Onko normaalia että päälle 60 vuotias sanoo "olen kovin vanha jo enkä jaksa enää"

Mulla alkoi tuo vaihe 40 ikävuoden jälkeen. Ei vaan jaksa mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon 59, mulla on uusi nuorempi mies ja elämä ihanaa. Myös sukupuolielämä parempaa ja runsaampaa kuin koskaan, 1-3 kertaa päivässä.

Opiskelin uuden ammatin ja olen kahdessa vuodessa tehnyt itsestäni korvaamattoman.

Haudan partaalle ehtii myöhemminkin, mulla ei sinne ole kiire. Mutta äitini oli tässä iässä aivan loppu. Uskon että se johtui asenneongelmasta ja hoitamattomista nuppihäiriöistä. 

Yksinäisyys on täysin oma valinta, jos pää ja raajat toimivat.  Pitää vain viedä itsensä ihmisten luo, koska ovelta ovelle kiertävää ystävyyspalvelua ei ole.

Mä en haluaisi seksiä edes 1- 3 kertaa kuussa. N62

Minä en halua enää ikinä. N46

Vierailija kirjoitti:

Olen 51 ja toivon myös että nukkuisin pois. On terveysvaivoja ja kipuja. Eläkkeelle ei päästetä. 

Jos olet syntynyt tammikuussa 1973, voit päästä vanhuuselääkkeelle noin 66-vuotiaana eli huhtikuussa 2039. Siellä se takuueläke odottaa.

Ei ole normaalia. Vasta sitten kun on jotain 75 voi alkaa vähän valittamaan.

Näin mä tän ajattelen mutta valitan minäkin vaikken ole kuuttakymmentäkään. Mutta ehkä se menee ohi. Se on paljolti asennekysymys.

En ajatellut ryhtyä vanhaksi ollenkaan. Yritän pitää itseni toimintakuntoisena koko ikäni vaikka väkisin. Periksi ei pidä antaa liian aikaisin koska sit se on menoa. Aktiivisuus karkaa vaan kauemmas eikä sellainen kotona möllöttävä vanheneminen ole kivaa.

Vierailija kirjoitti:

Mä oon 59, mulla on uusi nuorempi mies ja elämä ihanaa. Myös sukupuolielämä parempaa ja runsaampaa kuin koskaan, 1-3 kertaa päivässä.

Opiskelin uuden ammatin ja olen kahdessa vuodessa tehnyt itsestäni korvaamattoman.

Haudan partaalle ehtii myöhemminkin, mulla ei sinne ole kiire. Mutta äitini oli tässä iässä aivan loppu. Uskon että se johtui asenneongelmasta ja hoitamattomista nuppihäiriöistä. 

Yksinäisyys on täysin oma valinta, jos pää ja raajat toimivat.  Pitää vain viedä itsensä ihmisten luo, koska ovelta ovelle kiertävää ystävyyspalvelua ei ole.

kukaan ei olekorvaamaton,aina löytyy parempia, haudan partaala voit olla jo huomenna

Minä olen 61 ja hoidan 91v isääni. En jaksa enää, olen aivan loppu. Ei ole omaa elämää. Koko elämä on vain ilmaisena piikana olemista. Toivoisin, että kuolisin nopeasti pois. 

Vierailija kirjoitti:

Olen 62-vuotias, täysin terve ja hyvin jaksan. Elän rauhallista, tavallista elämää, toivottavasti vielä ainakin parikymmentä vuotta.

Omat vanhempani pärjäsivät hyvin 75-vuotiaiksi asti mutta sen jälkeen heillä alkaa vähitellen muisti heiketä vaikka he pystyivät liikkumaan omin jaloin ja omat hampaat suussa melkein hautaan asti yli 80-vuotiaíksi. Heillä kävi kodinhoitajia, jotka mahdollistivat mahdollisimman pitkään kotona asumisen eivät he olleet sairaalassa kuin muutaman kuukauden loppuaikana. He kuuluivat siihen vanhaan koulukuntaan, jossa mennään suhteellisen nuorina naimisiin ja ollaan yhdessä lähes loppuun asti.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole normaalia. Vasta sitten kun on jotain 75 voi alkaa vähän valittamaan.

Näin mä tän ajattelen mutta valitan minäkin vaikken ole kuuttakymmentäkään. Mutta ehkä se menee ohi. Se on paljolti asennekysymys.

En ajatellut ryhtyä vanhaksi ollenkaan. Yritän pitää itseni toimintakuntoisena koko ikäni vaikka väkisin. Periksi ei pidä antaa liian aikaisin koska sit se on menoa. Aktiivisuus karkaa vaan kauemmas eikä sellainen kotona möllöttävä vanheneminen ole kivaa.

Sairaudet eivät ole valintakysymys. Onnekas pysyy terveenä ja pystyy liikkumaan, epäonninen sairastuu tai vammautuu ja liikkuminen muuttuu pahimmillaan mahdottomaksi.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen 61 ja hoidan 91v isääni. En jaksa enää, olen aivan loppu. Ei ole omaa elämää. Koko elämä on vain ilmaisena piikana olemista. Toivoisin, että kuolisin nopeasti pois. 

 

Laita isä palvelutaloon. Ei ole mikään pakko elää muita ihmisiä varten koko elämäänsä.

