Lue keskustelun säännöt.
Pystyyköhän esimerkiksi tsunamissa läheisensä menettäneet viettämään joulua?
16.10.2024 |
Vai onkohan siinä liikaa sellaista että ei edes halua viettää joulua? Tsunamihan tapahtui tapaninpäivänä.
Kommentit (122)
Käyttäjä7079 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihailen tsunamin koskettaneiden maiden paikallisia ihmisiä, joilla tuntuu olevan hyvä resilienssi, positiivinen asenne elämään, vaikka paikalliset kärsi tsunamissa ylivoimaisesti eniten. Esimerkiksi Indonesiassa kokonaisia perheitä sukuja vain katosi, koska ihmisiä kuoli siellä niin paljon eikä heitä yleisesti pystytty mitenkään tunnistamaan, mutta silti paikalliset ovat pysyneet jatkamaan elämää.
No pakkohan se on jatkaa. Ja tuskinpa olet edes kuullut niistä, joilla ei ole ihan niin positiivinen asenne elämään sen jälkeen.
Paikallisilla on erilainen suhtautuminen kuolemaan, luonnonläheisempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan hyvin tsunamin jälkeisen ajan, kun turistit välttelivät Thaimaahan menoa, kun pelkäsivät ettei olisi soveliasta mennä sinne enää lomailemaan. Paikalliset suorastaan rukoilivat ihmisiä tulemaan takaisin ja sanoivat, että kaikki rakennetaan ja korjataan ja elämä jatkuu. Monella oli elanto täysin kiinni turismista ja turistien katoaminen vain syvensi paikallisten ahdinkoa. Nythän siellä kaikki on kuin ennenkin, eikä kukaan vello vanhoissa asioissa ja ole mitenkään surun murtama. En ymmärrä sellaista ajattelua, että oman elämän pitäisi pysähtyä jos joku rakas ihminen kuolee.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä7079 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä se tsunamissa kuoleminen eroa muista kuolemista.
Kyllä se eroaa.Monesta perheestä meni monta kerralla, ja jos joku henkiin jäi, sai hirveät traumat kun menetti perheensä.
No ei eroa. Vai miten se eroaa esimerkiksi onnettomuudessa kuolemisesta? Tietty traumatisoituminen on yksilöllistä, mutta kaikki ei traumatisoituneet.
Ai kaikki ne, jotka menetti koko perheensä tai kaikki lapsensa, ei traumatisoituneet mitenkään??? Kerro lisää, nero.
Vierailija kirjoitti:
Muistan hyvin tsunamin jälkeisen ajan, kun turistit välttelivät Thaimaahan menoa, kun pelkäsivät ettei olisi soveliasta mennä sinne enää lomailemaan. Paikalliset suorastaan rukoilivat ihmisiä tulemaan takaisin ja sanoivat, että kaikki rakennetaan ja korjataan ja elämä jatkuu. Monella oli elanto täysin kiinni turismista ja turistien katoaminen vain syvensi paikallisten ahdinkoa. Nythän siellä kaikki on kuin ennenkin, eikä kukaan vello vanhoissa asioissa ja ole mitenkään surun murtama. En ymmärrä sellaista ajattelua, että oman elämän pitäisi pysähtyä jos joku rakas ihminen kuolee.
Siis kyllähän muualla Thaimaassa lomailtu jatkui ihan kuten ennenkin. Tietty ne tsunamialueet oli poissa käytöstä tuhoista riippuen viikkoja tai kuukausia, jotkut vuosia.
Käyttäjä7079 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä se tsunamissa kuoleminen eroa muista kuolemista.
Kyllä se eroaa.Monesta perheestä meni monta kerralla, ja jos joku henkiin jäi, sai hirveät traumat kun menetti perheensä.
Miten se eroaa, oikeastaan? Meidän perheestä kuoli kolme, en kuitenkaan koe saaneeni sen kummempia traumoja. Toki minulla oli läheisiä ihmisiä tukena ja tapahtuman jälkeen halusin kaiken jatkuvan mahdollisimman normaalisti, koska se tuntui auttavan. Olin tuolloin yläasteikäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä7079 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihailen tsunamin koskettaneiden maiden paikallisia ihmisiä, joilla tuntuu olevan hyvä resilienssi, positiivinen asenne elämään, vaikka paikalliset kärsi tsunamissa ylivoimaisesti eniten. Esimerkiksi Indonesiassa kokonaisia perheitä sukuja vain katosi, koska ihmisiä kuoli siellä niin paljon eikä heitä yleisesti pystytty mitenkään tunnistamaan, mutta silti paikalliset ovat pysyneet jatkamaan elämää.
No pakkohan se on jatkaa. Ja tuskinpa olet edes kuullut niistä, joilla ei ole ihan niin positiivinen asenne elämään sen jälkeen.
