Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Onko tälle luonnevialle nimi? Esitän aina roolia, koska tuntuu ettei mitään omaa itseä olekaan
13.10.2024 |
Minulla on ollut ihan perushyvä ja turvallinen lapsuus keskiluokkaisessa perheessä eikä mitään traumahommeleita, mitkä selittäisi. Mutta jostain syystä olen oppinut hyvin pienestä saakka, että ei ole suotavaa olla oma itsensä, vaan olen kehittänyt roolin, jota esitän kaikille.
Nyt keski-iässä se rooli alkaa tuntua koko ajan hankalammalta, ihan kuin olisi koko ajan liian pienet kengät väärissä jaloissa ja jalkani vielä kasvaisi koko ajan. Mutta kun yritän miettiä, kuka olen sen roolin alla, tuntuu että siellä ei ole ketään.
En esimerkiksi pidä lainkaan menneiden muisteluista, koska tuntuu aina, että ne on tapahtuneet vieraalle ihmiselle -poislukien jotkut ahdistavat, kielteiset muistot, silloin olen ilmeisesti ollut ihan itsenäni läsnä että on syntynyt tunnemuisto. Muistan kyllä asioita paljon ja hyvin, mutta ne ei tunnu liittyvän mitenkään minuun.
Mietin nyt, että onko tälle joku termi? Jos ilmiö on tunnistettu, siihen voisi sitä kautta löytää apua.
Kommentit (202)
Vierailija kirjoitti:
Varaudu jäämään ilman parisuhdetta, teeskentely on kuvottavaa.
Onpa harvinaisen typerä kommentti ketjuun, joka noin muuten sisältää lähinnä hienoa analyyttistä pohdintaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varaudu jäämään ilman parisuhdetta, teeskentely on kuvottavaa.
Onpa harvinaisen typerä kommentti ketjuun, joka noin muuten sisältää lähinnä hienoa analyyttistä pohdintaa.
LOL! Vai hienoa ja analyyttistä... Pas*aa, sanon minä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varaudu jäämään ilman parisuhdetta, teeskentely on kuvottavaa.
Onpa harvinaisen typerä kommentti ketjuun, joka noin muuten sisältää lähinnä hienoa analyyttistä pohdintaa.
LOL! Vai hienoa ja analyyttistä... Pas*aa, sanon minä!
Kyllä täällä on moni autistinainen kuvaillut tosi hienosti miltä se oma autismi tuntuu.
Vierailija kirjoitti:
"Niin? Se matkiminen on selviytymiskeino ihan jokaiselle. Kaikki ihmislapset tekevät samaa, niin autistit kuin muutkin, joten se ei ole maskaamista eikä vahingollista ihmiselle vaan pakko jokaiselle joka mielii hengissä säilyä."
Ei ole yhäkään kyse samasta asiasta. Normaalille ihmiselle se normaali matkimalla oppiminen ei ole joo vahingollista, kun taas autistille se maskaaminen on vahingollista. Eikö tuokin jo kerro, että on kyse eri asiasta?
Kaikille LAPSILLE, kun he oppivat ihmisiksi. Maskaaminen on katsos eri asia kuin se että nisäkkäät oppivat toisiaan matkimalla. Se matkiminen on KAIKILLA välttämätöntä. 3kk ikäinen lapsi ei maskaa, maskaaminen tulee neurorpätyypillisille myöhemmin. Sitä tarkoitan. Eli vanhempien matkiminen ei ole maskaamista, vaan sitä tekee kaikki. Samaa mieltä siitä toki että maskaaminen on vahingollista, siitähän ei ollut kyse tässä, vaan siitä että vauvasta asti toisten tarkkailu ja matkiminen ei sitä ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Asennemuutoksia!!!
Ja arvojen pohtiminen. Uskomusten. Samoin toiveiden, pelkojen ja halujen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Niin? Se matkiminen on selviytymiskeino ihan jokaiselle. Kaikki ihmislapset tekevät samaa, niin autistit kuin muutkin, joten se ei ole maskaamista eikä vahingollista ihmiselle vaan pakko jokaiselle joka mielii hengissä säilyä."