Olen vähän alle 50 ja kokopäiväinen työ vie täysin voimat. En tee nykyään mitään muuta kuin nukun ja käyn töissä. Toisaalta mulla on ollut kroonista kipua lapsesta saakka enkä ole tervettä sukua muutenkaan - molemmat vanhemmista olivat hyvin sairaalloisia jo kuusikymppisistä saakka, joten kovin pitkää elämää ei välttämättä ole itsellänikään odotettavissa. Ihmiset on niin erilaisia ja toiset terveempiä ja jaksavampia kuin toiset.

Ei se varmaan mahdottoman harvinaista ole, mutta masennuksen ja uupumuksen oire. Ei siis siinä mielessä normaalia. Kuusikymppinen ei kuitenkaan ole vanha. Eri juttu toki, jos on vaikeita sairauksia. 

Liike on lääke, ja se pitää aloittaa riittävän aikaisessa vaiheessa ennenkuin alkaa edes punkeroitumaan ja kangistumaan. Paluu toimintakykyiseski on vaikeaa jos on jo päässyt rapistumaan. Painonhallinta auttaa tässä paljon, sekä tosiaan liike. Lenkkeily ja kehonpainotreeni/jumppa vie jo pitkälle, ei tarvi olla salihirmu, itseasiassa heillä on monesti vanhemmiten paljonkin kremppaa. Katsokaa millainen keho thristlonisteilla tms on, se on terveyttä edistävä asia. Viimeistään nelikymppisenä on herättävä ylläpitämään sellaista kehoa tai jo aikaisemmin mikäli on huomannut pullautumisen merkkejä itsessä. En kirjoita tätä nyt minään kehopositiivisuusnaureskelijana, onpahan vain havainnut sen olevan faktaa.

Jos hän sanoo niin,  asia on  niin. Et sinä eikä kukaan muukaan  voi ratkoa toisen ihmisen tuntemuksia.

Olen toivonut nukkuvani pois lapsesta asti, aivan ekaluokalta asti. Kuolema ei koskaan ole pelottanut, se vain on elämän loppu ja sen jälkeen ei enää ole olemassa.

Olen elossa koska en halua olla niin julma läheisilleni, he eivät ymmärtäisi. 

No väsynyt varmasti voi olla, mutta tuon ikäinen ei ole vielä vanha. Onko masentunut...

Ihan normaalia, eihän tässä viiskymppisenäkään jaksa enää.

Olen 75v. enkä tunne itseäni vanhaksi enkä vaivaiseksi.

On varmaan erikoista, jos jo 60v. tuntee noin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon 59, mulla on uusi nuorempi mies ja elämä ihanaa. Myös sukupuolielämä parempaa ja runsaampaa kuin koskaan, 1-3 kertaa päivässä.

Opiskelin uuden ammatin ja olen kahdessa vuodessa tehnyt itsestäni korvaamattoman.

Haudan partaalle ehtii myöhemminkin, mulla ei sinne ole kiire. Mutta äitini oli tässä iässä aivan loppu. Uskon että se johtui asenneongelmasta ja hoitamattomista nuppihäiriöistä. 

Yksinäisyys on täysin oma valinta, jos pää ja raajat toimivat.  Pitää vain viedä itsensä ihmisten luo, koska ovelta ovelle kiertävää ystävyyspalvelua ei ole.

Mä en haluaisi seksiä edes 1- 3 kertaa kuussa. N62

Seksiin tarvitaan 2.

Minä haluaisin päivittäin, mutta kerran viikossa riittäisi. Vaimo on alkanut sairastelemaan, seksi on loppunut käytännössä kokonaan.

T: mies 53

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuo on epätavallista jos on ns. siistissä sisätyössä, mutta jos on jossain raskaammassa duunarihommassa, niin ymmärrän hyvin.

Istuminen on terveydelle vaarallista.  

Miksiköhän tuo eka viesti tässä ketjussa on poistettu? Ei ymmärrä tätä poistoa täällä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole normaalia. Vasta sitten kun on jotain 75 voi alkaa vähän valittamaan.

Näin mä tän ajattelen mutta valitan minäkin vaikken ole kuuttakymmentäkään. Mutta ehkä se menee ohi. Se on paljolti asennekysymys.

En ajatellut ryhtyä vanhaksi ollenkaan. Yritän pitää itseni toimintakuntoisena koko ikäni vaikka väkisin. Periksi ei pidä antaa liian aikaisin koska sit se on menoa. Aktiivisuus karkaa vaan kauemmas eikä sellainen kotona möllöttävä vanheneminen ole kivaa.

Sairaudet eivät ole valintakysymys. Onnekas pysyy terveenä ja pystyy liikkumaan, epäonninen sairastuu tai vammautuu ja liikkuminen muuttuu pahimmillaan mahdottomaksi.

Tämä. Terveelliset elämäntavat ja liikunta lisäävät terveitä elinvuosia keskimäärin, mutta mitään terveystakuuta ne eivät anna.

Puolisollani on neurologinen sairaus, on sairastanut syövän ja nyt vaivaa hyvänlaatuinen kasvain, jonka poistoon on leikkausjonossa. Nivelvaivoja hänellä on myös. Hän on aina elänyt terveellisesti.

Itse kärsin nivelrikosta, joka johtuu työstäni.

Olemme vähän yli 50.