Muita jotka elää pitkässä parisuhteessa kämppiksinä saman katon alla?

Nykyinen avopuolisoni on elänyt tuollaisessa avioliitossa loppuaikana. Itse en tuollaiseen koe kiinnostusta ja toivottavasti ei tule tarvettakaan

Aika moni elää noin, mikä on kyllä surullista. Yksin ei uskalleta olla, ja raha ratkaisee.

Vierailija kirjoitti:

Aika moni elää noin, mikä on kyllä surullista. Yksin ei uskalleta olla, ja raha ratkaisee.

Tottakai rahalla on iso merkitys, ihan vain siksi että ihmisen perusturvallisuus ja monien palveluiden (terveydenhuolto, hammashoito, fysioterapia) on pitkälti sidottu rahaan nykyään. Asuminen on niin kallista että on ihan eri tavalla rahaa käytössä ja laitettavaksi säästöön jos ei väkisin kitkuta yksin. Sitä paitsi monella voi olla tilanne jossa on niin paljon taloyhtiön remppalainaa asunnossa jonka arvo on juuri nyt laskenut että jos asunto myydään, jää käteen velkaa. On paljon vaikeampaa säästää käsirahaa asuntoon jonka ostaa yksin sekä maksaa entistä lainaa samalla kun maksaa ison kaupungin vuokraakin yksin. 

Täällä. Mulle tää toimii niin kauan, kunhan silloin tällöin myös pannaan. Jos se loppuu, niin sitte kattelen omaa kämppää.

M41

Kyllä mulla on kämppistenkin kanssa ollut vilkkaampaa elämää kuin apllä. Juteltiin kaiken aikaa. Käytiin teattereissa, museoissa, tapahtumissa yleensä..

Heistä tuli elinikäisiä ystäviä ja miehenikin on tuntee kaikki.

Monet elävät näin jo taloudellisen tilanteen takia. Yhdessä pärjätään ja laskut maksetaan ajallaan. Yksin joutuisimme köyhyysloukkuun (molemmat). On edullisempaa asua ja elää yhdessä, vaikka parisuhde onkin jo hiipunut. Meitä on monia.

Täällä. Nykyisessä maailman- ja oman elämän tilanteessa se on turvallisempaa. Voidaan helpommin hoitaa lasten asioita, myös kummankin omat jutut on helpompia ja tulee edullisemmaksi näin. Ihan myös autetaan tarvittaessa toisiamme käytännössä ja välillä myös henkisesti kun elämä on heitellyt. Alkujaan oltiin pari, mutta se kaatui uskottomuuteen. Toistaiseksi eletään yhdessä melko neutraalisti, fyysistä läheisyyttä ei ole eikä muutenkaan enää jaeta kaikkea elämistämme. Ehkä joskus eri osoitteisiin  mutta toistaiseksi näin hyvä.

Mua huvittaa tämä paheksuva ja jeesusteleva asenne tähän aiheeseen, vaikka tuo ei ole keski-ikäisten, lapsiperheiden tai eläkeläisten joukossa todellakaan mitenkään harvinaista. Ihmetyttää myös että miksi oikea ratkaisu olisi muka erota, jos suhteen osapuolet ovat kuitenkin sitä mieltä että yhdessä on parempi. Elän seksittömässä kaverisuhteessa miehen kanssa enkä äkkiseltään keksi, minkä ongelman se ratkaisee, että me nyt sitten tässä pistettäisiin yhteinen talo myyntiin, tapeltais koiran huoltajuudesta ja valittaisiin se nykyistä matalampi elintaso vain siksi, että sitten voisi teoriassa olla jotain peitonheilutusta jonkun muun kanssa, riippumatta siitä, kiinnostaako edes. 

Vierailija kirjoitti:

Monet elävät näin jo taloudellisen tilanteen takia. Yhdessä pärjätään ja laskut maksetaan ajallaan. Yksin joutuisimme köyhyysloukkuun (molemmat). On edullisempaa asua ja elää yhdessä, vaikka parisuhde onkin jo hiipunut. Meitä on monia.

Näin meilläkin eletään.

