Rolf Nordmo kertoi poliisille ampuneensa Janne Puhakan haulikolla sanoi syyksi parisuhteen päättymisen
Puhakan puoliso 66-vuotias norjalainen eläinlääkäri Rolf Nordmod on kertonut poliisille ampuneensa Puhakkaa haulikolla ja aiheuttaneensa uhrin kuoleman.
Tutkinnanjohtaja Matti Högman sanoo Ylelle, että Nordmod on siis myöntänyt teon.
Kommentit (7150)
Tätä tapausta ja viime viikonlopun Taivalkosken henkirikosta yhdistää eräs asia nimittäin tekoase. Siihen nähden onkin aika erikoista että Jannen tapauksessa kaksi laukausta ei tappanut mutta tässä toisessa tapauksessa yksi laukaus oli kuolettava vaikka paikalla oli heti apua.
Vierailija kirjoitti:
Näissä homosuhteissa vaarallista on kun toinen osapuoli on yleensä vanhempi, kokenut mies eikä mikään poikanen niin seuraukset ovat pahempia mitä kaksi nuorta erisukupuolista erotessa, riidellessä saavat päähänsä. Ei tule mieleen ampua tyttökaveria haulikolla kun sitä ei oo kaksikymppisellä.
Kaksi miestä riidassa ei ole sama kuin nainen vs mies
Näissä miessuhteissa on hyvin tavallista avoimet suhteet tai pettäminen. Näen tässä tapauksessa Rolfissa enemmän uskollisuutta kuin Jannessa.
Janne oli nuori ja kokematon ihmissuhteissa, kenties koskaan ollut rakastunut jolloin rakkauden arvostaminen oli hänelle liki mahdotonta. Ihmissuhteet ovat tällöin kevyitä kaverisuhteita ja helposti unohdettavissa ja korvattavissa. Rolfin kohdalla kokemusta eri ihmissuhteista, sekä hetero että homo, oli varmasti kertynyt ja ihmissuhde oli ehkä paljon tärkeämpää säilyttää kuin pitää sitä kevyenä kaveruutena. Rolf on saattanut myös oikeasti rakastaa Jannea. Jannen tunnepuolesta ei ole niinkään käsitystä, on vain kovin kummallista heittää toinen rokukoppaan ja korvata se uudella ihmissuhteella jo entisen suhteen aikana. Oikea rakkaus ei katoa, vaan se voi säilyä yli jopa uusien ihmissuhteiden. Joskus vain ihmissuhteet eivät toimi rakkaudesta huolimatta ja on syytä erota. Tästä on itselläni muutama henk koht kokemus.
Homopiireissä ikäraja kulkee tuolla 50 kohdalla, senjälkeen miehet yleensä alkavat valehdella ikäänsä ja käyttämään nuorempia omakuvia deittipalstoilla. Rolfin kohdalla ihmissuhteen onnistumisesta on saattanut tulla pakkomielle sensijaan että antaa toisen mennä ja jatkaa omaa elämäänsä. Vaikka tällaiset erot ovat vaikeinta, niistä tulee päästä kuitenkin yli.
On myös tapauksia missä on tehty itsemurhia ihmissuhteen päättymisen takia. Meitä on moneksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Janne oli petturi ja vittumainen ihminen!
Olen jotakuinkin samaa mieltä. Tilannekuvan tästä mitä julkisuuteen on tullut, on nähtävissä, että Jannella on ollut vieras suhde jo Rolfin suhteen aikana ja ilmeisesti pettänyt Rolfia tämän kirurgin ja kukaties kenen muunkin kanssa.
Tässä on myös vaarana että Janne on käyttänyt Rolfin asemaa ja varallisuutta suhteen lähtökohtana. Kun Rolfilta rahat loppu, etsitään uusi kumppani, ja kuinka ollakaan hyvätuloinen kirurgi. Tässä tapauksessa haisee kyllä vahvasti sugardaddy ja money-boy mentaliteetti. Se ei tarkoita että suhde ei ole toiminut, toki se onkin, niinkauan kun Rolfilla on ollut rahaa.
Ei kukaan nuori ala suhteeseen noin paljon vanhemman kanssa muuten vaan, tottakai motiivina oli raha. Rolfilla oli vielä vuonna 2022 reippaasti yli sadantonnin vuositulot. Rakkaus loppui kun rahat loppui.
