Lue keskustelun säännöt.
Sinä +50
12.10.2024 |
Oletko koskaan havahtunut mietteistä, että näinkö se meni, elämä. Ihan OK työpaikka, mutta jos olisi käynyt hieman enemmän koulua, olisiko paremmin. Ihana puoliso ja lapset, mutta miten olisi mennyt sen toisen kanssa, jos olisi kohdattu myöhemmin. Saitko ne unelmat joista haaveilit, vai haluaisitko uuden yrityksen. Olla rohkeampi.
Kommentit (53)
Saanko mä vastata, N49?
Toki olen joskus miettinyt, millainen elämä olisi jos olisi tehnyt toisenlaisia valintoja. Jos olisin hakenut muualle opiskelemaan, jos ensimmäinen pitkä parisuhteeni olisi jatkunut, jos ensimmäinen tai viimeinen lapsi olisi jäänyt saamatta jne. Joka kerta päädyn tähän lopputulokseen: Onneksi elämäni on mennyt näin.
Sitä en ymmärrä, että tässä iässä pitäiis ajatella, että "tässäkö se oli?". Ainakin itsellä tuntuu, että kun nuorin lapsi on aikuistumassa, olemme astumassa taas uuteen antoisaan elämänvaiheeseen ja paljon on vielä nähtävää ja koettavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kadu mitään, elänyt täysillä koko elämän. Toki matkalle mahtuu kaatumisia ja rämpimisiä, mutta ilman niitä en olisi nykyisessä tilanteessa, joka kaikin puolin loistava.
En kadu enkä jossittele menneitä, mutta mietin aktiivisesti, miten haluan elää tulevan elämäni. Haluaisin keskittyä omaan jhyvinvointiin ja plemaan hyvä läheisilleni, uran sijasta, ja vaihtaa paikkakuntaa. Hankkia unelmien asunnon.
Tottakai sitä miettii!
Ja on ollut pakko todeta että kaikista vaikeuksista huolimatta sain elämän josta en osannut edes haaveilla. En vielä 50v:näkään!
Tuon ikävaiheen jälkeen sain tehdä työtä josta todella nautin, matkustin paljon. Lapset aikuistuivat omille jaloilleen ja pärjäsivät elämässä, nuorinkin jo 22v. Parisuhde kukoistaa edellernkin.
Toteutimme hullun unelmamme ja saimme kodin etelästä. Tämä oli vain kaukainen saavuttamaton haave 50v:nä ja todellisuutta 12v myöhemmin.
Elämäni parhaat vuodet monellakin tapaa 50v jälkeen!
Kiittelen luojaa etten tehnyt/saanut lapsia. Elämä on mennyt mukavasti ja on mieleinen työ. Ei tarvi keltään kysellä eikä sopia ja sovittaa. Eikä olla pennuista vastuussa. Vapaa kuin taivaan lintu.
M52
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen mokannut elämässäni lähestulkoon kaiken. Minulla ei ole miestä, ei lapsia, ja tienaan työssäni juuri ja juuri sen verran että tulen toimeen.
Välttelen aktiivisesti tuollaista jossittelua että mitä jos olisin tehnyt sen tai tämän asian toisin, koska on liian kivuliasta ajatella kaikkia virheitäni ja typeriä ratkaisujani, jotka ovat johtaneet tähän lopputulokseen.
N51
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En arvosta kenenkään työpaikkoja ollenkaan.
No jo oli aloitus. Kyllä kai sitä jokainen miettii tekemisiään tai tekemättä jättämisiään. Aina voi muuttaa suuntaa jos ei ole tyytyväinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toki olen miettinyt, mutta enemmän siinä neljänkympin tienoilla. Kun siihen asti oli ollut sellainen olo takaraivossa että kaikki on mahdollista, yhtäkkiä tajusin että todennäköisesti elämäni tulee olemaan melko samaa loppuun asti. En ole koskaan edes halunnut lapsia mutta silloin tajusin etten niitä koskaan tule myöskään saamaan. Tajusin etten tule opiskelemaan mitään vaativampaa alaa jossa opinnot kestäisivät kauan. En tule saamaan hyvinpalkattua työtä enkä siis myöskään omaisuutta.
Se oli vähän kriisi, mutta yllättäen nyt 50+ nuo kaikki tuntuukin hyvältä ja vapauttavalta. Minua ei sido mikään enkä tarvitse mitään. En enää oikein halua ostaakaan mitään rompetta jota tuolloin kriisiaikaan muiden kodeissa kadehdin. Se tuntuu turhalta painolastilta.
Minulla on huonosti palkattu mutta merkityksellinen työ jota rakastan ja joka jättää minulle paljon vapaa-aikaa eikä stressaa. Minulla on mies jonka kanssa on ihana suhde jossa voin hyvin. Olen täysin terve, hyvässä kunnossa, aikaa pitää huolta itsestäni, hyviä ystäviä, ujous ja epävarmuus on karissut enkä pelkää tai huolehdi enää mistään. Voisinko mitään enempää enää edes toivoa?
Mietin joskus, minkälainen elämä mulla olisi, jos olisin avioitunut nuoruuden rakkauteni kanssa ja asettunut asumaan hänen kotimaahansa. Vaikka ero oli mulle hirveän kipeä asia, uskon, että näin sen piti mennä. Olen ollut onnellisesti naimisissa jo kauan, mutta aika ajoin ensi rakkaus hiipii mieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No enpä ole aikaani siihen haaskannut.
Mummoni sanoi että jälkikatumus on p:n väärti ja oikessa oli.
Totta kai asioita olisi voinut tehdä toisin siellä ja täällä, mutta suremaan en ole koskaan alkanut. Virheitä on tullut tehtyä mutta onneksi järkeäkin niin paljon että olen niistä opikseni ottanut. Kuka muten ei virheitä tekisi.
Kaiken kaikkiaan elämäni on ollut välillä vauhdikasta mutta kuitenkin hyvää. Kakiesta kokemastani olen kiitollinen, on nähty ja on tehty, ei voi ainakaan sitä surra että miksi en uskaltanut.
Muutin ulkomaille töihin. Jäin tänne. Sekin tapahtui melko lyhyellä päätöksellä mutta hyvä päätös on ollut kun nyt katselee mitä siellä tapahtuu. Olen uskaltanut ja ottanut riskejä. Onhan se niin että mitään ei saa jos mitään ei uskalla.
Aviomiestä ja lapsia en ole koskaan halunnut koska perhe-elämä ei ole koskaan napannut. Vapaus on minulle kullan arvoista. Elämä on hyvää, siihen kuuluu ylä- ja alamäkiä ja mitään ei pidä jäädä suremaan!
Olen saanut monia asioita enemmän kuin olisin nuorena osannut toivoa, mutta samalla moni toivomani asia on jäänyt kokematta, ja paljon on ollut p-skaakin. Omaan elämään voi samaan aikaan vaikuttaa paljonkin, mutta loppupelissä oikein mitään ei voi kontrolloida tai määrätä. Ihanaa on se, että on elämänkokemusta, terveyttä ja intoa vielä unelmoida ja tehdä muutoksia elämässä. Tämä on hyvä ikä.