Mulle tulee itku kaikkien niitten pienten lasten puolesta, jotka eivät ole mitään uusille äitipuolilleen

Itse en tuollaisia äitejä tunne. Luulen, että on tasan kaksi eri asiaa se, miten äitipuolet miehen lapsia kohtelevat ja se, mitä he TÄÄLLÄ, aikuisten kesken salaa tunnustavat.



On aika ymmärrettävää, että uusperheessä kaikki eivät heti *zäp* tunne suunnatonta rakkautta toisiaan kohtaan. Lapset voivat olla hyvinkin veemäisiä isin uutta puolisoa kohtaan ja ex-vaimo lisää vielä vettä myllyyn. Uusi puoliso potee huonoa omaatuntoa ja riittämättömyyttä, mitkä voivat pahentaa tilannetta lisää...

lapsipuoltani kohtaan, mutta enhän tietenkään sitä hänelle näyttänyt. Ja toisekseen, miten rakkautta voi pakottaa? Aina on velvollisuus käyttäytyä korrektisti toista kohtaan, olipa tämä lapsi tai aikuinen, mutta sentään RAKASTAMAAN kukaan ei voi pakottaa.

eli vaikka yrittää, se ei tarkoita että lapsia rakastettaisiin. Minun oikeasti käy sääliksi kun lasten on " pakko" kestää kotonaan sellaista tunnetta etteivät ole rakastettuja tai odotettuja.



ap

Ja en usko, että aikuinen nainen näyttää sitä, ettei rakasta miehensä lapsia. Eihän se lapsikaan äitipuoltaan RAKASTA, kunhan alussa edes sietää!

omien yhteisten lastemme kanssa.

Meinaan kun täältä on lukenut näitä äitipuolien ja äitien juttuja miehen lapsista niin ihan hirvittää!!!



Kynsin hampain kyllä taistelen oman avioliittoni eteen!!!

Vihaatteko te automaattisesti kaikkia muita kuin omia lapsia?

Tyhmä! Eihän uusperheilläkään ollut ensimmäisessä liitossa lapsia ennestään!!!

biologisesta reaktiosta. itsekin olen muuten ollut keskimäärin ihan mukava ihminen. Aivan yllätyin voimakkaasta reaktiostani lapsipuoltani kohtaan.

Ei vaistoa sitä, että hän ei ole ns. toivottu? Tai, että häntä ei rakasteta uudessa perheessä?



TOTTAKAI HÄN VAISTOAA SEN - aivan sama mitä yritätte lapselle esittää, aiheutatte tuhoa kuitenkin (te kaikki ilkeät (tai vähemmänkin ilkeät) äiti - ja isäpuolet).



t. Yksi joka myös kannattaa ydinperhemallia viimeiseen asti!

Suhtaudut kovin tunteella asiaan, josta et mitään omakohtaisesti tiedä. Ei minullakaan ole omakohtaisia kokemuksia, mutta jos nyt ihan järjellä ajatellaan, niin:



uusperheen lapsella ON edelleen omat vanhempansa, jotka toivon mukaan rakastavat lastaan. Äitipuoli on VAIN äitipuoli, eikä uusperheen lapsi häneltä välttämättä odotakaan sen kummempaa rakkautta kuin tädeiltä, päiväkodin hoitajilta tms.



Tärkeintä on inhimillinen kohtelu ja hoiva, ja siihen äitipuoli kykenee varsin hyvin, vaikkei HETI miehen lapsia osaisikaan rakastaa kuin omiaan.



Kyllä se rakkauskin voi sieltä ajan mittaan tulla, ainakin pitäminen.

Itse en voisi kuvitella meneväni yhteen miehen kanssa joka tuntisi vihaa ja ärsyynnytsä lastani kohtaan. Joka ei koe lapseni kuuluvan perheeseemme ja odottaa vain sitä hetkeä että lapset menevät takaisin isälleen ja pääsemme vietämään aikaa omalla perheellämme. Puistattaa tuollainen ajatus :/



Jos joskus eroamme ja olen uutta suhdetta rakentamassa, pidän kyllä tarkeänä sitä että mies pitää lapsistani ja hyväksyy ne automaattiseksi osaksi perhettäni (=perhettämme). Enkä itse voisi ajatella lähteväni suhteeseen miehen kanssa jonka lapsia en voi hyväksyä. Rakastamaanhan ketään ei voi pakottaa, se tunne tulee sitten itsestään - jos tulee. Mutta jos tunne on vihaa, luulisi sen syövän jo äitipuolta itseään ja parisuhdettakin.