Vierailija kirjoitti:
Kirurgi oli jo kuvioissa sen Lofootin reissun aikana?
Oli. J tapasi kirurgin jossain kesähäissä joissa oli vieraana Rolfin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirurgi oli jo kuvioissa sen Lofootin reissun aikana?
Oli. J tapasi kirurgin jossain kesähäissä joissa oli vieraana Rolfin kanssa.
Kyllä ihmissuhde on aika kevyelle pohjalle perustettu jos jo yksi tapaaminen saa sukat pyörimään jalassa. Rolfin olisi kannattanut analysoida Jannen tunnepuolta tarkemmin, mutta kuten hän itse mainitsi yhdessä viestissään "rakkaus tekee sokeaksi".
Kun oma rakkaus on vahva, ei toisen häilyvää tunnepuolta osaa arvioida vaan samaistuu ja uskoo toisenkin rakastavan. Olen ollut tällaisessa lumesuhteessa itse ja tiedän kuinka vaikeaa on olla tilanteen tasalla. Sitä antaa mieluummin tunteille vallan, elää hetkessä ja nauttii olostaan, antaa itselleen mahdollisuuden rakkaudelle, sensijaan ett kyynisesti analysoisi ja epäilisi jatkuvasti toisen tunteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirurgi oli jo kuvioissa sen Lofootin reissun aikana?
Oli. J tapasi kirurgin jossain kesähäissä joissa oli vieraana Rolfin kanssa.
Tammisaaressa oli Jannen tuttavan häät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirurgin nimi ilmeisesti jostain syystä salattu materiaalissa. Miksiköhän? Kaikkihan sen jo tietävät. Kirurgi myös poistanut Jannen ja hänen väliset intiimit viestit puhelimestaan ja Instastaan. Aika erikoista...
Jannen pettäminen on todistajan mukaan varmentunut.
Janne hoiperrellut saatuaan osuman pitkin eteistä.
Tuota Rolfin tarinan uskottavuutta tosiaan syö tuo verijälkien löytyminen monesta paikasta. Jos oikein käsitin, niin verijälkitutkimus viittaa siihen suuntaan että Janne lähtenyt ensimmäisen osuman jälkeen ehkä kävelemään pakoon ovelle päin? Tätähän omaisten asianjaja myös vihjasi. Rolf taas väittää että verijälkiä on siellä sun täällä koska ovat voineet tulla hänen käsistään....Uskoo ken tahtoo. Kylmäävä tyyppi
Auton oven jätti auki kun oli tarkoitus vain napata Frida mukaan juuri ostettuun uuteen remmiin. Mutta asunnon ovea ei voinut jättää auki koska Frida ei tullutkaan ovelle vastaan.
Joku kysyi miksei Janne jättänyt asunnonkin ovea auki kun auton oven jätti?
Auton oven jätti auki kun oli tarkoitus vain napata Frida mukaan juuri ostettuun uuteen remmiin. Mutta asunnon ovea ei voinut jättää auki koska Frida ei tullutkaan ovelle vastaan. Ovelle vastaan tuli jotain ihan muuta...
Mä en ymmärrä miten kukaan voi puolustaa murhaajaamikäänei oikeuta henkirikokseen oli tilanne mikä hyvänsä miten ihmiset ei tajua 66 v saa elää ja nuori mies jolla elämä edessä joutui surmatuksi. Jannen omaisille ihan kamalaa he eivät enää ikinä nää omaa poikaansa Rolf jatkaa elämäänsä. Mitähän Rolf olis toivonut murhaajalle joka tappaisi hänen pojan sitä sopii miettiä?
Vierailija kirjoitti:
Itse näen tämän salailun uhrin omaisten suojeluna. Kyllä poliisi tietää tekstit ja psykologit ja psykiatrit ovat niitä analysoineet. Jannen osuutta omaan kohtaloonsa on myös sujuvasti ohitettu. Janne on mitä ilmeisemmin pettänyt Rolfia jo ennenkuin suhde on varsinaisesti edes ohi, ja sitten tämä vieraan miehen tuominen kotiinsa ja yhteiseen sänkyyn ja vielä niin että on tästä kertonut Rolfille. En ymmärrä mitä Jannen päässä on liikkunut. Tuollaiset teot olisi voinut jättää tekemättä ja päättää suhde rehellisellä tavalla. Ilmeisesti Jannen suuntaan raskauttavat tekstit on sensuroitu jotta viha omaisia kohtaan ei alkaisi. Salaliluun ei ole mitään muuta syytä kuin Jannen oma sekoilu joka on provosoinut Rolfia tappoon.
