Lue keskustelun säännöt.
Lapset ja uusi puoliso
09.10.2024 |
Toivoisin ettei tähän tulisi "uusperhe on älytön idea" -kommentteja, koska yritän aidosti järjellä ratkaista asiaa.
Eli, olen asunut "uuden" miesystäväni kanssa vuoden verran. Lapseni (2, tyttö ja poika, eskarilainen ja vitosluokkalainen) olivat eron jälkeen enimmäkseen isällään koska se oli heidän lapsuudenkotinsa, isohko talo, minulla ensin pieni yksiö ja nyt isompi asunto. Nyt ovat luonani ehkä 1/3 ajasta sovittuina päivinä.
Sekä minä, lapset että eksäni haluaisimme jo 50/50-järjestelyä. Vanhempi lapseni haluaisi olla luonani enemmänkin, ikävöi minua. Miesystäväni on hyvä lasten kanssa, ei tosin juuri osallistu varsinaiseen "härdelliin", minusta se on minun velvollisuuteni koska minun lapseni. On todella ystävällinen lapsille ja ymmärtää että he ovat etusijalla elämässäni. Mutta hän on usein väsynyt töistä ja asuntomme on pieni ja omaa rauhaa ei saa, joten ei oikein ole tykännyt jos on tullut ylimääräisiä lapsipäiviä.
Lapseni tarvitsevat minua ja minä heitä. Haluaisin että he olisivat tervetulleita kotiini ihan milloin vain, vanhempi puhuukin tästä jo toisena kotinaan. Olen ajatellut että antaisin tälle vielä aikaa pari kuukautta, mutta päivä päivältä tuntuu pahemmalta. He kasvavat niin nopeasti ja varsinkin vanhempi kaipaa nimenomaan äitiään, hänellä on haasteita tunne-elämässä ja ilmeisesti ymmärrän häntä paremmin kuin isänsä.
Omat asunnot -systeemi on ollut myös mietinnässä, mutta ei kumpaakaan oikein nappaa koska haluaisimme jakaa arjen.
Alan silti kallistua siihen että lapset ensin, parisuhde tulee toisena varsinkin kun kyseessä ei ole lasten isä...
Mitä te tekisitte?
Kommentit (68)
Mitä miettimistä tuossa edes on? Lapsesi ovat vielä tosi pieniä ja tarvitsevat sinua, miksi jonkun miehen tarpeet menisivät sen edelle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä vaan anna jonku ukon mennä lastesi edelle. Nyt on kovaa vauhtia menemässä. Vanhana varmasti harmittaa. Me asuttiin äidin kanssa koko lapsuus ja isä hääräsi miljoonien naisten kanssa . Nyt ihmettelee että mihin se elämä meni. Lapset eli me olemme kohta 50. Jos ukko tuosta häipyy se häipyy joka tapauksessa.
Kyllä, lapset ja heidän hyvinvointi etusijalle. Olisiko isomman asunnon hankinta mahdollista?
Asun erilläni miehen kanssa. Haluan antaa isälle ja lapsille tilaa keskittyä toisiinsa, kun he ovat isällään.
Ne kahden aikuisen halut pitäisi jo tuossa iässä laittaa syrjään varsinkin kun toinen lapsi jo nyt oirehtii. Rikkinäisiä lapsia on jo ihan liikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä vi ttua?! Alan silti kallistua siihen että lapset ensin?! Et jumalauta ole tosissasi?!
Kuulostaa kauhealta noille lapsille taas. Mitä, jos tulee draamaa tuohon uuteen suhteeseen? Sulla voi pahimmillaan olla sellainen kuvio ja painajainen siinä.
Itse kun erosin niin kahden kodin malli ja en todellakaan ota edes tähän uutta vakituista kumppania ennenkuin lapset on oikeasti isompia. Ja mä sentään olen mies. Nähnyt näitä kuvioita yllin kyllin. Ihan pelleilyä osasta, aikuisia ihmisiä. Ei ihme, että lapset voi huonosti
Aseta lapset etusijalle, samaa mieltä kuin muutkin tässä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aikuiset ihmiset pärjää kyllä vaikka ette asuisikaan yhdessä. Lapset etusijalle, eikait sitä nyt tarvitse edes miettiä!
Eiköhän tuo ole ihan kiinni siitä, kenen se nykyinen asunto on. ONko yhteinen vuokrasopimus vai kaksi erillistä? Ja jos mies lähtee muualle, niin pystytkö enää maksamaan vuokraa vai palaatko lapsinesi yksiöön?
Minulle tuli kirjoituksestasi tunne, että mies on sinulle isomman asunnon mahdollistaja ja parisuhde tärkeä, koska sen avulla saat riittävästi tilaa tavata lapsiasi. Miehen (oletan, että kyseessä on puolet asuntokuluista maksava henklö) levontarve omassa kodissaan ei merkitse sinulle mitään, koska sinä ja lapset ja exä haluatte 50/50 -systeemin.