Vierailija kirjoitti:

Täällä. Nykyisessä maailman- ja oman elämän tilanteessa se on turvallisempaa. Voidaan helpommin hoitaa lasten asioita, myös kummankin omat jutut on helpompia ja tulee edullisemmaksi näin. Ihan myös autetaan tarvittaessa toisiamme käytännössä ja välillä myös henkisesti kun elämä on heitellyt. Alkujaan oltiin pari, mutta se kaatui uskottomuuteen. Toistaiseksi eletään yhdessä melko neutraalisti, fyysistä läheisyyttä ei ole eikä muutenkaan enää jaeta kaikkea elämistämme. Ehkä joskus eri osoitteisiin  mutta toistaiseksi näin hyvä.

Oletteko siis sopineet että pariskunta ette enää ole vai elääkö toinen mielestään parisuhteessa ja toinen sinkkuna?

oma tilanteeni on hyvin samankaltainen. En tiedä onko kumppanini mielestään edelleen parisuhteessa. Asiaa ei ole sanoitettu loppuun mutta elämme hyvin erillistä elämää. Käytännön asioista keskustellaan.

Mulla muuten sama tilanne paitsi, että nukun sohvalla, maksan 4/5 kuluista ja kuuntelen joka päivä miten syvältä perseestä olen :D

Ja siis lasten takia jos joku kysyy.

Vierailija kirjoitti:

Aika moni elää noin, mikä on kyllä surullista. Yksin ei uskalleta olla, ja raha ratkaisee.

En ymmärrä, miten muiden panematta jättämiset voi olla ulkopuolisille joku ongelma. Ei minua kiinnosta aloittaa tässä vaiheessa alusta ja mennä lähes viisikymppisenä mihinkään Tinderiin munaa kärttämään. Arki rullaa, yhteinen omakotitalo on maksettu ja meillä on intohimon sammumisesta huolimatta mukavaa yhdessä. Mihin tästä nyt sitten pitäisi lähteä ja miksi?

Sinne kuluu aika ja menettää hyvän yhdessäolon potentiaalusen kumppanin kanssa. En muettisi rahaa. Aikaa ei saa takaisin.

Me ollaan oltu yhdessä pian 25 vuotta ja intohimoa piisaa aina vaan. Olen kyllä tästä tosi iloinen, enkä voisi kuvitella seksitöntä elämää itselleni. Mutta kyllähän tuo taitaa melko yleistä olla, aina silloin tällöin joku tuttava humalassa asiasta avautuu. Aikamoinen tabu se tuntuu kuitenkin olevan, ei siitä avoimesti puhuta. 

Seksi on täysin yliarvostettua. 

Joo, kyllä vaan. En oo tilanteeseen tyytyväinen, mutten koe voivani lähteäkään, koska taustalla on miehen sairastuminen. 

En minäkään miettisi rahaa kun elettyä aikaa ei enää saa takaisin. Paremman kumppanin voi saada ja elintasoaan nostaa. Sitten jos sairastut se kämppis jättää ja koko elämä oli vaan löysää pskaa. Säälittävää!

Täällä. Yksin en selviäisi rahallisesti. Tuo toinen osapuoli ei kiinnosta romanttisessa mielessä enää.

Vierailija kirjoitti:

En minäkään miettisi rahaa kun elettyä aikaa ei enää saa takaisin. Paremman kumppanin voi saada ja elintasoaan nostaa. Sitten jos sairastut se kämppis jättää ja koko elämä oli vaan löysää pskaa. Säälittävää!

Sen seksin perusteellako se teoreettisen kumppanin paremmuus määritellään? Yhteinen historia, välittäminen ja kumppanuus eivät merkitse mitään? Muuttuuko esimerkiksi ikääntynyt aviopuoliso väistämättä huonoksi kumppaniksi, jos halut on menneet tai ei yksinkertaisesti enää pysty? Pitäisikö yhdeksänkymppistenkin juosta edelleen huuman perässä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minäkään miettisi rahaa kun elettyä aikaa ei enää saa takaisin. Paremman kumppanin voi saada ja elintasoaan nostaa. Sitten jos sairastut se kämppis jättää ja koko elämä oli vaan löysää pskaa. Säälittävää!

Sen seksin perusteellako se teoreettisen kumppanin paremmuus määritellään? Yhteinen historia, välittäminen ja kumppanuus eivät merkitse mitään? Muuttuuko esimerkiksi ikääntynyt aviopuoliso väistämättä huonoksi kumppaniksi, jos halut on menneet tai ei yksinkertaisesti enää pysty? Pitäisikö yhdeksänkymppistenkin juosta edelleen huuman perässä?

Mitä ihme munkkia ja nunnaluostarielämää täällä eletään? Tekopyhiä rynkkareita.