Rolfin tekoa ei voi antaa anteeksi, tässä on vain sellainen juttu, että jokaisella meistä on katkeamispiste, kenellä se on missäkin ja millaisessa tilanteessa se tulee esille on jokaisessa meissä henkilökohtainen. Jos
Rolfin tulkinnan mukaan ero tapahtui vasta kun Janne kertoi toisesta miehestä syyskuun puolivälissä. Eli katsoi varmasti Jannen pettäneen ennen sitä. Se ei tietenkään tekoa oikeuta.
Vierailija kirjoitti:
Itse näen tämän salailun uhrin omaisten suojeluna. Kyllä poliisi tietää tekstit ja psykologit ja psykiatrit ovat niitä analysoineet. Jannen osuutta omaan kohtaloonsa on myös sujuvasti ohitettu. Janne on mitä ilmeisemmin pettänyt Rolfia jo ennenkuin suhde on varsinaisesti edes ohi, ja sitten tämä vieraan miehen tuominen kotiinsa ja yhteiseen sänkyyn ja vielä niin että on tästä kertonut Rolfille. En ymmärrä mitä Jannen päässä on liikkunut. Tuollaiset teot olisi voinut jättää tekemättä ja päättää suhde rehellisellä tavalla. Ilmeisesti Jannen suuntaan raskauttavat tekstit on sensuroitu jotta viha omaisia kohtaan ei alkaisi. Salaliluun ei ole mitään muuta syytä kuin Jannen oma sekoilu joka on provosoinut Rolfia tappoon.
Rolfin tekoa ei voi antaa anteeksi, tässä on vain sellainen juttu, että jokaisella meistä on katkeamispiste, kenellä se on missäkin ja millaisessa tilanteessa se tulee esille on jokaisessa meissä henkilökohtainen. Jos
Kyllä Janne (ja kirurgi) toiminnallaan ajoi Rolfin katkeamispisteeseen
Paha sai palkkansa. Palkka olisi voinut olla kevyempi.
Vierailija kirjoitti:
Kun oma rakkaus on vahva, ei toisen häilyvää tunnepuolta osaa arvioida vaan samaistuu ja uskoo toisenkin rakastavan. Olen ollut tällaisessa lumesuhteessa itse ja tiedän kuinka vaikeaa on olla tilanteen tasalla. Sitä antaa mieluummin tunteille vallan, elää hetkessä ja nauttii olostaan, antaa itselleen mahdollisuuden rakkaudelle, sensijaan ett kyynisesti analysoisi ja epäilisi jatkuvasti toisen tunteita
Sinun ajattelutapasi ei ole kypsä. Olet mustavalkoinen etkä tunnista mitään muuta kuin ääripäät.
"antaa tunteille vallan, elää hetkessä ja nauttii olostaan, antaa itselleen mahdollisuuden rakkaudelle" VS "kyynisesti analysoisi ja epäilisi jatkuvasti toisen tunteita"
Tuollainen ääriajattelu tuhoaa nopeasti koko suhteen. Suhteessa on pakko olla tilaa myös rationaalisuudelle. Mahdollisuudet eivät ole faktoja, ne ovat vain mahdollisuuksia.
Vierailija kirjoitti:
Joku kysyi miksei Janne jättänyt asunnonkin ovea auki kun auton oven jätti?
Auton oven jätti auki kun oli tarkoitus vain napata Frida mukaan juuri ostettuun uuteen remmiin. Mutta asunnon ovea ei voinut jättää auki koska Frida ei tullutkaan ovelle vastaan. Ovelle vastaan tuli jotain ihan muuta...
Jotain mätää tässä yhtälössä on. Nimittäin se, että ystäväpariskunnan mukaan Seat on ollut asunnon pihalla kun he ovat käyneet siellä ennen Jannen saapumista. Eli Janne oli siis joko käynnistänyt auton ennen ovelle tuloaan tai sitten koko auton käyttö on Rolfin tekosia.
