitenkaan hänelle ole vaan isän puoliso. Äitiään hän näkee joka toinen viikonloppu. Ihan hyvin on meillä tämä sun, mun ja yhteiset lapset kuvio pelannut. Välillä on ollut vaikeaakin, mutta lähinnä ex:n kanssa. Meidän lasten puolesta ei siis ainakaan tarvitse tirauttaa!