Asun yksiössä ja vanhempi ei koskaan vieraile täällä, odottaa vain että menen sinnepäin kyläilemään, normaalia?
Mietin miten normaalia tälläinen käytös on? koko ajan pyydetään kylään, muttei itse tulla tännepäin
Kommentit (61)
Menen omakotitaloon mieluummin kun kutsun äidin kaksioon.
Eli on yleistä, että äiti ei käy aikuisen lapsensa luona kylässä, vaikka kutsutaan ja välimatka ei ole este? Miksi näin on?
Mun vanhemmat tuli ihan kutsumattakin kylään kun asuttiin noin lähellä toisiamme, ja myöhemminkin toiseen kaupunkiin muutettuani yökyläilivät, vaikka asuin yksiössä.
Minä asun yksin kaksiossa, ainoa lapsi lensi yli vuosi sitten pesästä. Muutin kesällä tähän kivaan asuntoon, ja äiti kyllä kävi täällä usein muuton aikaan. Mutta en ole vieläkään halunnut kutsua äitiä tänne istuskelemaan, tulis kyllä mielellään. Jotenkin vaan jännitän että syynää kaikki paikat ja urputtaa miten ei ole tarpeeksi siistiä. Äitin luona käyn vähänväliä, asuu ihan lähellä. Viime asunnossakaan ei äiti ikinä käynyt, minä vaan ramppasin äitillä.
Nyt oon päättänyt että jahka saan kaikki lopulliseen järjestykseen ja hommattua töllön, äiti voi tulla kauhistelemaan mun makua. Äiti on marimekkoihminen, mimulla on ihan eri maku ja nyt tänne uuteen kotiin oon yrittäny pikkuhiljaa hankkia vaan semmosia huonekaluja ja esimeitä, jotka miellyttää makuani. Entiset jouduin hävittämään kokonaan lutikkaongelman takia. Että olen alottanut elämän nyt vähän kuin alusta. Eikä oo varaa kaikkea kerralla ostaa mitä on tarvinnut. Mutta nyt on jo tärkeimmät enkä mitään turhaa hankikaan. Paitsi maljakon ja koristetyynyjä. 😄
Jospa joulun alla kutsun äitin ja muun perheen tänne ja katan pöytään torttua ja muuta.
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhemmat tuli ihan kutsumattakin kylään kun asuttiin noin lähellä toisiamme, ja myöhemminkin toiseen kaupunkiin muutettuani yökyläilivät, vaikka asuin yksiössä.
Minä en olisi tykännyt, jos vanhemmat olisivat tulleet kutsumatta kylään, mutta he kunnioittivat yksityisyyttäni ja tulivat vaan käymään kutsusta.
Kyllä mä käyn lasteni luona kylässä. Kävin sekä opiskelupaikkakunnilla että nyt kun ovat jo työelämässä. Kutsuttuna tai sitten kysyn sopiiko poiketa, jos olen esim. työreissussa samalla paikkakunnalla tai on jotain vietävää, esim. jotain täältä lapsuudenkodista, joululahjoja, tuliaisia matkoilta, marjoja, sieniä tms.
Ihan yllättäen en mene. Toinen asuu nyt 5 km päässä, toinen vajaa 200 km päässä.
En ymmärrä yksipuolisuutta tässä asiassa. Kyllä lapseni mielellään tuntuvat minulle kotiaan näyttävän, leipovatkin usein kun olen menossa.
Se on lapsen asunnon tyypistä riippumatta normaalia, että vanhemmat eivät kylälle samalla paikkakunnalla asuvan perheettömän lapsen luona.
On normaalia ja monilla tutuilla tämä. Toki johtuu siitä että me lapset mahdollistetaan moinen käytös. Kun pidempän vastaan porukoille että en ehdi enkä jaksa tulla mutta tervetuloa mun luo niin välillä jopa käyvät.
Vierailija kirjoitti:
Eli on yleistä, että äiti ei käy aikuisen lapsensa luona kylässä, vaikka kutsutaan ja välimatka ei ole este? Miksi näin on?
Mun äiti tulos mielellään vaikka pari kertaa viikossa, mutta minä käyn mieluummin äitin luona. Tuntuu että äiti näkis vain mitä pitäisi siivota ja mikä on täällä väörin. Väittää ettei ole semmoinen, mutta kyllä on. On neitsyt horoskoopissa, vihaisenakin alkaa siivoamaan ja hinkkaamaan paikkoja. Minä en siivoa ennen kuin on pakko. Muuten äiti on kyllä rento ja lupsakka tapaus, mutta silti siellä alla on se tarkka puoli joka ei siedä että asiat on yhtään toisenlailla mihin hän on tottunut.