Ei ole yhäkään kyse samasta asiasta. Normaalille ihmiselle se normaali matkimalla oppiminen ei ole joo vahingollista, kun taas autistille se maskaaminen on vahingollista. Eikö tuokin jo kerro, että on kyse eri asiasta?
Kaikille LAPSILLE, kun he oppivat ihmisiksi. Maskaaminen on katsos eri asia kuin se että nisäkkäät oppivat toisiaan matkimalla. Se matkiminen on KAIKILLA välttämätöntä. 3kk ikäinen lapsi ei maskaa, maskaaminen tulee neurorpätyypillisille myöhemmin. Sitä tarkoitan. Eli vanhempien matkiminen ei ole maskaamista, vaan sitä tekee kaikki. Samaa mieltä siitä toki että maskaaminen on vahingollista, siitähän ei ollut kyse tässä, v
Aivan. Kuvittelin, että väitit autistien maskaamista samaksi ilmiöksi, kuin tuota normaalia matkimalla oppimista. Täällä kun ei toimi lainaukset niin, että näkisi mihin milloinkin vastataan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Niin? Se matkiminen on selviytymiskeino ihan jokaiselle. Kaikki ihmislapset tekevät samaa, niin autistit kuin muutkin, joten se ei ole maskaamista eikä vahingollista ihmiselle vaan pakko jokaiselle joka mielii hengissä säilyä."
Ei ole yhäkään kyse samasta asiasta. Normaalille ihmiselle se normaali matkimalla oppiminen ei ole joo vahingollista, kun taas autistille se maskaaminen on vahingollista. Eikö tuokin jo kerro, että on kyse eri asiasta?
Kaikille LAPSILLE, kun he oppivat ihmisiksi. Maskaaminen on katsos eri asia kuin se että nisäkkäät oppivat toisiaan matkimalla. Se matkiminen on KAIKILLA välttämätöntä. 3kk ikäinen lapsi ei maskaa, maskaaminen tulee neurorpätyypillisille myöhemmin. Sitä tarkoitan. Eli vanhempien matkiminen ei ole maskaamista, vaan sitä tekee kaikki. Samaa mieltä siitä toki että maskaaminen on vahingollista, siitähän ei ollut kyse tässä, v
Ilmeisesti tämän sivuston lainaustoiminnon paskuuden takia multa jäi tuo sun viestistä aiemmin ymmärtämättä. Ettet siis yrittänytkään väittää normaalia matkimista samaksi asiaksi kuin yleensä haitallinen maskaaminen ja näin pienentää autistien kokemaa vaikeutta ja tuon sopeutuman haitallisuutta. Olen yksi aiemmin kommentoineista joskaan en ylempi.
Minulla vähän samoja ajatuksia, keski-ikäinen mies olen. Tuntuu etten muista lapsuudesta paljon mitään ja äskettäin hoksasin että se saattaa liittyä tunne-elämän latteuteen. Minulla on hyvin korkea kynnys kokea voimakkaita tunteita, useimmat asiat eivät tunuu oikein miltään. Ja muistojen syntymisessä tunteiden voimakkuudella on aika tärkeä rooli. Ei tunnereaktioita, ei muistoja. En koe olevani masentunut tai mitään sellaista, olen vain.. tasainen.
Ei ole kovin vahvaa identiteettiä tai tunnetta siitä, että "minä olen tällainen ihminen ja persoona ja nämä ovat arvoni". Joskus olen kuin kameleontti, saatan alkaa matkia jotain elokuvan tai sarjan hahmoa aina puhetapaa ja eleitä myöten, minusta on yllättävän moneksi jos lähden kokeilemaan.
Tietysti muutenkin voi pohtia, että kuinka paljon ihminen lopulta on oma itsensä ja kuinka pitkälti jokaisen persoona muototuu elämän varrella muiden ihmisten vaikutuksesta tavalla tai toisella. Onko mikään ajatus lopulta originaali?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla vähän samoja ajatuksia, keski-ikäinen mies olen. Tuntuu etten muista lapsuudesta paljon mitään ja äskettäin hoksasin että se saattaa liittyä tunne-elämän latteuteen. Minulla on hyvin korkea kynnys kokea voimakkaita tunteita, useimmat asiat eivät tunuu oikein miltään. Ja muistojen syntymisessä tunteiden voimakkuudella on aika tärkeä rooli. Ei tunnereaktioita, ei muistoja. En koe olevani masentunut tai mitään sellaista, olen vain.. tasainen.