Ehdotan, että muutatte nyxän kanssa eroon, tapaatte lapsivapaina hetkinä ja muuten yrität pärjätä omillasi. Tulee olemaan helkkarin raskasta, mutta tuolla valinnalla kaikki saavat haluamansa. Lisäksi nyxän ei tarvitse eurollakaan osallistua lastesi elättämiseen, koska lapset eivät enää ole hänen kodissaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pimpuli vie, pimpuli tuo, on pimpuli täynnä elämää.. 🎼
Kiitos jo tässä vaiheessa kommenteista!
Lapseni ovat etusijalla, siksihän he jäivät isälleen aluksi asumaan eivätkä minun kanssani sinne yksiöön. Lähinnä olen ajatellut että edetään rauhallisessa tahdissa että kaikki tottuvat asioihin. Nyt vain ikävä alkaa olla liian suuri.
Luulen että aika pian sanon miehelleni että haluan lapset luokseni puolet ajasta. Jos hän ei sitä jaksa, niin oma asunto hänelle sitten.
Ihmeellistä että miten tämän avaaminen kirjallisesti täällä selvensi päätä!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin ja taloudelliset seikat eivät tässä paina, pärjäisin varsin hyvin yksin, paremmin kuin tämä nykyinen itsekseen. On pienehkö asunto koska omakotitalorumban jälkeen totesin ettei sellainen todellakaan ole vaivan arvoista. Todennäköisesti isompi asunto tuleekin kysymykseen pian että isompi lapsi saisi sitten oman huoneen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kiitos jo tässä vaiheessa kommenteista!
Lapseni ovat etusijalla, siksihän he jäivät isälleen aluksi asumaan eivätkä minun kanssani sinne yksiöön. Lähinnä olen ajatellut että edetään rauhallisessa tahdissa että kaikki tottuvat asioihin. Nyt vain ikävä alkaa olla liian suuri.
Luulen että aika pian sanon miehelleni että haluan lapset luokseni puolet ajasta. Jos hän ei sitä jaksa, niin oma asunto hänelle sitten.
Ihmeellistä että miten tämän avaaminen kirjallisesti täällä selvensi päätä!
Ap
Miksi et ehdota miehelle, että maksat perheen kuluista 80% ja hän 20%, silloin sinä ja lapsesi maksaisitte todellisten kulujen mukaisesti. Nythän mies on sinulle vain yksiötä isomman asunnon mahdollistaja, ei puoliso. Kun otat vastuun lastesi aiheuttamista kuluista, saattaa mieskin suhtautua positiivisemmin siihen, että koti ei ole hänen kotinsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis olin tulossa sanomaan samaa, mitä joku jo kirjoitti. Mitä miettimistä tässä edes on? Aivan ehdottomasti muutat miehen kanssa erilleen ja lapset saavat tulla tervetulleina toiseen kotiinsa milloin vain. Jos suhde mieheen päättyy tuohon, niin tervemenoa. Kummallista, että edes mietit että "mutta kun haluan jakaa arkea miehen kanssa".
Jos et osaa päättä kummat tulee ensin lapset vai mies teidän tulisi miettiä miten lapsia tulee tukea paremmin nykyisessä järjestelyssä.
Olin tuossa tilanteessa kaksi vuotta ja sitten oli pakko muuttaa erilleen. Parisuhde kärsi ja lapset kärsivät ja minä aloin väsyä kun piti miellyttää kaikkia. Arjen voi jakaa kun lapset ovat isällään. Itselläni oli ihana saada raha-asiat myös erilleen.
Ehkä vähän kärkkäästi ilmaistu muuten tuo että jos miehelle ei 50/50 käy niin oma kämppä hänelle :D meillä on hyvä, avoin ja keskusteleva suhde, emme kommunikoi noin. Tarkoitin että meidän molempien pitää sitten päästää yhteisestä arjesta irti jos lasteni ja miehen tarpeet (lepo) eivät kohtaa.
Olen vain toivonut että asiat loksahtaisivat pikkuhiljaa paikoilleen, ja niin ne ovatkin tehneet. Vain liian hitaasti tällä hetkellä :/
Ap
Mulla on mennyt lapset aina edelle, en ymmärrä sua yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos jo tässä vaiheessa kommenteista!
Lapseni ovat etusijalla, siksihän he jäivät isälleen aluksi asumaan eivätkä minun kanssani sinne yksiöön. Lähinnä olen ajatellut että edetään rauhallisessa tahdissa että kaikki tottuvat asioihin. Nyt vain ikävä alkaa olla liian suuri.
Luulen että aika pian sanon miehelleni että haluan lapset luokseni puolet ajasta. Jos hän ei sitä jaksa, niin oma asunto hänelle sitten.
Ihmeellistä että miten tämän avaaminen kirjallisesti täällä selvensi päätä!
Ap
Oletko varma, että lapsilla on kotona sitten hyvä olla, jos mies pitkin hampain suostuu siihen, että ovat teillä puolet ajasta? Eikö oikeasti olisi parempi, että keskityt täysillä niihin lapsiin lapsipäivinä ja asutte suosiolla miehen kanssa erillään? Lasten ei tarvi kokea että ovat rasite kotona asuvalle äidin miesystävälle. Kyllä ne sen aistii vaikkei mies mitään sanoisikaan.
Jos itse olisin vastaavanlaisessa tilanteessa; lapseni ja heidän elämänsä järjestelyt menisivät kaiken muun edelle.