Olen kerran seurustellut ja vuoden verran asunut yhdessä miehen kanssa jolla oli pieni poika edellisestä liitostaan. En voi sanoa rakastaneeni poikaa, mutta pidin hänestä kyllä ja ymmärsin että hän on miehelle se tärkein ihminen maailmassa.

Mistä sinä tiedät ettei minulla (tai tämän ketjun ap:lla) ole tästä asiasta kokemusta? Sinusta kyllä huomaa, että sinulla ei sitä kokemusta ole.



Jos sinulla olisi, et täällä ääneen ihmettelisi sitä, mitä haittaa siitä lapselle on, jos ei hoivaaja (ts. saman katon alla asuva aikuinen) rakasta häntä / omaa ylipäätään lämpimiä tunteita häntä kohtaan.



13

olevista lapsista, jotka ainakin aluksi voivat hyvinkin ponnekkaasti inhota isin uutta vaimoa ja tehdä kaikkensa kiusatakseen tätä ja pilatakseen isin uuden liiton. Lapset ovat MYÖS mustasukkaisia.



Eikä tosiaan kannata unohtaa ex-vaimon kenties hyvinkin sinnikästä myyräntyötä...



Ja nyt en sano, että joku olisi tuossa yhtälössä suurempi syyllinen tai viattomampi, kunhan totean, että uusperhekuviot ovat paljon monimutkaisempia kuin mitä ulkopuolinen voi kuvitellakaan.

Jos lähdetään siitä, että jokaisella lapsella on isä ja äiti, jotka rakastavat häntä, niin kuinka monta muuta rakastavaa aikuista hän lisäksi tarvitsee?

Neljä? Kahdeksan? Kaksitoista?



Pitääkö päiväkodin tädin tai opettajan rakastaa lasta? Hänhän on lapsen kanssa paljon enemmän kuin äitipuoli keskimäärin.



Itse rakastan mieheni lasta, mutta en ymmärrä näitä naisia, joiden lapsille ei mikään riitä. Koko maailman pitäisi kumartaa heidä kullannuppujaan? No ei, kunhan vain se yksi nainen ,jota he itse inhoavat, rakastaisi heidän lastaan.



Ja sitten kun se nainen rakastaa, häntä syytetään lapsenryöstäjäksi. Niin minulle kävi. Kiitti vaan!

Siinähän se vitsi nimenomaan onkin, ettei se aikuinen, joka lapsensa uusperhekuvioon laittaa, ajattele asiaa lapsensa kannalta - vain ja ainoastaan hän ajattelee (karrikoidusti sanottuna) omalla alapäällään.



Omat seksuaalisuuden, läheisyyden ja parinmuodostuksen tarpeet menevät lasten perusturvallisuuden tarpeiden edelle. Näin se homma menee, ja tästä siinä on kysymys. Ja ihan turha väittää mitään muuta.



13

Vierailija:

Ei vaistoa sitä, että hän ei ole ns. toivottu? Tai, että häntä ei rakasteta uudessa perheessä?

TOTTAKAI HÄN VAISTOAA SEN - aivan sama mitä yritätte lapselle esittää, aiheutatte tuhoa kuitenkin (te kaikki ilkeät (tai vähemmänkin ilkeät) äiti - ja isäpuolet).

t. Yksi joka myös kannattaa ydinperhemallia viimeiseen asti!

Jos sinulla on kokemusta, niin ei ainakaan uusperheen äitinä olosta. Voi hyvin olla, että olet se ex-vaimo, mutta siinä tapauksessa sinulla on ns. oma lehmä ojassa.

Minä EN puolusta sitä, jos äitipuoli kohtelee lasta huonosti. Mutta tässä puhuttiin nyt aivan muusta eli siitä, mitä hän pääkopassaan tuntee - mikä ei välttämättä ole sellaista, että sitä voisi tahdonvoimalla muuttaa tai sellaista, josta lapsi kärsii.