Ei ole kovin vahvaa identiteettiä tai tunnetta siitä, että "minä olen tällainen ihminen ja persoona ja nämä ovat arvoni". Joskus olen kuin kameleontti, saatan alkaa matkia jotain elokuvan tai sarjan hahmoa aina puhetapaa ja eleitä myöten, minusta on yllättävän moneksi jos lähden kokeilemaan.
Tietysti muutenkin voi pohtia, että kuinka paljon ihminen lopulta on oma itsensä ja kuinka pitkälti jokaisen persoona muototuu elämän varrella muiden ihmisten vaikutuksesta tavalla tai toisella.
Mikähän se kynnys on...Entäs aistimuistot?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Niin? Se matkiminen on selviytymiskeino ihan jokaiselle. Kaikki ihmislapset tekevät samaa, niin autistit kuin muutkin, joten se ei ole maskaamista eikä vahingollista ihmiselle vaan pakko jokaiselle joka mielii hengissä säilyä."
Ei ole yhäkään kyse samasta asiasta. Normaalille ihmiselle se normaali matkimalla oppiminen ei ole joo vahingollista, kun taas autistille se maskaaminen on vahingollista. Eikö tuokin jo kerro, että on kyse eri asiasta?
Kaikille LAPSILLE, kun he oppivat ihmisiksi. Maskaaminen on katsos eri asia kuin se että nisäkkäät oppivat toisiaan matkimalla. Se matkiminen on KAIKILLA välttämätöntä. 3kk ikäinen lapsi ei maskaa, maskaaminen tulee neurorpätyypillisille myöhemmin. Sitä tarkoitan. Eli vanhempien matkiminen ei ole maskaamista, vaan sitä tekee kaikki. Samaa mieltä siitä toki että maskaaminen o
Joo en missään nimessä väitä. Itse tykkään kun saan olla roolissa, oma autisminkirjolainen lapseni taas kuormittuu siitä syvästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla vähän samoja ajatuksia, keski-ikäinen mies olen. Tuntuu etten muista lapsuudesta paljon mitään ja äskettäin hoksasin että se saattaa liittyä tunne-elämän latteuteen. Minulla on hyvin korkea kynnys kokea voimakkaita tunteita, useimmat asiat eivät tunuu oikein miltään. Ja muistojen syntymisessä tunteiden voimakkuudella on aika tärkeä rooli. Ei tunnereaktioita, ei muistoja. En koe olevani masentunut tai mitään sellaista, olen vain.. tasainen.
Ei ole kovin vahvaa identiteettiä tai tunnetta siitä, että "minä olen tällainen ihminen ja persoona ja nämä ovat arvoni". Joskus olen kuin kameleontti, saatan alkaa matkia jotain elokuvan tai sarjan hahmoa aina puhetapaa ja eleitä myöten, minusta on yllättävän moneksi jos lähden kokeilemaan.
Tietysti muutenkin voi pohtia, että kuinka paljon ihminen lopulta on oma itsensä ja kuinka pitkälti jokaisen persoona muototuu elämän varrella muiden ihmisten vaikutuksesta tavalla tai toisella.
