Äitini haukkuu kokoani todella ällöttävällä tavalla. Meinaa todella mennä nuppi nurin.
Olen sanonut hänelle jo useamman kerran, että minun kokoani ei tarvitse jatkossa kommentoida, laihduin tai lihoin.
Aiemmin siis todella raivokkaasti haukkunut läskiksi ja sellaista tässä viime vuosina kun lihoin yhden tapahtuman jälkeen.
No, hän on selvinpäin mukava mutta haukkuu kun on päissään.
Eilen taas oli mukava ilta mutta yhtäkkiä se piru taas ilmestyi. Kysyi kuinka monta kiloa aion vielä lihoa ja nyrpisti naamaansa katsoessaan minua päästä varpaisiin. Lisäksi haukkui minut muutenkin.
Suutuin ja uhkasin jopa väkivallalla jos ei ole hiljaa. Tiedän, se oli väärin enkä ole väkivaltainen oikeasti. En koskenut häneen vaikka yllytti minua satuttamaan häntä. Sanoin sen sijaan, että lähtee kotoani aamulla enkä halua nähdä häntä.
Aamulla oli hiljainen ja lähti. En sanonut mitään.
Surettaa ja ottaa päähän kun on niin ilkeä ja minä räjähdän sitten.
Tiedä onko muuta vaihtoehtoa kuin katkaista välit.
Kommentit (94)
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini arvosteli aina myös. Ompeli minulle vaatteita, oikein hyviä ompelikin, mutta inhosin sovituksia kun olin aina väärän muotoinen vääristä paikoista, ompeluksissa ei ollut vikaa. Muuten siis samanlaisia kokemuksia, mutta alkoholi ei ollut mukana ollenkaan.
Kaikenlaista arvostelua aina, aikuisena en koskaan käynyt luonaan ellei kutsuttu synttäreille tms. enkä kutsunutkotiini, tuli kutsumatta.
Äitini on kuollut jo tosi kauan sitten, ja joskus käy mielessä etää olisi se suhde voinut toisenlainenkin olla. Mutta en sillä asialla elämääni myrkytä, enkä ymmärrä heitä joiden pitää aiheesta kirjoja kirjoittaa ja lehtien palstoille repiä. Joku ammattikirjailija on tietysti erikseen, koska voi muuttaa kokemuksensa rahaksi ja palkinnoiksi.
Ikävää, että sinulla asiat menivät noin. :( Kunpa äitisi olisi aikoinaan ymmärtänyt, että hän olisi voinut rakentaa paremman suhteen kanssasi olemalla ystävällisempi.
Mies olen enkä tiedä onko edes hyvä neuvo: Sanoa, että "ätiti, nyt jos tuo ei lopu, niin pistän välit poikki. Pystytkö sinä kestämään sen?"
Sanoin noin omalle äidilleni, kun ei saanut juoppoa narsistimiesystäväänsä lähtemään / muuttamaan pois .... (lähti sitten viimeisellä, kun kaikki "ystävät" alkoi olemaan vähissä).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pahempaa tuo väkivallalla uhkailu. Äitisi on paljon vanhempi. Rumasti äitisi teki, mutta hän on varmasti huolissaan. Tuohan ylipaino terveysriskejä mukanaan.
No ei ole! Typerälle boomereille pitää nyt ja aina näyttää kaapin paikka. Omilta äidiltäni otin rinnakkaispankkikortin itselleni kun ei osannut käyttäytyä.
Mitä tuokin tarkoittaa? Otit äidiltäsi rinnakkaispankkikortin itsellesi? Oliko hänellä sinun tilisi rinnakkaiskortti ja nyt rankaiset iäkästä äitiäsi köyhyydellä? Hyvin outo kuvio oli kortti kenen hyvänsä.
Otin siis hänen kortin jossa oli oikeus isäni tilille. Syy oli se, että aina jäkätti miten palkkani on pieni ja olen luuseri(olen sairaanhoitaja) ja hän on boomerina elänyt koko ikänsä isäni rahoilla. Noh, ei elä enää kun otin kortin pois. Opetuksena että nyt on itse se luuseri kun ei ole rahaa enää.
Luepa Nollalinja.fi, jos on hetki aikaa..
Tällä kokemuksella laittaisin välit poikki, mutta ymmärrän, että se ei ole kauhean helppoa, kun on kyseessä läheinen ihminen ja äiti on kaikista läheisin. Kun joskus lähisuhdeväkivaltaa harjoittanut ihminen kuolee, voi olla itselleen vaikeaa antaa anteeksi, miksi jaksoi niin monta vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Pituus ja painosi?
152/125
Vierailija kirjoitti:
Mikset kerro painoos?
Miksi ihmeessä ap kertoisi painonsa? Eihän se tähän mitenkään liity.
Mun äiti kommentoi "Mee siihen lihavuusleikkaukseen, varmasti pääset". En edes ole mitenkään sairaalloisen lihava.
Juotko alkoholia oman vanhemman seurassa? Äitisi on vastenmielinen
Hitto, aivan kun mun äiti oli. Joi 30v alkoholia, aina vain oli ilkeempi. Irrottaudu äidistäs, sillä on omat ongelmat. Hanki itselles ystäviä, älä takerru äitiisi, ei se muutu. Muuttuu jos itse haluaa sitä.
Mun äiti oli haukkuja. Kun isä oli hoikka, kehui naapurin miestä. Kun isä lihoi, tuli uudet haukut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei oletko unohtanut mainita pituutesi ja painosi?
Vttuako se sinulle kuuluu? Lopeta jankkaaminen ja mene johonkin toiseen ketjuun.
Tai tee oma linkki painoista ja pituuksista :D
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti kommentoi "Mee siihen lihavuusleikkaukseen, varmasti pääset". En edes ole mitenkään sairaalloisen lihava.
Mulle pomo sanoi melkein saman.... Lauseen alku meni, että sun kannattaisi mennä... Pyöreähkö olen, mutten olisi edes kriteereitä täyttänyt päästäkseni leikkaukseen.
Vierailija kirjoitti:
Mies olen enkä tiedä onko edes hyvä neuvo: Sanoa, että "ätiti, nyt jos tuo ei lopu, niin pistän välit poikki. Pystytkö sinä kestämään sen?"
Sanoin noin omalle äidilleni, kun ei saanut juoppoa narsistimiesystäväänsä lähtemään / muuttamaan pois .... (lähti sitten viimeisellä, kun kaikki "ystävät" alkoi olemaan vähissä).
Lainaan itseäni: tuo juttu jatkui sitten niin, että tapasin tuon miesystävän vuosien päästä, baarissa. Kertoi, et hänen äiti oli ruvennut svid. alkon käytöstä .... Sanoin, et, koitahan nyt sopia välisi äitisi kanssa, hänkin vanha ihminen eikä elä enää luultavasti kauan. Oli käynyt ja itkeneet yhdessä, tunnusti, että olin minä sitten oikeassa.
- sama
Minä pistin 12 vuotta sitten välit poikki. Suosittelen lämpimästi 💖 älä anna hänen olla myrkyttämässä elämääsi, äidit ovat siinä pahimpia.
Ei täysi-ikäisen tarvitse kuunnella mutsinsa naljailua.
Ottaa kunnolla etäisyyttä.
Mitä tuokin tarkoittaa? Otit äidiltäsi rinnakkaispankkikortin itsellesi? Oliko hänellä sinun tilisi rinnakkaiskortti ja nyt rankaiset iäkästä äitiäsi köyhyydellä? Hyvin outo kuvio oli kortti kenen hyvänsä.