Lue keskustelun säännöt.
Muistisairas mummo hoitokodissa
17.10.2024 |
Koitan käydä mummua katsomassa niin paljon kuin vain ehdin. Vien kahvia ja pullaa mukanani. Usein kuitenkin huomaan, että kun lähden pois olen jotenkin surullinen. Ehkä siksi, että muistelen sitä aikaa, kun oma mummo oli omassa kodissaan. Välillä myös mietin, että ymmärtääkö mummu enää kuka oikeasti olen. Eli hänen lapsenlapsensa.
Kommentit (36)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä luulen, että tunnistaa sinut. Vai onko muistisairaus kuinka paha?
Hän pystyy juttelemaan ja kertoo aika paljon vanhoja juttuja. Menee kyllä sekaisin nimissä. Joskus hän saattaa sanoa minulle, että olin kiva lapsena ja vähän vilkaskin. Ehkä hän sitten vielä muistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmasti ihan luonnollista kokea erilaisia tunteita. Hyvä kuitenkin kun käyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä luulen, että tunnistaa sinut. Vai onko muistisairaus kuinka paha?
Hän pystyy juttelemaan ja kertoo aika paljon vanhoja juttuja. Menee kyllä sekaisin nimissä. Joskus hän saattaa sanoa minulle, että olin kiva lapsena ja vähän vilkaskin. Ehkä hän sitten vielä muistaa.
Appeni oli muistisairas, ja joskus oli aika hämmentävää, kun ei voinut olla ihan varma, millä aikakaudella hän oli menossa. Hän sekoitti usein omat pienet lapsemme omiin lapsiinsa, joten siitä saattoi päätellä, että hän oli sillä hetkellä kolmisenkymmentä vuotta ajassa taaksepäin. En ole täysin varma, tunnistiko hän siinä kohtaa täysi-ikäisiä lapsiaan. Ajassa harhailu oli hänestä itsestään kiusallista, ja hän oli jo aiemmin toivonut, että hänet palautetaan oikeaan aikaan, kun "höpöpuheet", kuten hän itse sanoi, alkoivat. Toisaalta hän peitteli tilannettaan aika taitavasti.
Jos mummosi tykkää puhua vanhoista ajoista, kysele ihmeessä niitä muistoja. Jossain vaiheessa ei ole enää ketään, jolta kysyä oman perheen ja suvun vanhoja asioita. Tunnistaako muistisairas omia lapsiaan, tai lapsenlapsiaan on minusta enemmän sen lähiomaisen surua hiipuvasta vanhuksesta. Kyllä hän varmasti muistaa ainakin ajoittain omat perheenjäsenet, mutta ei välttämättä tunnista, kun he ovat siinä vierailulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä luulen, että tunnistaa sinut. Vai onko muistisairaus kuinka paha?
Hän pystyy juttelemaan ja kertoo aika paljon vanhoja juttuja. Menee kyllä sekaisin nimissä. Joskus hän saattaa sanoa minulle, että olin kiva lapsena ja vähän vilkaskin. Ehkä hän sitten vielä muistaa.
Ei noin lievästi dementoitunut hoitokotipaikkaa saa.
Eihän sitä aina varma voi olla millä aikakaudella on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulen, että moni katuisi, jos ei kävisi. Sitten ei ainakaan tarvitse murehtia, ettei käynyt
Kävin taas ja sama haikea olo vaivannut monta päivää. :( miksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se muistisairaus koskettaa myös läheisiä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luonnollinen elämän kiertokulku. Tulet olemaan itsekin vanha (ellet menehdy aikaisemmin).
Olisiko aika katkaista napanuora...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voit kokeilla olla käymättä jos ahdistaa. En sitten tiedä tulerko siitä sen parempi olo.
Taidat olla kovin nuori vielä , elämässä voi tulla suurempiakin suruja, joten ei tuossa ole mitään outoa.
Olet surullinen, koska olet empaattinen ja muistat millainen hän oli kun vielä asui kotonaan. Voit kysyä käydessäni: kuka minä olen? Tai muistako kuka olen? Sillon saat tietää muistaako mummu sinut. Oma äitini dementoitui ja ei muistanut enää minua, olin vain kiva nainen, jonka kanssa käytiin kävelyllä. Olin tekemisissä päivittäin ja joka päivä esittelin itseni hänelle, ei muistanut enää seuraavana päivänä nimeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisiko aika katkaista napanuora...
Ai??? Etteikö pitäis käydä tapaamassa enää? Julmaa, jos tätä tarjoat.
Kyllä se napanuora katkeaa itsestään kuoleman myötä
Muistisairaus on juuri läheisille raskas, ei sille ,joka on jo kunnolla dementoitunut. Alussa muistisairaus on henkilölleen itselle raivostuttava, koska vielä tajuaa ettei muista ja läheiset huomauttelee siitä.
Isä asu hoivakodissa viimiset vuodet. Käytii siskon kanssa vuorotellen, joskus yhdessä.
Kerran viikossa kävi aina joku.
Juteltiin hoitsujen kanssa ja kahviteltiin isän kanssa, munkit mukana.
Noi tapaamiset oli selvästi isälle tärkeitä. Tietysti myös meille tyttärille, vaikka otti hetken palautua.
Muistisairaus on omaisten sairaus.
Viimeinen käynti sairaalassa. Tätini, rakas ihminen +90 lepäsi voipuneena. Puristin kättään ja itkin hiljaa. Hän puristi takaisin ja sanoi: Pitäkää huolta toisistanne. Lähdin sairaalasta ääneen itkien. Parin päivän päästä hän kuoli, emme nähneet enää.
Olin niin kiitollinen kaikista vierailuistani, enää en voi käydä. Joka käynnin jälkeen oli surullinen, mutta kuitenkin tyytyväinen olo.
Vierailija kirjoitti:
Isä asu hoivakodissa viimiset vuodet. Käytii siskon kanssa vuorotellen, joskus yhdessä.
Kerran viikossa kävi aina joku.
Juteltiin hoitsujen kanssa ja kahviteltiin isän kanssa, munkit mukana.
Noi tapaamiset oli selvästi isälle tärkeitä. Tietysti myös meille tyttärille, vaikka otti hetken palautua.
Muistisairaus on omaisten sairaus.
"Hoitsujen"... ei luoja tätä wt-meininkiä.
Vierailija kirjoitti:
Kävin taas ja sama haikea olo vaivannut monta päivää. :( miksi?
Teet varmaan mielessäsi eroa hänestä, tiedostat elämän lyhyyden. Minusta on ihan ok. tuntea haikeutta lähestyvästä kuolemasta.
Kyllä luulen, että tunnistaa sinut. Vai onko muistisairaus kuinka paha?