Minäkin olen tajunnut, että monien maneerit, puhetapa ja sanonnat tarttuvat minulle heti. Koen juurikin, etten omana itsenäni ole oikein mikään. Jos haluan kuulostaa hauskalta, käytän hauskan kaverini liioiteltua tyyliä ja puhetapaa. Tämä kyseinen persoona on sellainen kuin itse salaa toivoisin olevani. En tiedä onko se maskaamista, mutta useimmiten teen sen ihan tiedostamatta, ja huomaan jälkeen päin tehneeni sitä taas. Minulla ei taas ole tunne-elämän latteutta, päinvastoin, olen erittäin herkkä ja koen kaiken tärkeän ja vähemmän tärkeän erittäin vahvasti. Kommentoin täällä aiemmin sitä, miten hämmentynyt tästä ketjusta olen ja nyt minulla on existentiaalinen kriisi. :D
"Minäkin olen tajunnut, että monien maneerit, puhetapa ja sanonnat tarttuvat minulle heti. Koen juurikin, etten omana itsenäni ole oikein mikään. Jos haluan kuulostaa hauskalta, käytän hauskan kaverini liioiteltua tyyliä ja puhetapaa. Tämä kyseinen persoona on sellainen kuin itse salaa toivoisin olevani. En tiedä onko se maskaamista, mutta useimmiten teen sen ihan tiedostamatta, ja huomaan jälkeen päin tehneeni sitä taas. Minulla ei taas ole tunne-elämän latteutta, päinvastoin, olen erittäin herkkä ja koen kaiken tärkeän ja vähemmän tärkeän erittäin vahvasti. Kommentoin täällä aiemmin sitä, miten hämmentynyt tästä ketjusta olen ja nyt minulla on existentiaalinen kriisi. :D"
Hauskuus on kivaa. Älä turhia mieti sitä, mistä olet oppinut. Harjoituksen myötä kehittyy myös oma tyyli ja jutut. T. Ilmaisutaidon ope
195 jatkaa.
Osaako kukaan sanoa, kuuluuko autismiin lapsen kohdalla kiintyminen vain yhteen vanhempaan tai perheenjäseneen? Niin, että kukaan muu ei kelpaa. Jos vauvana ei siedä ketään muuta, itkee kaikkien muiden sylissä. Kasvettuaan n. 3-5 vuotiaaksi, vetäytyy jatkuvasti pois muiden perheenjäsenten luota, mikäli se toinen vanhempi ei ole saatavilla. Sulkeutuu täysin ja on ahdistunut. Vielä vanhempana saattaa odottaa useamman tunnin eteisessä tämän saapumista. Muussa perheessä ei ollut mitään vikaa, minkäänlaista kaltoinkohtelua ei tapahtunut, ihan tavallinen perhe 90-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Varaudu jäämään ilman parisuhdetta, teeskentely on kuvottavaa.
Tosin on todella niin, että saman verran kuin on kohdannut itseään ja on itsetuntemusta, niin saman verran kykenee kohtaamaan toista. Kyllä itsetuntemus on tärkeää. Tunne itsesi, on viisaus, jo Sokrates sen kertoi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla vähän samoja ajatuksia, keski-ikäinen mies olen. Tuntuu etten muista lapsuudesta paljon mitään ja äskettäin hoksasin että se saattaa liittyä tunne-elämän latteuteen. Minulla on hyvin korkea kynnys kokea voimakkaita tunteita, useimmat asiat eivät tunuu oikein miltään. Ja muistojen syntymisessä tunteiden voimakkuudella on aika tärkeä rooli. Ei tunnereaktioita, ei muistoja. En koe olevani masentunut tai mitään sellaista, olen vain.. tasainen.
Ei ole kovin vahvaa identiteettiä tai tunnetta siitä, että "minä olen tällainen ihminen ja persoona ja nämä ovat arvoni". Joskus olen kuin kameleontti, saatan alkaa matkia jotain elokuvan tai sarjan hahmoa aina puhetapaa ja eleitä myöten, minusta on yllättävän moneksi jos lähden kokeilemaan.
Tietysti muutenkin voi pohtia, että kuinka paljon ihminen lopulta on oma itsensä ja kuinka pitkälti jokaisen persoona muototuu elämän varrella
Omalla kohdallani näen tuon niin että on ihan normaalia olla eri rooleissa, ja niistä kannattaakin ottaa kaikki irti! Tottakai olen se hauska seuramies siinä missä totinen möllöttäjäkin, ihmisissä kun on eri puolia. Ei minulla ainakaan ole mitään mystistä tällainenminäolen-persoonaa, vaan olen toisaalta tällainen, ja toisaalta tuollainen. Ei noita kannata hirveästi pohtia, jos ei mielenterveyden menetys uhkaa.
T: kirjolainen myös
Alue: Aihe vapaa
Varaudu jäämään ilman parisuhdetta, teeskentely on kuvottavaa.