Paikallisilla on erilainen suhtautuminen kuolemaan, luonnonläheisempi.
Luuletko, etteivät he sure? Tai traumatisoidu?
Käyttäjä7079 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä7079 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä se tsunamissa kuoleminen eroa muista kuolemista.
Kyllä se eroaa.Monesta perheestä meni monta kerralla, ja jos joku henkiin jäi, sai hirveät traumat kun menetti perheensä.
No ei eroa. Vai miten se eroaa esimerkiksi onnettomuudessa kuolemisesta? Tietty traumatisoituminen on yksilöllistä, mutta kaikki ei traumatisoituneet.
Ai kaikki ne, jotka menetti koko perheensä tai kaikki lapsensa, ei traumatisoituneet mitenkään??? Kerro lisää, nero.
Perheensä tai lapsensa voi menettää muutenkin kuin tsunamissa. Ei se tsunami ole mikään erityistapaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä7079 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihailen tsunamin koskettaneiden maiden paikallisia ihmisiä, joilla tuntuu olevan hyvä resilienssi, positiivinen asenne elämään, vaikka paikalliset kärsi tsunamissa ylivoimaisesti eniten. Esimerkiksi Indonesiassa kokonaisia perheitä sukuja vain katosi, koska ihmisiä kuoli siellä niin paljon eikä heitä yleisesti pystytty mitenkään tunnistamaan, mutta silti paikalliset ovat pysyneet jatkamaan elämää.
No pakkohan se on jatkaa. Ja tuskinpa olet edes kuullut niistä, joilla ei ole ihan niin positiivinen asenne elämään sen jälkeen.
Paikallisilla on erilainen suhtautuminen kuolemaan, luonnonläheisempi.
Hohhoh. Tunnen sikäläisen pariskunnan, joka menetti ainoan lapsensa. Voin kertoa että heidän surunsa on edelleen ihan yhtä pohjaton kuin muillakin saman kokeneilla.
Vierailija kirjoitti:
Muistan hyvin tsunamin jälkeisen ajan, kun turistit välttelivät Thaimaahan menoa, kun pelkäsivät ettei olisi soveliasta mennä sinne enää lomailemaan. Paikalliset suorastaan rukoilivat ihmisiä tulemaan takaisin ja sanoivat, että kaikki rakennetaan ja korjataan ja elämä jatkuu. Monella oli elanto täysin kiinni turismista ja turistien katoaminen vain syvensi paikallisten ahdinkoa. Nythän siellä kaikki on kuin ennenkin, eikä kukaan vello vanhoissa asioissa ja ole mitenkään surun murtama. En ymmärrä sellaista ajattelua, että oman elämän pitäisi pysähtyä jos joku rakas ihminen kuolee.
"Joku rakas ihminen" on vähän eri asia kuin vaikka koko oma perhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä ketjussa huomaa, ketkä oikeasti ovat omaisiaan menettäneet ja ketkä vain kuvittelevat millaista se olisi.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä7079 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä7079 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä se tsunamissa kuoleminen eroa muista kuolemista.
Kyllä se eroaa.Monesta perheestä meni monta kerralla, ja jos joku henkiin jäi, sai hirveät traumat kun menetti perheensä.
No ei eroa. Vai miten se eroaa esimerkiksi onnettomuudessa kuolemisesta? Tietty traumatisoituminen on yksilöllistä, mutta kaikki ei traumatisoituneet.
Ai kaikki ne, jotka menetti koko perheensä tai kaikki lapsensa, ei traumatisoituneet mitenkään??? Kerro lisää, nero.
Perheensä tai lapsensa voi menettää muutenkin kuin tsunamissa. Ei se tsunami ole mikään erityistapaus.
Tietenkin on, koska siinä kuoli kerralla satoja tuhansia. Moni jäi myös kadoksiin kuukausiksi, jotkut ovat edelleen kateissa. Se oli valtava katastrofi, ei mikään hirvikolari.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa huomaa, ketkä oikeasti ovat omaisiaan menettäneet ja ketkä vain kuvittelevat millaista se olisi.
Miten sen huomaa?
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa huomaa, ketkä oikeasti ovat omaisiaan menettäneet ja ketkä vain kuvittelevat millaista se olisi.
Oletko menettänyt koko perheesi kerralla? Montako lasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän tähän ole yhtä oikeaa vastausta. Jokainen tapaus on omansa ja jäljet ovat kaikilla erilaiset. Aivan turha siis kiistellä juupas-eipäs vastausten kesken.
Erilainen tuo tapaus ihan yksittäiseen kuolemaan verrattuna kuitenkin kiistatta on. Tsunami on jaettu suru ja se nousee esille joka vuosi, halusipa sitä ajatella tai ei. Eteenpäin meno on vaikeaa, kun olet väistämättä osa sitä maailmanlaajuista yhteistä surun kokemusta. Joudut todennäköisesti palaamaan niihin omiin kokemuksiisi muiden kysymysten ja muistelusten myötä joka vuosi. Jollekin sekin voi olla ihan ok, mutta jollekin taas erittäin repivää.