Mitään takuuta Jannen ja Karlin suhteen alkamisajankohdasta ei ole? Janne on voinut sanoa Rolfille, että kesähäissä tapasivat, mut suhde on voinut alkaa jo paljon aiemmin ? Onko Karl eronnut kesällä edellisestään ja sitten suhde Jannen kanssa syttynyt liekkeihin voimalla, jonka tuloksen näemme?
Mätää on myös se, että miksi toveri TM kehoitti Jannea ilmoittamaan tulostaan vielä erikseen Rolfille? TM näki tarpeelliseksi raportoida Rolfia Jannen tulosta itsekin. Miksi se oli niin tärkeää? Rolf oli kuulusteiluissa kertonut että Janne kävi asunnolla muutaman kerran viikossa hakemassa kamojaan tai Fridaa lenkille ilmeisesti ilman erityisiä sopimisia. Miksi juuri tuona sunnuntaina oli oleellista infoa Rolfille tarkempaa aikaa milloin on tulossa?

Jotta Rolf kerkesi valmistautua tekoon. Laittaa Frida alakertaan ja valmistella ase käyttökuntoon, yms.
Tätä asiaa tullaan puimaan vielä hovissa ja korkeammalla kun murhatuomio tulee aprillipäivänä. Asianajaja, Nordmo ja lapset pillastuvat. Toivottavasti tuomio kuitenkin pysyy murhana.
Mietin erityisesti, kun on Nordmon lapset sanovat isänsä olevan psyykkisesti sairas ja muutenkin kuulusteluissa Nordmo väittää hallusinoineensa asioita; Miksei puolustus vaadi mielentilatutkimusta? Nordmo ei halua pakkohoitoon, koska tietää puheiden olevan puppua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mätää on myös se, että miksi toveri TM kehoitti Jannea ilmoittamaan tulostaan vielä erikseen Rolfille? TM näki tarpeelliseksi raportoida Rolfia Jannen tulosta itsekin. Miksi se oli niin tärkeää? Rolf oli kuulusteiluissa kertonut että Janne kävi asunnolla muutaman kerran viikossa hakemassa kamojaan tai Fridaa lenkille ilmeisesti ilman erityisiä sopimisia. Miksi juuri tuona sunnuntaina oli oleellista infoa Rolfille tarkempaa aikaa milloin on tulossa?
Jotta Rolf kerkesi valmistautua tekoon. Laittaa Frida alakertaan ja valmistella ase käyttökuntoon, yms.
Minua mietityttää tämä Frida yksityiskohta; Jos koira on ollut siinä tapahtuman keskellä, eikö koirassakin olisi verta? Ja varsinkin jos koira paniikissa rampannut sisällä monta tuntia, tassuje mukana verta? Olen myös aivan varma, että koira on ollut kiinni alakerrassa.
Vierailija kirjoitti:
Mätää on myös se, että miksi toveri TM kehoitti Jannea ilmoittamaan tulostaan vielä erikseen Rolfille? TM näki tarpeelliseksi raportoida Rolfia Jannen tulosta itsekin. Miksi se oli niin tärkeää? Rolf oli kuulusteiluissa kertonut että Janne kävi asunnolla muutaman kerran viikossa hakemassa kamojaan tai Fridaa lenkille ilmeisesti ilman erityisiä sopimisia. Miksi juuri tuona sunnuntaina oli oleellista infoa Rolfille tarkempaa aikaa milloin on tulossa?
Tämä. Hyi kuinka kylmäävää. Aivan kuin TM olisi toiminut murhan esiliinana.
Jotenkin tuntuu että koko trio on toiminut yhdessä. Siis KL, TM ja RN. Tai sitten mun mielikuvitus tykkää lähteä laukalle.
Jossain luki että JP oli ilmonnut RN.lle että hakee Fridan lenkille ja jossain puolestaan niin että piti mennä puistoon tutustuttamaan Frida Kallen koiriin jotka odottelivat puistossa sitten lopulta turhaan JP.n äidin kera. Ja oliko muuten niin että TM oli kertonut RN.lle senkin että JP aikoo tutustuttaa nuo koirat toisiinsa? Eli bensaa liekkeihin tuossakin.
Jotenkin näin se vaikuttaisi menneen. Ehkä kääntyi sinne olohuoneen suuntaan, koska ei haavoittuneena pystynyt avaamaan ovia. Kamala keissi, ja sitä pahemmaksi menee mitä enemmän tietoa tulee. Todella raaka teko, on omaisilla varmasti raskasta.