Olen 52v, ja äitillä on edelleen auktoriteetti muhun nähden. Kuten kuuluukin. Totta kai uskallan sen kanssa väitellä ja vastaan sanoa, mutta kyllä äiti vaan on edelleen pomo. Pieni nainen, mutta pippurinen.

Joo kokeiltu on. Lopputuloksena ei nähty moneen vuoteen, vaikka asuttiin samalla paikkakunnalla. En tiedä miksi luonani ei voi käydä, mitään syytä ei ole eikä riitaakaan. Sitten kävin muutaman kerran, kutsuin vastavuoroisesti kylään. Ei vaan tule.
Vierailija kirjoitti:
Se on lapsen asunnon tyypistä riippumatta normaalia, että vanhemmat eivät kylälle samalla paikkakunnalla asuvan perheettömän lapsen luona.
Mutta miksi näin on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli on yleistä, että äiti ei käy aikuisen lapsensa luona kylässä, vaikka kutsutaan ja välimatka ei ole este? Miksi näin on?
Mun äiti tulos mielellään vaikka pari kertaa viikossa, mutta minä käyn mieluummin äitin luona. Tuntuu että äiti näkis vain mitä pitäisi siivota ja mikä on täällä väörin. Väittää ettei ole semmoinen, mutta kyllä on. On neitsyt horoskoopissa, vihaisenakin alkaa siivoamaan ja hinkkaamaan paikkoja. Minä en siivoa ennen kuin on pakko. Muuten äiti on kyllä rento ja lupsakka tapaus, mutta silti siellä alla on se tarkka puoli joka ei siedä että asiat on yhtään toisenlailla mihin hän on tottunut.
Olen 52v, ja äitillä on edelleen auktoriteetti muhun nähden. Kuten kuuluukin. Totta kai uskallan sen kanssa väitellä ja vastaan sanoa, mutta kyllä äiti vaan on edelleen pomo. Pieni nainen, mutta pippurinen.
En kaipaa äitiäni tänne arvostelemaan ja päästelemään sammakoita suustaan.
Käyn velvollisuusvierailuilla hänen luonaan. Mieluummin jättäisin kyllä menemättä. Äitini on aika ikävä ja ilkeä ihminen.
Joku vanhempi voisi nyt vähän avata tätä mysteeriä, että miksi oman lapsen luona ei voi käydä.
Vierailija kirjoitti:
Joku vanhempi voisi nyt vähän avata tätä mysteeriä, että miksi oman lapsen luona ei voi käydä.
Eivät taida uskoltaa
Luulen että kyseessä on joku että ajattelvat olevansa silloin "lastensa alaisia". :D Uskon itse tähän. Haluavat olla pomoja. Muuta syytä en löydä
Mulla oli myös sama. Vanhemmat eivät tavallaan tunnustaneet minua riippumattomana perheyksikkönä, ei edes sittenkään kun asuin avopuolison kanssa. He eivät nähneet mitään samankaltaisuutta omasta kotoa muutostaan nuorina ja minun muutostani.
Milloin tulet kotiin, he kysyivät ihan elämänsä loppuun saakka.
Vierailija kirjoitti:
Eli on yleistä, että äiti ei käy aikuisen lapsensa luona kylässä, vaikka kutsutaan ja välimatka ei ole este? Miksi näin on?
He haluavat itse passata eivätkä olla passattavana, hyvin yksinkertaista.
Vierailija kirjoitti:
Se on lapsen asunnon tyypistä riippumatta normaalia, että vanhemmat eivät kylälle samalla paikkakunnalla asuvan perheettömän lapsen luona.
Jos vanhemmat eivät kyläile lapsensa luona tämän ollessa lapseton, niin alkaako kyläily sitten lapsen syntymän myötä? Luulisi olevan omituista aloittaa enää siinä vaiheessa. Että oma lapsi ei kiinnosta, mutta lapsenlapsi kiinnostaakin.
Mun äiti tuli kylään, kun olin raskaana, että kyllä jotenkin näin se menee, että aletaan taas kaveeraamaan, kun lapsenlapsia tulossa.
En olisi kutsumassakaan, saattaisi viljelmät järkyttää hartaita vanhempiani. Video liittyy.