Aika auttaa kuitenkin, niin kliseistä kuin se onkin. Toivottavasti tsunami ei aiheuta enää sellaista terävää, akuuttia kipua, vaan miedompaa ja siedettävämpää surua.
Käyttäjä7079 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä7079 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihailen tsunamin koskettaneiden maiden paikallisia ihmisiä, joilla tuntuu olevan hyvä resilienssi, positiivinen asenne elämään, vaikka paikalliset kärsi tsunamissa ylivoimaisesti eniten. Esimerkiksi Indonesiassa kokonaisia perheitä sukuja vain katosi, koska ihmisiä kuoli siellä niin paljon eikä heitä yleisesti pystytty mitenkään tunnistamaan, mutta silti paikalliset ovat pysyneet jatkamaan elämää.
No pakkohan se on jatkaa. Ja tuskinpa olet edes kuullut niistä, joilla ei ole ihan niin positiivinen asenne elämään sen jälkeen.
Paikallisilla on erilainen suhtautuminen kuolemaan, luonnonläheisempi.
Hohhoh. Tunnen sikäläisen pariskunnan, joka menetti ainoan lapsensa. Voin kertoa että heidän s
Tekikö tsunami siitä jotenkin erityisen surullisen jutun, mitä se ei olisi ollut jos lapsi olisi kuollut auto-onnettomuudessa? Miksi tsunamia pitäisi jotenkin glorifioida? Maanjäristyksissä, hurrikaaneissa, maanvyörymissä, lumivyöryissä ja muissa luonnonkatastrofeissa kuolee myös paljon ihmisiä joka vuosi, mutta ei kukaan niistä puhu.
Käyttäjä7079 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Määritä ensin mitä on joulunviettäminen
Oletko muslimi vai mikset tiedä?
Kaikki kristityt viettää joulua samalla tavalla? Miten?
Käyttäjä7079 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä7079 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä7079 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä se tsunamissa kuoleminen eroa muista kuolemista.
Kyllä se eroaa.Monesta perheestä meni monta kerralla, ja jos joku henkiin jäi, sai hirveät traumat kun menetti perheensä.
No ei eroa. Vai miten se eroaa esimerkiksi onnettomuudessa kuolemisesta? Tietty traumatisoituminen on yksilöllistä, mutta kaikki ei traumatisoituneet.
Ai kaikki ne, jotka menetti koko perheensä tai kaikki lapsensa, ei traumatisoituneet mitenkään??? Kerro lisää, nero.
Perheensä tai lapsensa voi menettää muutenkin kuin tsunamissa. Ei se tsunami ole mikään erityistapaus.
Tietenkin on, koska siinä kuoli kerralla satoja tuhansia. Moni jäi myös kadoksiin kuukausiksi, jotkut ovat edelleen kateissa. Se oli valtava katastrofi, ei mikään hirvikolari.
Ei tuollaisessa vertailussa ole yhtään mitään järkeä. Ei läheisen menettäneen kannalta ole mitään merkitystä sillä kuoliko yksi vai 200 000.
Vierailija kirjoitti:
Eihän tähän ole yhtä oikeaa vastausta. Jokainen tapaus on omansa ja jäljet ovat kaikilla erilaiset. Aivan turha siis kiistellä juupas-eipäs vastausten kesken.
Erilainen tuo tapaus ihan yksittäiseen kuolemaan verrattuna kuitenkin kiistatta on. Tsunami on jaettu suru ja se nousee esille joka vuosi, halusipa sitä ajatella tai ei. Eteenpäin meno on vaikeaa, kun olet väistämättä osa sitä maailmanlaajuista yhteistä surun kokemusta. Joudut todennäköisesti palaamaan niihin omiin kokemuksiisi muiden kysymysten ja muistelusten myötä joka vuosi. Jollekin sekin voi olla ihan ok, mutta jollekin taas erittäin repivää.
Aika auttaa kuitenkin, niin kliseistä kuin se onkin. Toivottavasti tsunami ei aiheuta enää sellaista terävää, akuuttia kipua, vaan miedompaa ja siedettävämpää surua.
Toisaalta jaettu suru voi myös lohduttaa ja sillä tavalla olla positiivinen asia. Voi saada myös vertaistukea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa huomaa, ketkä oikeasti ovat omaisiaan menettäneet ja ketkä vain kuvittelevat millaista se olisi.
Miten sen huomaa?
Asennoitumisessa. Moni, joka on kertonut menettäneensä läheisiä, on kertonut viettävänsä joulua. Hyökkäävimmät kommentit tulevat muilta.
Oletko muslimi vai mikset tiedä?