Minä en käsitä sitä miten me kaksi aina osaammekin olla NIIN eri mieltä aivan kaikista asioista (tunnistan sinut, koska käytät täällä tuota nickiäsi). Todella monissa ketjuissa (aina eri aiheista ollut kysymys) tartut aina juuri minun tekstiini - ja sitten me keskustellaan muutaman " sivun" verran siitä kumman malli ymmärtää / lähestyä asioita olisi se parempi ; ).



En ole (todellakaan!) äitipuoli, olen itse aikuinen avioerolapsi; ikää n. 30 vuotta, 2 (bio) lasta ja rakastava aviomies. En hyväksy homopareja (tai ainakaan lapsia näihin homosuhteisiin), ajattelen niin, että jokainen ihminen on vastuussa omasta onnellisuudestaan (ja myöskin liittonsa kestävyydestä!).



Uskoisin, että " livenä" pitäisin sinusta, koska sinulla on ajatuksia samoista asioista kuin minullakin - olet kiinnostunut arvokeskustelusta ylipäätään, vaikka täysin eri linjoilla (aina) olemmekin.



Tämän ketjun 13

Mitäs jos nyt tirautat heidänkin puolestaan? Toisilla menee dokauskin lapsen edelle.

Joo, hyvä on, että on mielipiteitä. Moni keskustelu kuivahtaa, jos kukaan ei viitsi alkaa kinata mistään.



Jos nyt kuitenkin sovitaan, että meillä on tästä perustelluista syistä eri näkemykset?



Olen kyllä siinä samaa mieltä, että sen lapsen osa ei ole helppo. Mutta ei ole äitipuolenkaan - sanon, kun olen läheltä seurannut ystäväni ponnisteluja, joita ex häiriköi.



Tässä kuitenkin mielipiteemme erovat: missä määrin ihmistä voi syyttää tunteistaan. Tunteiden aiheuttamiin reaktioihinn voi vaikuttaa ja pyrkiä olemaan hyvä ja inhimillinen. Mutta että rakkauden puute...



No, hyvää viikonloppua joka tapauksessa. Jatketaan kinastelua toisista aiheista ;=)

Xandris:

Minä EN puolusta sitä, jos äitipuoli kohtelee lasta huonosti. Mutta tässä puhuttiin nyt aivan muusta eli siitä, mitä hän pääkopassaan tuntee - mikä ei välttämättä ole sellaista, että sitä voisi tahdonvoimalla muuttaa tai sellaista, josta lapsi kärsii.

Siis jos hän todella tuntee vihaa niin miehen lapsia kuin tämän ex:ääkin kohtaan. Ja kun nämä lapset saattavat asua hänen kodissaan jopa puolet ajasta, kenties enemmänkin. Jos hän pystyykin peittämään nämä tunteensä ja esittämään lapsille isän uutta, kivaa ja mukavaa vaimoa niin eikö tuo esittäminen tule raskaaksi?

Ja joutuuko hän pohtimaan näitä negatiivisia tunteita vain omassa päässään, kenties käymään läpi ystävien kanssa? Mutta kuitenkin niin ettei paljasta ajatuksiaan miehelle. Perustuuko sude silloin luottamukseen? Ja mikäli hän kertoo mihelleen kuinka vihaa näitä lapsia ja toivoo ettei tarvitsisi olla missään tekemisissä heidän kanssaan... Silloin ihmettelen sitä miestä joka elää tuossa suhteessa.

En vieläkään sano että näitä lapsia tulisi rakastaa, mutta mielestäni olisi uolisi uusliitolle todella eduksi jos pitäisi puolison lapsista ja hyväksyisi heidät osaksi perhettä. Tottakai lapset koettelevat eikä heiltä kuulukaan hyväksyä mitä tahansa. Rajat ja säännöt on niin isän kuin äidinkin perheessä ja niiden mukaan eletään. Lapsen yksittäisiä temppuja saa toki vihatakin, mutta ei sentään lasta itseään (jolla ilmeisesti temppuillessaan on vielä paha olla).